16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Draivi pituuksista, Tompalle ja muille

Etusivu Foorumit Yleistä Draivi pituuksista, Tompalle ja muille

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #190416 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jotenkin ajautui taas yksi keskustelu draivien pituuksin, joten avasin uuden keskustelun aiheesta, taas!! Yksi seikka mikä aina aiheuttaa hämäännystä noissa draivi pituuksissa on se, kun klubi pelaajilla on tapana ilmoittaa pituudet sen mukaan mikä on pisin draivi kierroksella tai koko kesänä. Kun taas pro tilastoissa on kyse keskiarvosta, joka otetaan kahdelta väylältä per kierros. Vertailun vuoksi viime vuonna jenkki tourilla oli yksi pelaaja, joka löi ns driving distance=draivin pituus tilastossa yli 300yardia(Daly). Mutta longest drive tilastossa kyseisiä herroja olikin sitten jo 456, pisin oli 402y eli n360 metriä, väylälle. Tommosta 270m keskiarvoa(Tompalla 275m, yli 300y) on kyllä aika vaikea uskoa, jos laskee kuten ammattilaiset (onko muita tapoja??) eli jokaiselta kesän kierrokselta otat huomioon kahden ennalta määrätyn väylän draivin pituuden, lasket niiden keskiarvon, sitten lasket jokaisen kierroksen keskiarvot yhteen ja /kesän kierrosten lukumäärällä. Vain väylälle osuneet huomioidaan ja valitse mahd. tasaiset väylät. Vieläkö sait ka:ksi 275metriä, no ei se mitään. Mutta uskonko että pystyt lyömään draiverillasi 280 metriä, tottakai, niin minäkin.

    #519224 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Shorty avasi hyvän aiheen tänään. Kukaan ei ole siihen vastannut. ’Vielä’.

    Yritetään kaikkien muiden aiheita kommentoidessa välttää draivien pituuksia. Katsotaan kuinka kauan kestää ennen kuin joku ratkeaa.

    #519225 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Draivin pituus on aihe, joka herättää paljon keskustelua ja hyvä niin. Muistaakseni tältä foorumilta löysin aikoinaan linkin ohjelmaan Trajectory Model, jolla voi tutkia pallon lentomatkoja mailanpään nopeuden funktiona. Ohjelmaan voi syöttää myös muita oleellisia parametrejä: mailanpään massa, lofti, lyöntikulma, hyötysuhde, jne. Sitten oli vielä pakko ostaa mailanpäänopeustutka (Swing Mate).

    Ja sitten faktat.

    Pari kevyttä harjoitusswingiä ja sitten lyönti = 105 mph.

    Viisi harjoitussvingiä täysillä ja sitten lyönti = yli 110 mph.

    Paras kymmen peräkkäisen lyönnin sarja kesk. = 114 mph, jossa max = 116 mph, min = 112 mph.

    Rangella aina joku haluaa tulla mittaamaan omaa svingiään ja pari kertaa on tullut kaveri, joka on tempaissut hiukan yli 120 mph.

    Mutta sitten se mielenkiintoinen veikko (pituus yli 195 cm ja painoa yli 110 kg) , joka riuhtasi 134 mph ja osumakin oli vielä jonkinmoinen. Lopuksi hän veti muutamia rauhallisia vetoja n. 125 mph.

    Kun näitä arvoja syötetään Trajectory Modeliin, niin nähdään että paras kantama 105 – 110 mph mailanpään nopeuksilla saadaan 12 asteisella mailalla. Yli 110 mph nopeuksilla 9-10 asteisilla mailoilla saa mukavia kantamia, jos lyö 2-3 asteen kulmassa ylöspäin (= tee edessä). Rullit pitää tietenkin huomioida erikseen. Tästä viisastuneena kävin itse ostamassa 13 asteisen väyläpuun. Toimii tautisen hyvin lyhyillä ja/tai kapeilla kentillä.

    Kävin myös mittaamassa oman draivini hyötysuhteen. Paras arvo oli 85% ja tyypillisesti 82%. Aika paljon tuli myös alle 80% hyötysuhteen lyöntejä. Paras arvo, jonka ystäväni tempaisi oli 89%. Trajectory Modelissa oletus arvo on 88%, joka on vähän liian optimistinen.

    Mielenkiintoista olisi kuulla millaisia mailanpäännopeuksia teiltä löytyy ja mistä sitä löytyy lisää, salilta vai tekniikasta?

    #519226 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hyvä kirjoitus, mutta nuo kaksi draivia huomioidaan vaikka ne duffaisi eturaffiin tai löisi emäslaissin viereisen väylän yli metsään. Ei tarvitse osua väylälle.

    #519227 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Hyvä kun korjasit, aloin itsekin miettiä, että joku tossa mättää. Eli pisimmät draivit lasketaan väylältä ja keskiarvo mistä tahansa. Ei Dalyllakaan olis varmaan ka yli 300yardin, jos puolet draiveista olis nolla tuloksia:)

    #519228 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Ajattelin olla vastaamatta mutta olkoon..

    Pari ajatusvirhettä sinulle taisi tulla:

    -Jos normaali lyöntipituus rulleineen on 260-290, niin ei keskiarvo ole automaattisesti 275, eihän? Sehän riippuu täysin jakaumasta; valtaosa lyönneistä voi olla hyvin lähellä 260 m ja vain osa normaaleista lyönneistä lähellä 290 m. Näinollen keskiarvo voi olla vaikka 261 m. Se ei ole mielestäni kovin kummoinen mitta.

    -Ammattilaisten keskiarvoihin otetaan mukaan myös muita kuin draiveriavauksia, vrt. T. Woods.

    -Ammattilaisilla on tapana varmistella kai hiukan pallon sijaintia lyönnin jälkeen. Minä kuulun koulukuntaan, joka mättää täysillä ja toivoo parasta. Meitä on paljon.

    -En myöskään puhunut tilastoitavista väyläosumista, vaan ylipäänsä draiveista. Eli 50 metriä ohi väylän sisältyy näihin lukuihin.

    -Ja normaalilyönnillä tarkoitin lyöntiä, joka ylipäänsä osuu jotenkin palloon. Eli topit, duffit ym. varsilyönnit eivät ole mielestäni ’normaalilyöntejä’. Kun ottaa huomioon asiayhteyden (varren valinta draiveriin), on tämä mielestäni relevantimpi lähestymistapa.

    Ja lopuksi; ei tässä pituuden vertailussa ole varmaan kyse niinkään tärkeästä asiasta, kuin pituuden vertailussa saunan lauteilla, joten sen takia ei kenenkään kannata tuntea miehuuttaan uhatuksi? Toiset vaan lyövät luonnostaan pidemmälle kuin toiset.

    #519229 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Olis pitänyt jättää ehkä nimesi pois alkuperäisestä viestistä, ei nimittäin ollut tarkoitus mitenkään hyökätä sinua vastaan. Vaan selittää juuri tuo, minkä itsekin listasit ranskalaisilla viivoilla(ajatusvirheiksini??). ELI draivien pituudet ilmoitetaan eri käytännön mukaan pro ja klubi piireissä. Prot listaa näiltä kahdelta väylältä pituudet vaikka avaisivat i9 tai löisivät hookin mettään, kuten Bogeytikka asian korjasi. Mutta sinä lasket vain onnistuneet lyönnit. Tästä seuraa juuri se, että kun ilmoitat klubilla pystyväsi draivaamaan 275m, joku viisas älähtää heti, ettei maailmassa ole kuin yksi ammattilainen joka pystyy samaan, vaikka todellisuudessa heitä lienee tuhat. (kaikki mitat tietenkin golf olosuhteissa, eli välillä voi tuulla takaakin)

    Jos normaalit lyönnit ovat välillä 260-290 niin kyllähän siitä sellaisen kuvan saa, että ka on lähempänä 275 kuin 261, jos ei, niin onko 290 enää normaali lyönti, eikä minulla ole ikinä ollut ongelmaa pituuden suhteen.

    #519230 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    mistäköhän tuo trajectory model löytyy?

    #519231 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Täältä löytyy softaa:

    http://www.telusplanet.net/public/maxs/

    #519232 Vastaa Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Tietääkö joku myydäänkö tuota SwingMatea tai muuta mailanpään nopeusmittaria suomessa, ja jos

    myydään niin paljonko hinta normaalisti on?

    Olisi kiva päästä leikkimään.

    #519233 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Nevada myi jossain vaiheessa olisiko ollut hintaluokkaa 1.000 mk.

    Hyvä apu treenatessa. Näkee, mitkä muutokset svingissä tuovat lisää nopeutta ja selvästi havainnollistaa, ettei repimisestä ole hyötyä. Hajoittaa myös svingin tehokkaasti, jos tavoitteena on enkkojen rikkominen tai jatkuva vauhtikilpailu kavereiden kanssa.

    #519234 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Omani ostin Nevada Bobista. Tällä hetkellä siellä ei taida olla kuin yksi omassa käytössä. Ne kyllä tilaa lisää niitä ja hintaluokka on siinä 170 euroa (arvio).

    Se on totta, että maksimi nopeuksien hakeminen hajoittaa svingin.

    Swing maten avulla löytää kuitenkin sellaisen oman tavan aikaansaada mailanpään nopeutta lisää repimättä.

    Samaten tietyt realiteetit lyöntipituuksista todentuu, kun omat mailanpään nopeudet syöttää Trajectory Modeliin. Ei enää niin paljon sankarigolfia kun faktat kertoo muuta.

    Trajectory Modelilla on mielenkiintoista tutkia:

    1. Miten SW:llä lyödään esim. yli 110m? Siinä ei enää 120 mph mailapäänopeutta riitä, vaan tarvitaan aikalailla deloftaamista.

    2. Samaten matala loftisten draiverien mielekkyys kyseenalaistuu mikäli ei osata lyödä palloa reilusti ylöspäin.

    #519235 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Onko tietoa mistä löytyy puuttuvat dll tiedostot?

    On ainakin minulla syynä ettei toimi.

    #519236 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Turzi kirjoitti:

    2. Samaten matala loftisten draiverien mielekkyys kyseenalaistuu mikäli ei osata lyödä palloa reilusti ylöspäin.

    Siitä hiipi insinöörin mieleen teoreettinen kysymys johon toivon saavani valaistusta viisaammilta:

    Draiverilla lyöty pallo saa saman lähtökulman ja saman lähtönopeuden esim 7,5 asteisella ja 10,5 asteisella mailalla lyötynä (erilainen svingi siis). Maalaisjärjen mukaan 10,5 pistää siihen enemmän alakierrettä?

    Lentävätkö pallot erilailla ja jos lentävät niin kuinka merkittävä ero on?

    #519237 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Jos tarkoitat tiedostoja: bids50f.dll, cw3220.dll, owl50f.dll niin ne olivat mielestäni zipatun softapaketin sisällä ja asennettaessa tulivat automaattisesti käyttöön. Samat tiedostot ovat myös Swing Perfect Modelissa ja voit tietysti ladata sen ja kopioida sieltä mikäli ilmestyvät siihen hakemistoon.

    #519238 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Älä vastaa tänne.

    Kts. ’draiverin lofteista’

    #519239 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Samat lähtökulmat 9.7 astetta saadaan esim. 110 mph mailanpäänopeudella ja 200 g nupilla 10.5:lla lyötäessä 0.5 astetta ylöspäin ja 7.5:lla 3.0 astetta ylöspäin.

    Tulokset 10.5 versus 7.5:

    kantama 260/253 yds,

    lähtönopeus 155/156 mph,

    lähtökierrenopeus 3257/2327 rpm,

    pallon alastulonopeus 52/59 mph,

    alastulo kierrenopeus 2002/1529 rpm,

    lakipiste 28/20 yds.

    Eli samalla lähtönopeudella ja -kulmalla 10.5:lla pallo käy huomattavan korkella, tulee paljon jyrkemmin alas pienemmällä nopeudella mutta paljon enemmällä backspinnillä = (vähän rullia).

    Jos laitetaan 20 mph vastatuulta, niin kantamat muuttuvat päinvastaisiksi 215/218 yds.

    Tällä softallahan voi tutkiskella erilaisia teoreettisia malleja. Toivotaan ettei joku tosi pelaaja saa tästä hernettä nenään, sillä tämähän on vain harrastelijoiden puuhastelua, ai sorry insinöörien puuhastelua.

    #519240 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Samat lähtökulmat 9.7 astetta saadaan esim. 110 mph mailanpäänopeudella ja 200 g nupilla 10.5:lla lyötäessä 0.5 astetta ylöspäin ja 7.5:lla 3.0 astetta ylöspäin.

    Tulokset 10.5 versus 7.5:

    kantama 260/253 yds,

    lähtönopeus 155/156 mph,

    lähtökierrenopeus 3257/2327 rpm,

    pallon alastulonopeus 52/59 mph,

    alastulo kierrenopeus 2002/1529 rpm,

    lakipiste 28/20 yds.

    Eli samalla lähtönopeudella ja -kulmalla 10.5:lla pallo käy huomattavan korkella, tulee paljon jyrkemmin alas pienemmällä nopeudella mutta paljon enemmällä backspinnillä = (vähän rullia).

    Jos laitetaan 20 mph vastatuulta, niin kantamat muuttuvat päinvastaisiksi 215/218 yds.

    Tällä softallahan voi tutkiskella erilaisia teoreettisia malleja. Toivotaan ettei joku tosi pelaaja saa tästä hernettä nenään, sillä tämähän on vain harrastelijoiden puuhastelua, ai sorry insinöörien puuhastelua.

    #519241 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Samat lähtökulmat 9.7 astetta saadaan esim. 110 mph mailanpäänopeudella ja 200 g nupilla 10.5:lla lyötäessä 0.5 astetta ylöspäin ja 7.5:lla 3.0 astetta ylöspäin.

    Tulokset 10.5 versus 7.5:

    kantama 260/253 yds,

    lähtönopeus 155/156 mph,

    lähtökierrenopeus 3257/2327 rpm,

    pallon alastulonopeus 52/59 mph,

    alastulo kierrenopeus 2002/1529 rpm,

    lakipiste 28/20 yds.

    Eli samalla lähtönopeudella ja -kulmalla 10.5:lla pallo käy huomattavan korkella, tulee paljon jyrkemmin alas pienemmällä nopeudella mutta paljon enemmällä backspinnillä = (vähän rullia).

    Jos laitetaan 20 mph vastatuulta, niin kantamat muuttuvat päinvastaisiksi 215/218 yds.

    Tällä softallahan voi tutkiskella erilaisia teoreettisia malleja. Toivotaan ettei joku tosi pelaaja saa tästä hernettä nenään, sillä tämähän on vain harrastelijoiden puuhastelua, ai sorry insinöörien puuhastelua.

Esillä 19 viestiä, 1 - 19 (kaikkiaan 19)
Vastaa aiheeseen: Draivi pituuksista, Tompalle ja muille

Etusivu Foorumit Yleistä Draivi pituuksista, Tompalle ja muille