26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ville Papula Finnair Masters Challengen paras

Minea Bloqvist puolustaa voittoa Finnair Mastersissa

Kesäkuun alussa käynnistynyt Finnair Masters Challenge päättyi elokuun alussa kestettyään kymmenen viikkoa. Henkilökohtaisen sarjan kärkikolmikkoon nousi alhaisella singeltasoituksella pelanneita, näistä Vuosaaren Ville Papulan kokonaispistemäärä kahdeksan parhaan viikon aikana oli tasan 300. Tarina Golfin Mikko Alatalo sekä Pickalan Pasi Lehtinen jakoivat toisen sijan. Koska sekä Mikko Alatalo että Pasi Lehtinen voittivat joukkueineen myös pro-am paikan, ja samoin kävi henkilökohtaisen sarjan neljännelle, Pasi Pilvelle, nousee Ville Papulan seuraksi Finnair Masters pro-am joukkueeseen henkilökohtaisen sarjan viides Janne Kekkonen ja kuudes Jarmo Jaakola. Alatalo ja Lehtinen olivat siis tuplavoittajia, sillä he selvisivät myös joukkuekisan kautta pelaamaan omana joukkueenaan Finnair Masters pro-amiin Euroopan parhaiden naisten kanssa kisaviikon keskiviikon taistoon. Alatalon tiimi, ”Huonot aviomiehet + Ripa” (Mikko Alatalo, Jukka Poduikkin, Risto Hämäläinen) nousi viimeisellä viikolla joukkuekisan voittoon. Myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet tiimit, Birdiet (Jetta Pursiainen, Karoliina Tiivola, Pasi Pilvi) sekä Vyöryttäjät (Sami Rajpar, Pasi Harmonen, Pasi Lehtinen) pääsevät pro-amiin. Kaikki kaksitoista pro-amiin päässyttä pelaajaa kutsutaan myös keskiviikkoiltana Kalastajatorpalla pidettäville illallisille. Huippuluokan palkinnot<b>Kaikkien kymmenen kisaviikon aikana arvottiin osallistuneiden kierrosten edestakainen Euroopan lento. Henkilökohtaisessa sarjassa oli viikottain tarjolla myös Srixonin draiveri, Srixonin hybridi, Srixonin wedge, Cutter&Buckin bägi, Hiltonin lahjakortti ja Golf Digestin vuosikerta. Kun muistetaan vielä se, että joka viikko tallennettujen kierrosten kesken arvottiin Finnairin Euroopan lennot, voidaan todeta, että palkintopöytä oli todellakin runsas. Finnair Masters Global Challengen kautta Helsinkiin lentää kolme voittajaa jotka muodostavat oman tiiminsä pro-am kisassa. Varsinaisessa Finnair Mastersissa (28-30.8) pelaa 108 pelaajaa joista kymmenen on suomalaisia. Voittoa puolustaa <b>Minea Blomqvist</b>. <span class=

Finnair Masters Challenge

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje