Woodsilla on yhä paloa kilpagolfia kohtaan, mutta hän ei antanut minkäänlaista vihjettä, missä voisi seuraavan kerran pelata.
Pitkin syksyä hiljaiseloa viettänyt Tiger Woods piti isännöimänsä Hero World Challenge -kilpailun alla odotetun lehdistötilaisuuden. Woods kävi 2,5 kuukautta sitten alaselän hermovaurion korjausleikkauksessa, eikä hänen kuntoutumisestaan ole sen jälkeen tihkunut tietoja julkisuuteen.
Woods kertoi, ettei selkä ole tervehtynyt siihen malliin, että hän voisi edes harkita osallistuvansa torstaina Bahamalla alkavaan turnaukseen.
”Siellä on 20 maailman parasta pelaajaa. En ole vielä sellaisessa kunnossa, että voisin lähteä kisailemaan heidän kanssaan. Sitten kun olen valmis pelaamaan tällä tasolla, aion tehdä sen.”
Woods on pelannut sitten vuoden 2019 vain kahdesti Bahaman kutsuturnauksessa. Viisi vuotta takaperin hän oli neljäs ja viime vuonna tuli 18. sija. Tuolloin hän pelasi ensimmäisen kilpailunsa lähes kahdeksan kuukautta aiemmin tehdyn nilkkaleikkauksen jälkeen.
Tiger pelasi tänä vuonna vain viidessä kilpailussa, mutta nekin osoittautuivat olevan selälle liikaa. Majoreissa ainoa jatkopaikka tuli Masters Tournamentissa, jossa hän sijoittui 60:nneksi. Woods yritti pelata myös isännöimässään Genesis Invitationalissa, mutta joutui keskeyttämään sairastumisen vuoksi.
”Vuoden edetessä selkävaivat vain pahenivat. Fysioterapia, lepo tai selän aktivointikaan eivät auttaneet. Mikään ei tuntunut hyvältä, ja lopulta magneettikuvaus paljasti asian”, hän kertoi.
Tiedän, että leikkaus auttoi, ja toivottavasti voin rakentaa sen pohjalle.
Woods ei osannut sanoa, minkälaiset mahdollisuudet hänellä on osallistua ensi kaudella major-turnauksiin ja mahdollisesti muihin PGA Tourin kilpailuihin. Hän muistutti, että jokainen kuntoutusjakso on erilainen, olivat odotukset paluusta millaiset hyvänsä.
”Toivottavasti ensi vuosi on parempi, ja olen fyysisesti vahvempi. Tiedän, että leikkaus auttoi, ja toivottavasti voin rakentaa sen pohjalle.”
PGA Tour ilmoitti viime vuonna, että Woods voi osallistua kiertueen signature-kilpailuihin niin sanotun ”exceptional lifetime achievement” -vapautuksen mukaisesti. Näin ollen hän voisi teoriassa olla mukana tammikuun lopulla pelattavassa Pebble Beachin huipputurnauksessa.
Sekin on täysin auki, aikooko Woods testata selkäänsä reilun parin viikon kuluttua Orlandossa käytävässä 36 reiän PNC Championship -parikilpailussa, johon Tiger on muutaman kerran osallistunut poikansa kanssa. Kilpailu on molemmille tärkeä, joten tuskin hän löyhin perustein haluaa tuottaa Charlielle pettymystä.
Tigerilta tiedusteltiin myös PGA Tourin ja PIF:in (LIVin taustalla oleva Saudi-Arabian valtiollinen sijoitusrahasto) neuvottelujen tilanteesta, mielipidettä PGA Tourin pelaajamäärän pudottamisesta ja siitä, kuuluisiko USA:n Ryder Cup -pelaajille maksaa osallistumisestaan haasteotteluun.
Woods kertoi odottaneensa PGA Tourin ja PIF:in neuvotteluilta nopeampaa edistymistä. Hän kuitenkin muistutti, että asiat etenevät koko ajan rakentavalla tavalla. Pelaajamäärän pudotusta sekä kilpailukohtaisesti että vahvan kortin haltijoiden suhteen Woods piti oikeana ratkaisuna. Tiger näkee tämän tekevän PGA Tourista paremman ja kiinnostavamman kiertueen. Ryder Cupin palkkioista hän oli sitä mieltä, että kullekin pelaajalle kuuluisi antaa viisi miljoonaa dollaria lahjoitettavaksi erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Tiger Woods täyttää ensi vuoden joulukuussa 50 vuotta, joten hän pääsee halutessaan kaudella 2026 haastamaan vanhoja kilpakumppaneitaan PGA Tour Champions -kiertueelle.
Oikaisu 4.12.2024 klo 15.21. Tiger Woods ei voi vielä ensi vuonna osallistua PGA Tour Champions -kiertueen turnauksiin, kuten uutisessa aiemmin kerrottiin. Kiertueella voivat iän puolesta kilpailla 50 vuotta täyttäneet tai sellaiset 49-vuotiaat pelaajat, jotka täyttävät kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä 50 vuotta. Woods on syntynyt 30.12.1975.
Ei taida olla kovin monta kisaa joulukuussa syntyneellä Tigerilla v2025 Champions Tourilla mikäli aiemmat kriteerit ovat edelleen käytössä; pelaajan tulee olla täyttänyt 50v kisaan osallistuessaan. Pelkkä syntymävuosi ei riitä.