16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Epänormaali kenttäolosuhde

Etusivu Foorumit Säännöt Epänormaali kenttäolosuhde

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • GP

    Lueskelin sääntökirjaa ja sen pikaopasosassa kerrotaan epänormaaliksi kenttäolosuhteeksi mm. ”maata kaivavan eläimen, matelijan tai linnun tekemä reikä, näiden jätteet tai kulkutiet”. Toisaalta määritelmissä mainitaan ”maata kaivavan eläimen, matelijan tai
    linnun tekemä reikä, maakasauma tai kulkutie”, mutta ei jätteitä. Onko linnun ulostekasa sellainen epänormaali kenttäolosuhde, josta saa vapautuksen?

    Se on irrallinen luonnonhaitta (määritelmät). Lähellä olit 🙂

    Mitenkäs koiran paska?? Useat kentät ovat suosittuja koiran ulkoiluttamispaikkoja ja bunkkereissa on joka aamu koiranjälkiä la jopa ulosteita.

    Määritelmissä lukee ainoastaan ”lanta”. Ei sitä sen tarkemmin ole eritelty, minkä tai kenen.

    Tosin siinä lukee myös ”luontoon kuuluva”. Jos naapurin Torsti käy lauantaiyönä päissään ja varsinkin kiukuspäissään tortulla Rinkun kutosen väyläbubkkerissa, siitä nyt voi olla kahta mieltä ”kuuluuko” se Torstin lanta luontoon, vai jonnekin muualle.

    Edit: Bunkkerissa olevasta koiran, tai Torstin lannasta ei kyllä sitten tietysti saa vapautusta.

    Mites minulla jotenkin kellot kilisee että joskus täällä olisi ollut juttua tästä Torstin lannasta? Että se ei olisi tosiaan luontoon kuuluvaa sääntöjen tarkoittamalla tavalla? Muistanko nyt ihan omiani? Dekkareista (sääntö 23) en löytänyt apua asiaan. (Luontoon kuulumaton lanta, jota periaatteessa koirankin lanta voisi olla). Ihminen ja koirahan ei Suomessa ole sillä tavoin villieläimiä että niiden lantaa voisi luokitella luontoon kuuluviksi.

    ts

    Dec 25/6 soveltuu tähän suoraan

    ts

    Dec 25/6 soveltuu tähän suoraan.

    KL

    Mites minulla jotenkin kellot kilisee että joskus täällä olisi ollut juttua tästä Torstin lannasta? Että se ei olisi tosiaan luontoon kuuluvaa sääntöjen tarkoittamalla tavalla? Muistanko nyt ihan omiani? Dekkareista (sääntö 23) en löytänyt apua asiaan. (Luontoon kuulumaton lanta, jota periaatteessa koirankin lanta voisi olla). Ihminen ja koirahan ei Suomessa ole sillä tavoin villieläimiä että niiden lantaa voisi luokitella luontoon kuuluviksi.

    Et siis laskisi ihmistä lainkaan luontoon kuuluvaksi olennoksi..?

    KL

    Lueskelin sääntökirjaa ja sen pikaopasosassa kerrotaan epänormaaliksi kenttäolosuhteeksi mm. ”maata kaivavan eläimen, matelijan tai linnun tekemä reikä, näiden jätteet tai kulkutiet”. Toisaalta määritelmissä mainitaan ”maata kaivavan eläimen, matelijan tai
    linnun tekemä reikä, maakasauma tai kulkutie”, mutta ei jätteitä. Onko linnun ulostekasa sellainen epänormaali kenttäolosuhde, josta saa vapautuksen?

    Niin, tämä on erinomainen esimerkki siitä, kun sääntökirjaan kirjoitetaan samaa asiaa eri tavalla kirjan eri osiin. Lopputulema on pienimuotoinen kaaos, etenkin kun sana ’jätteet’ helposti viittaa myös eläimen jätöksiin, siis mm. lantaan.

    Alkukielinen opas kuitenkin selventää tämänkin asian kohdassa ’Loose Impediments’. Siinä kerrotaan, että lanta (= dung) on Irrallinen Luonnonhaitta. Tekstissä ei millään muotoa erotella lannan tuottajaa, joten kaikki lanta on irrallista luonnonhaittaa riippumatta sen tuottajasta tai tavasta, jolla kyseinen lanta on golfkentälle päätynyt.

    Syljen kanssa ei tällä asialla ole mitään tekemistä, joten D25/6 ei nähdäkseni liity asiaan.

    ts

    KL

    Syljen kanssa ei tällä asialla ole mitään tekemistä, joten D25/6 ei nähdäkseni liity asiaan.

    No nyt saa KL kyllä perustella miten niin. Kannattaa lukea tuo deccarin alku ja miettiä millä perusteella tuo on tehty…siis et kai sä ihan oikeasti ajattele että loordit ovat tuota deccaria tehdessään todellakin miettineet sylkeä/räkää vai olisko kyseessä vähän isompi ajatus?

    @KL

    Et siis laskisi ihmistä lainkaan luontoon kuuluvaksi olennoksi..?

    No en todellakaan, minusta se on luonnossa aivan ylimääräinen haitta. Mutta se on vähän toinen asia.

    Mutta minä en puhunut ihmisestä, vaan ihmisen lannasta ja kuuluuko se luontoon? Siihen en ihan yksiselitteistä vastausta itselleni osannut antaa. Ihminenhän ei luontaiseti pasko luontoon mihin sattuu, joten tällä logiikalla aloin pohtimaan Torstin lannan olemusta luonnon osana. Ja päädyin siihen, että jos joku sanoo että ei Torstin lanta ole luontoon kuuluva osa, eli irrallinen haitta, minä voisin uskoa sen.

    En löytänyt aiheesta dekkaria, siksi sitä kysyin ja kun kysymykseeni ts linkitti dekkarin 25/6 joka kertoo syljen olevan joko irrallinen haitta, tai epänormaali kenttäolosuhde, niin kun luokittelen Torstin lannan samaan kategoriaan ja saman dekkarin alle, minä sain itselleni tämän asian selväksi.

    KL

    Ja päädyin siihen, että jos joku sanoo että ei Torstin lanta ole luontoon kuuluva osa, eli irrallinen haitta, minä voisin uskoa sen.

    Hippo, mikä on irrallinen haitta?

    KL,
    haitta (myös haittalevy) on haittalukon osa. Niitä saattaa useinkin putoilla mukana kuljetettavista erilaisista (haitta)lukoista. Kyseessä on silloin irrallinen haitta.

    Golfin sääntöjen mukaan tuollainen esine / kikkare on ”Liikuteltava haitta”. On se kummallista, että liittotuomarille (vaikka huonommallekin) joutuu tuollaisia yksinkertaisia asioita selittämään. Sitä en kyllä ymmärrä minäkään, että miten Torstin kakka liittyy tähän asiaan.

    ts

    Jääköhän mun kysymys KL:lle taas kerran vastausta vaille? Muutaman muunkin esittänyt ja aina sama kohtalo kun…

    Irrallinen haitta on Torstin Lanta. Tämä johtuu siitä että se ei voi olla irrallinen haittatekijä, koska sellaista ei ole enää olemassakaan (paitsi sääntökirjassa edelleen, oletteko huomanneet missä?). Irrallinen luonnonhaittakaan se ei voi olla, kun se ei sellaisenaan kuulu luontoon. Kyseessä siis irrallinen haitta. Aivan samoin kuten Tapio Suominen totesi Riossa olevien katsojien olevan liikkuvia haittoja.

    Noh, vakavasti puhuen, joka on minulle hyvin epäluonteenomainen puhetapa mutta menkööt, kyse oli tietysti Irrallisesta luonnonhaitasta, minkä te vitsikkäät saivartelijat tietysti tajusittekin.

    Mutta siis edelleen, olen nyttemmin suostuvainen uskomaan Torstin lannan suomen luontoon kuuluvaksi. Perustelen oman takinkääntöni dekkarilla D23/3 joka sanoo puoliksi syödyn päärynän kuuluvan suomenkin luontoon, sekä dekkariin D23/4, joka sanoo banaanin, tai muun hedelmän kuoresta samoin.

    Eli siis jos puoliksi syöty päärynä ja banaaninkuori on suomen luontoon kuuluva irrallinen luonnonhaitta, on sitten Torstin lannankin oltava. Mutta taas D25/6 mukaan luokittelisin sen kyllä myös epänormaaleiksi kenttäolosuhteiksi, kuten siinä mainitun syljen.

    Torstin jälkensä jättämän läjän on oltava luontoon kuuluva. Perustelen asian niin että ihmisen historiassa (sisä)vessan aikakausi on mitättömän pieni ajanjakso kokonaisuutta ajatellen. Jopa Golfpelin syntyajoilla on luontoon ulostaminen lienee ollut väitetyn historian valossa (lammaspaimenet) hyvinkin yleistä.
    Tässä on mielestäni suora analogia väitteeseen ettei kissaeläimen uloste olisi luontoon kuuluva vaan kissa ulostaa suihkuverhon taakse sijoitettuun hiekkalaatikkoon..

    Paljompa riittää puhetta paskasta. Mitenkä on , jos tällä Hipon kaverilla Torstilla on ärtyvän suolen oireyhtymä ja uloste on hyvinkin vetistä ja jopa limasta ja tarttunut kiinni hiekkaan. Onko se silloin kiinteä haitta vai jopa tilapäistä vettä. Onkohan golfin säännöissä jossain sellaista pykälää, jolloin saa vapaan dropin kalastettua terveydellisilla syillä tai tilanteen vaarallisuudella. Muistan kerran jutun ampiaispesästä, kun pelaaja sai vapaan dropin sellaisesta.
    Paska juttu.

    @Brockwell

    Perustelu on mielestäni varsin oiva.

    Siksi olenkin valmis kääntämään takkini kuin peeniks-lintu. Vai oliko se Timo Soini? Nyt en tarkkaan muista kumpi tarina se oli.

    @+++++

    Edelleen vetoan dekkariin 25/6 joka sanoo syljen olevan joko irrallinen luonnonhaitta, tai epänormaali kenttäolosuhde. Tässä tapauksessa tuomarina antaisin Torstille 10 min syvää paheksuntaa ja pelaajalle mahdollisuuden vapautua vetisestä ja limaisesta lannasta molempien sääntöjen nojalla. Ei ole vaikea arvata kumpaa sääntöä pelaaja haluaa käyttää.

    Edit: Vaarallisesta tilanteesta on oma sääntökohtansa ja dekkarinsa, mutta en nyt juuri ilman sääntökirjaa muista miten se meni. Minusta siinä juuri käytettiin esimerkkinä käärmettä ja ampiaista.

    Esimerkkiin näin ollen käärmeen ja ampiaisen rinnalle voitaneen nostaa myös pehmeätä neekesankkeria sairastavan Torstin lanta.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Epänormaali kenttäolosuhde

Etusivu Foorumit Säännöt Epänormaali kenttäolosuhde