16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

The Woods avaa ovensa maanantaina

Tiger Woodsin gourmet-ravintolasta lienee tarpeetonta kysellä tavallista kotiruokaa. Kuva: Tiger Woodsin Instagram-tili

Tiger Woodsin pelit kauden 2015 osalta saattavat olla vähissä, mutta yhdelle tarinalle koittaa hänen osaltaan pian uusi alku. Tiger kertoi aiemmin tällä viikolla Instagramissa houkuttelevan kuvan kera odottavansa malttamattomana ravintolansa avajaisia Floridan Jupiterissa. Avajaispäivä on maanantaina 10. elokuuta, ja ennakkotietojen mukaan kysyntä on ollut odotetusti erittäin vilkaista.

McIlroy saapui Whistling Straitsiin

Spekulaatiot Rory McIlroyn aikeista PGA Championshipin suhteen voi vihdoinkin lopettaa. Tähden yksityiskone saapui lauantaiaamuna Wisconsiniin, ja hän suuntasi oitis ensi viikon kisakentän rangelle. McIlroyn harjoituskierros alkoi aamupäivällä klo 10:n tietämillä.

PGA of America sijoitti McIlroyn kahdelle ensimmäiselle kierrokselle Jordan Spiethin ja Zach Johnsonin ryhmään. Spieth voitti kauden kaksi ensimmäistä majoria (Masters ja U.S. Openia) ja Johnson oli paras Open Championshipissä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje