W.A.L.G. eli World Association of Left Handed Golfers pelattiin tämän vuoden maaliskuussa Uuden Seelannin Queenstownin kentillä. Suomalaisille se tarkoitti yli 30 tunnin lentomatkaa, matkalla kolme aamiaista, viisi eri aikavyöhykettä ja 12 tunnin aikaero. Perillä totesimme laukkujen jääneen jonnekin ja että huomasimme, että meidän maaliskuumme on heidän alkusyksynsä. Pihlajat hohtivat punaisina kaduilla ja golfkentillä. 
Ensimmäiset kansainväliset WALG-kisat järjestettiin vuonna 1979 Australiassa. Koolle kutsujana toimi silloin, kuten nytkin Doug Crosby, apurinaan WALG:in pääsihteeri Peter Reed . Kisoja on pidetty muun muassa Havaijilla, Japanissa, eri puolilla USA:ta ja Australiaa, Englannissa ja Taiwanissa. Monessa maassa toimiikin vasenkätisten kansallinen liitto. Kisaa pelataan neljässä eri sarjassa: Open, 55+, 70+ ja Ladies. Seuralaisille on aina järjestetty Spouse-kilpailuja sekä erilaisia kulttuuri- ja luontomatkoja. Kallis pinssi Osallistujien määrä on kasvanut vuosittain. Queenstowniin saapui yli 300 kilpailijaa ja toista sataa seuralaista. Suomesta on tähän mennessä ollut mukana vain yksi golfari, liikuntaneuvos Pentti Katainen. 10 kertaa MM-tasolla kisanneet saavat kultaisen ansiomerkin, jollainen on välkkynyt Kataisen kauluskäänteessä Taiwanin kisoista lähtien. Hän sanoikin kiitospuheessaan omistavansa nyt maailman kalleimman pinssin! Eikä syyttä; Suomesta on aikamoinen matka kaukomailla järjestettyihin kilpailuihin. Mutta kuulkaas vasenkätiset vuoden 2009 juhannuksena MM-kilpailu järjestetään Ruotsissa Tanum Strandin kentillä. Olisiko kisamaa nyt tarpeeksi lähellä lähteä mukaan? 
Alla polttavan auringon Kun paikalle saapuu yli 400 golfaria, se tietää järjestäjille valtavaa urakkaa. Ei vain majoituksia ja ruokailuja, kuljetuksia, ohjelmia, kenttä- ja tilavarauksia vaan paljon muutakin. Kilpailun johtaja , Richard Davison, olikin tiimeineen vuoden päivät tehnyt ankarasti työtä hienosti sujuneiden kisojen onnistumiseksi. Hotell Copthorne, kävelymatkan päässä keskustasta, toimi pääpaikkana, siellä majoittuivat myös kilpailun johto sekä kaukaisimmat vieraat, ruotsalaiset ja suomalaiset. Paikallinen dress code edellytti pitkiä housuja tai räätälöityjä, eli polviin yltäviä shortseja ja kauluspaitaa. Eikä oikeakätisten mailoja saa löytyä bägistä. Ruotsista oli tullut kymmenkunta osallistujaa. Me skandinaavit jouduimme turvautumaan erilaisiin auringolta suojaaviin apuihin, silti jokaiselta paloivat kämmenselkä, nenä, kyynärpäät ja nilkat pelatessa. Pelkkä lippis ei suojaa niskaa eikä korvia, joten ostimme legioonalaislakit. Yllättävää kyllä, klubitalot ja pro-shopit olivat usein kuin vaatimattomia kyläpuoteja, niiden tuotevalikoimiin ei kummoisesti oltu satsattu.
Kuningattaren kaupunki
Queenstown on saanut nimensä kuningatar Victorian vierailusta parisen sataa vuotta sitten. Niinpä vasenkätinen liikenne kuuluu asiaan kuten afternoon-tea aitoine scones-leipineen.. Kaupunki on Uuden Seelannin eteläisemmässä saaressa, Southern Lakes- alueella. Ja niin vuorien keskellä, että koneen laskeutuessa pitkään, kapeaan solaan, näyttivät vuorenseinämät olevan käsivarren päässä. Huonolla säällä ei isoilla koneilla ole kapeikkoon mitään asiaa. Sen saivat todeta useat kilpailijat, jotka tekivät 6-8 tunnin bussimatkan muilta kentiltä. Mieleen jäävä kokemus oli isäntien järjestämä ensi-illallinen Skyline-ravintolassa, vuoren huipulla, jonne noustiin vartin ajan köysiradalla gondolissa istuen, aivan kuin Bond-filmeissä. Uskomatonta pesua Kun tullessa laskeuduimme Queenstownin lentokentälle, bägi, mailat sekä golfkengät pestiin! Ihan totta, pestiin. Sähköhammasharjamaisella vempaimella. Miksi? Koska maa on saarivaltio, eikä sinne saa tuoda mitään elollista ei kukkia, ei syötävää, ei juotavaa, ei puisia koriste-esineitäkään. Golfkenkiin ja rautamailojen uriin on voinut jäädä muualta ruohonpätkiä, siemeniä tms. Joten ei kun pesuun. Lähtiessämme maasta Australiaan kerrottiin viisumin tarkistuksen jälkeen, ettei matkustaja saa viedä kuin yhden, korkeintaan 7 kiloa painavan laukun, mukaan kabiiniin. Ja käsipakaasiinhan ihmiset pakkaavat kirjat, kengät ja muut painavat kamppeet. Japanilaisjoukko heitteli kirjoja repuistaan roskikseen aika lailla. Turvatarkistus pysäytti minut (”ainoa eurooppalainen nainen”) ja pyyhki erityisellä kosteusliinalla laukkuni kahvat. sitten hän pani liinan koneeseen, joka tikitti ja vilkutteli valoja, kunnes ruutuun ilmestyi sana ”clean”. Konetta ei saanut kuvata. Kysyttyäni miksi ja mitä tutkittiin, sain kuulla, että nykyisiä räjähteitä imeytetään hiukkasina myös kassin kahvoihin. Kun neljän tunnin kuluttua laskeuduimme Sydneyn kentälle, jonotimme pitkään laukkuja, sitten bägiä ja lopuksi turvatarkistukseen. Siinä meni tunti jos toinenkin. Ja taas sama juttu bägi auki, rautamailat ja golfkengät pesuun. Samat olivat selityksetkin, ei tällekään saarelle haluta mitään sellaista, josta voisi olla luonnolle haittaa. Sydneyn vierailumme tarkoitus oli pelkästään kuunnella Carmen tuossa maailmankuulussa oopperassa. Toki käväisimme myös The Royal Sydney Golf Clubilla, jonka VIP-lounaalla pitää herroilla olla puku ja kravatti, eivätkä naiset saa shortseissa astua saliin. Mutta mikä lounas; hummeria, ostereita, jättiravun pyrstöjä, mansikoita, jumalaista salaattia, lammasta, kalaherkkuja ja jälkiruokavalikoima, jonka muisto salpaa hengityksen vielä tänäänkin. 
Queenstownin kentä,t
Alueen kentät ovat järvien ympäröimään, vapaaseen luontoon lumihuippuisten vuorten suojaan rakennettuja erilaisia kenttiä. Varsinaisia vesiesteitä oli väylillä yllättävän vähän jos lainkaan. Lampaita sen sijaan liikkui myös kentillä, mutta eivät ne pelitahtia haitanneet. Greenfee-hinnat vaihtelevat 40 100 euron välillä. * Arrowtown Golf Course: historiallinen, kuvauksellinen, kallioinen, vuorien välissä oleva kapeaväyläinen, vaikeahko kenttä. Pari vesiestettä. * Queenstown Golf Course: haastava, kaupunkia vastapäätä olevaan vehreään saareen rakennettu upea kenttä. Kentän jyrkät liukkaat mäet tekivät tepposen! Pelipäivänä satoi, joten golfautolla jouduttiin kahdesti vesiliirtoon. * Wanaka Golf Course: puolentoista tunnin ajomatkan päässä, maisemaltaan kaunein; paljon vettä ympärillä, vuoret toisella puolen, kukkaistutuksia ja pihlajia, erinomaisesti hoidetut väylät. Bunkkereita ja mäkiä riitti. * Millbrook Resort Golf Course: erittäin hieno, tasainen kenttä, jota ei syyttä mainita Uuden Seelannin parhaaksi. Tämän maailman hienoimpiin kuuluvan alppikentän on suunnitellut Sir Robert James ”Bob” Charles, Uuden Seelannin menestynein vasenkätinen golfari, joka ensimmäisenä vasurina voitti British Openin vuonna 1963 ja on kolme kertaa sijoittunut kolmanneksi U.S. Openissa. * Jacks Point Golf Course: ei ollut vielä virallisesti avattu maaliskuussa. Upouudella kentällä ei ollut ainuttakaan out-paalua. Koska vuorten suojaan suunniteltu kenttä on kallioiden ja erityisen tiheäoksaisten pensaiden väliin rakennettu, sai pelaaja pallon kadottua rankkarin. Pelaajien mielestä ykköskenttä. ”Jacks Point on suunniteltu luontoa tukemaan, ei tuhoamaan”- lause pitää paikkansa. * Cromwell Golf Course: olisi ollut 45 min ajomatkan päässä, mutta jäi tällä kertaa pelaamatta. Teksti ja kuvat Kaarina Suonperä