-
JulkaisijaArtikkelit
-
Hiukan hampaankoloon jäi niin televisiolähetyksissä kuin myös täällä foorumilla tuo yletön minnimania. Toki olisin myös hänelle toivonut voittoa samalla lailla kuin muillekkin suomalaisnaisille. Eritoten nostan hattua Riikan upealle pelille, vaikka hähellä oli vaikeuksia terveytensä kanssa. Minni esitti myös ajoittain loistavaa peliä, mutta samalla esimerkkin hitaasta griinityöskentelystä. Meidän loistavat amatööripelaajat jäivät ihan huomiotta. Kaisa pelasi upeasti ja samoin muut amatöörinaiset. Mielellään olisi kuullut heidänkin haastattelujaan tai muita kommentteja vaikka tällä foorumilla.
Hieman kiinnitin myös huomiota, miten paljon enemmän huomiota mediassa kiinnitettiin Mineaan (vs. Riikka). Riikka on tällä hetkellä vahvemmassa kunnossa kuin Minea. Minean hankkima LPGA-kortti on ihan kova juttu varsinkin, kun se on vaatinut muutamien karsintojen voittoa ja onnistumista niissä kisoissa mihin hän on päässyt. Jotain tytöstä vain puuttuu….
Suomalaisten naisten edesottamukset olivat pääsääntöisesti hyvät. Riikka hävisi kärjelle 9 lyöntiä, muut enemmän. Kenttä lienee suomalaisille huomattavasti tutumpi kuin ulkomaalaisille.
Talissa kolmella kierroksella kärjelle jääminen 9 lyönnillä tuotti jaetun 6. sijan. Muualla pelattiin viikonloppuna neljä kierrosta. Näissä kisoissa -9 olisi tuottanut sijoitukset:
CT 10T (Kakko sijalla 7.)
ET 36T
LPGA 19T
PGA 4THyvä, että kehitystä tapahtuu laajalla rintamalla ja että muitankin menestyjiä kuin Minea. Jalat kannattaa kuitenkin pitää maassa. Maailman kärkeen on matkaa, mutta onneksi Eurooppalaisen kärjen tuntumaan on helpompi päästä. Miehissä tie euroopan kärjen tuntumaan on huomattavasti työläämpi. Palkkiot ovat tosin eri luokkaa, kunhan pärjää…
Eipä tullut Talissa pyörähdettyä, kun muksut valitsivat makkaran paiston metsässä golfkentällä jäpittämisen sijaan. Ehkä joskus tulee golfkisoissa käytyä, mutta tällä kertaa Laura ei vienyt voittoa perheen kanssa vietetystä vapaa-ajasta.
NimetönIhmettelen suuresti miten tuo Minea nostetaan niin suureen arvoon täällä pienessä Suomessa. Hän pelasi suhteellisen huonosti verrattuna siihen miten korkeassa asemassa hän on Suomen nais-golffissa! Minea sitä Minea tätä jne.. Hän itse kertoi että on hieman vire kateissa.. ollut jo pitemmän aikaa.. Kun Suomessa pelataan kotiyleisön edessä ei saa olla alavireinen vaan näyttää suurta ammattitaitoa jota me katsojat odotamme ja näyttää että osaan pelata ja haastan kärjen mutta eipä paljon haastanut! Ehkä Riikka kuitenkin on suurempi nimi kuin Minea?!
Pieni puolustus nyt Minniä kohtaan. Media on se joka tätä asiaa paisuttaa ei Minni. On erittäin suoraselkäistä sanoa kotikisoissa vireen olleen hukassa jo jonkin aikaa ja tekevän töitä sen löytämisen eteen. Mitäköhän olisi urheiluhullu suomalainen kansa sanonut jos Minni olisi perunut osallistumisen ko. kilpailuun vedoten nyt vaikka kaksi viikkoa sitten alkaneeseen nuhaan. Tätä tyyliähän harrastaa erään perisuomalaisen talviurheilu-lajin huiput perseelleen menneen arvokisan jälkimainingeissa. Myönnän kyllä että Riikka on kovemmassa kunnossa mitä Minni tällä hetkellä. Olihan myös Toni kovemmassa vedossa viime kaudella Kuin Mikko mutta tilanne on jälleen kääntynyt toisin päin. Urheilussa tulee ylä- ja alamäkiä. Ehkä me suomalaiset olemme hieman liian vaativia huippujamme kohtaan. Tsemppiä niin Riikalle, Minnille, Mikolle, Tonille, Tuomakselle, Arille, Antille kuin muillekin lajin Suomalaisille huipuille. Maasta se pienikin ponnistaa…
NimetönClaClapClap IsoPahaR eli Isot Taputukset. Ylä- ja alamäkiä tulee, ollaan me kannustamassa molemmissa rinteissä näitä yrittäjiä, jotka uhraavat kaiken golfille. Urheilija joutuu tottumaan siihen, että selkääntaputtelijat kaikkoavat pienen ja erityisesti isomman kuprun kohdatessa ja palaavat taas kun menee mukavasti, hyvän esimerkin antaa esim. Mikosta kirjoittelu tällä foorumilla.
Urheilun, Huippu-urheilun ja tiedottamisen puolesta väitettäköön, että suurin osa minni puffeista kuten monista muistakin suomalaisista kansallisen tai kansainvälisen tason urheilijoista ovat taustajoukkojen suoltamia tiedotteita julkisuuden vapaasti hyödynnettäväksi.
tämän itse aikoinaan havaitsin toimiessani erään pienlajin parissa. ei toimittajat itse kirjoita joka j..n juttua, useimmat eivät tunne lajeja sen hitusen vertaakaan vaan editoivat heille toimitettuja tekstejä, laittavat nimensä alle ja fyffet tililleen.
Ei editoiva toimittaja saa pöydälleen tulvivien surkeiden kyhäelmien julkaisukelpoiseen kuntoon laittamisesta mitään ylimääräistä fyffeä tililleen. Editoiva toimittaja jos kuka on toimituksessa perseellään tiiviisti istuva henkilö, jolla on kiinteä kuukausipalkka.
Senttarit, jotka vapaina ’lintuina’ saavat fyrkkaa työn määrän ja laadun mukaan, eivät puolestaan saa käsiinsä näitä jutuiksi naamioituja puffi-juttuja kun eivät ole jakelulistalla.
Tuo mitä sanot pienlajien käsittelystä on totta, yritetään itse vaikka ei osata; nyt olisikin paikka heittää juttu asiantuntija-senttarin editoitavaksi.Esimerkkinä voisi sanoa kirjailija Pakkasen kommentoimassa Urheiluruudulle Ranskan ympäriajoa tai italialaista jalkapalloa.
Ei ole asiavirheitä, sano. -
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)

