Rutiinit kunniaan. - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Rutiinit kunniaan.

Puttaus on osittain taikauskoa. Ainakin Colin Montgomerielle, joka uskoo rutiineihin. © Getty Images

Colin Montgomerie puttaa ennen kilpailukierrosta harjoitusgriinillä kaksi viimeistä puttiaan tahallaan ohi. Miksikö? Siksi, että seuraava putti, joka tapahtuu ykkösväylän griinillä uppoaa varmasti. Jotkut kutsuvat tällaista taikauskoksi. Minä uskon, että kysymys on rutiineista. Ilman rutiineja golfia ei voi pelata hyvin. Tiger ei olisi maailman paras pelaaja, ellei hän aina sunnuntain viimeisellä kierroksella pukeutuisi punaiseen paitaan. Jos haluat paremmaksi pelaajaksi, kehitä itsellesi omaperäinen rutiini! *** Muutama vuosi sitten, kun Talmassa pelattiin vielä Challenge Tourin kisoja, mukana oli nuori ruotsalainen, jonka nimeä en muista mutta jolla oli toisessa jalassa musta ja toisessa valkoinen kenkä. Kun kysyin syytä moiseen, kaveri vastasi, että hän unohti kerran nuorena miehenä toisen kenkänsä kotiin ja joutui lainamaan klubin löytötavaroista kengän toiseen jalkaansa. Tuloksena oli elämän paras kierros, jonka jälkeen omaperäinen kenkäkäytäntö oli jatkunut. Uskoakseni tämä hieno nuorukainen pelaa tällä hetkellä Euroopan Tourilla ja aivan pian PGA Tourilla. *** Kun itse pelasin ensimmäisen kerran alle parin, jalassani oli kengät, joiden kärkiosa oli valkoinen. Sen jälkeen golfkengissäni on aina ollut valkoista, joko kärjessä tai kantaosassa. Lähiaikoina tulen kokeilemaan täysvalkoisia golfkenkiä. Jos peli silloin kulkee, seuraan Lee Westwoodin jalanjälkiä, jotka syntyvät aina valkoisista kengistä. *** Mikko Ilonen aloitti nuorempana rangeharjoittelunsa aina rautakakkosella. Nykyään Mikolla ei taida enää olla rautakakkosta bägissään, mutta rutiini jatkuu aivan varmasti jollakin toisella mailalla. Minä aloitan rangella aina rautaseiskalla, jonka jälkeen on vuorossa rautaviitonen, hybridi, väyläpuu ja draiveri. Sitten muutama wedgelyönti ja lopuksi se maila, jota aion käyttää ykkösväylän avauksessani. Jos maila on draiveri, sillä lyödään vasta wedgen jälkeen. *** Griinihaarukan, merkkauskolikon ja tiit sijoitan aina pelihousujen oikeaan etutaskuun pelipallon seuraksi. Varapallo ja hanska sijoitetaan vasempaan taskuun. Peli- ja varapallo ovat erinumeroisia, mutta molemmat merkataan samalla tavalla vihreällä tussilla. Kynä ja tuloskortti pidetään oikeassa takataskussa, väyläopas vasemmassa takataskussa, jonne myös hanska laitetaan puttaamaan mentäessä. Kerran oikeaan taskuuni tuli kesken kierroksen reikä ja jouduin sullomaan kaikki tilpehöörini vasempaan taskuun. Pelini sekosi totaalisesti, kun opitut rutiinit menivät sekaisin. Nyt rutiineihini kuuluu myös pelihousujen taskujen kunnon tarkistaminen jo kotona ennen kierrosta. *** Tiipaikaille tultaessa kärry täytyy sijoittaa aina niin, että se on tiipaikan vieressä mutta hieman tiimerkkien etupuolella. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan miksi olen alkanut tehdä niin, mutta koska siitä on tullut tuttu ja turvallinen rutiini, en aio sitä muuttaakaan. Riittää, että pelkään avauksia sellaisilla tiipaikoilla, missä kärrykäytäntöni ei ole mahdollista. *** Tiin päältä lyödessäni sijoitan pallon siten, että valmistajan logo on pallon päällä osoittaen lyöntisuuntaan. Putatessa taas pienellä präntätty pallon teksti on päällä ja osoittaa oikean suunnan. Jos päätän putata foregriiniltä enkä voi merkata palloani, mahdollisuus kolmeen puttiin on erittäin suuri. *** Hattua käytän pelatessani ainoastaan sateella ja helteellä. Niin tekee myös Colin Montgomerie. Jos sinä olet tottunut pelaamaan hattu tai lippalakki päässäsi, älä milloinkaan luovu tavastasi. Ja muista pitää lakki päässäsi aina samalla tavalla ettei käy kuten Jesper Parnevikille, jonka peli hajosi sillä siunatulla hetkellä, kun hän luopui ylöspäin käännetystä lipastaan. Jesper Parnevik silloin, kun lippa oli vielä ylöspäin ja peli kulki.  &copy Getty Images– Hude Kari ”HUDE” Huttunen on Golf Digestin kolumnisti. Juttu on julkaistu 1/08 -lehdessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje