16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

USA:n vuoro juhlia Ryder Cupissa

Padraig Harrington on suurten odotusten kohteena Ryder Cupin käynnistyessä © Getty Images

<b>USA:n joukkue juhli hillityn tyylikkäästi voittoaan Ryder Cupissa</b> &copy Getty ImagesReikäpeli on eri peli, tasoerot pienentyvät ja maailmanhuiput ovat ihmeissään rivimiesten rynnistäessä. Tämä nähtiin jälleen kerran viikonloppuna Kentuckyssa pidetyssä Ryder Cupissa jossa ratkaisijoiksi nousivat USA:n tuoreet ja nälkäiset tulokkkaat. Euroopan ykköstykit olivat syväjäässä saavutamatta yhtään voittoa kolmen päivän aikana! Euroopan joukkue hyökkäsi kaksinpeleissä sunnuntain kierroksen aikana välillä lupaavankin oloisesti kahden pisteen (7-9) tappiotilanteesta. Ensimmäisesssä ottelussa tuli kuitenkin jo alkuvaiheilla kylmää suihkua, kun Sergio Garcia laski hyvään vireeseen kierroksen aikana nousseen Anthony Kimin karkuun ja hävisi heikon esityksen jälkee rumin luvuin 5/4. USA:n Joukkueen pisterohmuksi nousi Mickelsonin tavoin kaikki viisi ottelua pelannut Hunter Mahan joka keräsi 3,5 pistettä häviämättä kertaakaan. Varsinaisina hengenkohottajina USA:n joukkueessa esiintyivät niinikään tappioitta selvinneet ”rookiet” Boo Weekley sekä J.B.Holmes jotka keräsivät kolmesta pelistäään 2,5 pistettä mieheen. ”Tämä Ryder Cup on täysin uskomaton. Mitä pidempään olimme yhdessä, sitä selkeämmin meistä kasvoi yksi joukkue joka on kuin perhe. Paul ( Azinger) antoi meidän toteuttaa itseämme, pitää hauskaa ja se toi tämän kauan kaivatun voiton”, suitsutti Boo Weekley kapteenia lehdistötilaisuudessa Ratkaiseva piste syntyi jo siinä vaiheessa kun viisi ottelua oli kentällä. Uransa parhaan Ryder Cupin pelannut Jim Furyk kukisti Miguel Angel Jimenezin 17:lla ja nosti joukkueensa tavoitamattomaan johtoon. Ensikertalaiset eivät kummassakaan joukkueessa ujostelleet tai pettäneet, Holmesin, Mahanin ja Weekleyn otteet ja yleisön sytyttäminen olivat kuitenkin varsin ratkaisevia osasia palapelissä. Murheenkryyneinä aiemmilla kerroilla roikkuneet Phil Mickelson ja Jim Furyk kertakaikkiaan pursuivat peli-iloa ja hyväntuulisuutta. Olisiko sittenkin niin, että tietoisuus siitä,että Tiger on viltissä nosti joukkueen moraalia ja lisäsi vastuunkantajien määrää. Missä Phil, siellä myös Amy. Mickelsonin pariskunnalle voitto maistui monen tappion jälkeen makealtaTigerin pitkä varjo on langennut useassa Ryder Cupissa halvaannuttavasti Mickelsonin ylle. Nyt hänellä oli selkeämpi rooli joukkueen henkisenä päällysmiehenä pelaajien ja joukkueenjohdon välissä. USA:n joukkue oli tasainen ja kapteeni Paul Azinger järjesti kaikille vähintään kolme peliä. Steve Stricker oli ainoa joka jäi ilmän voittoa yksittäisisissä otteluissa, Euroopalla sama luku oli käsittämättömästi peräti kuusi eli puolet joukkueesta!!! Ian Poulterin ote piti loppuun asti Euroopan tappiossa ei ole sinällään suurempaa jossiteltavaa, kolmen päivän aikana nähtiin tvarsin tasokasta ja hyvässä hengessä pelattua golfia molemmilta joukkueilta. Ottelut olisivat voineet päättyä useammin eurojen eduksi, mutta huonosta onnesta on turha puhua. Kahdella aiemmalla kerralla Euroopan voittaessa 18,5-9,5 pallo on pomppinut todellla suotuisasti, nyt oli jenkkien vuoro. Ian Poulter toi lupauksensa mukaisesti joukkueeseen väriä ja intohimoa, mutta myös niin uskomattoman kovan luokan tappaja-asenteen, päättäväisyyden, että jo nämä yksinään olisivat puoltaneet hänen mukanaoloaan. Kun kaikenlisäksi englantilainen pelasi ansiostakin ainoana eurona kaikki viisi peliä ja voitti niistä neljä ollen koko kisan pisterohmu, voidaan viikonloppua Kentuckyssa pitää heti British Openin jälkeen miehen uran toiseksi parhaana. Pitkä plussa nimen perään tulee myös Poulterin aisaparille, Phil Mickelsonin kaksinpelissä kukistaneelle Justin Roselle sekä Graeme McDowellille.

Casey, Harrington, Garcia, Jimenez ja Westwood jä,ivä,t voitoitta

<a href=Sergio Garcia ote omaan peliin kirposi kun hänen piti aloittaa Euroopan kiri sunnuntaina &copy Getty Images" />Jos joku olisi ennustanut ennen Ryder Cupia, että ennakkoon kivikova jenkkejä ennenkin kukistanut viisikko Padraig Harrington, Sergio Garcia, Miguel-Angel Jimenez, Paul Casey ja Lee Westwood jää viikonloppuna ilman yhtään yksittäisen pelin voittoa, häntä olisi pidetty täysin sekopäänä. Näin kuitenkin kävi, ja tässä oli tietysti yksi ratkaisuista. Tasapelejä kertyi kaikille miehille, mutta selkeitä pettymyksiä he olivat kaikki. Padraig Harrington rämpi pahiten. Kaksinkertainen major-voittaja on ollut loppukesän huippuhetkien jälkeen pelinsä kanssa täysin kuutamolla jo aiemmin. Valhallassa Harrington oli todellakin pelillisesti surkea. Oli ehkä Harringtonin kannalta helpotus, ettei ottelusarja ratkennut viimeiseen otteluun jossa Chad Campbell sai otteen Euroopan kuninkaasta hyvin keskinkertaisella esityksellä. Muistikirjoihin menee sekin, että irlantilainen on pelannut nyt kaksi viimeistä Ryder Cupia voittamatta kertaakaan. Kaksi tasapeliä ja seitsemän tappiota. Vajaan yhdeksän kierroksen aikana hän on hävinnyt 17 reikää enemmän kuin on voittanut. Harrington johtaa vielä ET:n rahalistaa, mutta niin sekaisin lyönnit ovat viimeisen kuukauden ajan olleet, että harjoitusrnarkomaani tarvitsee nyt uuden piristysruiskeen pitääkseen muut takanaan syksyn isoissa kisoissa. Valhallasta Harrington kasasi puolikkkaan pisteen neljästä mahdollisesta… Sergio Garcialähetettiin ensimmäiseen kaksinpeliin aloittamaan eurojen kiri. Kokemattoman Anthony Kimin odotettiin käristyvän tappioon Garcian lyöntiarsenaalin edessä. Toisin kävi, Garcia teki turhat bogeyt kuudennella ja seitsemännellä joutuen lievään paniikkiin joka kipsasi puttikädet. Uran rumin kaksinpelitappio Ryderissa tuli luvuin 5/4. Ja niitä tappioita on kaksinpeleissä hämmästyttävästi neljä viidestä. Neljässä Valhallan pelissä Garcia saavuti kaksi tasapeliä, yhden pisteen. <a href=Nick Faldo ja Jose-Maria Olazabal kipparoivat joukkuettaan mainiosti tappiosta huolimatta &copy Getty Images" />Lee Westwoodin pitkä tappiottomien pelien sarja päättyi lauantaina iltapäivälllä. Sunnuntaina Ben Curtis voitti englantilaisen, tappioputki on kahden mittainen. Neljässä pelissä yksi piste kahdella tasapelillä oli luonnollisesti alle kaikkien odotuksien. Paul Casey loisti vuonna 2006 Ryder Cupissa yhtenä runkopelaajista, samana vuonna hän voitti kaikkien aikojen ylivoimaisimmalla erolla reikäpelimestaruuden Wentworthissa. Viikonloppuna Caseylla olisi ollut mahdolllisuus nousta taas tähtiin, mutta vaisut lähestymiset ja kylmä putteri veivät mahdollisuudet. Kolme peliä, kaksi tasapeliä ja tappio. Miguel Angel Jimenez pelasi kolmannen kerran Ryder Cupissa.Kahdella ensimmäisellä kerrallakin saldo on ollut negatiivinen ( kaksi voittoa, viisi tappiota). Nyt tuli kaksi tappiota ja tasapeli. 44-vuotias Jimenez ottaa lyönneistään tuloksellisesti erittäin paljon irti, hän on tuloksentekijä jos kuka. Ryder Cupissa nimen perään kirjoitettaneen historiaosoiossa nyt voimassaolevat luvut kaksi voittoa, seitsemän tappiota ja tasapelejä. Varsin vaisu koknaisuus siis. Vaikka kuinka toivoisi, on vaikea uskoa Jimenezin mahtuvan vielä kahden vuoden kuluttua 46-vuotiaana joukkueeseen. Nyt tuli kolmessa pelissä puolikas piste. ”Tämän joukkueen kapteenina oleminen on ollut hieno kokemus ja koko viikko sinällään mahtava. Kaikki antoivat itsestään 100 prosenttisen panoksen, se ei vaan riittänyt. Onnittelut Paulille ja hänen joukoilleen, he pelasivat loistavasti”, tunnusti Nick Faldo rehdisti ottelun jälkeen.

Ian Poulter Euroopan sytyttä,jä,nä, Ryder Cupissa

Ian Poulter on ollut kylmäverinen ratkaisija ja takuuvarma puttaaja &copy Getty ImagesRyder Cup on noussut kahtena ensimmäisenä päivänä tunnelmaltaa tasolle joka ennakoi upeaa, hektistä pyhäpäivää. Pelit ovat olleet tiukkoja, suurin voittolukema on ollut 4/3, suuri osa peleistä on päättynyt yleisön silmien alla joko 17:lla tai 18:lla. Lauantain suuri sankari oli Ian Poulter, kapteeni Nick Faldon kritisoitu villi kortti joka on osoittautunut todelliseksi kultajyväseksi. Aamulla kiiluvakatseinen englantilainen voitti murskatyyliin nelinpelinsä Justin Rosen kanssa, iltapäivällä voitontunnetta Poulterin rinnalla sai maistaa Graeme McDowell. Poulterin peli on varsinkin lähestymisissä ja viheriöillä maagista, itseluotttamus huipussaan ja pumppaukset puttien jälkeen tulevat sydämestä.Kovin yllättävää ennakkotunnelmiin nähden on se, että euroista Poulter on ainoa joka tulee pelaamaan kaikki viisi peliä. USA:n urakoitsijat ovat Mickelson ja Hunter Mahan. USA voitti avauspäivän 5,5-2,5, toisena tuli takkiin 3-5. Jossitella voi moneen suuntaan, mutta Ryder Cupiin tälläkerralla selvästi innostuneemmalta vaikuttanut Phil Mickelson on ollut epäonnen soturi, hän on laskenut tilanteita käsistään tavalla joka ei tee kunniaan ottelusarjan ennakkoon parhaalle pelaajalle. Vasuri menetti lauantaina neljän reiän johdon yhdessä Anthony Kimin kanssa ja hävisi selkeiden virheiden johdosta nelinpelin. Iltapäivällä Stenson ja Karlsson olivat ”koukussa”, Mickelson ja Mahan kaksi up, nyt päädyttiiin tasapeliin, samoin kävi perjantain ensimmisessä pelissä jossa Mickelson oli jo kolme up. Poulter sytyttää itsensä ja muut, USA:n joukkueessa hengenluojia ja elämöitsijöitä on enemmän. Henrik Stenson ja varsinkin Robert Karlsson pesivät kasvojaan lauantain nelinpelissä. Haparoiden alkupelit esiintynyt Karlsson ei suostunut häviämään päätöspeliä, hän teki kymmenen viimeisen reiän aikana seitsemän birdietä ja nosti ruotsalaisparivaljakon tasapeliin. Vuoden 1995 toisinto tulossa sunnuntainaBoo Weekley ja J.B.Holmes ovat nauttineet täysin siemauksin Ryder Cupin tunnelmasta &copy Getty ImagesEurooppalaisia on pidetty USA:n pelaajia heikompina kaksinpeleissä. Tämä on viimeisten kertojen mukaan melkoista harhaa. 12:sta mahdollisesta pisteestä Eurooppa on saavuttanut kolmella viimeisellä kerralla 8,5 7,5 ja 7,5 pistettä ja voittanut selkeästi. Syksyllä 1999 tuli jenkkien loppurynnistyksen myötä takkiin. Samanlainen kahden pisteen tappioasetelma ja rinnastus voidaan hakea vuodelta 1995. Tuolloin Eurooppa voitti kaksinpelit 7,5-4,5 ja ratkaisevan pisteen toi nykyisen joukkueen kippari Nick Faldo. Faldo sijoitti Sergio Garcian ensimmäiseeen peliin, hän on selkeä suosikki vasta 23-vuotiasta Anthony Kimiä vastaan. Seuraavissa pareissa pelaavat Paul Casey, Robert Karlsson, Justin Rose ja Henrik Stenson voidaan myös luokitella eurojen kantaviin voimiin. Juhlat huipentuvat viimeisiin peleihin joissa esiintyvät järjestyksessä Ian Poulter, Lee Westwood ja Padraig Harrington. Yllätys, yllätys Harrington on ollut kuten Irlannissa 2006 joukkueeen heikoin lenkki. Tuskin hän tietoisesti asiaa ajattelee, mutta kahdeksan peräkkäistä voitotonta peliä ja selkeästi heikko lyöntivire pistää irkun pienien paineiden alle ainakin siinä tapauksessa että koko Ryder Cup ratkeaa viimeiseen peliin. Kahden ensimmäisen päivän aikana USA:n pelaajista kymmenen on päässyt maistamaan voittoa, Euroopalla määrä on kovin pieni, vain viisi ( Poulter, Rose, McDowell, Stenson, Wilson) on juhlinut kukistettuaan vastustajansa. Päätöspäivän jälkeen odotettavissa on varmasti näyttäviä tunteiden purkauksia, ilonkyyneleitä ja karvasta kalkkia tappion kokeneille. Sunnuntain kaksinpelit käynnistyvät Suomen aikaa kello 19.03 seuraavassa järjestyksessä: Anthony Kim v Sergio Garcia Hunter Mahan v Paul Casey Justin Leonard v Robert Karlsson Phil Mickelson v Justin Rose Kenny Perry v Henrik Stenson Boo Weekley v Oliver Wilson JB Holmes v Soren Hansen Jim Furyk v Miguel Angel Jimenez Stewart Cink v Graeme McDowell Steve Stricker v Ian Poulter Ben Curtis v Lee Westwood Chad Campbell v Padraig Harrington

Henrik Stenson ja Oliver Wilson nostivat Eurooppaa ahdingosta

Henrik Stenson ja Oliver Wilson nostivat voitollaan Euroopan mahdollisuuksia oleellisesti &copy Getty ImagesEurooppa kiri aamupäivän nelinpeleissä yhden pisteen eroa kiinni, ennen nelipalloja tilanne on USA:lle 7-5 ja veitsi on edelleen eurojen kurkulla. Nelinpeleissä kävi eurooppalaisittain paremmin kuin alkukierros näytti. Kenny Perry ja Jim Furyk saivat heti alusta Padraig Harringtonin ja Robert Karlssonin otteeseensa, Phil MIckelson ja Anthony Kim näyttivät teurastavan Stensonin sekä ensimmäisen ottelunsa pelanneen Oliver Wilsonin. Viiden reiän jälkeen jenkit olivat neljä up ja huomio keskittyi muihin peleihin. Mickelson ja Kim kuitenkin laskivat eurooppalaiset virheillään takaisin peliin ja sisääntulossa nämä pääsivät rinnalle, lopussa ohi ja hyvin yllättävään voittoonl luvuin 2/1. Ian Poulter ja Justin Rose voittivat näytöstyyliin Chad Campbellin ja Stewart Cinkin. Harrington ja Karlsson olivat varsin hampaattomia Furykia sekä Kenny Perryä vastaan, euroopan ykköspari hävisi luvuin 3/1. Harringtonille ottelu oli jo kahdeksas perättäinen Ryder Cupissa ilman voittoa, tasapelejä on kuuden tappion lisäksi kaksi. Ei ollut yllätys, että Faldo pisti iltapäiväksi irlantilaisen lepäämään.

Nick Faldo lepuuttaa Sergio Garciaa ja Lee Westwoodia lauantain nelinpeleissä,

<a href=Nick Faldo elää isolla sykkeellä joukkueensa mukana, Sören Hansenin chippi on juuri uponnut 16:lla &copy Getty Images" />Euroopan kapteeni Nick Faldo osallistui peliin varsin aktiivisesti jo perjantaina, hän oli lähellä pelaajia ja varsinkin viimeisessä ottelussa Sören Hansenia opastamassa päätösreiíllä. Faldolle tappiotilanne on varmasti kiusallinen, suurelle mestarille joukkueen tappio olisi tietysti katkera kalkki. Lauantain nelinpeliparit ovat eurooppalaisittain melkoisen yllättäviä. Faldo lepuuttaa kahta supertähteään, Sergio Garciaa ja Lee Westwoodia joilla on ylivoimaisesti parhaat saldo Ryder Cup historiassa. Huilivuoron saavat myös Paul Casey ja perjantaina vaihtelevasti pelannut Sören Hansen. Voi vain kuvitella miten kärkkäästi media kritisoi Faldoa jos eurojen pistesaldo jää aamupäivällä vähiin ja USA karkaa jo lähes tavoittamattomaan johtoon. Saattaa olla toki niinkin, että pelaajat ovat olleet aloitteellisia asiassa, silti Garcian ja Westoodin jättäminen narujen ulkopuolelle tuntuu todella rajulta ratkaisulta. Muistaa sopii sekin, että Garcia EI OLE YHDESSÄKÄÄN aiemmassa neljässä Ryder Cupissa ollut viltissä, vaan on pelannut kaikki 20 peliä. Westwoodilla on puolestaan 12 tappiotonta peliä alla, myös hän on pelannut vuodesta 1997 kaikki 25 ottelua ilman lepovuoroa. Selkä seinää vastaan tilanteessa näiden maisterien lepuuttaminen tuntuu vähintäänkin oudolta. Lauantain nelinpelit käynnistyvät Suomen aikaa kello 15.00 Stewart Cink&Chad Campbell – Ian Poulter& Justin Rose Justin Leonard&Hunter Mahan -Miguel Angel Jimenez-Graeme McDowell Phil Mickelson&Anthony Kim – Henrik Stenson&Oliver Wilson Jim Furyk&Kenny Perry – Padraig Harrington-Robert Karlsson Ottelupareista on vaikea kaivaa ennakkossuosikkeja kolmatta peliä lukuunottamatta. Phil Mickelson ja Anthony Kim ovat henki päällä, Mickelsonilla on mahdollisuus nousta USA:n kansallissankariksi tuore ja suosittu Kim rinnallaan. Oliver Wilsonin debyytti Henrik Stensonin rinnalla on vähintäänkin haastava. Nuori englantilainen on toki pelannut yliopistogolfia USA:ssa, mutta seitsemän kertaa Euroopan Tourilla kakkoseksi ilman voittoja jäänyt Wilson joutuu kaivamaan itsestään melkoisia voimavaroja ja uusia tuntemuksia voiton saavuttamiseksi. Toivotaan Euroopan kannalta käännettä parempaan, mutta on syytä varautua perjantain tapaiseen jenkkien vyörytykseen. USA:lla on Ryder Cupissa pallo hallussa, ja mikäli myös aamupäivän pelit lähtevät heidän kannaltaan hyvin liikkelle, voi viikonlopusta tulla pitkä USA:n voitonparaati.

USA:lla henki pä,ä,llä, Ryder Cupin avauspä,ivä,nä,

<a href=Phil Mickelson ja Anthony Kim saivat perjantaina useita syitä tuuletuksiin &copy Getty Images" />Perjanta oli Ryder Cupissa hyvin poikkeuksellinen päivä tuloksellisesti aiempiin kertoihin verrattuna. Tosiasia on nimittäin se, että Eurooppa ei ole avauspäivän pelien jälkeen ole ollut vastaavassa tappiotilanteessa, vain 2,5 pistettä saavuttaneen sitten vuoden 1979 jolloin tappioluvuiksi tulivat lopulta 11-17. Euroopan ainoan kokonaisen pisteen toi nelipallossa englantilaisduo Ian Poulter-Justin Rose, muissa seitsemässä ottelussa saldo oli kolme tasapeliä ja neljä tappiota. USA:n selkeä johto pistää Euroopan joukkueen selkä seinää vasten jo lauantaina, mikäli heidän johtonsa kasvaa, tai pysyy edes samana, on vaikea uskoa eurojen tulevan sunnuntain kaksinpelien jälkeen palkintojenjakoon voittajina. Perjantain nelinpelit käynnistyivät ensimmäisillä reiíllä lievässä eurojen hallinssa, sisääntulossa USA:n parien kiri toi kaksi voittoa sekä kaksi tasapeliä, Eurooppa jäi voitoitta. Phil Mickelson ja Anthony Kim olivat molempia pelejään jo kolme down, mutta kirivät aamupäivälä tasapeliin, iltapäivällä voittoon ensimmäisinä pelatuissa otteluissa. USA:n tähtiparin muodostivat hieman yllättäen kahdeksassa aiemmassa ottelussaan ilman voittoja jäänyt Justin Leonard sekä rookie Hunter Mahan jotka olivat päivän ainoat kaksoisvoittajat. Paul Azinger peluutti kaikkia 12:ta pelaajaansa, Nick Faldo jätti avauspäivänä Oliver Wilsonin vielä penkille. Padraig Harrington saavutti perjantaina vain pisteen puolikkaan, samoin aiemmilla neljällä kerralla kahdeksan voittoa takonut Sergio Garcia. Robert Karlsson ja Henrik Stenson joutuivat aamupäivän heikkojen esitystensä jälkeen vilttiin, iltapäivällä Garcian parina esiintynyt Miguel Angel Jimenez oli myös hyvin vaisu. Ian Poulter loisti nelipallossa, hän voitti eniten reikiä ( neljä) &copy Getty ImagesEurooppa oli jo ajautua 2-6 tappiotilanteeseen. Viimeisessä pelissä 16:lla reiällä Sören Hansen kuitenkin chippasi jopa yllättävästi sisään ja piti pelin hengissä. Viimeisellä reiällä kovalla latauksella pelissä olleet vastustajat Boo Weekley ja J.B.Holmes löivät avauksensa veteen, Hansen ja parinsa Lee Westwood nousivat tasoihin. Lee Westwoodin pitkä tappioton sarja jatkui, voittoja on nyt edellisen vuonna 2002 tulleen tappion jälkeen seitsemän, tasapelejä viisi. Molemmissa perjantain peleissä Westy nousi kolmella viimeisellä hivenen onnekkaiden pomppujen ansiosta tasapeleihin. Toisena kisapäivänä eurot tarvitsevat varmasti tasaissa peleissä hyviä pomppuja ja vastuunkantajia, joukkueen sytyttäjiä. Veikkaukseni on , että mikäli ero ei pienene aamupäivän nelinpeleissä, voivat USA:n pelaajat saada eurooppalaisten mahdollisesti jo kipsatessa iltapäivällä sellaisen spiritin päälle, että ottelu voi käytännössä ratketa jo ennen sunnuntaita.

Kestä,ä,kö, Sergio Garcian taika perjantaina?

Edessä pitkä päivä ja varmasti kaksi peliä. Jatkuuko Sergio Garcian voittokulku Valhallassa? &copy Getty ImagesRyder Cup käynnistyy perjantaina neljällä nelinpelillä Suomen aikaa kello 15.00. Iltapäivällä pelataan nelipallot, samoin neljällä parilla. Kapteenien torstaina ilmoittamissa pareissa ei suuria yllätyksiä ollut, molemmat joukkueet laittoivat ensimmäiseen peliin ennakkoon kovan parivaljakon. Phil Mickelson ja Anthony Kim saavat vastaansa Padraig Harringtonin sekä Robert Karlssonin. Ennakkosuosikkia on hyvin vaikeaa nimetä. USA:n pari kuuluu sarjaan ”hurlumhei peli arvossaan”, avausten tarkkuudessa he ovat PGA Tourilla sijoilla 157:s ja 182:s. Molemmat pelaavat mielellään agressiivisesti jo tiiauspaikalta. Lyöntien pituudessa Harrington ja Karlsson eivät jää halutessaan jälkeen, mutta pelannevat maltillisemmin. Ensimmäisen ottelun psykologinen vaikutus on erittäin suuri, tässä pelissä on suuri lataus. Teksasilaisparivaljakko Justin Leonard-Hunter Mahan hakee Paul Caseyn ja Henrik Stensonin päänahkaa. Kolmatta kertaa mukana olevalla Leonardilla on hämmästyttävä saldo, kolme tappiota, viisi tasapeliä, ei yhtään voittoa. Mikäli tämä peli lähtee kulkemaan eurooppalaisten tahtiin, voi yhdeksännen voitottoman pelin paine nousta Leonardin takaraivoon. Eurooppalaiset ovat paperilla suosikkeja, lisämaustetta tälle pelille antaa se, että Stenson kukisti Leonardin reikäpelin MM-kisoissa luvuin 3/2. USA:n joukkueen vahvimpiin kortteihin kuuluva Stewart Cink saa parikseen vastikään isäksi tulleen Chad Campbellin. Vastaan asettuvat Justin Rose ja Ian Poulter. Justin Rose pelaa ensikertalaisena eikä vieläkään ole voitttanut yhtään PGA Tourin kisaa. Ian Poulter on esityksineen suurennuslasin alla, joidenkin mielestä kyseenalainen valinta tiimiin saa kriitikoiden kynät teräviksi mikäli avauspelissä tulee tappio. Molemmat kapteenit ovat sijoittaneet ensimmäisen pelin lisäksi viimeiseen vahvimmat kurkonsa. Kenny Perry pelaa kotimaisemissaan, Jim Furyk on Ryder Cupin tappiokierteestään huolimatta USA:n tukipilareita. Vastustajat Lee Westwood ja Sergio Garcia ovat kurittaneet Furykia aiemmilla kerroilla Ryderin nelinpeleissä ja nelipalloissa saldoin 4-0 ( Westwood) sekä 5-1 (Garcia). USA:n joukkue on valmis Euroopan haastamiseen. Etualalla J.B. Holmes &copy Getty ImagesGarcian saldo Ryder Cupin ensimmäisenä päivänä on lähes käsittämätön. Kahdeksan voittoa, ei tasapelejä tai tappioita. Pareina ovat olleet Jesper Parnvevik ( 2x), Lee Westwood (3x), Luke Donald (2x) sekä Jose-Maria Olazabal (1x). Perjantain ensimmäisessä pelissä Westwood ja Garcia ovat selkeitä suosikkeja, kotiyleisön siivittämä Perry sekä Furyk ovat kuitenkin niin piinkovia pelimiehiä, että lopputuloksen ennustaminen on erittäin vaikeaa. Nick Faldo lepuuttaa siis Miguel Angel Jimenezia, Sören Hansenia, Oliver Wilsonia sekä Graeme McDowellia. USA:n joukkueessa iltapäivän mahdollista pelivuoroa odottavat J.B. Holmes, Steve Stricker, Boo Weekley sekä Ben Curtis. Hyvin todennäköistä on, että euroista ainakin Jimenez astuu remmiin toisen kierroksen peleihin, toisena nostomiesten listalla lienee McDowell. Mikään yllätys ei olisi, vaikka Hansen ja Wilson katselisivat perjantain molemmat pelit narujen takaa. Golfpisteen Ryder Cup tulosveikkaukseen voi osallistua perjantaihin kello 16.00 asti. Oma veikkaukseni on edelleen USA:n voitto luvuin 16-12.

Phil Mickelson USA:n urakkamies Valhallassa

Butch Harmon on Kentuckysssa hengessä mukana, hiomassa Phil Mickelsonia huippuvireeseen &copy Getty ImagesPhil Mickelson on viikonlopun Ryder Cupissa mies jonka voittojen varaan USA laskee paljon. Pelko on kuitenkin varmasti puserossa, sillä vasuri ei ole saanut aiemmilla kuudella kerralla otetta eurooppalaisista. Maailmanlistan kakkonen on pelannut säännöllisesti 4-5 peliä ja saldo on heikko, 9 voittoa, 12 tappiota ja neljä tasapeliä. Vielä vaisummalta se kuulostaa kun muistetaan se, että Mickelson on hävinnyt tällä vuosituhannella kaikki kolme kaksinpeliään Philip Pricea, Sergio Garciaa sekä Jose-Maria Olazabalia vastaan. Parinvalinta kahden ensimmäisen päivän osalta on vielä tätä kirjoitettaessa julkaisematta. Yksi kandidaatti pariksi on toinen yleisönsuosikki, vasta 23-vuotias Anthony Kim joka Mickelsonin tavoin on voittanut kaudella kaksi kertaa.

Ryder Cup: Nick Faldolla haastava tehtä,vä,

Nick Faldo ei halua jäädä historiaan kapteenina jonka joukkue hävisi Ryder Cupin &copy Getty ImagesEuroopan kapteeni Nick Faldo on kovan haasteen edessä. Eurojen odotetaan, ainakin vanhalla mantereella, kukistavan USA:n tiimin joka on siipirikko Tigerin puuttuessa. Harringtonin kolme majoria kahden viimeisen vuoden aikana puhuvat voiton puolesta, samoin Sergio Garcian, Robert Karlssonin ja Lee Westwoodin vahvat otteet viimeisen kahden vuoden aikana. 51-vuotias englantilainen on Ryder Cupin kaikkien aikojen menestyksekkäin pelaaja, vuosien 1977-1997 aikana pisteitä tarttui laariin peräti 25. Ärhäkkäimmät kriitikot keksivät Montgomerien rannalle jättämiselle selkeän perusteen. Faldo ei halunnut tämän menevän ohitseen Ryder Cupin pistelistalla.Ehkä hivenen kaukaa haettu peruste, mutta tämä ei jää ainoaksi jos tappion syitä joudutaan sunnuntai-iltana ruotimaan. Faldo on kertoman mukaan pystynyt luomaan joukkueeseen hyvän ja avoimen hengen. Mutta mikäli tappio tulee, lyömäaseiksi tulevat varmasti ainakin se, että hän ei valinnut Seve Trophy valinnoista suuttuneen apukapteeni Paul McGinleyn tilalle toista miestä, Jose-Maria Olazabalille ja Faldolle tulee kisapäivinä kova kiire kentällä ja sen ulkopuolella. Irlannissa ollaan toisestakin syystä lämpiminä, monien muidenkin kuin irkkujen mielestä Faldo teki vääryyttä Darren Clarkelle jätettyä tämän ulos. Lisää kritiikkkiä, aiheetonta, ehkä aiheellistakin, on varmasti tulossa jos USA palaa voittokantaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999 jolloin pelattiin varsin lämpimissä tunnnelmissa. Justin Leonardin upotettua pitkän, tarvittavan tasapelin lähes sinetöineeen putin, juoksi käytännössä koko USA:n joukkue vaimoineen viheriölle tätä kaulailemaan. Kansallistunne voi olla ottelussa tavallista korkeammalla USA:n tappioputken ja maata ravistavan rahoituskriisin puhjettua. Paul Azinger saattaa nostattaa jo perjantaina henkeä laittamalla kaksi kotiosavaltiossaan Kentuckyssa pelaavaa, Kenny Perryn ja J.B.Holmesin ensimmäiseen pariin. Azingerin ensimmäinen taktinen siirto oli ensimmäisen pelimuodon valinta. Isäntäjoukkueen kipparina hän valitsi nelinpelin aamuksi, viimeisillä kerroilla Eurooppa on riepotellut jenkkejä nelipalloissa. Faldo ei ole hiiskunut parinvalinnoistaan. Kuurupiilo jatkuu viimeiseen hetkeen asti, asiasta tehdään kuten kunnon showssa tapana on sen merkitystä suurempi numero. Jim Furykin odotetaan nousevan aiempia kertoja vahvempiin suorituksiin Ryder Cupissa &copy Getty ImagesFaldolla on eurooppalaisista pisteiden lisäksi toinenkin ennätys nimissään joka on hieman yllättävä. Hänet on valittu peräti neljä kertaa villillä kortilla joukkueeseen. Myös viimeiseksi jääneellä kerrallaan syksyllä 1997 jolloin armon antoi Seve Ballesteros. Faldo pelasi kaikki neljä nelinpeliä ja nelipalloa Lee Westwoodin kanssa. Viimeiseksi jääneessä kaksinpelissään hänet kukisti edelleen mukana oleva Jim Furyk. Furyk on ollut todella kesy tapaus Ryder Cupissa. Kaksinpelit ovat menneet hienosti ( kolme voittoa, tasapeli ja tappio), mutta nelinpeleissä ja nelipallossa miehelle ei ole löydetty sopivaa paria. Saldo on tyrmäävän kehno entiselle maailmanlistan kakkoselle, kolme voittoa, 11 tappiota ja yksi tasapeli. Kysymys kuuluukin, kenestä sopiva pari Jim Furykille? Yksi vahvimmista ehdokkaista on Stewart Cink jonka kanssa Furykilla on yksi voitto sekä tappio.

Ian Poulter uskoo tuovansa joukkueeseen vä,riä, ja intohimoa

Ian Poulter ja Paul Casey saavat varmasti mahdollisuuden pistemetsästykseen jo ennen sunnuntaita<212Nick Faldo valitsi villillä kortilla joukkueeseen kaksi maanmiestään, Paul Caseyn ja Ian Poulterin. Poimintoja voi perustella monellakin tavalla, varsinkin sillä, että he olivat World Rankingilla kaksi ensimmäistä saatavilla olevaa. Poulterin osalla näytöt olivat kaudella 2008 hyvin ohuet, hän oli toki British Openissa toinen, mutta tämän lisäksi ainoa top-ten sijoitus oli talvella tullut kymmenes tila Lähi-Idästä. Karsintojen finaalivaiheessa Poulter päätti pelata USA:ssa Euroopan sijaan , tuloksena kaksi karsiutumista. Jo nämä asiat ovat lähtökohtaisesti taakkana kisaan lähdettäessä. Euroopan Tourilla Poulter on hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä pelitoveri joka on monille ylimielisen käyttäytymisensä vuoksi punainen vaate. -Meillä on hyvä henki ja tunnen olevani osanen tiimiä. Teen oman osuuteni ja uskon tuovani joukkueeseen väriä, henkeä sekä intohimoa, Poulter julisti tiistaina. Keskiviikkona hän pelasi yhdessä Paul Caseyn kanssa Faldon pistettyä pelaajansa ulos kahden hengen ryhmissä. Poulter on hyvää pataa Justin Rosen kanssa jonka onkin veikkailtu olevan hänen parinsa perjantaina ja lauantaina. Edellisessä ja ainoassa aiemmassa Ryder Cupissaan syksyllä 2004 hän hävisi nelinpelinsä Darren Clarken parina, mutta voitti kaksinpelissä Chris Rileyn. Jollei peli lähde lentoon ensimmäisessä pelissä, jäänee Poulter 2-3 ottelun mieheksi joukkueessa.

Ryder Cup:Timo Rauhala, Mika Piltz ja Pasi Purhonen uskovat Euroopan voittoon

Timo Rauhala on vakuuttunut Euroopan voitosta viikonlopun ottelussa.Suomalaisvalmentajat Timo Rauhala, Mika Piltz ja Pasi Purhonen eivät tarvitse montaa sekuntia muodostaakseen mielipiteen siitä, miten viikonlopun Ryder Cupissa käy. -Eurooppa kääntää pelin itselleen, ratkaisu tulee jo ennen kaksinpelejä. Joukkueessa on hyvä jakauma kokeneita ja vanhempia pelaajia sekä lisäksi tuoreita miehiä.Uskon Faldon joukkueen harmoniaan, linjaa Timo Rauhala Mika Piltzin perustelu Euroopan voitolle on yksinkertainen. Hän on pelannut uransa aikana kaikkien mukanaolevien skandinaavien Henrik Stensonin, Robert Karlssonin sekä Sören Hansenin kanssa -Parempi joukkuehenki ratkaisee. Eurooppa vie niukasti 14,5- 13,5. Pasi Purhonen painottaa samoja asioita kuin Rauhala. -Eurooppa on vahvempi.Tiukalle menee, viimeisen päivän singlet tuovat ratkaisun, pohtii ET:n ensimmäisissä karsinnoissa vaivatta toiseen vaiheeseen selvinnyt Purhonen. 33-vuotias konkari yrittää paluuta kansainvälisille kilpakentille. Tavoite on Euroopan Tour jolla hän on pelannut vain yksittäisiä kilpailuja. Ura Challenge Tourilla päättyi vapaaehtoisesti syksyllä 2004, Pasi keskittyi perhe-elämään, esikoispoika syntyi vuonna 2005. -Hyvin on peli pysynyt kasassa. Olen treenannut ja päässyt pelaamaankin varsin kiitettävästi. Uskon olevani nyt innostuneempi kuin syksyllä 2004. Tässäkin iässä voi kehittyä ja ottaa vastaan uusia vaikutteita. Karsintojen seuravaan vaiheeseen lähden sillä mielellä, että läpi mennään ja otetaan sitten finaalissa yksi ET:n paikoista. Pasi Purhonen pelasi monta vuotta Challenge Touria. Kuva kotikentältä Talmasta vuodelta 2002.Purhonen on ollut kerran ET:n karsintafinaalissa vain lyönnin päässä kunnon kategorian saavuttamisesta. Tuolloin, syksyllä 2000 hänen viimeisen reikänsä birdieputti noin kuuden metrin matkalta kierähti mutta jäi ulkopuolelle. Ennen toista,marraskuussa pelattavaa karsintaa Purhonen osallistuu amatöörien MM-joukkueen valmistautumisjaksoon, on poikiensa tukena myös kisapaikalla Australiassa ja pakkaa luonnollisesti mailat mukaan kengurujen maahan. -Meillä on erittäin hyvä joukkue jolla on kaikki edellytykset menestyä. 17-vuotias Toni Hakula on yksi joukkueen jäsenistä. Hän osallistui ET:n karsinnan ensimmäiseen vaiheeseen ja pääsi jatkoon. Purhosen kommentti Hakulasta on lyhyt ja ytimekäs. -Huima kaveri, tosiaan. Tonilla on edellytykset päästä pitkälle urallaan. Pasi Purhosella on puolestaan kokemuspankissa joukkueelleen tarinoita siitä, miten MM-kisoissa menestytään. Vuonna 1996 hän oli yhdessä Mikael Mustosen, Mika Lehtisen ja henkilökohtaisen kisan voittaneen Kalle Aitalan kanssa Filippiineillä pelatussa kisassa upeasti viides.

Eurooppa suosikkina Ryder Cupiin

Jose-Maria Olazabalille ja Sergio Garcialle Ryder Cupin jälkeinen juhlinta on tuttu perinne &copy Getty ImagesLähtökohtatilanne Ryder Cupiin on muuttunut melkoisesti viimeisten vuosikymmenten aikana. Eurooppa ( vuoteen 1977 asti Great Britain) oli aiemmin lähinnä hampaaton sparraaja joka yllätteli silloin tällöin. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että ottelusarjat olivat ensimmäisen 56 vuotta (1927-1983) lähes ”yhtä maalia”, USA vei 22 kertaa kannun mukanaan, GB / Eurooppa vain kolmasti. Käännekohtana voidaan pitää vuoden 1985 ottelua jonka Eurooppa voitti Belfryssa numeroin 16,5-11,5. Viimeisistä 11:sta ottelusarjasta Eurooppa on palannut kahdeksan kertaa voittajana, USA kolme kertaa. Valhallan kentällä Kentuckyssa pelattava ottelusarja on kuitenkin sikäli historiallinen, että koskaan aiemmin eurot eivät ole vieraspeleissä olleet suosikkeja. Nyt tilanne on selkeästi tämä, Eurooppa on murskannut vastustajansa kahdessa viimeisessä ottelussa luvuin 18,5-9,5. Lisäksi Tiger Woods parantelee polvivammaansa ja USA:n kakkospelaaja Phil Mickelson on ollut aiemmissa ottelusarjoissa varsin ponneton. Eurooppalaisille Ryder Cup on noussut hyvin tärkeäksi kisaksi, huomattavasti suuremmaksi kuin USA:n edustuspelaajille. Syynä tähän on varmasti ainakin osittain ollut jenkkien ylivoima majoreissa sekä World Rankingilla, Ryder Cup on ollut paikka jossa ennakkoon ylivertaisen kilpakumppanin selustaan on ollut mukava iskeä. Perjantaina käynnistyvään kisaan lähdettäessä tilanne on täysin toinen. Eurooppa on vienyt viidestä viimeisestä Ryder Cupista neljä, tämän lisäksi viimeisen kahden vuoden aikana mukana olevista pelaajista Eurooppa johtaa Padraig Harringtonin ansiosta major-voitoissa 3-0. Varatiikeri! Anthony Kim on on ottelusarjan nuorin pelaaja, 23-vuotias kaliifornialainen nousee suureksi yleisön suosikiksi &copy Getty ImagesUSA on nälkäinen haastaja jonka riveistä löytyy myös nuorempia, näytönhaluisia pelaajia kuten Anthony Kim, J.B. Holmes ja Hunter Mahan jotka saanevat paljon vastuuta jo kahden ensimmäisen päivän nelinpeleissä ja nelipalloissa. USA:n joukkue vaikuttaa iskukykyiseltä ja tasaiselta, tähden rooliin voi nousta lähes kuka tahansa, tähän antaa lisäpontta kotimaisemissa pelaaminen. Yleisön tuki on tavallistakin suurempaa, USA:n kolautettu maine golfin ykkösmaana on kyseessä Ryder Cupin käynnistyessä.

Padraig Harrington ja ruotsalaiset kysymysmerkkeinä,

Euroopan joukkue uusiutui melkoisesti edelliskerrasta. Jäljelle jäi kuitenkin kolme kovaa ikonia. Padraig Harrington, Lee Westwood ja Sergio Garcia ovat Nick Faldon luottomiehiä joille tuskin on lepovuoroja viiden ottelukierroksen aikana luvassa. Westwood on ollut kahden viimeisen ottelusarjan tähti, kymmenen peliä joissa seitsemän voittoa ja kolme tasapeliä. Sergio Garcian saldo Ryder Cupin historiassa on häkellyttävän komea, 14 voittoa ja vain neljä tappiota. Padraig Harrington siemaili edelliskerralla K Clubilla Irlannissa shampanjaa varmasti ristiriitaisissa tunnelmissa. Joukkue murskasi USA:n, mutta Harrington itse oli tappiokierteessä. Viidessä pelissä hän sai kasaan vain yhden tasapelin ja neljä tappiota. Harrington pelasi yhteensä 84 reikää ja oli näissä kymmenen down vastustajiinsa nähden. Ei siis pelkästään huonoa tuuria vaan surkea suoritus. Valhallan kentällä Harrington on suurten odotusten kohteena. Kaksinkertaisen major-voittajan odotetaan nousevan joukkueensa selkärangaksi, yhden kierroksen reikäpeleissä otteen saaminen vastustajasta on kuitenkin vaikeampaa kuin neljän kierroksen lyöntikisassa. Harringtonin luonteen lujuutta mitataan isolla kädellä, British Openin ja PGA:n voitot nostivat irlantilaisen asemaan jossa hänelle lankeaa lähes väkisin ratkaisijan rooli myös Ryder Cupissa. Mutta kumpaan suuntaan? Harringtonin tilannetta voisi verrata hieman jopa siihen, joka Tigerin päälle on aiemmilla kerroilla langennut. Major-voittajalta odotetaan vain voittoja… Robert Karlsson ja Henrik Stenson pelaavat toisen Ryder Cupinsa. Molemmat ”harjoittelivat” K Clubilla pelaamalla kolme ottelua viidestä. Nyt tarjolla lienee molemmille 4-5 peliä riippuen siitä miten ottelusarja perjantaina käynnistyy. Karlssonilla on voittosaldo vielä avaamatta, K Clubilla hän hävisi Tigerille kaksinpelin ja tasasi kaksi muuta peliään.Sören Hansen jäänee kahtena ensimmäisenä päivänä pieneen rooliin. Vaan kuinka hän selviää kaksinpelistään sunnuntaina? &copy Getty Images Sören Hansen jäänee kahtena ensimmäisenä päivänä pieneen rooliin. Vaan kuinka hän selviää kaksinpelistään sunnuntaina? &copy Getty ImagesEuroopan joukkueen suuret kysymysmerkit ovat Oliver Wilson sekä Sören Hansen. Molemmilla on samanlainen menesyshistoria. Paljon top-ten sijoituksia ja kakkostiloja, voittoja niukalti. Kuinka he kestävät Valhallan hornankattilassa? USA:n tulokkaat eivät välttämättä ole yhtään parempia pelaajina, mutta heillä on kotiyleisön tuki takanaan. Wilson on sijoittunut ET:lla seitsemän kertaa kakkoseksi, voittojen määrä on nolla. Hansen tunnetaan miehenä joka on erittäin usein voittotaistossa mukana, viimeisellä kierroksella hänen kätensä ovat tärisseet aivan liian usein. Euroopan viimevuotinen kuningas Justin Rose on kolmas kysymysmerkki. Kuluvalla kaudella hän on ollut varjo entisestäään. Painolastina on sekin, että viimeiset vuodet USA:ssa pelannut Rose ei ole hyvistä alkukierroksista huolimatta kyennyt yhteenkään ykköstilaan PGA Tourilla. Näiden kolmen tulokkaan pelipanoksesta on paljon kiinni viikonlopun peleissä. Mikäli kolmikko ei kykene nousemaan voittoihin omissa peleissään, ovat Euroopan mahdollisuudet oleellisesti pienemmät. Oma veikkaukseni on USA:n voitto luvuin 16-12.

Ryder Cup-veikkaus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje