-
JulkaisijaArtikkelit
-
Aika karut lukemat. Siis nuo ovat Gamebookin tunnusluvut. Ensimmäinen liikevaihto, toinen viimevuoden tappio ja kolmas se raha joka tuottamattomaan yhtiöön ilman näkemystäkään ansaintalogiikasta on sijoitettu. Tekes tätä lanseeraamista tukenut 1,3M€:lla. Miten kauan tälläinen innovaatio voi selvitä hengissä kun tulovirrat on tuota tasoa? Tässähän on paljon samaa kuin yhdessä toisessa konkurssiin menneessä Tekesin tukemassa golfprojektissa, niin kauan kun rahoittajien usko riittää. Erotuksen tosin se että tästä on saatu toimiva tuote, yhtäläisyytenä sen että kaupallisuutta ei kummassakaan olla saavutettu.
Voi miten säälittävää tämä touhusi on kerrasta toiseen ja sisältäen aina vielä perättömiä väitteitä.
Suomi ja maailma ovat molemmat täynnä tuolla tavoin liikkeelle lähteneitä ja menestykseen nousseita firmoja eri aloilta, myös surullisia esimerkkejä hyvin tai huonosti käynnistyneistä projekteista. Suomi on varmaan vaan ainoa maa, jossa kaltaisesi jaksavat niitä vatvoa. Kuten sanoin.. säälittävää
Ei kai tuossa ole mitään perätöntä? Kaikki on julkisesti saatavia tietoja. Ja kumpikaan näistä ei ole johtanut kaupalliseen menestykseen saati siihen että yritystukia olisi saatu joko verotuloina tai maksettuina lainoina takaisin.
Kun syytät perättömyyksistä, yksilöi tai jätä kommentoimatta.
Aprillipila kirjoitti: (5.3.2014 21:13:32)
Ei kai tuossa ole mitään perätöntä? Kaikki on julkisesti saatavia tietoja. Ja kumpikaan näistä ei ole johtanut kaupalliseen menestykseen saati siihen että yritystukia olisi saatu joko verotuloina tai maksettuina lainoina takaisin.Kun syytät perättömyyksistä, yksilöi tai jätä kommentoimatta.
’Erotuksena että tästä on saatu toimiva tuote’
Silkkaa paskapuhetta, koska molemmat ovat varsin toimivia tuotteita.
Toisekseen ne verotulot voivat kertyä varsin hyvin ensimmäisen kompastuksen jälkeenkin. Jos sinulla olisi asioista vähänkään käsitystä tai tietoa, et tuollaista sontaa kirjoittelisi.
En jaksa kaivaa lainausta aiemmista keskusteluista. mutta nimimerkillä ts on tällä palstalla kerrottu että tuo toinen Tekesin rahoitusta saanut yritys meni konkurssiin koska sillä ei ollut kaupalliseen levitykseen soveltuvaa tuotetta. Saavutetussa versiossa oli liikaa bugeja ja sellaisenaan sitä ei voinut kaupallistaa. Korjaa jos olen väärässä?
Tosin tähän ketjuun tuo ei liity, kysymys oli Gamegbookista jonka tunnusluvut ovat julkisia, niitä on käsitelty päääänenkannattajassa ja vetäjillä on ongelma millä tuotteesta saisi tuloja? Tämäkin oli ihan tuossa lehdessä kirjoitettuna.
Aprillipila kirjoitti: (5.3.2014 21:27:39)
Tosin tähän ketjuun tuo ei liity, kysymys oli Gamegbookista jonka tunnusluvut ovat julkisia, niitä on käsitelty päääänenkannattajassa ja vetäjillä on ongelma millä tuotteesta saisi tuloja? Tämäkin oli ihan tuossa lehdessä kirjoitettuna.
Niinpä, sinulla vaan oli heti avausviestissä tarve mustamaalata tätä toista tuotetta.
Ja nuo suuhuni laittamasi sanat ovat taas sitä itseään suolen tuotetta.
Siitä asti, kun GameBookin puhelimeeni latasin, olen ihmetellyt muuatta asiaa. Jos ko. aplikaatioon olisi laitettu mukaan sellainen piirre, että jokaisesta tallennetusta kierroksestasi maksat viisi (5) senttiä, niin rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista. Sittemmin olen ollut ymmärtävinäni, ettei rahan kerääminen tuota kautta välttämättä olisi ongelmatonta, mutta ajatus on herkullinen.
Ajatelkaapas: yksittäinen pelaaja pelaa vuodessa vaikkapa 40 kierrosta käyttäen GB:a. Jokaisesta kierroksesta 5 senttiä tekee 2 euroa. Käyttäjiä vuositasolla 5 miljoonaa tekee 10 miljoonaa euroa. Käyttäjää kohden maksu on mitätön, yhtiölle rahasampo. Joku tässä logiikassa varmasti mättää, koskapa sitä ei ole toteutettu.
No, kaunis ajatus kuitenkin.
Itse voisin maksaa moisen summan, koska maksan mieluusti hyvästä tuotteesta. Taikka jonkun kiinteän vuosimaksun, esim vaikka parannellusta ’pro’ versiosta. Mutta veikkaan että 9/10 ei halua maksaa hyvästäkään tuotteesta mitään, applikaation pitää olla nääs ilmainen. Lisäksi se karkoittaisi uudet asiakkaat tehokkaasti pois.
Yleensähän kun applikaatio on saavuttanut tarpeeksi ison suosion, siihen liitetään rasittava mainospalkki ylä/alareunaan jota sitten klikkaa aina vahingossa. Onhan gamebookissakin tosin jotain sivistyneitä audimainoksia ollut, mutta toivottavasti joku ratkaisu löytyy. Mielestäni tämä on nimittäin tilastoineen erittäin pätevä applikaatio.Kun jalansija on saavutettu ja pohjatyö tehty hyvin, vuotuinen käyttökustannus esim 4,99 ei hirveesti käyttäjiä karkoita. Itse olen valmis vaikka 10 tai 15e maksamaan tuosta toiminnallisuudesta esim oman porukan kisojen järjestämisen suhteen.
Siitä voi sitten alkaa laskemaan vaikkapa miljoonan käyttäjän tuomaa kassavirtaa niin alkaa sijoituksille löytymään hyvä peruste.
Täytyy vaan edelleen ihmetellä suomalaista tapaa heittää paskaa toisten niskaan ja koittaa lyödä yrittäviä kavereita maan rakoon ja vieläpä täysin väärin tai ainakin puutteellisin tiedoin. Luulis hemmetti suomalaisten golfareiden olevan ylpeitä kaikesta työstä mitä täältä pimeästä pohjoisesta saadaan maailmalle vietyä
-
JulkaisijaArtikkelit
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)