Aihe: Golf taiteena? - Golfpiste.com

21.4.–28.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][3]
KilpailuaSuomalaista

Golf taiteena?

Etusivu Foorumit Yleistä Golf taiteena?

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Voidaanko golfia pitää taiteena? Mikä golfissa on taidetta? , jos on.

    Ei voi.

    Golfiin liittyy kyllä taiteellisia arvoja. Golfkentistä esimerkiksi on tehty taiteelliseksi luonnehdittavia otoksia. Mutta se on kuvataidetta.

    Samoin jotkut mailat edutavat teollisen muotoilun huippua. Esimerkiksi Titleistin tai Mizunon bladet ovat urheiluvälineistä kauneimpia. Samoin golfpallo kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ja nämäkin vain minun mielestäni. Ja ehkä jonkun toisen..?

    Golfia voisi verrata oopperaan. Sisältö on asiaan vihkiytymättömille aivan käsittämätöntä ja teemana on valtaosin kurjuus ja surkeus. Lisäksi pääosassa esiintyvät aika usein vanhat ylipainoiset huohottajat, jotka pitävät itseään muita parempina.

    Tämän provokatiivisen seputuksen ilman varsinaista mielipidettä (edes omaa sellaista) laati

    Kyllä svingi on silmiähivelevän kaunista – varsinkin hidastettu draivaus-
    – kui lentomäen hiastettu liito –

    Kieltämättä subtrooppiset kentät floorineen ja faunoineen ovat jotain –

    kui satukirjaa- varsinnii aamuhämärissä aamkostean sumun luodessa hunnun -’

    – kui Planican lentomäesä matinvuonna 1985 –

    Maisemat on kui maalauksia . Svingit kui latinotanssei . Eri lyönnit heinoi liikkeit.

    Moni palkinto on upee taideteos – ne kuulut pytyyt majoreissa ja monet sponssi pystit.

    Oma mielipiteeni mukailee vahvasti Jäsen XXL:n mielipidettä. Toki en voi olla varma ymmärsinkö oikein.

    Golf ei pelinä ole taidetta, mutta siihen sisältyy paljon taiteellista:
    ’Lyöntien tekeminen’ ja pehmeät kädet lähipelissä (esim Seve ja Tiger).
    Kentät (ei kaikki). Ja svingitkin voidaan mun mielestä laskea taiteeksi.

    Ja kiitokset Mika Aholalle sepustuksesta, joka oli mielestäni aivan ytimessä.

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #493052 kohteessaGolf taiteena?

Etusivu Foorumit Yleistä Golf taiteena?