26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

Birdie ekalla kierroksella?

Etusivu Foorumit Yleistä Birdie ekalla kierroksella?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Elämäni ekalla 18-reiän kierroksella tein birdien par3:sen viitosholeksella. Olenko tuleva euroopan senior-tourin stara vaiko vain onnekas märkäkorva? :-) Kaikki joille tapahtui jotain vastaavaa silloin joskus kauan sitten; huutakaa HEP!

    Onneksi olkoon upeasta suorituksesta.

    Itselläni on kaksi lintusta ja takan nelisenkymmentä kierrosta. Molemmille päädelle on yhteistä niiden tekotapa. Ensimmäinen syntyi viime kesänä, olisikohan ollut toinen ’täysikierrokseni’ Paloheinässä. Ykkösväylällä vajaa 100 metrinen par3. ’Täydellinen aloittelijan avaus’ noin 30 metriä tiiltä eteenpäin repairiin. Siitä sitten vapaadroppi ja aboun 60 metrinen pw-huitaisu suoraan kuppiin. Oli siinäsitten ihmettelmistä ja mitä hienointa itsetunnon nostamista, sattui viereisellä jalkakäytävälllä silminnäkijäksi kurssini pro.

    Toinen oli saman moinen onnenkantamoinen tältä kesältä Porvoon 4.väylä par 5. Noin 50 metristä sw-llä kuppiin.

    Ihan oikeita GIR ja yksiputti lintuset odottelevat vielä itseään. Yritystä on sentään mukavasti ollut.

    Meni 16 reikää ennen ekaa birkkua.Vihdin 16 reikä,draivi napsahti mukavasti kohdalleen(jopa suhtkoht suora),jatko n. 130 metristä rauta 8:lla about puoleen metriin.Hieman putissa keppi tärisi,mutta uppos kuitenkin.

    PS. Oli muuten fiilis kohallaan

    Onnittelut moisesta suorituksesta!

    Tekipä vaan mieleni kertoa tuttavastani, joka elämänsä ensimmäisellä kierroksella, heti green cardin suorittamisen jälkeen teki holarin Katinkullan väylällä 12! Oli kuulemma ruma mutta kuppiin asti ryömi 😀

    Samalla kierroksella muistaakseni löi lähestymisen väylällä 18 klubitalon katolle… peltikatto kuulemma kopisi aika mukavasti

    Minä en. Ensimmäiseen birkkuun meni aikaa 1,5 vuotta ensimmäisestä kierroksesta. Mutta tuo ei ole pääasiani.

    Kalajokilaakson Golf tiedotti 12.9.2003 seuraavaa:

    Hilkka Männistö avasi hurjasti golfuransa Kalajoen par 3 kentällä.

    Green cardin suoritus tapahtui 10.9.2003. ja heti seuraavana päivänä HOLE IN ONE par 3-kentällä.

    Hienoa Hilkka, jatka samaan malliin.

    Toivotamme hänelle yhtä tarkkoja lyöntejä jatkossakin.

    Ensimmäisenä kesänä sai olla tyytyväinen böögiin. Böödi ei vieläkään ole jokapäiväistä leipää.

    Nimetön

    Tänks toivotuksista!

    Tämä Sangin 5-holechek on lievästi ylämäkeen nouseva väylä. Seiskaraudalla tiiltä noin kolmen metrin päähän lipusta ja huolimaton putti sisään. En osannut puttia jännittää kun olin niin polleana jo tuon avauksen johdosta.

    Kyllä mä sitten niitä puitakin siellä loppukierroksella tikkana koputtelin…:-)

    Ihmeellistä miten kauan tuommoiset muistot vielä lämmittää..

    En ehkä vielä tuulettaisi Euro-tourkorttia.

    Minäkin tein birdien ensimmäisellä kierroksella ja vielä par 4:llä: kaksi huonoa ja yksi hyvä lyönti. Paria en kyllä tehnyt koko loppukesänä. Ehkä siksi tour-kortti on jäänyt saamatta ja tasoituskin on 18 paikkeilla.

    Ensimmäinen bördi tuli Paltamossa vuonna 2000 ensimäinen kierros isolla kentällä.

    Väylä numero 17. Järven rannassa par 4. pituutta 338m (keltaisilta) taipuu vasemmalle. Avaus draiverilla n. 160m toinen lyönti griinille ja siitä rullas vähän yli raffiin. Sieltä paha alamäki chippi griinit suht liukkaat… Pallo lähti juuri niinkuin olin suunnitellut alas hieman raffin puolelle ja siitä pomppu griinille ja pallo liruiliruilirui kohti kuppia ja lopulta taipui hieman oikealle ja jäi huojumaan kupinreunalle ja siinä kolmisen sekunttia mietittyään päätti tipahtaa kupin pohjalle =)

    Onnittelut ekasta birdiestä!

    Itselläni eka tuli ensimmäisenä kesänä. Tyypillinen aloittelijan birkku, chippi kuppiin. Toinen oli jo tyylikkäämpi 100 metristä, myös ekana kesänä. ’Oikeita’ puttaamalla tehtyjä birkkuja alkoi syntyä vasta toisena kesänä.

    Mutta pikkubroidi pani paremmaksi ja teki Greencard pelikokeessa muistaakseni sekä parin&birkun, tietysti puttaamalla.

    Nimetön

    Tuntuu olevan tapana tehdä eka birkku jotekin erikoisesti. Itsellä aikaa meni puolitoista vuotta ja tekotapana lyhyellä par3:lla (115m) melkoinen toppi, pallo lentää matalalla kaarella juuri ja juuri greenin reunalle, josta vierii suht. lähelle lippua. Putti sisään ja siinä se.

    Minun ensimmäinen birkkuni oli myös epätavallinen – se tuli n. 140-metrisellä par-kolmosella 2 hyvällä lyönnillä. Paikkana Oulun Vaara, nykyinen kakkosväylä.

    Rautaviitonen helähti suoraan ja nätillä kaarella keskelle griiniä, pomppi muutaman metrin eteenpäin ja pysähtyi 3 metrin päähän lipusta. Aavistuksen (10-15 senttiä) vasemmalta oikealle breikkaava putti valui sisään keskeltä reikää, vauhtia oli sen verran että ohi menevä putti ei olisi mennyt kuin kenties puolisen metriä pitkäksi.

    Yhtä hyviä lyöntejä tulee edelleen harmittavan harvoin.

    Tiedänpä kaverin joka lähti ensimmäistä kertaa oikealle kierrokselle ja teki elämänsä toisella PAR 3 väylällä holarin ! Kentän viides reikä muuten ! Siis ihan kiva alku uralle !

    Eipä tullut ainakaan hänestä staraa golf alalla ja seniori vuosista kun ei vielä tiedä !

    Ensimmäisestä kesästä golfin parissa uurastaessani tulee mieleeni ensimmäinen kilpailubirdieni, joka tapahtui Kurk Golfin kentällä. Tasoitusta itselläni silloin ei ollut koska olin vasta alkaja. Kaverit houkuttelivat seuran viikkokilpailuun mukaan, olin aivan vihreä koko lajista ja eritoten kilpailemisesta, eli paineet olivat kovat 1. teellä, par4. Avaus puu-5:lla silloisella luottomailallani jonnekin väylälle välttävästi, jonka jälkeen viheriö oli oikealla näkyvissä. Sen jälkeen kun suurimmat paineet oli purettu ja tultu pallolle, jokin rauta käteen, en muista mikä, ns huolellinen lähestymislyönnin yritys kohti lippua, josta tuli karmea kylkeenlyönti, pallo pomppi maata pitkin lähes koko matkan ja pysähtyi n. 2 metrin päähän lipusta. Itse en ollut lopputulosta todistamassa siinä vaiheessa kun kilpakumppanit hihkuivat pallon pysähtyneen griinille vaan sadattelin lyöntiäni pää punaisena puistatellen. Kun pääsimme kaikki griinille ja muut ryhmässäni tekivät tuloksen 5 ja 6, oli oma vuoroni. Varmaa on etten silloin vielä tiennyt tuon taivaallista birdie putin kirouksista, siitä miten se milloinkin voi kierähtää jos mistäkin puolen reiän reunuksia kiertäen. Puttasin sen enempää keskittyen ja linjoja katselematta palloni kylmän viileästi kuppiin. Vasta siinä vaiheessa kun merkkasin tulostani korttiin, tajusin mitä tulin tehneeksi. Kilpailubirdien, joka tuottaa vielä nytkin vaikeuksia 6 kautta myöhemmin tasoituksen horjuessa 5-6 välissä.

    Ai niin… varmasti haluatte tiettää kilpailutulokseni hyvän alun jälkeen… se onkin jo aivan toinen tarina… pisteitä en muista, mutta tasoitukseni putosi 35,5:teen.

    Pelasin kerran henkilön kanssa, joka oli juuri aloittanut. Löi kuitenkin suhtkoht hyvin ja teki varmaa tupla-tripla -scorea. Sitten hän eräällä vaikealla par nelosella tekaisi ohimennen tyylipuhtaan kolmosen.

    Kun kateellisena onnittelin sitten birkusta, hän totesi ensi vilpittömästi ’aijaa, oliks tää par nelonen?’ Ja kysyi pokkana, ’onkos se bördi hyvä tulos?’

    Pelasin Mikkelin Annilassa kilpailussa samassa ryhmässä kaverin kanssa joka oli toukokuussa tehdyt ensimmäisellä täydellä 18 reiän kierroksellaan holarin väylällä 10 joka on n. 140 metrinen par 3:nen. Tuollaisesta voi harhautua jopa luulemaan, että golf on helppoa.

    Kyllä se ekalla rundilla tuli tehtyä.

    Greencard kurssilla ensimmäinen peli.

    2. väylä par3 -168m -pallo kierähti kupin reunasta muutaman sentin päähän, en osannut ohi ja vein honoorit prolta.

    Eipä sitä kyllä silloin tajunnut miten vaikeaa niitä birkkuja on oikeesti värkätä tuli se niin helposti.

    Nimetön

    Joo, möö tein kans albatrössin (tupaeagle) heti ens kättelys, ekal reijäl jonka pelasi elämäsä. Huomioikaa, että reikä oli par 3 ( 83 yds.) Se oli niinku fiilistä se.

    Ja vastauksex noihin älyttömiin birdie-ralleihin, että te soketti/klugiduffarit ootte niin amatöörejä että ne on vaan tsägää.

    Lue lisää: Älkää viittikö enää ärsyttää::::::::::

    Hienoja saavutuksii ensi yrittämällä. Mulla ei mennyt ihan puikkoihin ekalla reiällä – löin +6 tuloksen eli noi kaksinumeroiset tuli jo heti kättelyssä tutuksi. Eipä ole bördii tullut senkään jälkeen vaikka oon puolisentoista tuhatta reikää pelannut. Birdieputtia pelkästään on jo vaikea järkkäillä eikä ne chip yms. reiänympärys lyännit tahdo mennä sisään; ainakaan birkku sellaiset.

    Mutta onnea voittajille:)

    Aloittelevana golffarina pitää liittyä keskusteluun. Näköjään jatkossa on hyvä asennoitua siihen, että birdien tekeminen ei ole kovin helppoa, etenkään kun siirtyy ensi kesänä noilta Par3-kentiltä isompiin ympyröihin.

    Niin, olen siis tähän asti pelannut vain Par3-kentillä yhteensä 66 reiän verran. Birdien olen onnistunut tekemään 4 kertaa, ensimmäisen kerran green cardia suorittaessa elokuun lopulla. Kaikilla kerroilla putterin kanssa palloa sohaisten 0.2-4m päässä reiästä.

    1.7.1999 kaksi ja puoli kierrosta takana elämässäni. Masterin Forest kentällä väylällä 7. (par4 hcp7) tuli eka böödi. Muutenkin kierros meni hyvin – tasuri laski 43 -> 29 (tasoitusmääräykset olivat hieman erilaiset kuin nyt)

    Nimetön

    Ystäväni teki pelikokeessa holarin Tuusulassa 2 vuotta sitten. Napsahti tasoitus suoraan 36

    Aloitin 02, viimekesänä jokunen birdie. Tänä kesänä jäi mieleen Vierumäen etuysiltä 3 birkkua samalta kiekalta.. leijuntaa.. kunnes seuraava kiekka palautti maanpinnalle..

    Minulla ei ole mitään muistikuvaa ekasta birdiestä. Sen muistan, että GC-kokeessa pro käytti pelaamassa vanhan Vaaran (Oulussa) väylät 1 ja 2. Toisella väylällä avasin rauta vitosella, toinen samanlainen ja pääsin puttaamaan böördiä. Siinä tietysti kävi kuten nykyäänkin usein – bogi tuli. Silti, olin kahdella griinillä elämäni toisella väylällä. Vaaran tuntevat voivat varmistaa, ettei kyseessä ole ihan helpoin par-4, edes punaiselta tiiltä. Viimeisen böördini muistan paremmin 😉

    Hei täähä on ihan fuskua! Olin 6v ku sain greencardin ja kotiklubina silloin Nordcenter Golf.. Siellä ei ollu ku Freami olemas sillo viel niin ei paljon birdieitä juhlittu, tuli se varmaan jonkin ~1.5-2v GC:n jälkee kuutosreiälle 🙂 (Silloin ei ollu vielä Freamiä mitenkään helpotettu)

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 25)
Vastaa aiheeseen: Birdie ekalla kierroksella?

Etusivu Foorumit Yleistä Birdie ekalla kierroksella?