16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomen amatöörigolf nousi kaksi porrasta kerrallaan Walesissa

Iso osa Suomen joukkueen menestysvastuusta on ennakoitu Toni Hakulan harteille, vaikkakin avauspäivä meni häneltä Walesissa penkin alle.

<b>Walesin EM-turnauksen lyöntipeliosuudella epäonnistunut <a href=Toni Hakula ryhdistäytyi nelinpeleissä.”> Suomen miesten golfmaajoukkue pesi kasvonsa kertaheitolla saippuan kanssa Walesissa pelatuissa EM-kisoissa. Tuoreessa muistissa on vielä viime syksyn konttaus Australiassa, jossa kolmen miehen joukkueilla pelatuissa MM-kisoissa Suomi jätettiin 35:nneksi. Tuolloinhan kaikki muut pohjoismaat ja Länsi-Euroopan maatkin Kreikkaa lukuun ottamatta voittivat Suomen. Mutta tällä kertaa läksyt oli luettu paljon huolellisemmin; seitsemäs sija EM-turnauksessa on kiitettävä suoritus. Suomi meni 36 reiän lyöntipeliosuuden jälkeen viimeisenä joukkueena Walesin turnauksen ykkösflightiin. Kalle Samoojan hyvää panosta osattiin odottaa, mutta keltanokkien Tapio Pulkkasen ja Miro Veijalaisen valmis peli pelasti Suomen B-flightilta. Henri Satamakin ryhdistäytyi viime hetkellä, mutta lupaava Toni Hakula oli lyöntipeleissä yllättävän kesy. Ensimmäisessä ottelussaan Suomi sai vastaansa lähes sensaatiomaisen hyvin lyöntipeleissä onnistuneen Norjan joukkueen. Suomi antoi vielä nelinpeleissä kyytiä norjalaisille, mutta kaksinpeleissä joukkue hyytyi totaalisesti vuonomaan pelaajien käsittelyssä. Ranska olisi jo ollut toisella kierroksella paremmin voitettavissa, mutta käteen jäi 3-2 tappio. Voittoa Saksasta viimeisessä ottelussa voidaan pitää ilman muuta kovana suorituksena. Saksa on Euroopan suurimpia golfmaita ja harrastajamäärät ovat siellä luonnollisesti toista luokkaa kuin Suomessa. Maailmalla mainetta niittäneitä saksalaispelaajia ovat mm. Bernhard Langer, Martin Kaymer, Alex Cejka, Martina Eberl jne. Saksassa kuitenkin menestyksen verona on – kuten yleensäkin Keski-Euroopan maissa – lajin kalleus ja samalla jonkunlainen elitistisyys. Joukkueen pelaaja-arvioissa Samooja ja Pulkkanen nousevat Suomen joukkueessa ylitse muiden. He olivat lyöntipeleissä tuloksellaan -3 kuusikon parhaat. Samooja voitti kaksinpeleissään sekä ranskalaisen että saksalaisen vastustajansa. Vielä melko kokematon Pulkkanen voitti yhdessä Hakulan kanssa norjalaiset nelipelivastustajansa. Hän ratkaisi lisäksi Suomelle voiton Saksasta viimeisessä kaksinpelissä kukistettuaan Allen Johnin 2/1. Myös Janne Kasken nelipelisuoritukset olivat hyviä, unohtamatta silti ketään yksittäistä voittopistettä tuonutta pelaajaa kovatasoisessa ykkösflightissa. Hitaasti lyöntipeliosuudella lämmenneen Skotlannin voittoa ei voi pitää yllätyksenä. Ovathan skotit hallitsevia maailmanmestareita. Australiassa pelanneesta MM-joukkueesta olivat mukana Walesissa vielä Wallace Booth ja Gavin Dear. Callum Macaulay pelasi sen sijaan itsensä suoraan Euroopan Tourille loppuvuoden karsinnoissa. Turhaan Skotlannissa loppujen lopuksi kannetaan huolta terävän kärjen hiipumisesta ammattilaisgolfissa. Kova amatööritaso tietää muutaman vuoden kuluessa uusia tähtiä Brittein saarten pohjoisosiin. Norjan panosta Walesin EM-kisoissa täytyy silti ihmetellä ja ihastella. Joukkue pelasi lyöntipeliosuudella kymmenen pelaajan (5×2) yhteistuloksella 36 reiän saldokseen peräti 30 alle parin! Vertailun vuoksi vielä ykkösflightiin mahtunut Suomi hävisi Norjalle 28 lyöntiä. Norjan joukkueesta jokainen pystyi pelaamaan Conwyssä vähintään toisen kierroksensa alle 70 lyönnin, kirkkaimpana tähtenään keskiviikkona 65 taituroinut Espen Kofstad. Norja hävisi rajun taistelun jälkeen välierissä Englannille 4-3. Pronssiottelussa oli ilmassa jonkunlaista pettymyksen makua joukkueen antauduttua sinällään ihan yhtä tasokkaalle Italialle 5-2. Norja sijoittui Adelaiden MM-turnauksessa 17:nneksi. Olisi kiva tietää mitä siellä Norjassa on oikein viimeisten yhdeksän kuukauden aikana puuhailtu. Marko Kuivasaari

Suomelle makea voitto Saksasta ja 7:s sija EM-turnauksessa

<b><a href=Kalle Samooja johti Suomen joukkueen mainiosti seitsemänneksi Walesin EM-turnauksessa.”> Niukasti lyöntipelien jälkeen ykkösflightiin selvinnyt Suomen joukkue kärsi sijoitusotteluissa kaksi tappiota ennen turnauksen päätöspäivää. Lyöntipeliosuuden voittanut suuryllättäjä Norja varmisti ensiksi torstaina, ettei Suomi pelaa Walesissa EM-mitaleista. Toisessa ottelussa Ranska jätti 3-2 voitollaan Suomen pelaamaan lauantaina sijoista 7-8. Viimeiseen otteluunsa Suomi sai vastaansa Saksan kuusikon, joka oli hävinnyt toisen kamppailunsa niukasti Ruotsille. Suomen joukkue oli päättänyt pistää kaiken peliin viimeisessä ottelussaan ja se tuotti onnistuneen tuloksen. Saksa kaatui numeroin 3-2 ja tämän seurauksena Suomi päätti Conwyn EM-turnauksen hienosti seitsemännellä sijalla. Ottelun kulun kannalta tärkeän nelinpelivoiton Suomelle saalisti pari Toni Hakula-Janne Kaske päihitettyään Max Glauertin ja Sean Einhausin lukemin 2/1. Suomen voiton varmistivat joukkueen syömähammas Kalle Samooja ja hienon turnauksen pelannut Tapio Pulkkanen. Stephan Gross pehmeni Samoojan käsittelyssä lukemin 6/4 ja Allen John Pulkkasen kyydissä 2/1. Saksan voittopisteistä vastasivat Alex Knappe ja Max Kieffer, jotka omissa kaksinpeleissään Henri Satama ja Miro Veijalainen joutuivat tunnustamaan paremmakseen. EM-finaalissa hallitseva maailmanmestari Skotlanti löi naapurinsa Englannin 5-2. Italia voitti Norjan pettymykseksi pronssia samoin lukemin. Ottelu sijoista 5-6 Ranskan ja Ruotsin välillä päättyi Ranskalle 3-2. Marko Kuivasaari

Ranska l&#246,i Suomen niukasti Walesin EM-kisoissa

<b>Ei ollut <a href=Janne Kaskestakaan Suomen joukkueen pelastajaksi Ranskaa vastaan.”> Suomi pelaa vuoden 2009 joukkue EM-turnauksen viimeisenä kilpailupäivänä sijoista 7-8. Asia varmistui perjantaina, kun Suomi hävisi ykkösflightin toisen ottelunsa Ranskalle numeroin 3-2. Joukkueen voittopisteet tulivat tiukemman kamppailun jälkeen, kun taas hävityt pisteet sinetöityivät selvempien tappioiden myötä. Ottelun ainoassa nelinpelissä pari Tapio Pulkkanen-Henri Satama kättelivät Guillaume Cambisia ja Johan Lopez Lazaroa 17. reiällä, 2/1 tappion merkiksi. Vastoin torstaista Norja-ottelua, Suomi otti päivän ainoat voittopisteensä kaksinpeleissä. Miro Veijalainen kepitti Alexander Levyn 2/0 ja Kalle SamoojaRomain Wattelin 1/0. Muissa otteluissa Victor Dubuisson voitti Janne Kasken 5/4 ja Alexandre KalekaToni Hakulan 6/5. Suomi pelaa Conwyn turnauksen viimeisen ottelunsa lauantaina Saksaa vastaa, jonka panoksena on seitsemäs sija. Finaalissa kohtaavat rajanaapurit Brittein saarilta, sillä niin Skotlanti kuin Englantikin selvittivät omat välierävastustajansa. Skotlanti peittosi Italian luvuin 4,5-2,5, mutta Englanti joutui huomattavasti lujemmille Norjan kanssa. Kun matsissa oli saatu kuusi ottelua valmiiksi, oltiin tilanteessa 3-3. Ratkaiseva ottelu Espen Kofstadin ja Luke Goddardin välillä meni lopulta jatkoille, jonka toisella reiällä Goddard ratkaisi matsin ja samalla koko otteluvoiton Englannille 4-3. Marko Kuivasaari

Suomi kompastui Norjaan Walesin EM-kisoissa

<b><a href=Kalle Samooja oli muun joukkueen tavoin Norjaa vastaan aseeton ratkaisevissa kaksinpeleissä.”> Suomen mitalimahdollisuudet Walesin joukkue EM-turnauksessa menivät kolmantena kilpailupäivänä, kun joukkueemme kärsi lopulta selvän 5-2 tappion Norjalle. Samalla Suomen oli tyydyttävä pelaamaan jatkossa sijoista 5-8. Ottelu Norjaa vastaan ei olisi voinut käynnistyä paremmin, sillä Suomi voitti aamun molemmat nelinpelit. Pari Toni Hakula-Tapio Pulkkanen selätti Knut Borsheimin ja Espen Kofstadin luvuin 4/3. Toisen pisteen Suomelle toivat Janne Kaske ja Kalle Samooja hoitelemalla Joakim Mikkelsenin ja Elias Bertheussenin 2/1. Iltapäivän kaksinpeleissä Suomelle olisi riittänyt kaksi voittoa viidestä matsista, mutta ryhmä oli täysin aseeton Norjan vahvassa rynnistyksessä. Norja vei lopulta selvin numeroin kaikki viisi kaksinpeliä ja siten koko ottelun 5-2. Näin lyöntipeliosuuden ykkönen Norja selviytyi välieriin, jossa se kohtaa perjantaina Englannin. Toisessa välierässä pelaavat Skotlanti ja Italia. Myös Suomi jatkaa turnaustaan perjantaina pelaamalla aamun ensimmäisen ottelunsa Ranskaa vastaan sijoista 5-8. Suomen puolivälierien kaksinpelien tulokset: Knut Borsheim-Henri Satama 4/2 Joakim Mikkelsen-Tapio Pulkkanen 2/1 Are Friestad-Kalle Samooja 3/2 Anders Kristiansen-Janne Kaske 4/2 Espen Kofstad-Miro Veijalainen 5/4 Marko Kuivasaari

Suomi venyi komeasti mitalipeleihin Walesissa

<b>Henri Satama piti suomalaisista keskiviikkona parasta tahtia yllä Walesin EM-kisoissa.</b>”> Suomen miesamatöörien maajoukkue esiintyi keskiviikkona edukseen Conwyssä Walesissa pelattavissa joukkueiden Euroopan mestaruuskilpailuissa. Avauspäivän jälkeen Suomi oli lyöntipeliosuudessa 11:ntena, mutta pystyi kuin pystyikin venymään lopulliset flightit määränneellä toisella kierroksella itsensä kahdeksanneksi. Ensimmäisellä kierroksella joukkueen esitys oli kaksijakoinen. Neljänneksi parhaan pelaajan tulos oli 73, mutta kaksi heikointa tarvitsivat kierroksillaan 79 ja 80 lyöntiä. Keskiviikkona ei joukkueessa heikkoa lenkkiä ollut, vaikka toistaiseksi yllättäen vaisuimman pelaajan <b><a href=Toni Hakulan 74 ei tänäänkään riittänyt ryhmän yhteistulokseen. Suomalaisista pelasi keskiviikkona onnistuneimmin Henri Satama, jonka tulos 68 oli peräti 11 lyöntiä avauskierrosta parempi. Myös Kalle Samooja (69) petrasi mukavasti tiistain aloitustaan. Kun lisäksi Tapio Pulkkanen, Miro Veijalainen ja Janne Kaske pelasivat omat kierroksensa 72-73 lyönnillä, ei Suomen joukkueen kolmen sijan kohennusta tarvitse sen koommin ihmetellä. Suomen 36 reiän yhteistulos oli -2, tästä yhdeksänneksi jäänyt Hollanti uupui yhden lyönnin. Mitalipelien ensimmäisen kierroksen ottelussa Suomi kohtaa todellisen yllätysjoukkueen Norjan, jonka pelaajisto on takonut Walesissa urakalla alle 70 lyönnin kierroksia. Vuonomaan yhteistulos -30 kertoo, että Norja on liikkeellä poikkeuksellisen lahjakkaalla ryhmällä. Matsit ovat silti aina oma lukunsa ja niissä pelaaminen on hieman toisenlaista kuin lyöntipeleissä. Suomella on torstaina tietenkin täydet mahdollisuudet selättää Norja, jolla lyöntipelien kuninkaana on vääjäämättä jonkunlaiset ennakkosuosikin paineet. Kovassa seurassa Suomi joka tapauksessa ensimmäisiin otteluihin torstaina käy, sillä muut kahdeksan parhaan joukkoon selvinneet maat Walesin EM-turnauksessa ovat Italia, Ruotsi, Englanti, Ranska, Skotlanti ja Saksa. MK

Suomi 11:nten&#228, joukkue EM-turnauksessa

Suomen ryhmitys Toni Hakula, Janne Kaske, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja, Henri Satama ja Miro Veijalainen on taistelemassa lauantaihin jatkuvassa Walesin joukkue EM-turnauksessa maallemme mainetta ja kunniaa. Suomalaisista parhaassa iskussa oli tiistaina Tapio Pulkkanen, joka hoiteli oman osuutensa tuloksella 69 (-3). Mukavasti sujui myös Miro Veijalaisen (71) ja Kalle Samoojan (72) peli. Kentän parin ylittivät Conwyssä pelattavan kisan avauspäivänä Janne Kasken lisäksi (73) Henri Satama (79) ja Toni Hakula (80). Koska joukkueen päivittäiseen tulokseen otetaan viiden parhaan pelaajan tulos, jäi Sataman 79 rasittamaan melkoisesti Suomen muuten tasapainoista suoritusta. Ensimmäisen päivän jälkeen Suomi on turnauksessa 11:ntenä yhteistuloksella 364 (+4). EM-turnauksen kärjessä on Englanti yhteistuloksellaan 344 (-16), kolme lyöntiä brittejä jäljessä ovat yllättäen Norja sekä Italia. Tasaisen vahvasta Norjan joukkueesta kertoo paljon se, että Espen Kofstadin par-tulos 72 piti jättää pois joukkueen yhteissaldosta. Tiistain parhaasta henkilökohtaisesta kierroksesta vastasi Italian Matteo Manassero tuloksellaan 66 (-6).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje