16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Wayne Gretzky ammattilaiskilpailun isännäksi

Wayne Gretzky osallistuu aktiivisesti hyväntekeväisyyteen. Auttamisen mahdollisuus oli golfkilpailun järjestämisenkin tärkein syy. © Getty Images

Vaikka Wayne on yleensä Gretzkyn perheen suurin tähti, eihän ole sitä golfkentällä. Vaimo Janet Jones Gretzky kiertää aktiviisesti julkkisten kilpailuja sekä hyväntekeväisyystapahtumia, ja on pärjännytkin niissä hyvin. Hän on mm. voittanut kaksi kertaa Nationwide Tourin pro-am -tapahtumien julkkissarjan. Kyseisissä tapahtumissa Wayne Gretsky sai innostuksen isännöidä omaa kilpailuaan. ”On hienoa päästä auttamaan näitä nuoria ammattilaisgolfareita pääsemään PGA Tourille. Tapahtuman avulla saadaan myös kerättyä merkittävä rahasumma hyväntekeväisyysjärjestöille”, perusteli Gretsky päätöstään lähteä mukaan hankkeeseen. Gretzkyn oma järjestö kerää rahaa parantaakseen lasten liikuntamahdollisuuksia. Sen kautta tuetaan koululiikuntaa sekä kerätään varoja mm. jääkiekkovarusteisiin, jotka luovutetaan vähävaraisten perheiden lapsille. Gretzky itse pelaa tällä hetkellä tasoituksella 16, mutta on käynyt singelissäkin. Viime vuosina aikaa pelaamisille ei ole löytynyt valmennuskiireiden vuoksi, joten tasoitus on noussut. Gretzkyn omien sanojen mukaan jääkiekkourasta ei ole juuri hyötyä golfin pelaamisessa: ”Ainoa asia mikä niitä yhdistää on turhautuminen”, lohkaisi NHL-tähti: ”Kun pelasin jääkiekkoa, minun ei tarvinnut ajatella juuri mitään. Mutta golf on niin mekaanista, että aina pitää olla ajatus kasassa.” Wayne Gretzky sanoo ehtineensä pelata enemmän golfia jääkiekkouransa aikana kuin nykyään.  &copy Getty Images Gretzky on päässyt pelaamaan mm. Cristie Kerrin ja Fred Couplesin kanssa ja löysi siitäkin aiheesta huumoria: ”He onnistuivat näyttämään minulle, mitä kaikkea teen väärin golfsvingissä.” Vaikka Wayne Gretzkyn kilpailu on iso uutinen, jää se kokoluokassa toisen julkkiksen isännöimän kisan jalkoihin. Tasoitukella kuusi pelaava laulaja Justin Tiberlake nimittäin isännöi ensi lokakuussa PGA Tourin kilpailua. Nationwide Tour on PGA Tourin haastajakiertue.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje