-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kävin tänään ostamasta Golf Centeristä housut, kun olin saantu sähköpostiin mainoksen, jossa luki isoilla ”KAIKKI HOUSUT -50%”.
No, kassalla sitten sanottiin, että -30%. Kun ihmettelin, myyjä sanoi, että kaikki housut paitsi Macade, Lindberg, Alberto, Röhnisch (onko niitä muita?). Ja, toden totta, kun katsoin sähköpostia uudelleen, ilmoituksen alareunassa oli kärpäsen jätöksen kokoisella nuo neljä tuotemerkkiä ja -30%.
Minusta mainoksesta puuttuu sana ”PAITSI” – minulle kun on opetettu, että KAIKKI on kaikki.
No, ostin kuitenkin, mutta tunin itseni vähän luuratuksi.
Mitä mieltä olette, oliko mainos asiallinen ja minä ymmärtämätön?
Onhan tuollainen ainakin tökeröä, onko sitten lainmukaista mainontaa sitä en tiedä.
”Mainontaa ja muuta markkinointia säännellään kuluttajansuojalaissa, jossa muun muassa kielletään totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antaminen markkinoinnissa tai asiakassuhteessa.”
Onhan tuo hieman ikävää. Jos nyt ei ihan huijauskaan niin sanoisin että ns. ”harmaalla alueella” kuitenkin.
Ikävintä lienee se että joka luistelee rehellisyydestä pikkujutuissa saattaa tilaisuuden tullen olla valmis suurempaankin ”venytykseen”. Jo vanhat roomalaoset sanoivat aikoinaan että ”caveat emptor”.
– olishan tuossa esimerkkitapauksessa ollut mahdollista kertoa että ”nämä -50% ja muut -30 %”, tai keksiä jotain vielä parempaa.Golf´ía pelatessa on tapana noudattaa sääntöjä, mutta ehkä maailma on hieman kääntymässä toisenlaiseen suuntaan..Who knows?
GolfSky tarvittaisiin haudantakaa kirittäjäksi.
Golfvaatteiden laadusta voi toki olla mitä mieltä tahansa, mutta polyesteriä ja polyamidia ne ovat – eli pelkkää muovia.
Golf vaatteet ovat kohta H&M tasoa ja tässä golfsky nopeutti tämän rantautumista Suomeen.
Itselläni kengat ovat “golf”, mutta muutoin vaatteeni ostan muualta kuin golf liikkeistä.
Taas tuli sähköpostiin sama mainos.
Golf Center menee minulla boikottiin. Vaatteet kuten Uno, pallot ja kengät (vakiomalli niin ei tarvitse sovittaa) Dormystä. Ja voihan sitä GC:ssä käydä testaamassa ja sovittamassa…
Minulta GolfCenter meni aiemmin myös boikottiin: liikaa sähköposteja (juu laitoin jo pari vuotta sitten eston), hinnat on mitä on, mutta nuo ns alennushinnat on vähän väliä mitä sattuu.
13.6.2024 kirjoitin näköjään:
”Tuli torstain täpäkkä tarjous GolfCenteriltä. Tarjouksessa on muun muassa Fastfold Square työntökärry hintaan 199€.
Hyvä tarjous, mutta vähän hämää, että kuukauden alussa tuli Golfcenterin VIP bonus jäsentarjous kaikki alennuksessa -20%. Jos en nyt väärin muista, niin ovh hinta kärryille oli silloin 249€ ja nyt 299€?! Ja tuskin muistan väärin, sillä ajattelin tuolloin ostaa ko. kärryt. Tuolloin alennus siis 20% ja nyt 33% joten päästään samaan alennettuun hintaan ovh hintaa muuttamalla.”Ikävää on tuontapainen ilmoittelu. Kyllä yrityksellä on parannettavaa kun täytyy turvautua mainostamaan ketunhäntä kainalossa !
Mä en käy kaupassa sovittelemassa ja osta sitten netistä tilaten. Joskus tuo kauppa on edullisin, silloin ostan sieltä mutta en kannata kauppiasta jotta se voi pitää kauppaa. Aika paljon olen tilannut UK:sta, joskus Dormystä. Mailoissa se on tietty joskus hankalaa kun ostaa fittaamatta, mutta kun Suomesta ei välttämättä löydy sellaisia mitä haluan. Ja UK:sta tilaten saa haluamallaan varrella, gripillä ja kulmilla suoraan eikä raudoissa tarvitse ostaa koko settiä.
Kerran tuli huti ostos. Mutta kaverilla tuli huti Suomesta fittauksen kautta ostettu. Ei toiminutkaan kentällä yhtään joten ei se fittaus 100% varma keino ole. Kärry, bägi, pallot, paidat jne tarjoustavaraa ulkomailta. Kengät Suomesta, vaikka niissäkin olen löytänyt itselleni sopivan mallin.
Harvoin on mitään asiaa Golf Centeriin.
Jep, menee ehkä samaan kategoriaan – sama myymälä kyseessä
minulle tuli postiin mainos, jossa kerrottiin, että
”Mailamitoitukset kaikissa myymälöissä vuoden loppuun ilmaiseksi”,
mutta edelleen pienellä tekstillä
”tarjous ei koske putterimitoituksia”Yritin etsiä linkin kautta lisätietoja, mitä tarjous koskee tai sisältää, niin en löytänyt.
Tekemällä linkin kautta varausta, kaikissa testaamissani päivissä ja kellonajoissa, oli hinta 45€, joka käsittääkseni ei ole sama kuin ilmainen
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)

