Aihe: Aloituskynnys - Golfpiste.com

28.4.–5.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista

Aloituskynnys

Etusivu Foorumit Yleistä Aloituskynnys

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 82)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Aina eri yhteyksissä golfista puhuttaessa tulee vastaan väite, että golfin aloituskynnys on korkea. Onko se tosiasiassa sen korkeampi kuin jonkun muun harrastuksen aloittamisessa? OK, ensimmäinen kynnys on greencardin suorittaminen. Siihen ei välttämättä tarvitse muuta kuin rahat kurssimaksuun, mikä lienee pari-kolmesataa euroa. Kun kurssi on hyväksytysti suoritettu, pitää hankkia pelivälineet. Kelvolliset aloittelijan tarvitsemat pelivälineet (bägi, muutama maila ym sälää) saanee välinepörssistä noin 200 eurolla. Seuraavaksi pitää saada tasoituskortti. Pitää siis liiittyä johonkin seuraan ja maksaa jäsenmaksu, joka pienimmillään lienee n. 50-60 euroa ja suurimmillaan ehkä 150-160 euroa. Aloituskynnys on nyt ylitetty ja pelaamisen voi aloittaa ’satunnaisena gf-pelaajana’ ensi alkuun. Aloituskynnyksen ylittämiseen tarvitaan siis vähimmillään noin 500 euroa. Onko se paljon? Eiköhän saman verran rahaa tarvita, jos aloittaa esimerkiksi jääkiekon pelaamisen tai sanotaan nyt vaikka ratsastuksen? Puhumattakaan motocrossista tai tractor pullingista. Väitänkin, että on pelkkä myytti, että golfin aloituskynnys on korkea. Tämä myytti on syntynyt siitä varmuudesta, millä asiaa tuntemattomat mielipiteitään laukovat.

    Täällä kotikylän kentällä aloittaminen ei varmaan kamalasti tuota enämpiä tule maksamaan vaikka aloittaja tulisikin suoraan seuran jäseneksi. Kymppikortti kouraan ja vanhalle ysille ensiaskeleita ottamaan.

    Samaa mieltä! Kaverit joskus sanoo että golf on vain rikkaille ja läskeille, mutta sitten kun itse aloin laskemaan hintoja niin huomasin lajin yhtä halvaksi kuin muut lajit ja paljon halvemmaksi kuin lätkän.

    Ite alotin menemällä Laajasalon 6r kentälle pelaamaan maksoin green feen, joka ei siellä paljoa ole, ja vuokrasin muutaman mailan ja se oli siinä! Kärpänen puri niin kovaa että nytkin katon uusia mailoja vaikken tarttis mitään. 😉

    Onko se paljon? Eiköhän saman verran rahaa tarvita, jos aloittaa esimerkiksi jääkiekon pelaamisen tai sanotaan nyt vaikka ratsastuksen? Puhumattakaan motocrossista tai tractor pullingista.

    (Ballmarker 19.3.2007 16:05:06)
    ———————————————————————————————————-
    JA sitten vielä puhumattakaan metsästyksestä, tuolla 500:sella en saisi ’ Peuran kaatokoneeni’ niskaan minkäänlaista kunnollista kiikaria jolla näkee hämärässä.
    1000€ kiikaritähtäimellä vielä näkee kun paljaalla silmällä ei pellolta eroita mitään.

    Joten edullista on.

    MURTAKAAMME TUO MYYTTI!

    KL

    no onhan se aloituskynnys selvästi korkeampi muihin pallopeleihin nähden. Otetaan esimerkkeinä vaikkapa jalkapallo, jääkiekko, salibandy, koripallo, lentopallo, pesäpallo, pöytätennis, squash, frisbeegolf ja sulkapallo. Näihin kaikkiin löytyy aloittelijan välineet joko suoraan kodin urheilukaapista tai lähimmästä urheilukaupasta, jolloin hintaa kertyy korkeimmillaankin 50 euroa (kunnon pesismaila on toki hinnakkaampi).

    Harrastepaikat ovat kotipiha, läheinen puisto tai lähimmän koulun kenttä. Ei tarvitse edes maksaa mitään (no, tennis maksaa, jos ei ole kunnallista ilmaiskenttää ja pöytätennistä varten Helsingissä pitää maksaa kokonaista 2 euroa muutamassa eri liikuntapaikassa.

    Siis: golfin aloituskynnystä voidaan pitää korkeana, koska
    – harrastuspaikat ovat kaikki maksullisia (tai sitten mätkitään birdieballeja lähipuistossa, mutta nekin välineet maksavat rahaa)
    – välineiden hankkiminen on verraten kallista, vaikka ostaisi niitä kaikkein halvimpia mailoja ja palloja
    – oikeiden pallojen lyömistä varten useimpien ihmisten pitää kulkea jalkapatikkamatkaa pidemmällle, mikä varsinkin ajokortittomille nostaa kynnystä
    – ihan oikealla kentällä pelaamiseen voidaan katsoa vaadittavan enemmän kuin yksi maila, mikä edellä luettelemissani muissa lajeissa ei koskaan tule kyseeseen

    Väitän myös, että golflyönnin opetteleminen edes auttavasti on vaikeampaa kuin mikään yllä mainitsemistani mailapelien lyönneistä.

    Mutta, kun kärpänen iskee, niin kynnys katoaa…..

    Kynnyksen ylittämisessä ei liene tuo raha päällimmäinen ongelma, vaan harrastuspaikkojen sijainti. Tämäkin on toki alueellinen kysymys. Itselläni on noin 70 km lähimmälle 18 reikäiselle ja lähin 9 reikäinen (sekään ei tasoituskelpoinen) 30 km päässä. Samoin pakollisen lupalappu eli green card nostaa kynnystä. Kynnystä voi korottaa myös se, että harrastukseen kuluu enemmän aikaa, kuin esim. kotiväki sietää vaikka itsellä haluja kentän kiertoon riittäisikin. Itse yritän tasapainoilla ajan ja kustannusten ja perhe-elämän kanssa ja aina silloin tällöin sitä pääsee palloa tuuppimaan. Mutta sellaista se on. Joku laji maksaa ihan pirusti ja jotain toista voi harrastaa vain tietyissä paikoissa tai tiettyinä vuoden aikoina.

    Koska goloballoa ei voi koko aikaa harrastaa, niin myös muita harrastuksia omaa:

    Matala on kynnys, on se. Jotain tarttis tehrä. On tärkeää, notta myyttiä kuitenkin pidetään yllä. Se pitää tyhmimmät loitolla. On kuitenkin nähtävissä, ettei tämä yksinään riitä.

    Yksi keino olisi lisätä byrokratiaa. Miten voi pelkällä greencard-kokeella ja kaukojäsenydellä saada oikeuden pelata? Aseluvan hankkiminenkin vaatii käytännössä kolme käyntiä poliisiasemalla. Mikä perkele siinä on, ettei greencardiakin voitaisi uusien pelaajien osalta myöntää vastaavien menettelyin. Olisi siinä suippopäällä ihmettelemistä, kun kyseltäisiin syytä luvan hakemiseen.

    Mailoihin voisi myös joutua hankkimaan kantoluvan! Siinäpä menisi tovi, kun perustelisi uuden draiverin hankkimista, vaikka on jo yksi samaan käyttötarkoitukseen. Myös gripit olisi hyvä saattaa lupamenettelyn piiriin.

    Jollei tämä riitä, ehdotan hintojen raakaa nostoa. Uusille pelaajille.

    Jyrkkä Draw kirjoitti: (19.3.2007 19:32:17)
    Mailoihin voisi myös joutua hankkimaan kantoluvan!

    Ei auta unohtaa kärrylupaa. 15h oppitunnin kärrynvetokurssien jälkeen kaksiosainen ajokoe sekä kirjalliset.

    Elitistisen pukeutumisen osuus aloituskynnyksen nostajana näyttää jääneen unohduksiin. Ruutupöksyt jalkaan kaikille nykyisille aktiiveille ja kirjavaa slipoveria ylle niin johan risaperseet kiertävät klubit kaukaa!

    Mailoihin voisi myös joutua hankkimaan kantoluvan! Siinäpä menisi tovi, kun perustelisi uuden draiverin hankkimista, vaikka on jo yksi samaan käyttötarkoitukseen. Myös gripit olisi hyvä saattaa lupamenettelyn piiriin.

    (Jyrkkä Draw 19.3.2007 19:32:17)
    ———————————————————————————————————-
    Tuo byrokratia on tuttua, miltäs tuntuis: Lupa-anomus rauta seiskalle, perustelut, näytä green gard, seuran jäsenkortti,MAKSA odota vookko kaksi, hae ostolupa, sitten mailaliikkeeseen, missä tietenkin mailat lukollisessa teräs kaapissa, näytä ostolupa,myyjä kaivaa määrätynmerkkisen seiskan, kaappi kiinni. Monen tunnin edes taas kiikuttelun jälkeen topatussa pussissa olisi uusi seiska, Siitä saman tien näyttämään mailaa vallesmannille, heti mailan nähtyään vallesmanni kysyy: ’Ethän sitten huitele tällä sosiaali tanttaa’,no sarjanumeron tarkastus, ja pääset tiskille viemään ostoluvan, kahden viikon kuluttua saat hakea muovikortin,Nimi ,,,,,, ………. + muut tiedot hallussapito lupa rauta 7 valmistus no:………… lupavoimassa toistaiseksi.

    Monenkohan hermo kestäisi.

    KL kirjoitti: (19.3.2007 18:59:12)
    no onhan se aloituskynnys selvästi korkeampi muihin pallopeleihin nähden. Otetaan esimerkkeinä vaikkapa jalkapallo, jääkiekko, salibandy, koripallo, lentopallo, pesäpallo, pöytätennis, squash, frisbeegolf ja sulkapallo. Näihin kaikkiin löytyy aloittelijan välineet joko suoraan kodin urheilukaapista tai lähimmästä urheilukaupasta, jolloin hintaa kertyy korkeimmillaankin 50 euroa (kunnon pesismaila on toki hinnakkaampi)

    Näin on toki, ’harraste’ puhtaimmillaan. Hoki junnun ’iskänä’ totean et mv luistimet kustantaa noin 4 x yllä mainitun summan. No aiheeseen mikä tänä päivänä on halpaa? Mitä kukin harrastaa, millä insetiteetillä; rahaa menee varmasti tai sit ei. Sauvakävely on aika halpaa, kai. Mahtaako tässä olla mitään sanomaa?

    KL kirjoitti: (19.3.2007 18:59:12)
    Mutta, kun kärpänen iskee, niin kynnys katoaa…..

    Näin on käynyt. Nytkään ei olla köyhii ei kipei

    KL

    Rintzi#25 kirjoitti: (19.3.2007 21:26:10)
    Näin on toki, ’harraste’ puhtaimmillaan. Hoki junnun ’iskänä’ totean et mv luistimet kustantaa noin 4 x yllä mainitun summan. No aiheeseen mikä tänä päivänä on halpaa? Mitä kukin harrastaa, millä insetiteetillä; rahaa menee varmasti tai sit ei. Sauvakävely on aika halpaa, kai. Mahtaako tässä olla mitään sanomaa?

    Tuskin kukaan aivan ensi töikseen ostaa mv-luistimet, vai mitä? Yhtä hyvin voisi nostaa golfin aloituskynnystä vielä lisää vaatimalla, että aloittavalla pitää olla Sarfvikin osake ja Miuran mailasetti.

    Kirjoitukseni pointti oli siinä, että mainitsemiani lajeja voi helposti alkaa harrastaa ilman mitään seuratoimintaa ja suuria investointeja, toisin kuin golfia. Siksi golfin aloituskynnys on mielestäni selkeästi korkeampi kuin useimpien muiden pallopelien. Toki löytyy harrastuksia, joiden aloituskynnys on vieläkin korkeampi, kuten lentäminen tai ralliautoilu.

    KL kirjoitti: (19.3.2007 21:40:11)
    Kirjoitukseni pointti oli siinä, että mainitsemiani lajeja voi helposti alkaa harrastaa ilman mitään seuratoimintaa ja suuria investointeja, toisin kuin golfia. Siksi golfin aloituskynnys on mielestäni selkeästi korkeampi kuin useimpien muiden pallopelien. Toki löytyy harrastuksia, joiden aloituskynnys on vieläkin korkeampi, kuten lentäminen tai ralliautoilu.

    Yksin on pirun ikävä pelata sitä jääkiekkoa (varsinkin kesällä), koripalloa, jalkapalloa tai muuta joukkuelajia. Itsellä on harmittavasti jäänyt sekä koripallo- että salibandyharrastus seuran puutteen vuoksi lähes kokonaan pois vaikka en edes ole aloittamassa kumpaakaan lajia! (Kumpaakin lajia harrastettu toistakymmentä vuotta)

    Aikuisiällä jonkin jääkiekon tai koripallon aloittaminen taas taitojen puolesta on ehkä golfiakin haastavampaa. Golfia kun pystyy hyvinkin huonot pelurit pelaamaan muitten seassa loistavasti taistellen ainoastaan itseään vastaan.

    KL kirjoitti: (19.3.2007 21:40:11)
    …Kirjoitukseni pointti oli siinä, että mainitsemiani lajeja voi helposti alkaa harrastaa ilman mitään seuratoimintaa ja suuria investointeja, toisin kuin golfia. Siksi golfin aloituskynnys on mielestäni selkeästi korkeampi kuin useimpien muiden pallopelien…

    Missä menee Golfin harrastamisen raja? Mulla on lähipiirissä pari kaveria, joilla ei ole kuin 20 vuotta vanhat puolisetit. He eivät ole jäseninä missään ja pelaavat silti Golfia Suomessa useamman kerran kesässä. Kenttävalikoima on toki kapeampi, mutta mm. Laajasalo ja Luukki, joskus Lepaakin tarjoaa kaveripiirille mahdollisuuden kisailla keskenään. Kyllä he minun mielestäni harrastavat golfia, vaikka eivät ehkä kaikilta osin täytä ’oikean’ golfarin vaatimuksia.

    Mutta miksi pitäisi madaltaa sitä kynystä? Mitä iloa niistä lisäpelaajista on? No ainut hyvä asia siinä taitaa olla että uusia kenttiä alkaa syntymään. JOIDENKIN aloittelioiden (hcp.54) kanssa on aikas ärsyttävää pelata kentällä, puhumattakaan täydellä kentällä. Kerran pelasin erään kanssa joka löi aina palloa tyyliin 10-20m eteenpäin ja sitten siihen päälle vielä 3 harkka lyöntiä. Siinä 10 lyönnin kohdalla huomautin asiasta mutta vastaus oli ’tästä on maksettu’. Se on sitten kiva kun valitukset tulevat ryhmän pienimmälle händärille. 🙂 En siellä kentällä oikeen viitti karjumaan. ’NYT V**TU SE PALLO TASKUUN TAI ALKAA LÄTTY LÄTISEMÄÄN!’. Samalla kiekalla huomautin asiasta pari kertaa ja sitten nää JOTKUT alotteliat alkavat etsimään niitä pallojaan 10min ja sitten onki kouraan koska bongasi ojasta Top flite magnan ja sama kiekalla pari kertaa. Kyllä ketuttaa! 🙂

    Sitä paitsi jos pelaajia tulee lisää niin mestisten tasokin nousee… 😉

    Ei oo halpaa. Uusi neliskanttinen ajuri maksaa 600-800e. Pelaat sillä kaksi kesää ja myyt sen pörssissä sitten satasella. Netto kulu 500-700e. Lyöt driverillä 10-12 avausta kierroksen aikana, kierroksia kesässä 50 tekee 600 lyöntiä/kesä eli 1200 lyöntiä.

    500 e : 1200 = 0,42 euroa per laaki. Rangelyönnit tietysti laskevat kertalaukauksen hintaa.

    On se kuitenkin sen arvoista.

    Taisi olla H. Karpo, joka selvitti katugallupissa, kumpi kiinnostaisi enemmän ja miksi:
    1.) Mennä oopperaan
    2.) Mennä lätkämatsiin

    Varmaankin 99% sanoi, että mielummin menisi lätkämatsiin, koska ooppera on niin hirveän kallis. Noh, Karpohan tutki asian ja kahden hengen lätkämatsireissu eväineen oli 5 euroa halvempi kuin kahden hengen ”normaali” oopperailta.

    Oliskohan tässä sama juttu? Suuri kansa on sitä mieltä, että golfin aloittaminen ja pelaaminen on kallista. Kaiken lisäksi se on typerää kulkea niissä pakollisissa ruutuhousuissa ventovieraiden kanssa.

    Oma golfin aloittaminen maksoi: GC 125€ + välineet 150€ + jäsenyys&liittyminen 125€ = 400€. Tähän päälle satunnaiset greenfeet 1. syksynä. Olihan tämä opiskelijalle investointi, verrattuna esim. salibandyn aloittamiseen.

    ps. Ooppera on persiistä… ja hirveän kallista!

    Toisaalta, miksi ihmeessä aloituskynnystä pitäisi madaltaa. Joskus aiemminkin olen lainannut täällä yhden suomalaisen golfvaikuttajan sanomisia vuosien takaa: ’ Ollaan vaan ihan hissukseen ja saadaan rauhassa pelailla tätä hienoa peliä.’

    Omalla kotikentälläni jäsenmäärän kehitys on ollut aika maltillista viime vuosien aikana, ja hyvä niin. Jäseniä alkaa olemaan kohta 1.500 ja kenttä joskus aika ruuhkainen. Tilanne ei ole vielä paha, mutta jos määrä lisääntyy niin….

    Nyt on tilanne suomessa hyvä, pelaan pääsee ja kenttiä on riittävästi.

    KL kirjoitti: (19.3.2007 21:40:11)
    Kirjoitukseni pointti oli siinä, että mainitsemiani lajeja voi helposti alkaa harrastaa ilman mitään seuratoimintaa ja suuria investointeja, toisin kuin golfia. Siksi golfin aloituskynnys on mielestäni selkeästi korkeampi kuin useimpien muiden pallopelien. Toki löytyy harrastuksia, joiden aloituskynnys on vieläkin korkeampi, kuten lentäminen tai ralliautoilu.

    En tiedä voiko sitä sanoa esim. jääkiekon harrastamiseksi, jos joku kaveri läheisessä puistossa luistelee ja kuljettelee lätkää. Samalla tasolla golfkin on halpaa: kuka hyvänsä voi hankkia jostain golfmailan ja lätkiä palloja rangella, ei siihen tarvita muuta kuin muutama kolikko palloja varten. (Sille tasolle muuten jää kuulemani mukaan monen japanilaisen ’golfharrastus’ pysyvästi).

    Jos jääkiekkoa ryhtyy harrastamaan samalla mielellä mitä ymmärretään golfin pelaamisella, siihen tarvitaan seuran jäsenyys, jäähallivuorot ja aikamoiset varusteinvestoinnit.

    anssijokunen kirjoitti: (20.3.2007 10:13:00)
    Toisaalta, miksi ihmeessä aloituskynnystä pitäisi madaltaa. Joskus aiemminkin olen lainannut täällä yhden suomalaisen golfvaikuttajan sanomisia vuosien takaa: ’ Ollaan vaan ihan hissukseen ja saadaan rauhassa pelailla tätä hienoa peliä.’

    Mä en halua ottaa kantaa onko aloituskynnys liian matala tai liian korkea vai onko se kenties kohillaan. Uusia pelaajia tarvittaneen jatkuvuuden takaamiseksi mutta sehän nyt tietenkän ei palvele millään tapaa tällä haavaa jo pelinsä järjestäneitä, eihän? Eikäkö juu kentät sulki ja sassiin ennenku aloittajat jyrää meitit!

    On tää tähänkin asti jatkunut ja kentät lisääntyneet. uusia pelaajia tullee tasaisesti kuitenkin – lähinna en kaipaa mitään räjähdysmäistä / tahi voimakasta pelaajamäärien kasvua.

    Itse aloitin 9 reikäisellä kentällä joka suoltaa aika paljon uusia greencardilaisia. pelailin siellä ekan kesän ja vaihdoin sitten toiselle. Kivempi pelailla kentällä jossa on parempi pelaajien taso, eikä niin ruuhkaa.

    ’ Juuri kun luulin, että kaikki on hyvin, niin ne onkin paljon paremmin.’ 😉

    S.L. kirjoitti: (20.3.2007 8:03:38)
    Ei oo halpaa. Uusi neliskanttinen ajuri maksaa 600-800e. Pelaat sillä kaksi kesää ja myyt sen pörssissä sitten satasella. Netto kulu 500-700e. Lyöt driverillä 10-12 avausta kierroksen aikana, kierroksia kesässä 50 tekee 600 lyöntiä/kesä eli 1200 lyöntiä.

    500 e : 1200 = 0,42 euroa per laaki. Rangelyönnit tietysti laskevat kertalaukauksen hintaa.

    On se kuitenkin sen arvoista.

    Öö, kuinka monta 800 euron neliödraiveria sä olet nähnyt? Kun edes 600 euron neliödraiveria en löydä. Kallein minkä olen nähnyt on Callyn FT-i, joka maksaa noin 349 puntaa, sekin siis ’vain’ noin 500 euroa. Entäs rangelyönnit? Niitäkö ei tule ollenkaan? =) Ai niin mutta niihän se onkin että lahjattomat reenaa.

    itse aloitin v.2004 menemällä rangelle laina- ja vuokramailojen turvin. kaudeksi 2005 ostin hyvät käytetyt mailat ja uuden ajurin, putterin on muualta saatu. pelioikeus, jäsenyys, golfkurssi ja kortti.
    Itse en pitänyt ensimmäisen vuoden kustannuksia (ml.mailat, kurssi ja kortti) liian kovina sillä kustannuksethan kuolettuvat osittain kausien aikana. vilpittömästi sanottuna, golf ei ole kallis harrastus. maksaahan se hyvän viskinkin ostaminen enempi kuin yksi gf…*hymiö tähän*

    Aloituskynnys on matala tuon budjetin puolesta. Ei oo kyllä kallista – vaikka elämä on. Esimerkiksi neljä käytettyä settiä tähän mennessä hankkineena voin todeta että kasvunvaraa löytyy edullisesti: lähes 40 mailaa, alle 1000 eur. Kotiinkannettuna ja -piilotettuna.

    Nykyään olen huolissani lopettamiskynnyksestä, joka nousee vuosi vuodelta.

    Myy

    -BoaKyy- kirjoitti: (20.3.2007 8:29:15)
    … Suuri kansa on sitä mieltä, että golfin aloittaminen ja pelaaminen on kallista. Kaiken lisäksi se on typerää kulkea niissä pakollisissa ruutuhousuissa ventovieraiden kanssa.

    Missäs niitä ruutuhousuja muka nykyisin näkee? Ei kyllä juuri missään! Kyllä se nykyisin on niin, että ennemminkin nuo XXL:n mainitsemat ’risaperseet’ ovat valuneet kentille ja etiketin mukainen pukeutuminen on unohtunut kokonaan. Mummoillakin on välillä niin lyhyet shortsit, että niinkutsutusti ’posket näkyy’… Lienee tuo aloituskynnys ollut kuitenkin sen verran kova, että rahat meni mailoihin ja pelioikeuksiin – vaatteisiin ei sitten jäänytkään! 😀

    Mitä noihin ventovieraisiin tulee, niin äkkiäkös niistä tuttuja tulee!

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 82)
Vastaa aiheeseen: Vastaus #480607 kohteessaAloituskynnys

Etusivu Foorumit Yleistä Aloituskynnys