16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 256)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Voi voi… tulihan Kaskelle birdejä, mutta pari tuplaa liikaa. Sääli.

    Mutta Patuhan on vedossa.

    Ilosen tulostaso on viime aikoina ollut aivan luokaton. BMW Mastersin (loka-marraskuun vaihteessa) jälkeisissä kuudessa kisassa, mikäli niistä useimmat eivät olisi olleet no cut-kisoja, olisi normaalifieldin kisoissa tullut MC viidessä, kuten käy nyt Qatarissakin. Onkohan hänellä ollut koskaan ammattiuransa aikana noin heikkoa jaksoa? Sijoitus OWGR:kin jatkaa syöksyään.

    Chip Greenside kirjoitti: (22.1.2015 11:52:37)
    IlOnkohan hänellä ollut koskaan ammattiuransa aikana noin heikkoa jaksoa?.

    En osaa tuohon varmasti sanoa, ehkä joku tietää. Ennen jalkaleikkausta (ja toki sen jälkeenkin toipumisaikana) oli muistini mukaan varsin pitkä vaatimaton jakso.

    Sen sijaan osaan varmasti sanoa, ettei hänellä ole ollut ammattilaisuransa aikana koskaan yhtä hyvää vuotta kuin viime vuosi.

    Chip Greenside kirjoitti: (22.1.2015 11:52:37)
    Ilosen tulostaso on viime aikoina ollut aivan luokaton. BMW Mastersin (loka-marraskuun vaihteessa) jälkeisissä kuudessa kisassa, mikäli niistä useimmat eivät olisi olleet no cut-kisoja, olisi normaalifieldin kisoissa tullut MC viidessä, kuten käy nyt Qatarissakin. Onkohan hänellä ollut koskaan ammattiuransa aikana noin heikkoa jaksoa? Sijoitus OWGR:kin jatkaa syöksyään.

    Varmasti on ollut heikompi ja vieläpä pitempi pitkä jakso alakuloa. Mm. silloin kun hän menetti korttinsa ja putosi CT:lle ja siellä sama alisuorittaminen jatkui. Kunnes sitten yhtäkkiä satunnaisessa ET-kisassa homma alkoikin toimia. Ja näin on Mikolle käynyt usein. Surkea jakso päättyy. kun sitä vähiten odotetaan. Niin käy nytkin. Pelkona tosin on, että tuo käänne ei välttämättä ehdi tapahtua paljon hehkutettuun US Mastersiin mennessä. Se olisi sääli.

    Varmasti on ollut heikompi ja vieläpä pitempi pitkä jakso alakuloa. Mm. silloin kun hän menetti korttinsa ja putosi CT:lle

    Aivan, olihan tämä CT-episodikin.
    Tulosluettelon tuijottamisen lisäksi kannattaa usein myös pohtia, miksi jokin asia meni niin kuin meni, erityisesti urheiluvalmennuksessa toimitaan näin, ja golfpisteen spekuloijille sama sallittakoon.
    Loppuvuoden kisat menivät pieleen sairastumisen vuoksi, josta ei kroppa eikä mieli pelaajan oman lausuman mukaan toipuneet.

    Tämän vuoden puolellahan on ollut jo kaksi kisaa, joten ihan vielä en synkästä jaksosta puhuisi, mutta toivottavasti kohenee jo Dubaissa tai sitten sitä seuraavan harjoitusjakson aikana.

    Pelkona tosin on, että tuo käänne ei välttämättä ehdi tapahtua paljon hehkutettuun US Mastersiin mennessä. Se olisi sääli.

    Tätä käännettä hyvissä ajoin ennen Augustaa varmasti toivotaan isollakin porukalla!

    Mikko Korhonen on iskenyt kolmannella kierroksella tauluun lukeman 77 ja nimi on tällä hetkellä viimeisenä sinisen viivan yläpuolella olevista.

    Hieno päivä Patulla ja Kallella Thaimaassa, ja mikä parasta, hyvä mahdollisuus myös kunnon sijoitukseen, ja sitä kautta useampien turnausten pelipaikkoihin. Nippu on kovin tiukka tuossa poikien sijoilla, joten ihan kärkisijoja lukuunottamatta melkein mikä vaan on mahdollista.

    Thumbs up, huomenna kunnon rundit ja kaksi peluria takaisin Asian Tourille!

    Miksi muuten Qatarin kisa alkoi jo keskiviikkona ?

    flame kirjoitti: (24.1.2015 11:11:04)
    Miksi muuten Qatarin kisa alkoi jo keskiviikkona ?

    Lauantai on siellä viikon viimeinen vapaa ja sunnuntaina on työpäivä.

    Aivan liian usein suomalainen putoaa tulosluettelossa viimeisenä kilpailupäivänä, mutta ei tällä kertaa Qatarissa, jossa Mikko Korhonen onnistui säilyttämään asemansa.

    Hieno nousu Kallelta viimeisenä päivänä ja Patulle myös hyvä sijoitus tasaisen kisan jälkeen.

    Seurattavaa riittää taas myös Asian Tourilla!

    Jännitysmomenttia piisaa jo ennen Dubain kisaa: Mikko K. on nyt 2. varamies, aamulla oli vielä 4. sijalla.

    Pientä saumaa vielä lienee, että GP:n haastattelussa mainittu harjoitussessio muuttuisi myös kisasuoritteeksi.

    ts

    Aasiassa mennään taas vaikka pääkiertueelle se kortti sitten jäikin saamatta

    PGM Sime Darby Harvard Championship

    ts kirjoitti: (28.1.2015 11:33:26)
    Aasiassa mennään taas vaikka pääkiertueelle se kortti sitten jäikin saamatta

    PGM Sime Darby Harvard Championship

    Kunnon scorea näköjään syntyy taas!
    Onko tämän Development Tourin kisojen kautta mahdollista saada hyvällä menestyksellä paikkoja päätourin kisoihin kesken kautta?

    ts

    ShoulderTurn kirjoitti: (28.1.2015 14:21:44)

    Kesken vuoden ei ole tietoa, mutta ainahan menestyjät voi kutsuja saada isompiin koitoksiin. Rankingin 5 parasta saavat kuitenkin kortin seuraavalle vuodelle AT:n puolelle, eli siinä yksi tavoiteltava. Nyt pitää vaan kerätä jostain vähän taloudellisia paukkuja että pystyy tuolla täysipainoisesti kiertämään.

    ts kirjoitti: (28.1.2015 15:31:44)

    Toivottavasti rahoitus järjestyy, jollei suosiolla niin kerätään kolehti foorumilaisilta. Kyllä kai me prkl yksi pelimies maailmalle saadaan jos se oikein asiaksemme otetaan.

    Mikko K. sai ilmeisesti 2-kierroksella lähestymisiä jo likemmäksi, kun birkkujakin alkaa olla hyvä määrä. Jos oikea tuntuma löytyy, voi olla hyvä sauma soveltaa ’moving dayta’ sen varsinaisessa merkityksessä.

    Jani Perttilällä oli pari lyöntiä liikaa, mutta huomionarvoista on 17. reiän saldo: lyhyehkö par 4 (330m), jossa TV-lähetyksestä seuraten pienellä oikaisulla monet pääsivät lähelle griiniä, ja birkkuja tuli paljon, mutta Jani teki molempina päivinä eaglet!
    Kukaan muu ei eaglea tällä reiällä tehnyt.
    Onko tietoa tai peräti silminnäkijähavaintoa miten syntyivät, vai onko Jani niin megahitter, että ihan puteilla upposivat?

    Gogof kirjoittaa: Ilonen suuntasi USA:han

    “Perhe on mukana ja suhaillaan vähän siellä sun täällä. Aikatauluja ei ole lyöty vielä äärimmäisen täyteen.”
    ——————————————
    Nyt tulnee peukkuja alaspäin, mutta mutta…

    Viime vuosina Ilosen suoritukset ovat olleet melko usein huonoja, kun perhe on ollut mukana noilla kisamatkoilla/kisapaikoilla.

    Kyllä ymmärrän perheen mukana olon ja vastapainon pelaamiselle, mutta olen sitä mieltä, että tuo perheen kanssa suhaaminen on poissa tavalla tai toisella pelaamiseen/golfiin keskittymisestä.

    Toivotaan, että olen tällä(-kin) kertaa väärässä.

    Gogof kirjoittaa: Ilonen suuntasi USA:han“Perhe on mukana ja suhaillaan vähän siellä sun täällä. Aikatauluja ei ole lyöty vielä äärimmäisen täyteen.”
    ——————————————
    Nyt tulnee peukkuja alaspäin, mutta mutta…Viime vuosina Ilosen suoritukset ovat olleet melko usein huonoja, kun perhe on ollut mukana noilla kisamatkoilla/kisapaikoilla. Kyllä ymmärrän perheen mukana olon ja vastapainon pelaamiselle, mutta olen sitä mieltä, että tuo perheen kanssa suhaaminen on poissa tavalla tai toisella pelaamiseen/golfiin keskittymisestä.Toivotaan, että olen tällä(-kin) kertaa väärässä.

    Jep. Esimerkiksi Ruotsin kisasta tuli vain niukka voitto vaikka perhe oli mukana. Kuinkakohan ylivoimainen Mikko olisi ollut jos perhe olisi ollut samaan aikaan Suomessa?

    Korhosella loistava alku Intiassa, -3/13. Nyt jos koskaan pitäisi olla suotuisa kenttä ja fieldi Korhoselle. Voitto kotiin!

    pullihukki kirjoitti: (19.2.2015 10:29:35)

    Gogof kirjoittaa: Ilonen suuntasi USA:han“Perhe on mukana ja suhaillaan vähän siellä sun täällä. Aikatauluja ei ole lyöty vielä äärimmäisen täyteen.”
    ——————————————
    Nyt tulnee peukkuja alaspäin, mutta mutta…Viime vuosina Ilosen suoritukset ovat olleet melko usein huonoja, kun perhe on ollut mukana noilla kisamatkoilla/kisapaikoilla. Kyllä ymmärrän perheen mukana olon ja vastapainon pelaamiselle, mutta olen sitä mieltä, että tuo perheen kanssa suhaaminen on poissa tavalla tai toisella pelaamiseen/golfiin keskittymisestä.Toivotaan, että olen tällä(-kin) kertaa väärässä.

    Jep. Esimerkiksi Ruotsin kisasta tuli vain niukka voitto vaikka perhe oli mukana. Kuinkakohan ylivoimainen Mikko olisi ollut jos perhe olisi ollut samaan aikaan Suomessa?

    Melko usein. Ei aina. Nuo ovat eri asioita.

    Ei nyt suoraan european touriin liity, mutta en viitsinyt uutta ketjuakaan avata joten kysytään täällä. Missä Joonas Granberg pelaa tällä kaudella? Vieläkö on kortti asian tourille? En ole kaverista vähän aikaan mitään kuullut. Onko menestystä tullut vielä sen yhden kilpailun voiton jälkeen? En ole kauhean aktiivisesti viime vuosina kerennyt kavereiden menestystä seuraamaan.

    EFC

    Suomipojat maailmalla kohtaan ,notta Janne Kaske on voittanut 4 lyönnin erolla Aasian Development Tourin osakilpailun!! Onnea asiaan osallisille.

    Scorepoordi

    EFC kirjoitti: (16.5.2015 9:09:46)
    Suomipojat maailmalla kohtaan ,notta Janne Kaske on voittanut 4 lyönnin erolla Aasian Development Tourin osakilpailun!! Onnea asiaan osallisille.

    Scorepoordi

    Niin taisi olla EUROPEAN TOUR 2015 – Suomipojat maailmalla tämä ketju. ET:n tasoon suhteutettuna em. menee enempi klubikisojen puolelle. Mutta kiva juttuhan tuo on. Eihän ET:llakaan toisaalta kärkikamppailuissa oletällä hetkellä juuri raportoitavaa, mutta joku tietty suhteellisuuden taju pitää olla mukana. ’Hymiö’

    Tänä vuonna voisi olla Kotojärvigolfin mestiksissä muuten saumaa. Pitäisiköhän yrittää?

    Onnittelut Jannelle ja Tapsalle. Janne on sympaattinen, ahkera, erittäin hyväkäytöksinen nuori mies, jolle ei voi toivoa muuta kuin kaikkea hyvää.

Esillä 25 viestiä, 26 - 50 (kaikkiaan 256)
Vastaa aiheeseen: European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla

Etusivu Foorumit Kilpagolf & harjoittelu European Tour 2015 – Suomipojat maailmalla