16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tuovinen, Kakko ja Kylliäinen tavoittelevat kärkeä Tukholmassa

Roope Kakko ja Tuomas Tuovinen mielivät voittoa Waxholmissa

Tuomas Tuovinen (69-71) on jaetulla kolmannella sijalla Waxholmin kentällä pidettävässä CT:n kisassa. Ruotsin Christian Nilsson (-13) johtaa ylivoimaisesti ja voi kokea lieviä suurempia vaikeuksia keulatilan säilyttämisessä, eroa seuraavaan on viisi lyöntiä. Muu ryhmä on hyvin kasassa ja kuudesta suomalaisesta kolme pääsi jatkoon. Tuovinen on Nordic Leaguen pistelistan kolmas ja hyvä sijoitus viikonloppuna voisi jo lähes varmistaa paikan viiden ensimmäisen joukossa. Tämä puolestaan toisi kaudeksi 2006 pelioikeuden CT:lle. Roope Kakko ja Panu Kylliäinen jakavat 18:tta sijaa, eroa toiseen sijaan on vain viisi lyöntiä. Toni Karjalainen karsiutui harmittavasti lyönnillä, hän teki viimeisellä reiällään bogeyn. Katsomoon joutuivat myös hienosti aloittanut Thomas Sundström sekä Jaakko Mäkitalo. Euroopan Tourin kisassa Kölnissä johtopaikalla ovat kahden kierroksen jälkeen Jose-Maria Olazabal sekä Anthony Wall tuloksella 11 alle. Mikko Ilonen pelasi kierrostulokset 75-72 ja karsiutui, lyöntejä oli viisi liikaa.

Live Scoring, Ruotsi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje