16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods: "2009 yksi parhaista vuosistani"

Tiger Woodsilla on aihetta hymyyn. Hän nostaa kauden 2009 korkealle jalustalle, vaikka major-turnaukset menivätkin muiden nimiin. © Getty Images

Kuudetta voittoaan sunnuntaina juhlinut Tiger Woods kuvailee kauden 2009 olevan yhden hänen parhaistaan huolimatta siitä, että hän jäi tänä vuonna ilman major-voittoa. ”Ehdottomasti yksi parhaista vuosistani. Ei epäilystäkään siitä”, Woods sanoi kahdeksan lyönnin erolla edukseen päättyneen BMW Championshipin jälkeen. ”En voittanut yhtä monta turnausta kuin kaudella 2000, enkä voittanut yhtään major-turnausta. Mutta pelini ei ole koskaan ennen ollut näin yhtenäistä ottaen huomioon nämä kaikki korkeat sijoitukseni ja kilpailumäärät, jotka olen pelannut.” ”Olen todella ylpeä siitä, että olen lähes jokaisen kisan viimeisen kierroksen sisääntulossa ollut voitossa kiinni”, hän sanoi Golf Todayn haastattelussa. Woods on perinteisesti arvioinut kauden menestystään major-turnausten perusteella, mutta palattuaan polvileikkauksen jälkeen takaisin kilpakentille, hän on käyttänyt menestysmittarinaan muita asteikkoja. <b> ”Kauden alussa oli niin paljon epävarmuustekijöitä. Monet kaverit olivat pelanneet hyvin, enkä edes tiennyt kuinka jalkani tulisi kestämään. En kuitenkaan muista, koska jalkani olisi ollut pelatessa niin vakaa ja kivuton kuin tällä kaudella.” Woods teki paluun kilpailuruljanssiin maaliskuussa pelatussa WGC-sarjan Match Play Championshipissä, jonka toisella kierroksella hän kärsi tappion Etelä-Afrikan <b>Tim Clarkille</b>. Seuraavassa 15. startissaan hän on jäänyt kymmenen parhaan ulkopuolelle vain kahdesti. Missattuaan cutin British Openissa heinäkuussa, hän on voittanut pelaamistaan kuudesta turnauksesta kolme ja sijoittunut kahdesti toiseksi.  Kilpailuansioita Tiger on koonnut lähes 10 miljoonaa dollaria ja on toisessa mokomassa kiinni, mikäli voittaa ensi viikolla PGA Tourin playoff-sarjan päätösturnauksen, TOUR Championshipin. ”Siitä tulee upea kilpailu. Koolla on kauden yksittäisten turnausten kuumin pelaajalista.” Marko Kuivasaari    <span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje