26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ruotsi halajaa vuoden 2018 Ryder Cupia

Henrik Stenson voisi vuonna 2018, 42-vuotiaana, ratkaista Euroopan Ryder Cup -voiton kotiyleisönsä edessä - jos kaikki menee niin kuin Ruotsin kisakoneisto toivoo. © Getty Images

Euroopan Tour ja Ryder Cup -organisaatio haluavat varmistaa, että vuoden 2018 Ryder Cup tulee saamaan arvoisensa isännän. Tätä varten on palkattu kolme konsulttia, joiden tehtävänä on selvittää, kuka kuudesta hakijasta olisi mahdollisesti paras maa Cupin järjestäjäksi. Kompetenssia tulevaa työtään varten kyseiset konsultit ovat hankkineet olympiahakemusten ja jalkapallon MM-kisojen parista, joten hakuammunnasta ei Ryder Cup -isännän valinnassakaan tule olemaan kysymys. Kuuden hakijamaan edustajat olivat muutama päivä sitten koolla Euroopan Tourin informaatiokokouksessa Englannissa. Ruotsia edustivat Gunnar Håkansson Ruotsin Golfliitosta sekä projektijohtaja Rikard Blomstrand SGEM-yhtiöstä, kerrottiin golf.se -sivustolla. ”Hakemuksen käsittelyssä on kysymys kahdesta asiasta: valitun on pystyttävä järjestämään ensiluokkainen golfkilpailu ja toiseksi rahoituksen on oltava kunnossa. Eli voidaan kai todeta, että raha ja urheilu kulkevat tässäkin tapauksessa käsi kädessä”, Håkansson sanoo. Håkansson uskoo, että Ruotsin vahvuus on urheilullisella puolella. Maalla on ollut aikaisemmissa Ryder Cupeissa yhteensä kahdeksan edustajaa, tällä voi olla iso merkitys Ruotsin mahdollisuuksien kannalta. Hän luottaa myös kisakentäksi esitellyn Bro-Hofin vetovoimaan. Rahoitus teettää eniten töitä ”Jos urheilullinen puoli on Ruotsin kannalta plus-merkkinen, on rahoituskuvio puolestaan iso haaste. Mutta sekin asia tulee olemaan kunnossa, kun hakemus jätetään sisään”, Håkansson vakuuttaa. Ryder Cupin isännyyshakemuksien on oltava sisällä huhtikuun viimeisenä päivänä, mutta niitä on vielä matkan varrella mahdollista muokata tietyissä rajoissa. ”Hakemusta voi täydentää, mutta eihän hatussa olevia kaniineja voi kesken kaiken vetää pois – kaiken pitää olla kunnossa kun hakemus jätetään. Yksityiskohtia voi hienosäätää lähes vuoden ajan, kunnes päätös julkaistaan.” Blomstrandin mielestä nyt on tärkeää esitellä Ruotsin kansalle kuinka suuresta asiasta on kysymys, kun puhutaan Ryder Cupista. ”On yksi suurimpia haasteita saada ruotsalaiset ymmärtämään, minkälaisia mahdollisuuksia Ryder Cup toisi Ruotsin golfille ja ylipäätään koko maalle.” ”Ryder Cup ei pelkästään pönkittäisi golfin asemaa Ruotsissa, vaan antaisi tilaisuuden markkinoida maatamme maailmanlaajuisesta perspektiivistä. Turismi ja golfmatkailu saisivat tästä mahtavan piristysruiskeen.” ”Tällainen tilaisuus tulee vain kerran elämässä”, Blomstrand uskoo. Ruotsin ohella vuoden 2018 Ryder Cupin muut hakijamaat ovat Espanja, Ranska, Portugali, Hollanti ja Saksa. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje