16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Alastulojäljet

Etusivu Foorumit Yleistä Alastulojäljet

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Järkyttävää katsoa päivän kysymyksen tuloksia alastulojälkien korjaamisesta. Toisaalta se selittääkin sen miksi en muista milloin olisin ollut viheriöllä jolla en olisi korjanut VÄHINTÄÄN yhden jäljen, yleensä 2-5. Mielestäni on täysin käsittämätöntä minkälaista piittaamattomuutta pelaajat esittävät kenttiänsä kohtaan. En suotta jaksa edes vaahdota lyöntijäljistä väylillä…

    Kyselyn tulosta ei voi tulkita noin yksioikoisesti. Itse vastasin 1-5, koska suht. aloittelijana en osu pitkillä lähestymisillä viheriölle kuin tuon verran /kierros. Uskon kyllä, että useimmat pelaajat korjaavat omat monttunsa, koska en ole pahoja korjaamattomia alastulojälkiä nähnyt kuin pari kertaa koko kesän aikana.

    Jep!

    Pahimpia on yritysten tapahtumat, jossa yleinen ajatus taitaa olla, et ku mää oon kutsuvieras ni ei mun tarvi. Niitten jälkeen ku pääset kentälle ni griinit on ku tykistökeskityksen jäljiltä!

    Valitettavan usein näkee sitä että kiirehditään pois griiniltä eikä viittitä etsiä alastulojälkeä. Moni vaan ku ei ajattele että jälki voi tulla myös lyhestä ( alle 100m) lyönnistä.

    Toinen mikä usein tulee samoilta ihmisiltä on kenkien piikkien jättämät jäljet, joita ei saa ees korjata putin tieltä, kun on oikein runnottu ja pöyritety etsiessään hyvää puttiasentoo.

    Tomb Raider on tuloksien tulkinnasta oikeassa, muttei aina tarvitse korjata vain omia jälkiä.

    Nimenomaan. En suinkaan tarkoittanut, että itsekään osun joka viheriöön jälkiä jättäen, vaan kummasti niitä jälkiä sieltä löytyy aina ennestään. Eikä sen jäljen tarvi olla pahakaan, kyllä ne pienemmätkin montut saa korjata. Yhtä lailla nekin pilaavat viheriön.

    TP:llä oikea asenne. Itsekin korjaan oman jälkeni lisäksi ne mitkä huomaan.

    Useilta jää jäljet korjaamatta esim. griinin yli menneissä lyönneissä. Pallo putoaa takalaitaan ja pomppaa griinin taakse raffiin. Pelaaja luonnollisesti menee joutuisasti omalle pallolleen ja vuorollaan suorittaa näyttävän chipin liki kuppiin. Tätä juhliessa alatulojälki on jo unohtunut juhlaväeltä ja jää seuraavien hoidettavaksi.

    Joo se ois tärkeetä korjata ne jäljet. Mutta mikä se oli se golfin kirjoittamaton sääntö, että vain hyvän lyönnin jälkeen laitetaan turve paikoilleen. Se varmaan koskee tuota alastulojälkeäkin;)

    Itse vastasin kysymykseen: 1 – 5. Tämä taas johtuu vaan ihan siitä että kotikentällä griinit on v***n kovat. Ei tosiaankaan ole mitään mitä korjata. Toki joka kerta yritän jälkeä löytää ja korjaan jos moinen on vahingossa tullu, itsellä tai jollain muulla pelurilla…

    Kyllä alastulojälki pitäisi AINA korjata. Aika hyvinhän niitä korjataankin. Tässäkin asiassa on tietysti poikkeuksia.

    Päivän kysymys tarkoittanee kuitenkin omien griiniosumien määrän arvioimista eikä sitä meinaako etukäteen suunnitellen jättää mahdolliset jäljet korjaamatta.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
Vastaa aiheeseen: Alastulojäljet

Etusivu Foorumit Yleistä Alastulojäljet