26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Teemu Selänne voittoon Mikko Ilonen Invitationalissa

Mika Sandell, Harri Syrjänen, Teemu Selänne ja Teuvo Saarentola pokkasivat ykköspalkinnon.

Vanajanlinnassa pelattiiin kentän yhteistyökumppanien oma kisa joka sai nimekseen Mikko Ilonen Invitational. Mukana oli 15 joukkuetta jossa kussakin 3-4 pelaajaa. Kaikki löivät avauslyöntinsä, paras valittiin, tästä kukin jatkoi omalla pallollaan reikään, kaksi tulosta kultakin reiältä muodosti tiimin tuloksen. Pelimuoto tekee yleensä kisasta tasaisen, niin nytkin. Viisi ensimmäistä joukkuetta päätyi pistemääriin 83-86. Teemu Selänteen kipparoima Blue Onen tiimi jossa adjutantteina olivat Harri ”Soppa” Syrjänen, Teuvo Saarentola ja Mika Sandell ylsi ykköseksi. He saivat majoituspaketin Vanajanlinnaan sekä greenfeelippuja. Selänteen tasoitus on nykyään 4,8. Linna Golfin toimitusjohtaja Petri Peltoniemi on erittäin tyytyväinen paremmalla puoliskolla olevaan kauteen. -Pelaajamäärä on kasvanut hieman, tulemme päätymään noin 22.000 starttiin. Kenttä on ollut koko ajan niin hyvässä kunnossa, että kehuja on saanut kuulla ennätyksellisen paljon, Peltoniemi myhäili. Elokuussa 2009 kentällä järjestetään Challenge Tourin kisa, seuraavana vuonna peräti 288 amatöörien EM-kisoihin osallistuvaa pelaajaa kiertää Vanajanlinnaa sekä Aulangon Everstiä. Kaudelle 2011 haaveissa on Euroopan Tourin osakilpailun saaminen kentälle. Vanajanlinnasta ollaan kehittämässä, monen muun kentän tavoin kunnon Resortia, ensimmäisten loma-asuntojen rakentaminen käynnistyy keväällä 2009, 15-20 asuntoa valmistuvat suunnitelman mukaan kauden 2010 alkuvaiheilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje