28.5.–4.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][17]
KilpailuaSuomalaista

European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 256)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • EFC

    sdriver kirjoitti: (16.5.2015 20:32:58)

    Niin taisi olla EUROPEAN TOUR 2015 – Suomipojat maailmalla tämä ketju. ET:n tasoon suhteutettuna em. menee enempi klubikisojen puolelle. Mutta kiva juttuhan tuo on. Eihän ET:llakaan toisaalta kärkikamppailuissa oletällä hetkellä juuri raportoitavaa, mutta joku tietty suhteellisuuden taju pitää olla mukana. ’Hymiö’
    ?

    Aion jatkossakin kirjoitella hyvin pärjäävistä suomipojista maailmalla. Toivottavasti siihen on aihetta entistä useammin.

    Ai ai ai, ollaan tilanteessa jossa kisaa ei voiteta ekana päivänä, mutta se voidaan hävitä kyllä. Mites se silleen….

    Onko syy taas siinä, että kisatuntuma oli kateissa ja ensimmäiset yhdeksän reikää sössittiin sen takia? Tämän siitä saa, kun kilpailee kerran kuussa, jos niinkään usein.

    No eiköhän Mikko ole aika paljon golfia pelannut tässä välissäkin, kisaa tai ei. Nyt on jokusen kuukauden ollut tahmeampaa kuin olisi toivottu. Onnistumisia odotellessa…

    Ei kai Mikko Korhosella vaan ole selkävaivat uusiutuneet: Espanjan kisan jälkeen kiitteli twitterissä ET:n fysiota avusta, ja nyt on nimi poistunut Irish Openin entrylistalta, eikä ole myöskään Nordea Mastersiin ilmoittaunut?

    Mikko I:n toki noissa kisoissa näemme.

    ShoulderTurn kirjoitti: (24.5.2015 17:36:09)

    No voi ei!
    Nordea Mastersissa ei nimeä ollut aiemminkaan, jota myös ihmettelin, mutta Irish Openia tässä jo innoissani odotin.
    Toivottavasti selkä saadaan vielä toimivaksi, jos se syynä on. MikkoK:n nousua ET:n vakiopelaajiin on odotettu kauan!

    Tälläkin viikolla on suomalaisten miesten tekeminen aika synkällä tasolla. Kakko heitti mailat nurkkaan jo kesken ensimmäisen kierroksen US Openin karsinnoissa ja muutenkin ollut ties missä harjoittelemassa pitkän kevään, kun muut pelanneet kisoja ja keränneet Euroja laariin. Ilonen kohtuullisista asemista toisen kierroksen alkuun neljä bogia peräkkäin ja voisi aivan hyvin lähteä samantien takaisin sinne kahvilaan Kakon seuraksi, kun US Open juna puksutti jo kovaa ohi. Korhosella kohtuullinen kisa alla ja perään jättää seuraavat kolme kisaa väliin, kun kilpailijat ovat taas keräämässä niitä Euroja pussin pohjalle. Negatiivinen kirjoitushan tämä on, mutta valitettavasti Suomen miesgolfin kärjellä tuntuu olevan aika paljon varaa antaa tasoitusta kilpailijoilleen. Ilosella kortti kyllä pysyy, mutta vahvasti epäilen muille taas kerran karsintojen täyteistä syksyä, jos kauden aikana on niin paljon parempaakin tekemistä, kun kilpailla ja hankkia niitä tärkeitä Euroja seuraavaa korttia varten. Mutta tulkaa nyt kuitenkin joku kertomaan kuinka mä en mistään mitään tiedä ja puhun ihan höpöhöpöjuttuja. Tai tulkaa se kuitenkin mielummin sanomaan vasta sitten, kun jollain muullakin kuin Ilosella on kortti varmistettu seuraavalle kaudelle ilman niitä karsintoja…

    Kasken erinomainen kevätkunto jatkuu. Ensimmäisessä AT kisassa viimeiselle kierrokselle voittotaistelussa. Jannelle hyvää pelihuumoria finaalipäivälle ja ne dollarit taskuun mitä saatavilla on. Kymppitonninkin tili (top 8) olisi erinomainen apu tiellä eteenpäin.

    EFC

    sdriver kirjoitti: (16.5.2015 20:32:58)

    EFC kirjoitti: (16.5.2015 9:09:46)
    Suomipojat maailmalla kohtaan ,notta Janne Kaske on voittanut 4 lyönnin erolla Aasian Development Tourin osakilpailun!! Onnea asiaan osallisille.

    Scorepoordi

    Niin taisi olla EUROPEAN TOUR 2015 – Suomipojat maailmalla tämä ketju. ET:n tasoon suhteutettuna em. menee enempi klubikisojen puolelle. Mutta kiva juttuhan tuo on. Eihän ET:llakaan toisaalta kärkikamppailuissa oletällä hetkellä juuri raportoitavaa, mutta joku tietty suhteellisuuden taju pitää olla mukana. ’Hymiö’

    Tänä vuonna voisi olla Kotojärvigolfin mestiksissä muuten saumaa. Pitäisiköhän yrittää?

    Nyt tuo Kaske taistelee sitten Aasia Tourin kärkipaikoista! Ei paskemmin vain klubikisoissa ennen pärjänneelle.

    ts

    EFC kirjoitti: (29.5.2015 20:39:55)

    Eikös noi olekaan Kotojärven mestikiset? Ihmettelinkin kun kovin vieraita nimiä oli listalla, mutta eikös ne sen kentän osakkeetkin jossain tuolla suunnalla ole…

    EFC

    EFC kirjoitti: (29.5.2015 20:39:55)

    Nyt tuo Kaske taistelee sitten Aasia Tourin kärkipaikoista! Ei paskemmin vain klubikisoissa ennen pärjänneelle.

    Ja vika päiväkin meni sen verran hyvin ,notta pukkaa kutsua seuraavaankin AT-kisaan #kyläkisat

    ts

    EFC kirjoitti: (30.5.2015 12:09:35)

    EFC kirjoitti: (29.5.2015 20:39:55)

    Nyt tuo Kaske taistelee sitten Aasia Tourin kärkipaikoista! Ei paskemmin vain klubikisoissa ennen pärjänneelle.

    Ja vika päiväkin meni sen verran hyvin ,notta pukkaa kutsua seuraavaankin AT-kisaan #kyläkisat

    Valitettavan hyvin kuvaa tätä foorumia tämä ketju. Surullista.

    Muutamassa muussa paikassa hehkutettu sensaatiota kun ekassa kisassa vettä noin. Täällä keskitytään ihan muuhun kuin golfiin….

    tikkerberg kirjoitti: (24.5.2015 20:23:15)

    ShoulderTurn kirjoitti: (24.5.2015 17:36:09)
    Ei kai Mikko Korhosella vaan ole selkävaivat uusiutuneet: Espanjan kisan jälkeen kiitteli twitterissä ET:n fysiota avusta, ja nyt on nimi poistunut Irish Openin entrylistalta, eikä ole myöskään Nordea Mastersiin ilmoittaunut?

    Mikko I:n toki noissa kisoissa näemme.

    No voi ei!
    Nordea Mastersissa ei nimeä ollut aiemminkaan, jota myös ihmettelin, mutta Irish Openia tässä jo innoissani odotin.
    Toivottavasti selkä saadaan vielä toimivaksi, jos se syynä on. MikkoK:n nousua ET:n vakiopelaajiin on odotettu kauan!

    Itävallan kisaan on Mikko K:n nimi tullut ilmoittautuneiden listalle (Kakon & Ahokkaan ohella), joten toivottavasti siellä edelleen peli kulkee.

    Koskakohan on tuo ET:n re-rankkaus?

    ShoulderTurn kirjoitti: (2.6.2015 22:57:22)
    Itävallan kisaan on Mikko K:n nimi tullut ilmoittautuneiden listalle (Kakon & Ahokkaan ohella), joten toivottavasti siellä edelleen peli kulkee.

    Koskakohan on tuo ET:n re-rankkaus?

    Re-ranking on 15.6, juuri tuon Itävallan kisan jälkeen.
    Hyvä, että Mikolla on vielä mahdollisuus parantaa omaa sijoitustaan
    kategoriassa, nyt Mikko on yhdeksäs ja jos sieltä otetaan pois tämän
    vuoden voittajat, sijoitus on 7.
    Nordea Mastersissa on mukana monta, joista joku todella hyvällä
    sijoituksella vielä nousisi edelle.
    Joakim Lagergrenille riittää sijoitus 50 parhaan joukossa.

    Nyt täytyy sanoa etten oikein diggaa Ilosen kommenttia ennen Malmön kisaa (Golfpiste): ’ Nyt toivon, että Malmössa on hyvät kelit, tällöin olisi helpompaa saada juonesta kiinni omaan peliin. Se, etten päässyt mukaan US Openiin, on pitkässä juoksussa eduksi. Saan riittävän pitkän harjoitusjakson kesäkuun toisella puoliskolla. ’

    Mikkohan oli todella pitkään talvella/keväällä USA:ssa harjoittelemassa koska kisoja oli vähän. Luulisi että Ilonen nimenomaan tarvitsisi kisoja, koska pelkkä harjoittelu ei tee näköjään ollenkaan hyvää. Viime vuoden Irish Openin ja reikäpelivoiton jälkeen kulunut vuosi on valitettavasti ollut Mikolle menetettyjen mahdollisuuksien vuosi. Toivotaan parempaakesää ja syksyä, golfissa kaikki on mahdollista.

    Niin, kuinkahan pro-maista tuo harjoittelu on ollut…. Viime talvellahan hän ensin ’harjoitteli’ ensin Thaimaassa, josta lensi johonkin rahakisaan (en muista nimeä enää, enkä jaksa etsiä) rahastamaan… sanoi vielä että ei ole paljon mailoihin koskenut.

    Sitten tuolla USA:ssahan oli perhe mukana… ’perheen ehdoilla suhaillaan sinne tänne’ kommentoi silloin..

    Roope Kakko Malmössä 72/70/72/77 ja tuloslistalla alas (tällä hetkellä) 22 sijaa. Millä näistä suomalaisten viime kierroksen romahduksista päästäisiin eroon? No vastaus on selvä: lisää henkistä valmennusta, mutta kuka osaa sitä? Nuo tappiot ja romahdukset, joita on ollut myös naisilla paljon, vain ruokkivat itseään eikä kierteestä näköjään pääse millään eroon. Hyvä esimerkki on myös Suomen jalkapallon A-maajoukkue.

    sixties kirjoitti: (7.6.2015 15:09:58)

    En nyt olisi niinkään huolissani viimeisten kierrosten romahtamisista. Olisin ylipäätään huolestunut suomalaisten huippugolfareiden määrästä. Tuohonkin Ruotsin kisaan pääsi mukaan kaksi suomalaista (Korhosella jtn vaivoja?). Aamupäivästä avasin ET:n leaderboardin ja TOP10 mahtui seitsemän (7!!) ruotsalaista pelaajaa.

    Jos mekin saataisi joskus pääkiertueen osakilpailuun edes kymmenkunta pelaajaa, varianssi vähenisi ja loppuisi iänikuinen jankkaaminen suomalaisten ’huonosta kasetista’. Kymmenestä pelaajasta vaikka puolet sulaisi, ei se jäisi mieleen kun puolet taasen onnistusivat ja toisivat menestystä. Jalkapallossa Suomen taso nyt on jotain aivan totaalikarmeaa, tappiot johtunevat siitä ennemmin kuin jostain mentaalipuolen asioista.

    E: Lakseskelin, että Kakko olisi turnauksessa rankattu sijalle 115. Onko siis ensimmäiset kolme kierrosta ollut ’normaalisuorittamista’ ja viimeinen kierros ’sulaminen’ vaiko kolme ensimmäistä rundia ylisuoritusta ja viimeisellä palannut tasolleen? Hänhän on kuitenkin tällä hetkellä sijalla T60, joka on reilusti ennakko-odotuksia parempi hänen kohdallaan.

    EFC

    Ilosen Mikko tais valitettavasti tänään menettää mahdollisuutensa ihan kärkisijoihin, mutta tuli sentää hyvän takaysin ansiosta cutti tehtyä. Kaimansa puolesta voidaan taas jännittää The Open paikkaa ja jos se sattuisi napsahtamaan niin sivutuotteena olisi 2016 ET kortti aika liki.

    EFC

    Näin lauantaina on taas perinteinen moving day menossa ja nyt ei ole ihan lähtenyt suomipojilta Ahokas 84 ja -46 sijaa, Ilonen 76 ja -11 sijaa. Korhonen vielä kierroksella, mutta takapakkia tullut 10 sijaa, toki parilla pöröllä ollaan taas ihan asemissa.

    Jaahas…

    Minkälainen väylä tuo 16 on? Outtia, vettä?

    Par 3 pituus 160 metriä vettä greenin edessä.

    Mikko K oli lähellä todella upeaa suoritusta Sveitsissä – melkeinpä olisi voinut varmistaa korttinsa. Kaksi pahaa bogia kahdelle viimeiselle, mutta hyvä kisa anyway.

    sixties kirjoitti: (26.7.2015 15:26:31)
    Mikko K oli lähellä todella upeaa suoritusta Sveitsissä – melkeinpä olisi voinut varmistaa korttinsa. Kaksi pahaa bogia kahdelle viimeiselle, mutta hyvä kisa anyway.

    Kyllä. Työpaikka ensi vuodelle on kuitenkin erittäin lähellä.

    Mikko Korhoselta vaaditaan kuitenkin vähintäin kaksi tämän päivän suuruista
    palkintosekkiä pelioikeuden varmistamiseksi ilman karsintoja, mikäli taso on
    samankaltainen kuin viime kaudella, jolloin tarvittiin n. 236 000 €.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 256)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #199201 kohteessaEuropean Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla