-
JulkaisijaArtikkelit
-
Nostellaanpa hieman esille kokemuksia firmakisoista niin järjestäjänä kuin osallistujana.
Yleensähän järjestäjä haluaa kutsua kisoihin parhaita Asiakkaitaan ja liikekumppaneitaan. Kysymys on edustustulaisuudesta ja mielestäni on fiksua että kutsu on henkilökohtainen. Näin mukaaan saadaan juuri oikeat kohdehenkilöt. Keskeistä on laadukas ja hyvin järjestetty tilaisuus kaikkene valmisteluineen ja tarjoiluineen. Nämä järjestelyt kuuluu yleensä jo kentän palvelupakettiin. Eikä haittaa vaikka joskus peliryhmien kokoonpanoakin sopivasti ohjataan yhdessä osallistujien kanssa. Kaikki mukana olevat ovat yhtälailla tärkeitä ja huomioidaan tasapuolisesti.
Itse olen pitänyt tavoitteena että kaikki osallistujat pysyvät mukana alusta loppuun asti. Yleensä se onnistuu kun tilaisuus aloitetaan yhdessä ja päätetään yhteisellä lounaalla sekä palkintojen jaolla..jossa kaikki osallistujat saavat mukaansa palkinnon. Hyvin onnistunut pelaaja palkitaan tietysti (siis ensisijaisesti parhaat scr-tulokset ilman tasoituksia, pisimmät avaukset ja lähimmäksi lippua, kuten tapana on jne. toki myös tasoitussarjan parhaat huomioidaan). Ja kotiin lähtiessä kaikki osallistujat kätellään sekä kiitellään puolin ja toisin. Suurin piirtein näin asia toimii olitpa järjestäjänä tai osallistujana.
Tässä ei liene mitään outoa tai erikoista – pikemminkin normisettiä. Mitään erityisen arvokkaita palkintoja ei ole terpeen jakaan. Niille kun löytyy ihan omat hetkensä.
Tämä viestini jonkinlaisena vastauksena myös edelliseen topic’iin ”kaverin tasoituksen tarkistamisesta”.
Mielestäni kutsukisoissa ei tasoituksen osalta tarvita mitään ”varmistuksia”. Mieluummin toisin päin, mukana kun voi olla henkilöitä joille kutsukisa saattaa olla niitä harvoja kierroksia koko kesässä. Tilaisuuden lähtökohtana ei suinkaan ole palkintojen saaminen tai ”kahminta”, vaan kiva hetki jossa usein entuudestaankin tutut ihmiset tapaavat toisiaan. Mukavan yhteisen harrastuksen myötä.
Kysymys kuuluukin: ”Minkälaiseen kilpailuun haluaisit itse saada kutsun ja osallistua”?
Yleensä näissä pelataan pistebogia ja juuri nämä, jotka pelaavat harvemmin mutta tasoitus korkea pärjäävät niissä kisoissa parhaiten
Mihin olen itse osallistunut, niin äärimmäinen esimerkki, pelaaja joka aloitti golfin juuri sinä vuonna tuli kisoihin ja pelasi 48 pbp ja voitti.
Mitä proseduuriin tulee, niin kun tulee paikalle niin saa pallopötkon ja tiipaketin, joskus pyyheen/griinihaarukan yms.
Itse haluaisin noihin kisoihin pelkästään joukkuescramblen. Texasscramble tms.
Siinä toisilleen tuntemattomat vieraat tutustuu toisiinsa ja tuetaan toisiaan.
Nykyään valitettavasti se pistebogi on ainoa kisamuoto.Paras kokemus:
– Hyvä aamiainen klubilla omaan tahtiin
– Lyhyt business-osuus + briiffaus
– Lämmittely rangella
– Rangella pro tai pari paikalla, vapaasti pientä opetusta ja vinkkejä
– Yhteislähtö
– Pelimuotona greensome (molemmat avaavat, yhdellä pallolla reikä loppuun vuorotellen)
– Pari isännän edustajaa kiertelee autolla juttelemassa mukavia eikä pelaa itse (kontakti firmaan varmistetaan)
– Laadukas ruokailu, samalla loppusanat
– Jokaiselle mukaan laadukas muisto järjestävästä firmasta
– Jälkihoito (kiitokset + kuvat/videot seuraavalla viikolla)En ymmärrä firmoja, jotka järjestävät asiakastapahtumia edelleen tuolla ikivanhalla, tylsällä tavalla. Sen verran voi vaivaa nähdä, että keksii jotain uutta ja/tai erilaista. Joukkuekisa on hyvä. Itse en ole järjestänyt tai ollut mukana järjestämässä vuosiin tapahtumaa ko. vanhalla ja loppuun kulutetulla tavalla (re Gloffaren kuvaus).
Hyvä aamupala, mielenkiintoinen kenttä, kiinnostavia henkilöitä, aamulla selkeät ohjeet, rangepallot, tasoituksellinen lyöntipeli ja ryhmäkisana 2 parhaan PB, jossa on leikkuri, kesto alle 5,5 h, palkinnot eivät ole tärkeitä, kunhan ei tarjoilla kiinalaista krääsää, ei somepostauksia tapahtumista, tavanomainen lounas, tulospalveluna sovellus.
Jos on yrityksen palveluiden tai henkilöiden esittely, niin tämä tulee olla valmisteltu.
Puhujana on henkilö, jolle puhuminen on luonteenomaista, etukäteen sovittu mitä yritys esittelee ja kuka on äänessä aamulla ja kuka iltapäivällä.Ehdotus kaikille. Maksullinen tapahtuma 150-200 e, jos ei ole ajoissa peruuttanut ilmoittautumista.
Usein pisin draivi kannattaa vaihtaa mm. lähimmäksi kahdella tai kolmella, nopeuttaa kilpailun kestoa noin 20-40 min.
Jos on lahjoja/muistoja, niin ennemmin vähemmän kuin ei mitään kuin krääsää.
Usein jopa tiit ja pallotkin ovat turhia.
Panostaisin aamupalaan sekä aamuun.
Usein myös nopeasta lopetuksesta jää hyvä mieli.
Hyvä kysymys ja alustus aiheesta. Oma kokemus ohjaa paljon sitä mitä ajattelen tästä.
Aamu on tärkeä ja hyvä – mutta kokonaisuus muodostuu mielestäni seuraavista1. aamuajankohta on hyvä jos on puolikas muuten mielestäni 18 on ainut oikea ja silloin ajankohta voisi olla esim klo 14-16.00 alkaen riippuen vuodenajasta
2. aamupala- koska osa usein tulee hieman kauempaa
3. tervetulopaketti on mielestäni nykyään vähän out- koska helposti on ns tavaraa joka ei ole ihan priimaa, grinihaarukat ja tiit on jokaisella ja pallot mieltymysten mukaan – joskus on ollut todella pahanmakuisia energiajuomia tai muuta epämääräistä ( patukka mikä on naamioitu terveelliseksi, mutta ei ole)
4. info tilaisuus on usein hieman vaivaannuttava- ei kerrota mitään oleellista ja puolet on rangella tai aikataulu on sellainen että jokainen odottaa että oisi jo ohi – sama info paperilla tai sähköisesti kännyyn riittänee.
5. range aikaan kiinnittäisin enemmän huomioita- se on kuitenkin pelillisesti ja asian huomiouden se ehkä mielenkiintoisin- siihen voisi olla lisää panosta – esim pro kertomassa hyvän valmistelun tärkeydestä ( ei uutta swingitekniikkaa tai muutakaan koska sitten se vain sekottaa)
6. range ja siirtymä pelipaikoille – asialllinen ja jos mahdollista kaikille car jotta peli on jouheva
7. jos yritys haluaa nähdä vaivaa jokaisessa carissa voi olla jotain mielenkiintoista yrityksestä – jopa jokin kisa millä voi voittaa jotain extraa- esim yrityksen esite ja jos osaa 10 oikein voi voittaa —lahjakortin
8. pelimuoto- on turhaa laittaa eri tason golffarit pistebogey muotoon tai scratch koska jokin von pro kuitenkin- scramble on ehkä kilpailullisin jos sitä halutaan muuten voisi olla fourball, bestball tai jopa lippupeli- siihen voisi esim yritys joka järjestää antaa sen lipun/logon joka kentällä on ( ehkä tuohon on paras se että silloin ei olisi yhteislähtö ? 🙂 en ole lippupeliä iste koskaan pelannut, joten jollakin on parempi tieto ?
9. Tärkein ehkä nykyään on ammattikuvaus- videokuvaus se on ykis parhaimmista lahjoista jokaiselle joka tulee- itse järjestin erään toisen lajin SM kisat ja järjestin niin että jokainen miekkailija sai valokuvan joka oli kehystetty tauluun- (pieni firman kogo alakulmassa) oli muuten kilpailijat todella tyytyväisiä 🙂
10. muita sivupelimuotoja beat the pro on aina hyvä , kyllä sitä muistaa kun voittaa pron par 3:lla 🙂
11. kisan jälkeen: on usein niin että jos kisa venyy tai on esim aamupäivällä- suurin osa kiirehtii töihin ja ” palkinnon jaossa e ole ketään. Voi olla vaihtoehtoinen muoto somekanavalla palkinnnonjako suorana Ja/tai nuohoitetuna firman sivulla tottakai. iltapäivkisassa ihmiset jää kyllä helpommin mutta – tuo videointi voisi olla hyvä.
12. palkinnot voi olla jotain pientä – ei kuitenkaan lainkaan se oleellisin- hyvin järjestettyä kokonaisuus on tärkein. Itse huomioisn näihin että tilaisuuden uusinta myytäisiin jo tässä yhteydessä– se että yritys järjestää yhden kerran 5-10 vuoden aikana ei toimi missään yhteydessä. Parhaat järjestelyt tekee sen että varmasti seuraavaan jo ilmoittaudutaan- halutaan.
13. Business golfissa toimii samat lainalaisuudet kuin yrityksen muussakin toiminnassa- siksi siihen tulee olla yrityksen johdon tuki, idea amillä se parantaa yrityksen tunnettavuutta, sisältöä yrityksestä yhteistyötahoille, jatkumoa- ei mikään kertapyrähdys, hieman parempi- kuin aiemmin on aina tavoite, sopiva kontaktointu tapahtumien välillä- aitoa myymistä 🙂
14. Jokainen tapahtuma- edellyttää jonkilaista tulosta- mitattavuutta- siksi on tärkeää ettei tapahtua mene pelkästtään muotoon ” firman piikkiin”. Jokaisessa flightissa on parhaimmillaan firman työntekijä(jos mahdollista) tai muutoin vahavsti osallistutaan. Usein parhaat businesscaset lähtevät – harrastusten kautta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa enemmänkin.
15. kisan jälkeen – on hyvä jos on ruokailu- paras muisto on tunnettu kokki oli tekemässä grilliruokaa jokaisen omalle lautaselle-hei kirjoittakaa muutikin sillä hieman on inflaatio iskenyt näihin businesstapahtumiin.
ja yksi asia ilmoittautuminen on mielestänu sitova- muutoin omavastuu on 50 euroa (esim) Tämä tiedoksi niille jotka surffailevat silloin kuin huvittaa – ilmoittautuvat kun haluavat ja eivät tule vaikka ammatilaiset uhraavat aikansa. 🙂Hyviä pelejä
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)