Volvo World Golf Challengen Suomen finaali pelattiin sunnuntaina Espoon Golfseuran kentällä. Taistelu Etelä-Afrikan finaalipaikasta oli erityisesti pistebogey-sarjassa todella tiukka. Jaakko Taipalus otti ykkössijan (tasoitusraja 12,5-28) pelaamalla 32 pistettä leikatulla tasoituksella (4/5). Kuusi parasta pelaajaa oli kahden pisteen sisällä ja päätösreiän par siivitti seinäjokelaisen voittoon. Omassa peliryhmässään Taipalusta kiritti Taneli Lallukka, joka myös lopetti pariin ottaen kakkossijan ainoastaan pisteen heikommalla tuloksella. Kaksikko nousi kärkeen ohittamalla kolme kanssakilpailijaa, joiden päätösreikä ei tuonut lisäpisteitä.
”Tuskailin puttini kanssa. En olisi uskonut että tämä riittäisi. Mutta tuulinen keli oli haasteellinen ja vaikutti varmasti tulostasoon”, sanoi Taipalus. ”Finaalireissusta tulee varmasti upea – kokemusta on.”
Taipalus voitti Suomen Volvo –kiertueen myös kaksi vuotta sitten, joten on jo kertaalleen pelannut maailmanfinaalissa.
Nuorelle golflupaukselle Esa Saloselle on sen sijaan odotettavissa jotain aivan uutta ja ennen kokematonta. Salonen voitti lyöntipelisarjan (tasoitusraja 0-12,4) selkeästi neljän lyönnin turvin. ”Oma peli oli oikein hyvässä kunnossa, vaikka tuuli toikin lisähaasteita. Lopun sekoilu kuitenkin kolhaisi omaa uskoa, mutta hyvin kävi”, sanoi Salonen.
Salonen pelasi hienoa golfia ja oli vielä 11 reiän jälkeen yhden lyönnin alle kentän par-tuloksen, mutta hyytyi lopussa kierrostulokseen 78. Nettotuloksella 73 Salonen löi Juha-Pekka Kuivisen neljällä lyönnillä. Salosen päivä oli lähes täydellinen, kun hän voitti myös molemmat Hertzin sponsoroimat erikoiskilpailut.
”Haluan kiittää Volvoa tästä hienosta tapahtumasta, joka antaa golfareille mahdollisuuden saada ikimuistoisia kokemuksia lajin parissa. Itse toivon, että saisin tästä matkasta paljon arvokasta kokemusta, joka kehittäisi omaa peliäni, pääsen sitten kuinka pitkälle tahansa. Joka tapauksssa uskon, että matkasta tulee ikimuistoinen”, sanoo Salonen.
Kesäkuussa Salonen pelasi Espoon kentällä 21-vuotiaiden SM-kisoissa ja tapasi silloin mm. viime vuoden Volvo-finalistin Jerry Brownin, joka osasi kertoa kaikenlaista edellisestä maailmanfinaalista. Brown sijoittui hienosti neljänneksi ja pääsi pelaamaan yhden kierroksen Euroopan Tourin –ammattilaiskilpailuun Volvo Golf Champions. Brownin pelikaverit kyseisellä kierroksella oli major-voittajat Padraig Harrington ja Louis Oosthuizen. Myös Suomen toinen finaaliedustaja Olli-Pekka Miettinen pelasi itsensä tourkisaan ja sai pelikavereikseen Michael Hoeyn ja Oliver Fisherin.
Volvon ainutlaatuinen konsepti pysyy ennallaan, eli maailman finaali pelataan Volvo Golf Champions –kilpailun yhteydessä niin, että kaksipäiväisen World Final –tapahtuman parhaat pääsevät pelaamaan ammattilaisten kanssa ET-kisan toisena kilpailupäivänä. Maailmanfinaali ratkaistaan Etelä-Afrikassa, Zimbali Country Clubilla Durbanin lähistöllä 9-10 tammikuuta 2013. Volvo Golf Champions –kisa pelataan Durban Country Clubilla 10-13 tammikuuta 2013.
Volvo World Golf Challenge –kilpailukiertuella pelattiin 14 osakilpailua eri puolilla Suomea. Yhteensä 1200 pelaajaa osallistui kilpailusarjaan.
nää on niitä händäri huijareita, joita silloin tällöin jostain syystä tulee esiin, nyt tuli. kiva kun jollain on kivaa……
Sama Taipalus lähtee jo toisen kerran volvon loppukilpailuun E-Africaan peräkkäin huonommassa händärisarjassa. Händäri haisee pahasti,kun on vielä huipputason pesäpalloilijakin.
takavuosina voitti silloisen parinsa kanssa useita kertoja Audi quattro tourin ja hienoja ulkomaan matkoja… säännöt muuttui sitten ( minkähän takia), että sama pari voi voittaa vain kerran siinä asiakaskilpailussa.