Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › ET 2014 – Suomi pojat maailmalla
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Hyvinpä päivittyy tuo Livescoring…
Kupo kirjoitti: (6.2.2014 11:46:56)
Hyvinpä päivittyy tuo Livescoring…Statuksesta poiketen taitaa olla 3r välein ainakin toisella kentistä
Ihan OT, mutta pakko todetaMurlessin sankarialku, 6 väylää 7 alle kaverilta joka ei viime aikoina ole näyttänyt pääsevän sadan joukkoon turneilla.
Jesus sentään, Kakko tehnyt frontille kaksi paria, olisko all-time low ysi suomalaiselta ET:llä. Ja hävettää tunnustaa, että tässä alkaa jo epäillä pelittääkö live scoring oikein.
Parilla viime viikolla Mikko oli kisan keulassa hetkittäin. Nyt on Roopen vuoro. Pitäisköhän tällaisen peruspessimistin alkaa muuttaa mieltään meikäläisten pelureiden menestymismahdollisuuksista.
Menestystä jatkokierrokselle ja tuleville päiville Roopelle ja Mikko K:lle. Penkkiurheilijat kiittää.
Hienoa vääntämistä tiukassa tilanteessa Ruupie Chäccolta (lausutaan skytv:nn mukaan)
Nimesivät kyllä jossain vaiheessa Suomen nro yksi pelaajaksi, en tiedä sitten tarkoittiko tätä kisaa vai muuten. Aioin valittaa että Ruupieta ei ole näkynyt mutta just samalla komea lyönti muutama metri lipusta.Mukava kolmonen loppuun..
yeux de serpent kirjoitti: (8.2.2014 15:59:50)
Mukava kolmonen loppuun..
Kyllä, ja hienoa, että kärkikaksikko ei päässyt liiaksi karkuun.
Hyvän kirittäjänkin Kakko saa huomenna tuosta Door Bell’stäKakollehan riittää huomenna vaatimaton 65 lyöntiä TOP3-paikkaan. Kensingtonin kentällä useita helppoja paikkoja tehdä hyvä tulos, joten turvallinen 70 saattaa tiputtaa jopa top10 ulkopuolelle,
Omasta mielestä turnauksen johdossa olevalla Aikenilla ei ole mitään hätää ja Walters ei hirveästi hermoillut. Kakon ainoa toivo Openiin onkin voittaa Jeong lyönnillä huomenna ilman, että kukaan takaa-ajajista ei mene ohi.
Nostan hattua ja kumarran syvään, jos Roope vetäisee huomennakin alle 70 lyönnillä.
Vipsu kirjoitti: (8.2.2014 16:15:07)
Kakollehan riittää huomenna vaatimaton 65 lyöntiä TOP3-paikkaan. Kensingtonin kentällä useita helppoja paikkoja tehdä hyvä tulos, joten turvallinen 70 saattaa tiputtaa jopa top10 ulkopuolelle,Omasta mielestä turnauksen johdossa olevalla Aikenilla ei ole mitään hätää ja Walters ei hirveästi hermoillut. Kakon ainoa toivo Openiin onkin voittaa Jeong lyönnillä huomenna ilman, että kukaan takaa-ajajista ei mene ohi.
Näitähän on ihan kiva etukäteen spekuloida vaikka kuinka. Waltersin näytöt eivät ole kovin kummoista viime aikoina. Huominen näyttää!
Nyt ovat OWGR:n 3 kärkinimeä vahvistaneet poisjääntinsä, eli nykyisillä OWGR-sijoilla Mikko olisi kaavion 55 ja kohtaisi OWGR 13-sijan, eli kaavion 10:n, eli Ian Poulterin…
Sanonnan mukaan kaikkihan ne täytyy voittaa, mutta tässä tapauksessa voisi toivoa pientä liikahtelua OWGR:ssä tai vielä sopivaa poisjääntiä.
Kakko feidaa, voi rähmä.
Joo. Aika vaisu esitys toistaiseksi. Par5 bogin jälkeen heikko turhautuneen oloinen repäisyavaus 7:lla raffiin ja missas tietenkin siitä vielä greenin. Onneksi seivas parin. Nyt kelkka kääntyy 8. par5:lla. Vois alkaa hyökätä seiftailun sijaan.
Eipä ole pelikaveri Jeong tänään myöskään loistanut.Edit. Paitsi nyt teki Jeong 2birkkua peräkkäin ja tulee mukaan. Ikävä kyllä, Kakko on top40 pelaajista tällä hetkellä ainoa joka on plussan puolella tänään.
Vain Par 8:lle…..täältä tähän.
Ajattelin, että on Kakolle melkein mahdotonta tippua pois top10:stä edes varmalla peruspelillä. Vielä olisi pelastettavaa, mutta takaysillä on vain 18 puolivarma birdiereikä. Taitaa Kakon lopputulos viimeiseltä kierroksella alkaa seiskalla.
Puolivarmoja ei kai olekaan, mutta tähän mennessä Ruupe on tehnyt kisan aikana birkun 5 eri reiällä takaysillä.
TeesHot kirjoitti: (9.2.2014 14:32:55)
Puolivarmoja ei kai olekaan, mutta tähän mennessä Ruupe on tehnyt kisan aikana birkun 5 eri reiällä takaysillä.Kympillä ainakin on varma!
Se10. Oli just se takaysin 5. Birdiehole.
Kakon ruumiinkieli on tänään jo ekalta reiältä alkaen ollut sellainen, että Top Ten -sijoitus karkaa ilman muuta. Asenteesta puuttuu ärhäkkyyttä.
Turpiin tulee kakkosen pojalle nyt kyllä oikein urakalla. On mahikset tippua top 30 ulkopuolelle. Mikähän on mennyt valmistautumisessa pieleen vai onko pää vain liian pehmeä.
Ballmarker kirjoitti: (9.2.2014 15:27:47)
Kakon ruumiinkieli on tänään jo ekalta reiältä alkaen ollut sellainen, että Top Ten -sijoitus karkaa ilman muuta. Asenteesta puuttuu ärhäkkyyttä.Taas mokattu sunnuntai tosi hyvistä asemista. Toivottavasti urheilja oivaltaa ongelman ja tekee asialle jotain, jotta loistava lahjakkuus ja osaaminen saadaan realisoitua myös tuloksina. Ei yläpään treeni sen kummempaa ole kuin muidenkaan ominaisuuksien.
Se on vaan vaikeaa, ainakin aluksi. On niin helppo mennä vaan treenaamaan taitoja tai fysiikkaa. Vaatii urheilijalta tosiaan paneutumista ja motivaatiota, ja ehkä eri coachit.
En lainkaan hyväksi selitystä, missään lajissa, että ’tunsin heti aamulla että tulee huono päivä’. Sillä vain usein yritetään päästä omasta vastuusta ja siirtää huono suoritus jonkun hallitsemattoman suuren tuntemattoman syyksi. Pelkkä tekosyy.
Huonot fiilikset on käännettävissä hyviksi tai ainakin paremmiksi jos vaan tekniikka siihen on hallinnassa.
On tosi kummallista, että mentaaliharjoittelun ehdottamisesta tulee monelle heti vastareaktio. Ihan kuin henkisen kantin treenaaminen olisi merkki tyhmyytensä tunnustamisesta tai heikkoudesta. Tai miehisyyden epäilemisestä Tällainen asenne on varmasti turhaan rajoittanut miljoonien urheilijoiden menestymistä.
Night Driver kirjoitti: (9.2.2014 15:40:13)
Turpiin tulee kakkosen pojalle nyt kyllä oikein urakalla. On mahikset tippua top 30 ulkopuolelle. Mikähän on mennyt valmistautumisessa pieleen vai onko pää vain liian pehmeä.Hyvä korjaus kahdella viimeisellä, näytti jo että peli romahtaa aivan täysin.
Night Driver kirjoitti: (9.2.2014 15:40:13)
Turpiin tulee kakkosen pojalle nyt kyllä oikein urakalla. On mahikset tippua top 30 ulkopuolelle. Mikähän on mennyt valmistautumisessa pieleen vai onko pää vain liian pehmeä.Siinä sulle pehmeää päätä. Ihme asenne katsella peliä täys tuuletus päälle vaan joka onnistumisesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
Etusivu › Foorumit › Kilpagolf & harjoittelu › ET 2014 – Suomi pojat maailmalla