26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Golf kanavat TV

Etusivu Foorumit Yleistä Golf kanavat TV

Esillä 2 viestiä, 26 - 27 (kaikkiaan 27)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Pauno Päkiä kirjoitti: (1.3.2011 11:00:56)
    Huvittuneisuus lisääntyy.

    Edelleenkään ei mitään kielletä, ei ohjata eikä edes hippeillä.
    Tuolla toisaalla arvostellaan, vaaditaan ja luodataan ihan perustuslakeja myöten erilaisia muutaman kympin jäsenmaksu- tai yhtiövastikekorotuksia, jotka sentään menevät jossain muodossa golfkenttien ja -kenttäyhtiöiden hyväksi. Kaikki televisioon työnnettävä sen sijaan lihottaa vain – televisiotoimintaa – eli sirkusta ja tuote-esittelyä. Ja sillä taas on tendenssinä vain nostaa harrastuksen ja siihen liittyvien tuotteiden hintoja – ei juurikaan laatua. Ja lisäarvona on vain tyhjän ajan täyttäminen – maksusta.

    YLE taas on jo vuosikymmeniä sitten oivaltanut sen minkä Golfliitto tänään: ’sitouttamisen’. YLEn maksuihin voi taas vaikuttaa samalla tavalla kuin osakas oman golfyhtiönsä asioihin: äänestämällä. Ainoat television ilmaiset palvelut – siis YLEn kylkiäisinä – ovat mainosrahoitteiset, vapaat kanavat. Niille taas golfin pelaajat ovat marginaalinen ja kannattamaton kohderyhmä.

    Ja koska tuo aikuisviihdekin näytti ohessa nousevan jonkinlaiseksi kriteeriksi niin siihen on kyllä olemassa käypä vihje: ’Kun on todella nälkä, kannattaa syodä hyvin – ei katsella kokkiohjelmia’.

    Jokainen katsoo mitä lystää, maksaa siitä halujensa mukaisesti ja kannattaa siten toivomaansa liiketoimintaa, mutta sitten maksetaan – ei kiukutella.

    Nyt on SIMO sekaisin. Jos naapuri ostaa Volvon niin Päkiä ajattelee että siinä sitä nyt mainostetaan tuota automerkkiä ja muut maksaa enemmän…

    Ja toisaalta jos ei itsellä ole varaa jotain ostaa niin sekin on vain oma asia.

    Nimetön

    Pauno Päkiä kirjoitti: (1.3.2011 11:00:56)
    Huvittuneisuus lisääntyy.

    Edelleenkään ei mitään kielletä, ei ohjata eikä edes hippeillä.
    Tuolla toisaalla arvostellaan, vaaditaan ja luodataan ihan perustuslakeja myöten erilaisia muutaman kympin jäsenmaksu- tai yhtiövastikekorotuksia, jotka sentään menevät jossain muodossa golfkenttien ja -kenttäyhtiöiden hyväksi. Kaikki televisioon työnnettävä sen sijaan lihottaa vain – televisiotoimintaa – eli sirkusta ja tuote-esittelyä. Ja sillä taas on tendenssinä vain nostaa harrastuksen ja siihen liittyvien tuotteiden hintoja – ei juurikaan laatua. Ja lisäarvona on vain tyhjän ajan täyttäminen – maksusta.

    Eikös näihin sirkuksiin kuulu kaikki, autot, mailat, talot, ravintolaruoka, melkein kaikki vaatteet, parturi ym. ym.

    Mitä muuten on tyhjä aika?

Esillä 2 viestiä, 26 - 27 (kaikkiaan 27)
Vastaa aiheeseen: Golf kanavat TV

Etusivu Foorumit Yleistä Golf kanavat TV