16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Alastulojälkeen uponnut pallo – tour paikallisäännöt?

Etusivu Foorumit Säännöt Alastulojälkeen uponnut pallo – tour paikallisäännöt?

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Ei ollut ensimmäinen kerta mutta taas Marokon ET:n kisassa kiinnittyi huomio siihen että alastulojälkeensä uponneen pallon sai nostaa ja pudotta koko pelialueella (eikä vain lyhyeksi leikatulla). Kisan voittajakin säästi siinä ainankin yhden lyönnin reiällä 16 kun oli lyönyt pallonsa bunkkerien viereiseen rinteeseen ja se oli uponnut sinne. Kisan kakkosella kävi myös tuuri kun oli lyönyt pallon pahaan paikkaan jääruohokasvien sekaan, mutta kun pallo oli uponnut, niin sen sai nostaa ja pudottaa ilman rangaistusta. Taitaa olla toureilla aika yleinen paikallissääntö.

    McGranen kohdalla sovellettiin eri sääntöä. KVG.

    rautakoura kirjoitti: (26.3.2012 16:42:04)

    Ei osunut jostain syystä hakusanat kohdalleen. Kerrotko säännön?

    KL

    rautakoura kirjoitti: (26.3.2012 16:42:04)
    McGranen kohdalla sovellettiin eri sääntöä. KVG.

    Tässä ketjussa asiaa käsitellään ja siihen kirjoittaneiden mielestä kyse oli juurikin maahan painuneesta pallosta. KVIG.

    KL

    KL kirjoitti: (26.3.2012 21:53:35)

    No niin, katoin V itte kuuklesta ja pyydän anteeksi, kyseessä olikin katsojan sähläys eikä maahan painunut pallo -paikallissääntö. Joku hemmo siis astui McGranen pallon päälle ja vapautus myönnettiin säännön 18-1 perusteella.

    Ja lopuksi hän siis teki parin eikä birkkua, jos tätä artikkelia on uskominen.

    KL kirjoitti: (26.3.2012 22:00:48)

    Ja ensiksi, McGrane teki ko.väylällä birkun sekä minun televisiossani että KL:n postaamassa jutussa (’He put his second to about 20 feet from the flag and holed the birdie putt’).

    18-1 sanoo, että ’jos ulkopuolinen tekijä liikuttaa pysähtynyttä palloa, siitä ei seuraa rangaistusta ja pallo on asetettava takaisin paikalleen’. Palloa ei todellakaan asetettu takaisin paikalleen, vaan se dropattiin. Pallo sijaitsi tämän jääkasvirykelmän sisällä vain 20-30 senttiä kasvuston reunasta ja kaltevalla pinnalla. Ei tarvittu kovinkaan taitavaa droppia, jotta sen sai pomppaamaan sieltä pois lähes väyläpituiselle ruoholle. Lopuksi kaivettiin vielä draiveri esiin ja tarkistettiin, ettei pallo vierinyt yli kahden mailamitan päähän. Eli mikähän sääntö mahtoi olla kyseessä?

    Takatii kirjoitti: (26.3.2012 22:48:25)

    20-3-c ?

    KL

    rautakoura kirjoitti: (27.3.2012 0:30:22)

    Juuri. Näköjään tuomarin mielestä pallon paikka ei tarkasti ollut tiedossa, joten pallo pudotettiin.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Alastulojälkeen uponnut pallo – tour paikallisäännöt?