16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Draiv in Golfin osakeanti käynnissä

Etusivu Foorumit Yleistä Draiv in Golfin osakeanti käynnissä

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Onko moni jo ehtinyt merkitä? Itse huomasin annin vasta nyt, ja valitettavasti en ehtinyt ensimmäiseen ja edullisimpaan aaltoon. Onneksi vasta maltillisesti noussut uusi hinta on voimassa toukokuun 2013 loppuun saakka. Heillä on nähtävästi parempaa tietoa golf osake markkinoista, koska osaavat kertoa hankkeen sivuilla seuraavaa: Pääkaupunkiseudun pelaajat ovat hakeutumassa Hyvinkään ja Hämeenlinnan alueiden kentille. Vapaana olevia kohtuuhintaisia osakkeita kyseisillä alueilla ei ole tarjolla. Tutustu osakeantiin Mitä mieltä hankkeesta, nouseeko uhkaamaan hyvinkään alueen kenttien tai jopa pk-seudun asemaa? Onko pallo tiin nokassa jo tällä kaudella vai meneekö avajaiset ensi vuoden puolelle?

    Osakeantiasiakirjoista selviää, että Draiv´in Golf & Country Club Oy:n osakkeista on merkitty 76 Draiv´in -osaketta ja 200 Perustajaosaketta. Yhtiöllä on osakkeita kaikkiaan 1050 kpl, joista Draiv´in -osakkeita 650 kpl, Sijoittajaosakkeita 200 kpl ja Perustajaosakkeita 200 kpl. Yhtiön oma pääoma on tilinpäätöksen 31.12.2011 mukaan 105.679,28 € ja taseen loppusumma on 140.679,28 €. Lainaa yhtiöllä on 35.000 € (31.12.2011).

    Vastaavasti kentän rakennuskustannuksiksi arvioidaan hankkeen verkkosivuilla 4,5 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa. Jonkin verran siis vielä puuttuu, ja mikäli klubitalo kohotetaan samalle tasolle kuin esim hirsalassa, tarvitaan vielä 4 miljoonaa lisää.

    Ei muuta kun osakkeet merkintään.

    Fack Nildo kirjoitti: (11.4.2013 17:05:01)
    Ei muuta kun osakkeet merkintään.

    Juuri näin, varsinkin kun ottaa huomioon että koko komeus kohoaa vuokratontille. Vuokrasopimus on tehty 50 vuodeksi. Vuokran määrästä ei ole tietoa.

    Sain myös käsityksen, että kesällä 2014 olisi pelitoiminnan tarkoitus alkaa. Säävarauksella toki:

    Tarkkaa aikataulua emme voi kuitenkaan taata muun muassa sääolojen takia.

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 17:12:13)

    Eihän osakkeidenomistamisessa ole yhtikäs mieltä

    Odotellaan että joku ottaa riskin, rahoittaa rakentaa , ylläpitää ja sit mennään Superin/vuorapelioikeuksien tai pelilipuilla, parikymppiä kierros kuokkimaan sinne !! hulluahan se olisi sitoutua johonkin.

    Marx kirjoitti: (11.4.2013 17:38:45)

    Joo odotellaan että jotkut urpot rahoittaa ton ja mennään sitten jalosteilla pelaamaan! mahtaa osakkaita ottaa päähän siinä vaiheessa.

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 17:59:36)

    Saattaapi olla ettei sitä tulekkaan jos ei löydy riittävästi Urpoja laittamaan itseään ja perikuntaansa likoon 😀

    Mutta kuka hullu nyt tollaseen sitoutuu. !!

    Marx kirjoitti: (11.4.2013 18:09:32)

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 17:59:36)

    Joo odotellaan että jotkut urpot rahoittaa ton ja mennään sitten jalosteilla pelaamaan! mahtaa osakkaita ottaa päähän siinä vaiheessa.

    Saattaapi olla ettei sitä tulekkaan jos ei löydy riittävästi Urpoja laittamaan itseään ja perikuntaansa likoon 😀

    Mutta kuka hullu nyt tollaseen sitoutuu. !!

    No eiköhän ne nyt kaupaksi mene, kun kerta myyjien mukaan pk seudulla ei osakkeita enää ole kohtuu hintaa vapaana! Ja ilmeisesti merkintöjäkin on jo tehty! Enää vain puuttuu se 4,5 miljoonaa! pikku raha ja päälle klubitalot ja muut!

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 18:23:07)

    Toisaalta mihin se 4,5 miljuunaa tarvitaan
    1. Maarakennusurakoitsijalle (ehkä joku lähiseudulta)
    2. Maa-ainesten myyjälle (varmaan joku lähiseudulta)
    3. Maa-alueen omistajalle (tai sitten vuokriin tässä tapauksessa)
    4. Kastelutekniikkaan
    5. Siemenin ja lannotteisiin
    6. Niin ja siihen klubitaloon

    Jos oikein arvaan, moni näistä tavaran tai palvelun toimittajista ottaa vastaan rahan sijasta myös osakkeita (tai jää velkaa pitkäksikin aikaa). Siten varmaan osakkeista tulee merkityksi hyvinkin iso osa – jos ei yleisölle, niin urakoitsijoilel. Kuntakin kuulemma on lupautunut merkitsemään joitakin osakkeita – ehkä jotain kunnallistekniikkaa vastaan tms.

    Sitten valmistumisen jäkeen tulee se toinen aalto, kun nämä urakoitsijat ryhtyvät myymään osakkeitaan. Aika näyttää, käykö tässä kuten joissakin aikaisemmissa hankkeissa.

    Putti-Possu kirjoitti: (11.4.2013 19:25:05)

    Tieto on peräisin hankkeen sivuilta: Ensimmäisessä vaiheessa rakennettavan Garden course -kentän rakentamiskustannuksien arvioidaan olevan n. 4,5 M€ (alv 0%).

    Kyllä tuota nyt pikkuisen sopii epäillä, että urakoitsijat alkaisivat hommiin omalla riskillä. Että saisivat osakkeita mitä sitten joutuisivat myymään jotta saisivat palkkansa.. ei tule toteutumaan.

    Jos nyt ihan vakavasti pohditaan tuota keissiä, niin ei toteutuminen vaikuta kovin realistiselta. Firma on ilmeiseti perustettu n.5-6 vuotta sitten, ja kovin pitkälle ei ole päästy.

    Eikös sitten ole vireillä se inkoon hanke myös, St nikolaus tms. Nyt tämän hankkeen sivuilla on seuraava ilmoitus:

    St Nicolaus Golf Clubin
    rakennustyöt käynnistetään Inkoossa kesällä,
    mutta sitä ennen rakennetaan uudet verkkosivut.
    Pahoittelemme häiriötä.

    Faktahan on se, että yhtään uutta kenttää ei suomeen rakenneta ennenkuin tuo toisessa ketjussa käytävä asio on ratkaistu. ainakaan pk seudulle. sellainen kunta on eri asia missä kenttä ei ole ja edellytykset saattavat täyttyä.

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 20:04:10)

    Eikös sitten ole vireillä se inkoon hanke myös, St nikolaus tms. Nyt tämän hankkeen sivuilla on seuraava ilmoitus:

    St Nicolaus Golf Clubin
    rakennustyöt käynnistetään Inkoossa kesällä,
    mutta sitä ennen rakennetaan uudet verkkosivut.
    Pahoittelemme häiriötä.

    .

    Tämä teksti ei ole muuttunut ainakaan kahteen, taitaa olla enemmänkin, vuoteen.

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 20:04:10)
    [
    Jos nyt ihan vakavasti pohditaan tuota keissiä, niin ei toteutuminen vaikuta kovin realistiselta. Firma on ilmeiseti perustettu n.5-6 vuotta sitten, ja kovin pitkälle ei ole päästy.

    .

    Oliskohan kuitenkin syytä ottaa asioista hieman selvää moisen lässytyksen sijaan?

    ts kirjoitti: (11.4.2013 21:00:23)

    Eläpäs nyt. Kyseessä on kuitenkin ihan vakava pohdinta. Ei se mitään asioista selvää ottamista tarvitse. Kyllä vakavasti voi pohtia mitä tahansa.

    ts kirjoitti: (11.4.2013 21:00:23)

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 20:04:10)
    [
    Jos nyt ihan vakavasti pohditaan tuota keissiä, niin ei toteutuminen vaikuta kovin realistiselta. Firma on ilmeiseti perustettu n.5-6 vuotta sitten, ja kovin pitkälle ei ole päästy.

    .

    Oliskohan kuitenkin syytä ottaa asioista hieman selvää moisen lässytyksen sijaan?

    Olen ottanut selvää hankkeen sivuilta. Hankkeen tavoitteena on myydä ilmeisesti n.800 osaketta ja hintapyyntö on nyt n.5000 euroa. Kyllä kai sitä nyt voi pikkaisen nykyisessä markkinatilanteessa kyseenalaistaa. Kun kytäjän osakkeita saa suunnilleen samaan hintaan, ja siellä on suht hienosti asiat.. Eli onko sulla jotain parempaa tietoa siitä, miksi juuri tuolla osakemyynti lähtisi lentoon? Ihan turha sun on lässyttää jos ei mitään kerrottavaa ole.

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 21:44:57)

    Jotain +kolme vuotta meni valitusten käsittelyyn. Vesilupa asian käsittelyyn meni myös aikaa aika mukavasti.

    Rauski kirjoitti: (11.4.2013 21:58:59)

    Saattaa olla että tämä on todellinen onnenpotku monellekin taholla. Näiden vuosien aikanahan golfosakemarkkinat on romutettu muissa ketjuissa läpi käydyllä tavalla. Mikäli näyttää siltä, että osakemerkintä ei odotetulla tavalla onnistu, niin nyt pääsee halvalla vielä irti. Erittäin mielenkiintoista on seurata miten käy hankkeessa.

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (11.4.2013 22:38:48)

    Niin tuota… sanoit aiemmin että juuri mitään ei ole tapahtunut. Se nyt vaan sattuu olemaan totaalista paskapuhetta, johon sinulla tuntuu olevan kova tarve jostain syystä.

    ts kirjoitti: (12.4.2013 7:11:38)

    Hienoa jos on tapahtunut. Viittasin tapahtuneella lähillä siihen, että korkeintaan 1050 osakkeelta oli asiakirjojen mukaan vissiin 67 merkitty, tasearvo yhtiössä reilu 100ke ja velkaa 35 ke. jotain tuonkaltaista en nyt rupea uudestaan niitä lukemaan. ja kun 4,5 miljoonaan ilmoitetaan menevän kentän rakentamiseen, niin vähän vielä puuttuu.

    Mutta mikäli olet viestejäni lukenut, niin todella toivon että golf osakkeilla olisi arvoa ja toiminta tältä osin palautettaisiin raiteilleen! korjausmallit on moneen kertaan annettu.

    Miksi sun aina pitää esittää arvoituksellista tietäjää, joka vain toteaa että näin ei ole tai näin on, ilman mitään perusteluita. Eli kerran vielä kysyn: mikä viisastenkivi on tuolla keksitty, että osakekauppa käy? Kun se on muualla käytännössä TÄYSIN pysähtynyt. ja uusien kohteiden jälkmarkkinahinnat on jotain ihan muuta kuin annissa on.

    Esim linnagolf: Meneillään olevassa osakeannissa merkintähinta on 20.000 euroa.
    hinta jälkimarkinoilla merkittävästi vähemmän, olisko muutama tonni`?

    Kytäjä osakennin tilanne: Osake:
    * Hinta toistaiseksi 21.000 €.

    Hinta jälkimarkkinoilla n.5-8 ke ilmeisesti?

    Eli ts hyvä, selitä mitä niin erikoista osataan tuolla tehdä, että suuri määrä osakkeita tulee menemään kaupaksi pyydetyllä hinnalla? Ja miksi henkilön kannattaa tuolta ostaa osake, kun tosi moni täällä vaan puolustaa halpapelaamista tai korkeintaa vuokrausta.

    Anna kiitos nyt asiallinen vastaus.

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (12.4.2013 7:29:56)

    Miksi sun aina pitää esittää arvoituksellista tietäjää, joka vain toteaa että näin ei ole tai näin on, ilman mitään perusteluita. .

    Ei tarvi. Koen vaan helvatin typeräksi kun ihmiset toitottavat tällaisilla palstoilla totaalista shittiä tietämättä oikeesti taustoista yhtään mitään. Luetaan netistä jotain, poimitaan sieltä palasia..eikä pienintäkään ymmärrystä kokonaisuudesta, mutta helvatin suuri valmius esittämään mielipiteitä ja näkemyksiä.

    Mulla ei vaan riitä ymmärrys moiseen typeryyteen.

    ts kirjoitti: (12.4.2013 7:44:57)

    Mä luulin että edes sä ymmärtäisit golf osakemarkkinoista jotain, mutta et ilmeisesti. No ehkä sulla on oma lehmä ojassa niin se selittäisi jotain. Kyllä kai täällä nyt voi uusista kenttähankkeista keskustella ? vai pitäisikö ne pitää salassa? kaikki tiedot mitä on esitetty, on hankkeen sivuilla ilmoitettu! ei mitää shittiä siis todellakaan! pitäisikö ensin tehdä soittokierros vaikka hallituksen jäsenille ja varmistaa että sivuilla ilmoitetut tiedot on oikein? vai mitä vaadit taustatyöksi?

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (12.4.2013 7:51:57)

    Ei ole omaa lehmää ojassa ja taitaa olla niinkin että ymmärrän noista markkinoista aika paljon laajemmin kuin sinä, joka käsittelet asiaa varsin ykisnkertaistetusti pelaajan ja harrastajan näkökulmasta.

    Suomeksi sanottuna siis vi***taa kun paska lentää ja ihimiset levittävät viestiä asioista mistä eivät mitään tiedä tai ymmärrä. Tosin eihän sekään mennyt jakeluun, että omistaja saa päättää miten hänen tiloissaan toimitaan vaikka sitä tuhannen viestin voimin koitettiin selittää. Ehkä se vaan kertoo näiden palstojen tasosta ja miksi en jaksa näitä enää juurikaan lukea tai kommentoida.

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (12.4.2013 7:51:57)
    ! ei mitää shittiä siis todellakaan! pitäisikö ensin tehdä soittokierros vaikka hallituksen jäsenille ja varmistaa että sivuilla ilmoitetut tiedot on oikein? vai mitä vaadit taustatyöksi?

    ja se p”’leen edit puuttuu edelleen…

    niin siis vastauksena tuohon loppuosaan: sellaisista asioista joista on noin hataran tiedon varassa voi pitää naamansa ummessa. Tai sitten voi olla kysymyslinjalla ja esim kysyä eteneekö hanke.

    Mutta kun päästää päähänsä valmiiksi tietyt perusasetukset, ei vaan voi nähdä misään enää hyvää ja onnistumisen mahodllisuutta…

    ts kirjoitti: (12.4.2013 8:06:34)

    Minähän kysyin että mitä mieltä hankkeesta ollaan. Lisäksi luin tietoa hankkeen sivuilta.

    Lähes kaikkihan täällä dissaa kuinka paskaa ja tyhmää on omistaa tai ostaa golf osake. Niin luulisi että herättäisi silloin laajempaakin pohdintaa, onko nykyisessä toimintaympäristössä mahdollista rakentaa tämän osakeperiaatteen varaan uusi kenttä. Kun muualla osakekauppa on ajanut seinään. kyllä se on ihan avoimen ja asiallisen keskuselun paikka.

    vertaa esim kytäjän tai linna golfin tilanne. helvetin hienot mestat ja kentät, osakkeita annissa epärealistisella hinnalla ja tilanne on patissa. miksi näin ei kävisi uudestaan, on hyvä ja asiallinen kysymys.

    Ja onhan tuo aikamoine provo mitä he sivuillaan ilmoittavat. hehän suoraan väittävät, että pk seudulla ei enää kohtuuhintaisia osakkeita ole tarjolla. se jos mikä on shittiä ja väärä väite.

    ts

    Ulkomaille kirjoitti: (12.4.2013 8:14:05)

    Mä en edelleenkään ota kantaa yksittäisiin väitteisiin, vaan toteavan koko ajattelusi pohjautuvan totaaliseen yksinkertaistamiseen, etkä näköjään tohellukseltasi ennätä edes lukemaan viestejä niin että voisit ne ymmärtää. Kiire kirjoitaa ja vastata…ymmärrys ei kehity.

    Mäpäs heitän sulle kysymyksen vielä ihan vinkkinä: Miksi ihmeessä joku ostaa osakkeen hintaan 5000e kun sen saa jälkimarkkinoilta hintaan 1000e? Ja perkules… vielä useemmankin… todellinen typerys… vai… hmm…..

    Jos tajusin oikein, niin myynnissä on joko Sijoittaja-osakkeita (4,750€) ja Draivin-osakkeita (5,250€), joista vain viimeksi mainittu sarja alkaa maksaa vastikketta vuodesta 2014 lähtien, vaikka kenttä ei olisi valmis. Hienompi kysymys, voiko samassa Draivin osakkeessa olla eri vastike, jos siinä on eri määrä käyttäjiä esim. Isä ja kaksi alaikäistä lasta?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 37)
Vastaa aiheeseen: Draiv in Golfin osakeanti käynnissä