Aihe: BELEK - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

BELEK

Etusivu Foorumit Matkailu BELEK

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 172)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Olimme kaksi vuotta sitten loppiaisen aikaan Sueno Golf hotellissa ja sen kentillä. Rajaton golf ja all inclusive hotellissa. Silloin oli hyvä onni myös säiden suhteen. Siihen liittyy tuohon aikaan aina riski.

    Oli niin hyvä kokemus, että nyt mennään heti loppiaisen jälkeen identtiselle reissulle. Toivotaan, että säät suosii.

    Olemme olleet Belekissä loka-marraskuun vaihteessa sekä lokakuun keskivaiheilla. Päivisin on ollut varsin lämmintä, tänä vuonna lokakuussa jopa helteistä yli 35. Mutta marraskuussa päivälämpötilat laskevat selkeästi ja erityisesti yölämpötilat. Vuodenvaihteessa päivälämpötilat varmaankin mukavia pelaamiseen, toki sateiden määrä on sitten tuurista kiinni. Yöt liene varsin viileitä. Kentillä ei varmaankaan ruuhkaa, joten aamupäivän lähtöaikoja saa varmasti – illlalla pimeys tulee aika varhain sielläkin.
    Olemme pelanneet sekä Anatalyan Golf Clubilla, jolloin hotellina oli Sirene. Toisella kerralla pelasimme Cornelian kentällä ja hotellina Cornelia De luxe. Molempia kenttiä ja hotelleja voi lämpimästi suositella, molemmissa myös all inc. Cornelia on ehkä vilkkaampi hotelli mutta sesongin ulkopuolella en osaa siitä sanoa. Palvelut todennäköisesti hieman rajoitetummat talvella. Jotkut hotellit liene kiinnikin sesongin ulkopuolella mutta todennäkisesti golf- kenttiä omistavat hotellit auki, koska pelaajia ympäri vuoden.
    Hyviä pelejä ja pidetään peukkuja säiden suhteen.

    Ite oltiin kanssa Sueno Golf Hotelsissa pari – kolme vuotta sitten. Taisipa tammikuuta, aamuisin oli lämpötila lähellä nollaa, mutta päivällä tarkeni härmäläisen kesän tyylisesti tuulenpysäyttävissä pelivarusteissa tai villapaidassa. Kentät oli hienoja ja hyvässä kunnossa. Pari vieraskenttäpeliä kuului Detourin toimitukseen ja pro Hanskin palvelut perillä.

    Vieraskentät taisivat olla National, joka tuolloin aika heikossa hapessa ja Carya, joka kunnoltaan parempi ja huimaväyläinen kokonaisuus.

    Suosittelen vilpittömästi Belekiä golflomalaiselle, jolle paikalliskulttuuri ei aiheuta ongelmia. Talven sää Turkissa voi olla arvoitus, mutta hyvällä säkällä säästyy kuivana kokonaisen viikon. Meillä tuli viimeiselle päivälle pilvipouta maahan saakka ja kamat pakattiin märkänä kotimatkalle. Siitä tulikin mieleen, että märät golfvarusteet ja vaatteet painaa aika paljon enemmän, kuin kuivat, joten lisäpainomaksuihin voi joutua panostamaan muutaman euron.

    #634176 Vastaa Ilmoita asiaton viesti

    Lomaviikko vietetty Cornelia Diamondissa. Säät olivat vallan loistavat. Kenttinä 3xFaldo, 1xTAT ja 1xCarya. Emme pitäneet Faldosta, kaikki 27r samanlaisia ja kapeita. Jostain luinkin että kannattaa ajuri jättää pois bägistä, kun Faldoa lähtee pellaamaan. TAT ja Carya paljon parempia, ainakin minun mieleen. Hotelli toki loistotasoa ja kaikkihan pelas kellontarkasti.

    Eco

    Vielä kerran Belekistä ,
    kun asustaa muualla kuin golfhotellissa ,mistä kannattaa varata /ostaa greenfeet ,kentältä ?
    netistä ? Belekistä (golf-liikkeistä ym.) hinnat tuntuu olevan aika suolaisia mutta minkäs teet.
    Pelaan yksin joten hyvä seura ei olisi pahitteeksi ,en ole varannut vielä mitään.
    EW

    ==========

    Ketju Belek vk.15-16 yhdistetty ketjuun Belek

    LDR-MOD Dole

    Ollaan siellä viikko 15. Annoin matkatoimiston varata ekan vknlopun lähdöt. Aika huonosti oli aikoja enää vapaana. Tais maksaa kympin ekstraa kun matkatoimiston kautta hoiti.
    Lähetin kyllä spostia netin kautta suoraan kentälle, mutta ei tullut vastausta.. suora yhteys kentälle on varmaan halvin tapa, jos sellaisen saa aikaiseksi.

    Kentiltä saa vastauksen nopeammin ja varmasti jos laittaa sen suoraa general managerille, tai vastaavaa titteliä käyttävälle. Kannattaa varata etukäteen suoraa kentiltä esim Corneliaa jos aikoo pelata kannattaa meilata Ali Sahinille, alisahin@corneliaresort.com

    Paikallinen agentti/matkatoimisto on paras vaihtoehto. Joillakin kentillä toki toimii tuo managerillekiin mailaaminen.

    Tässä on yksi hyvä:
    Matrix travel

    Muista pelata Lykia – se on oikeasti upea paikka!

    Eco

    Kitos vastauksista ,
    Tietäneekö kukaan käytäntöä Belekissä ,pelaamattomien (1 -3) ihmisten mukana kävelemisestä/maksuista.
    Mites ristiveto onko tilaa jollakin lähdöllä 1:lle olis kiva pelata kimpassa suomalaistenkin kanssa
    muutaman kerran ?

    Eco kirjoitti: (6.2.2013 16:55:57)
    Mites ristiveto onko tilaa jollakin lähdöllä 1:lle olis kiva pelata kimpassa suomalaistenkin kanssa
    muutaman kerran ?

    Sain juuri vknlopun lähtöajat spostilla. En tiedä miten on tilaa muutoin. Pelataan Sueno Pines x 2 ja Dunes kerran (30.3.-1.4.). Voin laittaa spositlla tiiajat..

    Mutta onhan siellä Belekissä kai useita satoja suomalaisia golfareita samaan aikaan… aivan varmasti löytyy seuraa! Viimeksi oli päivittäin useita suomalaisia pienellä Malesian saarella (Langkawi) vaikka ei ihan heti ois uskonu…

    Silloin kun on ollut vajaa lähtö on Belekissä tullut pelikaveriksi suomalaisia ja ruotsalaisia, osaavat sortata niitä sopivasti … joskus ihan kenkälusikalla, syksyllä meidän kolmen hengen porukkaan liittyi kaksi ruotsalaista.

    kaitsu67 kirjoitti: (7.2.2013 10:43:51)
    Silloin kun on ollut vajaa lähtö on Belekissä tullut pelikaveriksi suomalaisia ja ruotsalaisia, osaavat sortata niitä sopivasti … joskus ihan kenkälusikalla, syksyllä meidän kolmen hengen porukkaan liittyi kaksi ruotsalaista.

    Ajattelinkin, että sit viikolle 14 arkiaamuille ei varata etukäteen lähtöaikoja vaan varataan sit paikanpäältä… kyllä kahdelle aina jostain tilaa löytyy. Toi pääsiäisvknloppu lienee vähän ruuhkaisempi hetki.

    Tälle viikolle sain varaukset vielä helposti vasta nyt.
    Pääsiäisen varauksia en ole vielä tehnyt, koetan kysellä loppuviikosta kuinka kiireisiä ovat.

    Mikä on kenttien kunto ja onko pelaajia paljon?
    Tulossa ollaan parin viikon kuluttua.

    Nobilis toissapäivänä hienossa kunnossa, tilaa oli vaikka ruuhkaakin hieman.
    Tänään Gloria old championship, väylissä hieman sanomista, muuten ok, pelaajia oli mutta kenttä rullasi.
    Huomenna Gloria new championship, hyvin mahtui ja sain aikoja…mutta pelaajia on.

    Ei ketään olisi menossa viikolla 14 pelaamaan?
    Asustellaan Laran alueella antaliassa jä ymmärtääkseni lähimmät kentät on belekin alueella.
    Otin matkalle mailat mukaan mutta varauksia tai tietoa kentistä ei minulla ole vielä.

    Cobran ja hallituksen ns. pakollisista kohdebongauksista toteutui lopulta pääsiäisenä Belek. Kaikkihan siellä on jo käyneet ja jokaisella varmaan mielipidekin, mutta tässä muutamia ajatuksia. Kohde oli Gloria, jossa kaksi 18-reikäistä kenttää. Old ja toinen jonka nimi oli yllättäin New. Lisäksi yhdeksän reikäinen Verde. Glorian kenttien lisäksi pelattiin ylimääräisenä naapurikenttä Robinsonin Nobilis. Tykkäsinkö? Kyllä ja ei. Hotelli hyvä, ruuat oikeinkin hyviä, ei ollut all-inclusive vaan puolihoito, kuten kai useimmilla golfareilla. Brenkku ja golf yhtyy birkkupullossa ja 19. reiän bissessä(bisseissä) ,muuten eivät oikein natsaa yhteen. Kentät oikein hyvässä kunnossa, ranget ok, palvelu ystävällistä. Pelikin meni ajankohtaan nähden varsin hyvin ja peliseura (suomalaisia saman matkan ihmisiä) oli mukavaa.Kelitkin oli erinomaiset. Mikä sitten mätti? Kentät olivat ensisilmäyksellä komeita. Suihkulähteitä hyvin hoidetuissa lammikoissa ja komeita vanhoja pinja(?)mäntyjä. Jos olisi pelannut vain kierroksen tai kaksi, olisi kuva kentistä varmaan positiivisempi. Loppuviikosta alkoi häiritä väylien samankaltaisuus ja se jotenkin kaikesta huokuva teennäisyys. Tuli tunne että pelaa koko ajan ikäänkuin kulisseissa, hollywood-ilmiö. Belekhän on rakennettu autiolle rannalle keskelle ei mitään, kuten vaikkapa Espoo, ja ainoa kyläkin nimeltään Belek jatkoi hollywood-ilmiötä. Kaikki feikkiä ja hinnatkaan ei mielestäni mitenkään edullisia kopioista. Tässä muistutetaan rakkaita lukijoita että vaikka Belek uusi kokemus, Turkki, basaarit ja feikit on kyllä tuttuja. Jo 80-luvulla huristeltiin Alanyan ainoalta hieman saksaa puhuvalta(englantia puhunut kukaan) hovimestarilta vuokratuilla Jawoilla Turkin vuorilla. Tulkkina ei toiminut Cobra, vaikka saksaa puhuukin. Sanavarasto on vain vähän puutteellinen kun oppikirjana oli nuoruudessa lähinnä Siivet-lehti. Achtung, Spitfire! Hallitus tosin epäilee Cobran tippuneen hinnoissakin kärryiltä, mikä lienee tietysti mahdollista. Mutta aidot? Eccon Streetit maksoivat siellä enemmän kuin Suomessa. Ja Suomessahan ainakin ovh-hinnat lienevät ns. yrittäjäystävälliset. Ainoa tinkimisyrityskin päättyi onnettomasti. Kauppias loukkaantui ja lupasi 15 eu:n vyön köyhälle suomalaiselle ’mafiosolle’ ilmaiseksi. Suurisieluisena ihmisenä en halunnut kauppiaan kassavirtaan pudotusta ja ilmoitin ettei kelpaa edes ilmaiseksi. Hallitus kuului analysoivan toisen pariskunnan rouvan kanssa syntymämaakunnan eli heimon vaikutuksesta päästä riitoihin basaarikauppiaiden kanssa. Pääsivät yhteisymmärrykseen, samalla nurkalla Suomea syntyneet molempien miehet. Yhteenvetona Belekistä jos(kun) joku sinne golfmatkaa suunnittelee.Plussat: Siisti, ei pienintäkään vatsanmurahdusta, mikä Turkissa harvinaista. Egyptissähän mahataudin saa jo hengitysilmasta, kuten israelilainen matkaopas ystävällisesti taannoin kertoi ja golfmatkalla tuossa onnettomassa maassa tuli todetuksi. Ei siis ihan pieni plussa äskeinen. Lyhyet lennot. Sää ilmeisesti suhteellisen varmasti hyvä? Kentät hyväkuntoiset. Kaikki toimii, erittäin helppo kohde. Rahaa ei tarvita,kärryt,rangepoletit,bisset yms. ostetaan huonekortilla ja maksetaan lähtiessä.
    Miinukset. Kentät ilman korkeuseroja. Edellä mainittu tunne feikistä. Ylimieliset, ei ihmiset, vaan kissat. Jo äidinmaidossa saatu (minkkifarmarin poika) eläinrakkaus pakotti Cobran rikokseen. Glorian puutarhan jalkaa vasten kyhnyttävät kissat saivat käymään noutopöydästä jotain sardiininfileitä joita uskoin kissojen arvostavan. Jaoin sardiinit jopa kahteen kasaan ettei tulisi mouruille riitaa. Arvostivatko? Nuuhkaisivat ja poistuivat häntä ylimielisen pystyssä. Onneksi ei sentään henkilökunta huomannut rikosta. Tämä ei välttämättä häiritse kaikkia. Ja harvasta asiastahan täydellinen yksimielisyys vallitsee. Täälläkin varmaan muitakin kuin Cobra jotka tietävät maan olevan litteä eikä pyöreä. Miten siellä alapuolella muka voisi ihmiset elää, nehän tippuisivat avaruuteen.

    ==========

    Ketju Belekistä, liitetty ketjuun Belek

    Jos Belekissä on 15 kenttää, niin noi Glorian kentät kuuluu viiden tylsimmän joukkoon. Mä en ostais pakettia jossa tahkota hotellin omia kenttiä koko viikkoa sillä alueella on muutama todellinen helmi, tän vuoden Isojen poikien pelikenttä Sultan, Karya, sit tää Links kenttä siellä vähän matkan päässä Lykia, National ja onhan siellä vaikka mitä. Ja ens vuonna siellä pelataan jo Euroopan Touriakin noilla kentillä.Sieltä saa hyvää ja edullista kamaa kun tietää mistä hakea. Sä ole onnistunu löytää ne kaks tylsää ja kallista golf-kauppaa. Lokakuussa Eccon tän kesän uutuus kenkä makso 100€, kun sen Suomen hinta tulee olee 250€. Tää basaari alue Belekin keskustassa, kun mennään niiden eturivin talojen sisäpihalle, kauppaa sen miljoona ja muutamassa kaikkien golf merkkien rätit rivissä. Ja hinnat -70% Suomen hintoihin. Euroopan tekstiileistä ja Jenkki merkeistäkin, iso osa tulee Turkin tehtaista. Siellä on maantapa, että työntekijät saa pölliä 20% tuotannosta joka on ikäänkuin palkanlisä. Nämä pöllityt rätit myydään näissä basaareissa. Tää ei ole arvaus, vaan tieto Suomalaiselta rätti maahantuojalta. Siinä lentokentän vieressä on myös iso Outlet, jossa mm. Niken ja Addun myymälät ja nuorison Jenkki merkkejä, hinnat suorastaan naurattaa. Jos haetaan Euroopasta parasta hinta/laatu/matkus suhdetta, niin se on Belek. Ja all inclusive aina, vaikka brenaa ei vetäskään. Sä saat vaihtaa joka ilta hotellin muihin ravintoloihin joita on hotellissa monta. Voit syödä joka ilta eri teemalla safkaa.

    Molemmat on oikeassa. Karya on paras kenttä mitä olen koskaan pelannut. Bongauslistassa n 200 kenttää. Mutta minulla hiukan sama fiilis paikasta: joku mättää! Kaupoista en tiedä koska vaimo hoiti sen puolen. Kentät hienoja (glorian luomukset käymättä) ja erittäin kalliita!
    1 asia mikä mielestäni kaipaisi hotelleissa parannusta on ruoka. Se oli minulle selkeä pettymys. Puffetissa mautonta (molemmat sirene ja babylon aysha) ja ’ala cartet’ huonoja lukuunottamatta babylonin aasialaista.
    Mutta tiedän että monelle se eväs on ehkä parasta mitä ovat saaneet, makuasioita.
    Olen kuullut että jotkut kentät, tai niissä kädärit tekee omaa bisnestä starttiajoilla laittaen ylimääräiset pelaajat johonkin väliin vaan. Kun kuulin tästä ja mietin niin ainakin sultanissa meillekin kävi juuri näin. Ja sattui vielä olemaan saksalainen pariskunta joiden etikettitietämys oli jäänyt ilmeisesti kotiin. Madeltiin heidän perässä 8 reikää jolloin sattui marshal paikalle ja mainitsin asiasta. Pääsimme noin heistä ohi.
    En välttämättä lähde sinne enää mutta kyllä kannattaa käydä.

    Haluaisin nostaa rinnalle toisen vaihtoehdon vertailuun eli Thaimaan.
    Lennot saa lähes ympäri vuoden 500-800 € (Finnair). Lentoaika Bangkokiin
    10h eli muutama tunti pidempi kun Belekkiin. Viikon vuokra asunnosta
    150-250€ (4 hlö). Ruoka 2-5 €/ruokailu + olut 2€. Eli matkan
    ’peruskustannukset’ ovat aika edulliset. Tunnen Hua Hinin kentät ja
    joitan kenttiä Bangkokin ja Hua Hinin välisessä maastossa. Hua Hinin
    kentät huhti-marraskuu 40/75 €/kierros. Esim Majestc (hyvätasoinen
    kenttä) huhtikuun alusta 1500 bath (40 €) sis. caddymaksun ja auton.
    SeaPine (pelattiin asiatourin karsinta) sama hinta ilman autoa. Black
    Mountain (valittu aasian 5 parhaimman joukkoon useasti) oli viimevuonna
    kesäajan saman 40€. Jos lähtee Hua Hinin ulkopuolelle niin GF maksu on
    halvempi (15-20€) mutta kuljetus maksaa ja lopputulema on lähes sama
    40-60 €. Talviaikaan on tietenkin hinnat hiukan korkeammat mutta esim.
    5 hyvätasoista kenttää Hua Hinin alueella oli alle 60€/kierros
    caddymaksuineen. Pattajan puolella hinnat hiukan halvemmat talviaikaan mutta
    siellä pitää sietää itänaapurin tovereita.

    Eli 10pv golfreissun kustannukset luokkaa 1200-2500€ (10 kierrosta
    golffia) riippuen lentolipun hinnasta ja oluen määrästä.

    Positiivisia asioita:
    -ei varmasti tule ’hollywood-ilmiötä’
    -ruoka erinomaista, halpaa ja paljon eri vaihtoehtoja
    -aina loistava ilma, jopa sadekaudella pystyy mainiosti pelaamaan
    golffia aamupäivällä.(varsinkin Hua Hinssä tasainen lämpötila ja ei sada
    juuri ollenkaan)
    -caddy aina pelissä mukana
    -kentät hyvälaatuisia ja vaihtelevia
    -löytyy myös halpoja kenttiä (välillä heikossa kunnossa)
    -löytyy halutessa suomalaista peliseuraa paikanpäältä
    -kentillä ei ole ruuhkia poislukien joulun aika (silloinkin pääsee hyvin
    kentille iltapäivällä)
    -kierros kestää 3,5-4,5h
    -joillain kentillä voi pelata 27-36 reikää samalla hinnalla
    -löytyy myös muuta tekemistä (vesipuisto, kalastus yms.)

    Negatiivisia asioita:
    -pitkä lento (jos aiheuttaa obgelmia)
    -taksimatka Hua Hiniin (voi tietusti pelata jokun kentä matkalla -taxi
    odottaa samaan hintaan).
    -masennus kun palaa suomen ilmastoon

    Jari_M kirjoitti: (17.4.2013 11:17:15)
    Haluaisin nostaa rinnalle toisen vaihtoehdon vertailuun eli Thaimaan.
    Lennot saa lähes ympäri vuoden 500-800 € (Finnair). Lentoaika Bangkokiin
    10h eli muutama tunti pidempi kun Belekkiin. Viikon vuokra asunnosta
    150-250€ (4 hlö). Ruoka 2-5 €/ruokailu + olut 2€. Eli matkan
    ’peruskustannukset’ ovat aika edulliset. Tunnen Hua Hinin kentät ja
    joitan kenttiä Bangkokin ja Hua Hinin välisessä maastossa. Hua Hinin
    kentät huhti-marraskuu 40/75 €/kierros. Esim Majestc (hyvätasoinen
    kenttä) huhtikuun alusta 1500 bath (40 €) sis. caddymaksun ja auton.
    SeaPine (pelattiin asiatourin karsinta) sama hinta ilman autoa. Black
    Mountain (valittu aasian 5 parhaimman joukkoon useasti) oli viimevuonna
    kesäajan saman 40€. Jos lähtee Hua Hinin ulkopuolelle niin GF maksu on
    halvempi (15-20€) mutta kuljetus maksaa ja lopputulema on lähes sama
    40-60 €. Talviaikaan on tietenkin hinnat hiukan korkeammat mutta esim.
    5 hyvätasoista kenttää Hua Hinin alueella oli alle 60€/kierros
    caddymaksuineen. Pattajan puolella hinnat hiukan halvemmat talviaikaan mutta
    siellä pitää sietää itänaapurin tovereita.

    Eli 10pv golfreissun kustannukset luokkaa 1200-2500€ (10 kierrosta
    golffia) riippuen lentolipun hinnasta ja oluen määrästä.

    Positiivisia asioita:
    -ei varmasti tule ’hollywood-ilmiötä’
    -ruoka erinomaista, halpaa ja paljon eri vaihtoehtoja
    -aina loistava ilma, jopa sadekaudella pystyy mainiosti pelaamaan
    golffia aamupäivällä.(varsinkin Hua Hinssä tasainen lämpötila ja ei sada
    juuri ollenkaan)
    -caddy aina pelissä mukana
    -kentät hyvälaatuisia ja vaihtelevia
    -löytyy myös halpoja kenttiä (välillä heikossa kunnossa)
    -löytyy halutessa suomalaista peliseuraa paikanpäältä
    -kentillä ei ole ruuhkia poislukien joulun aika (silloinkin pääsee hyvin
    kentille iltapäivällä)
    -kierros kestää 3,5-4,5h
    -joillain kentillä voi pelata 27-36 reikää samalla hinnalla
    -löytyy myös muuta tekemistä (vesipuisto, kalastus yms.)

    Negatiivisia asioita:
    -pitkä lento (jos aiheuttaa obgelmia)
    -taksimatka Hua Hiniin (voi tietusti pelata jokun kentä matkalla -taxi
    odottaa samaan hintaan).
    -masennus kun palaa suomen ilmastoon

    Aivan varmasti on hyvä vaihtoehto, mutta….. laskutaitoon pitää palata.
    Kesällähän sinne ei kukaan järkevä lähde pelaamaan golfia, joten 10 kierrosta golfia talvella tekee vähintään 500€, Lentoliput min. 500€, sitten jääkin 200 euroa majoitukseen, ruokaan, kentille siirtymiseen ja olueeseen. Pitää olla ihmesälli jos 1200 eurolla 10 pv lomailee ja pelailee

    Vaimon kanssa lähdössä vko 29 lämpöön ja olis tarkoitus muutama kierros viikon aikana pelata.
    Hotellina Sirene. Löytyykö klubitason pelaajalle peliseuraa jota/joita lämmin ei haittaa?
    Ensimmäinen kerta Belekissä ja kiinnostaisi pelata jokin muukin kuin hotellin oma kenttä.
    Mikä olisi kenttä joka on nähtävä?

    ==========

    Ketju Belek vko 29 yhdistetty ketjuun Belek.

    LDR-MOD Dole

    Sirenestä jatkuvat ilmaiset kuljetukset Antalya GC:lle ja halvemmat hinnat sen kentille Pasha ja Sultan. Siellä myös hyvät harjoittelumahdollisuudet. Pasha lyhyempi ja helpompi, Sultan upea vaativa championship kenttä.

    Jos muita kenttiä haluatte bongata niin Montgomerie, Carya ja Lykia on tehnyt itseen vaikutuksen.

    Olen Belekissä pelannut Sultanin ja Pashan, Suenon Dunesin ja Pinesin, Glorian Old, New ja Verde (9-reikäinen) sekä Nationalin ja Lykian. Näistä jättäisin uudelleen pelaamatta Glorian kentät, koska mielestäni väylät muistuttavat melko paljon toisiaan. Pelaamistani kentistä Sultan on suosikkini ja Lykia links-tyyppisenä kenttänä tutustumisen arvoinen, vaikka matkaa Belekistä on muistaakseni n. 30 km. Huonokuntoista kenttää en ole Belekissä pelannut, joten valinta meneen enemmän fiilis ja omien mieltymysten pohjalta. Näistä kentistä kerran palattavaksi laittaisin järjestyksen Sultan, Lykia, National, jotka ovat vaativia ja melko pitkiä. Lyhyempinä kenttinä valintani osuisi Pashaan ja Dunesiin.

    Alustavasti varasin muutaman kierros Sultania, Pasha on huoltotöiden takia suljettu. Täytynee loput katsoa paikanpäällä miten intoa riittää.
    Kiitos kommenteista ja vinkeistä.

Esillä 25 viestiä, 51 - 75 (kaikkiaan 172)
Vastaa aiheeseen: BELEK

Etusivu Foorumit Matkailu BELEK