26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

15 metristä putattu pallo pomppaa reiän reunasta lipputangon huoltajaan (17-3 / 1-2?)

Etusivu Foorumit Säännöt 15 metristä putattu pallo pomppaa reiän reunasta lipputangon huoltajaan (17-3 / 1-2?)

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • zp

    Mennäänkö sääntö 1-2:lla vai 17-3:lla vai muuten? Sattuipa seuraavaa: Lyöntipelissä kanssakilpailijat A ja B viheriöllä. B ei vastusta A:n seisomista n. 30 cm päässä reiästä käsi (lippu)tangossa (A selkeästi huoltaa). B puttaa pallonsa n. 15 metristä. A nostaa tangon reiästä vasta pallon ollessa jo lähellä reikää ja jää samoille jalansijoilleen reiän viereen. Pallo osuu reiän takareunaan, josta pomppaa ylös ja sivulle osuen A:n kenkään. A selittää liikkumattomuuttaan sillä ettei kerennyt/tajunnut siirtyä pois reiän viereltä B:n putattua lujaa. 17-3:n mukaan B:lle tulisi 2 rankkaria, koska A ’ei jättänyt kenkäänsä pallon tielle tahallaan’. Toisaalta A:n selitys kuulostaa kyseenalaiselta ja sääntöä 1-2 voisi ehkä soveltaa A:han. Decision 17-3/2:sta voisi ehkä tähän tilanteeseen verrata, mutta onko vastaavaa käynyt jossain? Mikä oli ratkaisu? Jos haluaisi pelata kyseenalaisesti niin ainahan voisi vedota tahattomuuteen ja jäädä huoltaessaan mahdollisimman lähelle reikää, jotta kanssakilpailijan/vastustajan pallo osuisi kenkään ja toiselle siitä rankkarit.

    ts

    On pelaajan vastuulla kenet hän hyväksyy lippua huoltamaan ja ottaa riskin tuon henkilön toiminnasta. Enemmän on varmaan tapahtunut tilanteita, jossa jostain syystä lippu pn jäänyt nostamatta ja pallo osumut siihen. Sama iljettävä tilanne siinäkin, että lyöjän vastuu, vaikka hän ei periaatteessa mitään väärää teekään.

    Kun asetut puttaamaan, niin tiedäthän ’vastuusi’?

    ts

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.8.2010 23:37:57)
    Kun asetut puttaamaan, niin tiedäthän ’vastuusi’?

    Hmm.. liittykö jotenkin osakkuteen?? Ilmeisesti se on hyvä syy olla ostamatta golfosaketta.

    ts kirjoitti: (15.8.2010 23:44:31)

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.8.2010 23:37:57)
    Kun asetut puttaamaan, niin tiedäthän ’vastuusi’?

    Hmm.. liittykö jotenkin osakkuteen?? Ilmeisesti se on hyvä syy olla ostamatta golfosaketta.

    ***

    Olemme sääntöpalstalla. Ethän ’viljele’ osakkuutta täällä.

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.8.2010 23:49:13)

    Tosin voisihan sen niinkin ajatella, että säännöt ko. lajissa olisivat erit osakkeenomistajille. Itse en tosin tätä kannata.

    KL

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.8.2010 23:49:13)

    ts kirjoitti: (15.8.2010 23:44:31)

    Ulla Heikkinen kirjoitti: (15.8.2010 23:37:57)
    Kun asetut puttaamaan, niin tiedäthän ’vastuusi’?

    Hmm.. liittykö jotenkin osakkuteen?? Ilmeisesti se on hyvä syy olla ostamatta golfosaketta.

    ***

    Olemme sääntöpalstalla. Ethän ’viljele’ osakkuutta täällä.

    Nyt menivät pisteet Ullalle. Harvinaista, mutta osoittaa positiivista kehitystä.

    ts

    KL kirjoitti: (16.8.2010 0:24:09)

    Mun mielestä Ulla otti kyllä DQ:n jo tolla ekalla viestillä.

    Asiahan toki tuli käsiteltyä ennen sitä

    Itse ainakin ottaisin pottuiluna, jos puttaamaan ryhtyvä sanoisi minulle ennen puttiaan, että huolla lippua:

    – Kun palloni liikkuu, nosta lippu ja ota kolme askelta sivuun.

Esillä 9 viestiä, 1 - 9 (kaikkiaan 9)
Vastaa aiheeseen: 15 metristä putattu pallo pomppaa reiän reunasta lipputangon huoltajaan (17-3 / 1-2?)

Etusivu Foorumit Säännöt 15 metristä putattu pallo pomppaa reiän reunasta lipputangon huoltajaan (17-3 / 1-2?)