16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golf tilastointi

Etusivu Foorumit Välineet Golf tilastointi

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PM

    Löytyykö vinkkejä hyvästä golf-tilastointi ohjelmasta? Haen web-pohjaista tai koneelle asennettavaa softaa johon voi tallentaa golf-kierrokset hieman tarkemmilla tilastoilla kuin pelkkä tulos, putti, fairway. Eli lisäksi tarpeen olisi ainakin sand save, up&down, 1st putt distance, suunta johon väylän missaa, drivaicin pituus, rankut. Omista arkistoista (excel) löytyy dataa kymmeneltä vuodelta, joten jonkinlainen import toiminnallisuus olisi tervetullut lisä. Google löytää toki kasapäin erlaisia golf-ohjelmia, mutta valtaosa keskittyy mobiilisovellukseen, kevyeen tilastointiin, yhteisöpalveluun jne.. Onko kokemuksia softista joissa olisi keskitytty tilastoihin ja muu ’hömpötys’ olisi jätetty vähemmälle?

    Tästä aiheesta on ollut jo useampaankin kertaan keskustelua. Juuri näitä tietoja saa tilastoitua esimerkiksi mscorecardilla ja golfarenalla, ja muitakin löytyy. Toki tietojen syöttö on yleensä ajateltu lähinnä tehtäväksi mobiililaitteella kierroksen aikana, mutta varsinainen tilastointi on sitten netissä. Varmasti kaikissa puuttuu jokin haluttava tieto, mutta kehittäjille on aina mahdollisuus esittää toiveita.

    Ainakin mScorecardissa voi kyllä syöttää kierroksia myös netissä, mutta se on paljon kömpelömpää kuin kierroksen aikana. Lyöntien, myös puttien, pituudet saa monessakin softassa mukaan, jos pitää gps:n käytössä, tosin oman kokemukseni mukaan se samalla on tehnyt käytön kömpelömmäksi (ja varsinkin putteja ajatellen gps:n epätarkkuus tuo oman epävarmuutensa). Tulossa oleva CaddieOn ehkä tuo tähän puoleen ainakin käytön osalta helpotusta.

    Makuasia on sitten, mistä softasta itse kukin sattuu pitämään, paremmuuteen en ota kantaa.

    Golfarena laskee itse SS ja UD prosentit. Lyöntien/puttien pituuksia ei pysty syöttämään. Pallon sijaintia (väylä, raffi, bunkkeri) ei pysty kirjaamaan ylös. Export/import ei onnistu.

    No pistetäänpäs sitten vähän myös mScorecardista. Siinä saa merkittyä avauksen suhteen väylään (väylällä, lyhyt, pitkä, vasen, oikea), avaukseen käytetyn mailan, luonnollisesti puttien määrän, chippien ja hiekkalyöntien määrän, UD ja SS erikseen mukaan lukien yritykset (-> automaattiseti prosentti). GIR- ja FIR-prosentit tulevat automaattisesti. Export ja Import ei onnistu siinäkään. Lyöntien pituudet saa talteen vain gps-modessa, mutta ainakin aiemmin toiminto oli aika kömpelö, viimeisimmässä versiossa en ole kokeillut.

    Jos SOME-puoli on tärkeä, mScorecardissa saa lähetettyä kierrostilastoja kavereille sähköpostilla tai Facebookkiin (hyi, puistattaa jo ajatuskin 🙂 ). Reaaliaikaista seurantaa ei ole.

    PGA tour caddie, toimii ainakin Iphonessa. Helppo käyttää ja tarvittaessa saa myös lyöntien mitat gps:n avulla.

    PM

    Kiitos kommenteista!
    Olen noihin kaikkiin esillä olleisiin softiin jollain tasolla tutustunut. Ihan täydellistä softaa ei ole eteen tullut eli kuten joku mainitsi niin aina joku feature puuttuu ja toisessa se taas on, mutta puuttuu joku muu. GPS ominaisuuksille en ole tulosten merkitsemisessä nähnyt tarvetta… vaikka pidän itseäni ihan edistyneenä gadget-käyttäjänä, niin joka lyönnin rekisteröiminen on liian aikaavievää ja vie focuksen pois pelistä. Reiän jälkeen voi kyllä sitten puolen kymmentä eri tietoa muistiin naputella.

    Itse käytän kentällä GolfCard GPS:ää tulosten syötämiseen ja se täyttää omat tarpeet hyvin ja on näppärä käyttää (GPS ominaisuutta en juurikaan käytä etenkään kotikentällä). GolfCard GPS:stä kuitenkin puuttuu kunnolliset kierrosten analysointi ominaisuudet (= ne rajoittuu vaan mobiilisovellukseen)… kaipaisin nimenomaan sitä, mihin tulokset syöttää ja missä voin tarkastella miten tulokset on kehittynyt eri aikaväleillä, reikäkohtaiset analyysit tietyllä kentällä, miten väylän pituus vaikuttaa tuloksiin jne. Onko kenelläkään vinkkejä mikä softa loistaa ’jälkipuinnissa’?

    PM kirjoitti: (17.7.2013 22:48:51)

    mScorecardissa tuo analysointipuoli on minusta aika hyvä nimenomaan netin puolella. Osa on hieman hajallaan, mutta löytyy kyllä. Mobiilisovelluksessa kattavampi analysointi puuttuu aika lailla muuten kuin yhdeltä kierrokselta. Kannattaa ainakin kokeilla, koska ei edes maksa mitään. Ja nimenomaan tuolla tavalla käytän itsekin sitä eli syötän tiedot aina reiän jälkeen. Onnistuu kävellessäkin toisin kuin pahvikortille kirjoittaminen.

    PM kirjoitti: (17.7.2013 22:48:51)
    Onko kenelläkään vinkkejä mikä softa loistaa ’jälkipuinnissa’?

    Itse käytin aikanaan www-sivustoa oobgolf tulosten tilastointiin. Siellä pystyi hyvin seuraamaan eri osa-alueiden edistymistä (tai ainakin muutosta). Nykyään olen kuitenkin siirtynyt mscorecardiin, koska tilosten kirjaaminen kierroksen aikana on niin kätevää. Voisihan tuohon oobgolfiinkin nykyään puhelinsovelluksen tosin saada.

    Eikö vanha kunnon Excell kelpaa. Sen voi väsätä mieleisekseen ja hienostella voi vaikka Pivotilla.

    Jatketaapa näillä itsetehdyillä tilastotaulukoilla. Millaisia taulukoita kukin on tehnyt omiin tarpeisiinsa?

    Itsellä tietysti (kotikentän) väyläkohtaiset tulokset ja keskiarvot, kierrosten puttimäärät jne. Mutta yksi tilastotieto muutti omaa peliäni eräällä kotiväylällä – katsoin kuinka paljon (lue: vähän) sain tuloksia kullakin väylällä eli missä ’nostin pallon taskuuni’ useimmin? Totesin tuolla väylällä pärjääväni paremmin kun en avaa tai lyö kakkoslyöntiä väkisin väylän (par 5) kapeimpiin paikkoihin ja ryteikköihin…

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Vastaa aiheeseen: Golf tilastointi

Etusivu Foorumit Välineet Golf tilastointi