26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Robert Karlssonin ja Henrik Stensonin suvereeni esitys toi World Cupin voiton

Tiger Woods on voittanut World Cupin kahdesti, Rory Sabbatini kerran © Getty Images

a<a href=Henrik Stenson&Robert Karlsson saivat häkellyttävän hyvän esityksen jälkeen pokaalin haltuunsa &copy Getty Images">Loistava esitys, fantastinen. Ruotsalaismedia tulee varmasti hehkuttamaan Robert Karlssonin ja Henrik Stensonin peliä pitkään ja hartaasti, mutta myös perustellusti. Kisan ennakkosuosikit olivat jo menettää pelin lauantaina. Eroa kärkeen oli 17:n reiän jälkeen viisi lyöntiä, kaiken lisäksi Robert Karlsson löi avauksensa bestball pelimuodossa 18:lla veteen. Stensonin pinna piti, hän sai avauksensa osumaan väylään, löi upean lähestymisen reiluun metriin ja upotti putin. Sunnuntain peli oli kahden loistavan pallonlyöjän näytös. Virallista tilastointia ei ole, mutta parivaljakko osui käytännössä jokaiseen väylään, missaten niukasti pari viheriötä. Näistäkin Henrik Stenson upotti 14:lla chippinsä vajaan kymmenen metrin matkalta. Par-viitosilla länsinaapurit loistivat tehden vuorenvarmat birdiet kaikilla viidellä. Viimeiset 19 reikää siis upeasti 10 alle, 2-3 puttia lyhyiltä matkoilta jäi vielä aivan reiän viereen. Viimeinen kierros nelinpelinä, lähtien neljän lyönnin takaa-ajoasemasta… Esitystä voi perustellusti luonnehtia lähes täydelliseksi. Sunnuntaina muut 27 joukkuetta pelasivat keskimäärin tuloksen 72,05, ruotsalaiset siis reilut yhdeksän lyöntiä paremmin!!! Voitontavoittelijoista Espanja pelasi 70, Saksa 73 ja Australia peräti 76… Ruotsalaisjuna meni aivan omilla suorilla raiteillaan Espanjan sekä Australian parien pelin takellesssa useaan otteeseen. – En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta me molemmat lukeudumme maailman parhaisiin pelaajiin, siksi meidän pitää pystyäkin pelaamaan tällaisia tuloksia ( 63). Joukkueelle voittaminen on melkeinpä paremaa kuin henkilökohtainen ykköstila. Meidät ruotsalaiset on kasvatettu monella tavalla joukkuepelaaajiksi. Kansallishymnin kuuleminen palkintojenjakotilaisuudessa sai meidät tuntemaan itsemme todellakin nimenomaan ruotsalaisiksi, tunne meni läpi koko vartalon, Robert Karlsson kuvaili tuntojaan. -Me kasvoimme tämän viikon aikana huomattavasti aiempaa läheisemmiksi Robertin kanssa. Sain käytännössä hänestä itselleni uuden isoveljen, Henrik Stenson kehui joukkuehenkeä. Ruotsi voitti World Cupin myös 1991 jolloin sankareina olivat Anders Forsbrand ja Per-Ulrik Johansson. Naisten vastaavassa, mutta huomattavasti lyhyemmät perinteet omaavassa kisassa ovat ruotsalaislipun saaneet korkeimpaan salkoon alkuvuodesta 2006 Annika Sörenstam&Liselotte Neuman. Robert Karlssonille voitto on kauden kolmas, top-ten sijoituksia on toistakymmentä, majoreissa pelkästään kolme. Kun mies on ensimmäisenä ruotsalaisena voittanut ET:n rahalistan ja noussut World Rankingilla kuudenneksi, jää vuosi 2008 hänen kohdaltaan melkoiseksi piikiksi uralla. World Cupin voitto kruunasi Robert Karlssonin hienon vuoden &copy Getty ImagesHenrik Stensonille ykköstila on suuri helpotus, edellinen on helmikuulta 2007. Se oli myös työvoitto, vuosina 2005 ja 2006 samassa kisassa voitto meni ohi suun varsin niukalla marginaalilla. Espanjalla oli päätöspäivänä mahdollisuutensa. Miguel-Angel Jimenez oli epäonnen soturi, joukueen vahvempi kortti pilasi birdiepaikat kahdella par-viitosella lyömällä pitkään heinään ja metsään, seitsemännellä eagleputti kolmen metrin matkalta livahti ohi. Tämän kisan voitto meni kuitenkin täysin oikealle parille, espanjalaiset olivat kenttäpelissä pahasti vastaantulijoita. Kisa ei suinkaan ollut kauden viimeinen ruotsalaisille. Karlsson ja Stenson osallistuvat torstaina käynnistyvään Nedbank Challengeen Etelä-Arikassa, vastaan asettuu mm. Sergio Garcia. World Cupin pelimuoto on varsin toimiva ja luo jännitystä. Kullakin neljällä päivällä oli omat sankarinsa. Saksa (62) johti avauspäivän jälkeen. Espanja (63) hurjasteli toisen päivän nelinpelissä, Ranska (62) nousi kolmannen päivän pelillään. Ruotsin (63) esitys voitosta taisteltaessa pyhänä oli kuitenkin omaa luokkaansa ja ansaitsee arvosanan 10+. Eurooppalaiset olivat siis isoissa otsikoissa jokaisena kisapäivänä. Kilpailun voitto on mennyt nyt viidesti peräkkäin euroille, jokaisella kerralla vieläpä eri maalle ( Englanti, Wales, Saksa, Skotlanti, Ruotsi). World Cupin voittajat saavat miestä kohden noin 550.000 euroa. Kilpailu ei palkintosummansa ja ajankohtansa vuoksi pysty houkuttelemaan kaikkien maiden parhaita mukaan. Varsinkin USA, Etelä-Afrikka ja kokonaan poisjäänyt Argentiina olisivat voineet parhailla tiimeillään pistää tuloslistan kärkeä uuteen uskoon.

Ruotsi voitti World Cupin, Suomi 21:s

<a href=Henrik Stenson chippasi sisään 14:lla ja nosti ruotsalaiset jo kolmen lyönnin johtoon World Cupissa &copy Getty Images">Henrik Stenson ja Robert Karlsson antavat muiden maiden pelaajille todellsita shokkihoitoa, parivaljakko nousi neljän lyönnin takaa-ajoasemasta jo kierroksen puolivälissä kärkeen ja lopulta selvään voittoon joka varmistui jo muutamaa reikää ennen loppua. Kierrostulos 63 oli luonnollisesti päivän paras, yhteistulos neljältä kierrokselta 27 alle. Espanja sijoittui toiseksi, sisääntulossa murentunut Australia oli kolmas yhdessä Japanin kanssa. Roope Kakon ja Mikko Korhosen ote lipesi päätöspäivänä, tulos 75 nelinpelissä pudotti heitä seitsemän sijaa 21:ksi. Palkintorahaa molemmat kuittaavat hieman yli 18.000 euroa joka on uran suurin yksittäinen potti. Eroa voittaneeseen pariin muodostui 21 lyöntiä joka on erittäin paljon huomioiden sen, että kaksi kierroksista pelattiin tasoeroja kutistavalla pelimuodolla, bestballina. Päiväkohtaisesti Suomi oli parhaimmillaan perjantain nelinpelissä jolloin edellä oli vain kuusi maata. Sunnuntain sijaluku oli 28:n maan keskuudessa 24:s, nelipalloissa 20:s ja 15:s. Seppo Kakko ja Minea Blomqvist seurasivat sunnuntaina koko kierroksen ryhmän perässä. -Tulos ei ollut pojille tietystikään tyydyttävä, mutta kokonaisuutena tästä jää varmasti molemmille paljon oppia. Mikko Korhonen pelasi sunnuntaina mainiosti, Roopella oli vaikeaa nimenomaan rautalyöntiensä kanssa jotka suuntautuivat vasemmalle. Viimeisellä tuli vielä veteenlyönti ja sen myötä tuplabogey. Perjantain nelinpeli oli hyvää alkusähläyksen jälkeen, muut kolme päivää jättivät paljonkin jossiteltavaa, Seppo Kakko summaa kisapäivien saldoa. Minni Blomqvistille jäi viimeisen päivän pettymyksestä huolimatta hyvä olo kisasta. -Näitä isoja kisoja on ehdottoman tärkeää päästä pelaamaan jotta tietää mitä kohden pyrkiä. Sunnuntain yleisömassat olivat luonnollisesti suurimmat joiden edessä Mikko ja Roope ovat pelanneet. Puttipeli oli selkeästi se osanen jossa olisi pitänyt olla enemmän tehoa. Painotin Roopelle myös sitä, että pitää olla munaa, vetää silloin täysillä kun on paikka eikä jarrutella. Tämä oli kuitenkin varsinkin loppureikien osalta tiukka kenttä jossa mitään ei saa ilmaiseksi. <a href=Roope Kakko ja Mikko Korhonen jäivät lopulta peräti 21 lyönnin päähän ruotsalaisista.">Roope Kakon kausi oli selkeästi askel eteenpäin. Paikka ET:lle jäi vielä saavuttamatta, mutta hyvät pelit CT:lla sekä World Cupin karsinnoissa antavat aihetta uskoa, että parempaa on tulossa. Suuri huolenaihe on kuitenkin jalassa oireileva reumapohjainen vamma joka ei ole pitkäaikaisesta lääkityksestä huolimatta ottanut parantuakseen. -Kyllä minä näin Roopen lyönnistä sen, että hän ei ole taaskaan kyennyt treenaamaan pitkään aikaan hyvin. Aamuisin kinttu on turvoksissa eikä jalalla kykene heti astumaan. Päivän mittaa se on ihan turta. Särkylääkettä menee ja kentällä viimeiset reiät ovat vaikeita. Kauden päätteeksi Roopen on varmasti tehtävä uusia selvityksiä siihen miten tilannetta voitaisiin parantaa, Minni jatkoi.

Suomi 14:na ennen World Cupin p&#228,&#228,t&#246,sp&#228,iv&#228,&#228,

<a href=Mikko Korhonen (kuvassa) ja Roope Kakko omaavat edelleen mahdollisuudet kymmenen joukkoon.">Roope Kakko ja Mikko Korhonen menettivät jonkin verran asemiaan lauantain bestballissa, kierrostulos 68 pudotti suomalaiset kymmenenneltä sijalta 14:ksi. Eroa kymmenenteen sijaan on ennen sunnuntain nelinpeliä kolme, kärkipariin 13 lyöntiä. Nelipallot torstaina ja lauantaina tuloksin 69-68 eivät sujuneet suomalaisilta odotetusti. Torstain tulos oli 28:n maan kisassa 20:s, lauantain 15:s. Nelinpeli sensijaan upeasti perjantaina ( 70, päivän seitsemänneksi paras tulos) -Lauantain peli oli poikien mielestä hieman tahmeaa, tietty vapautuneisuus näytti puuttuvan. Birdiepaikkoihin ei päästy niin hyvin kuin olisi pitänyt. Kaksi alle kaksimetristä birkkuputtia meni ohi, samoin se,että seitsemännellä ( par-5) ei tullut birdietä oli pettymys. Jossiteltavaa jäi, mutta kyllä tästäkin asetelmasta kelpaa sunnuntaihin lähteä. Roopella ja Mikolla on varmasti viimeiselle kierrokselle tavoitteet korkealla, raportoi Seppo Kakko Mission Hillsin tunnelmista. Lisälatausta kierrokselle tuo se, että samassa ryhmässä pelaa Kiinan pari Liang Wen Chon sekä Zhang Lian Wei.Yleisöä tulee olemaan ryhmän kintereillä valtavasti. Kilpailun johdossa on edelleen Espanja jonka vakavimmaksi uhkaajaksi on noussut samassa ryhmässä kolmannen kierroksen pelannut Australia. Eroa oli ennen viikonloppua viisi lyöntiä, vaihtelevasti lyöneet Jimenez ja Larrazabal takeltelivat pitkin matkaa, mutta ensimmäinen bogey tuli vasta 15:lla jolla aussit puolestaan tekivät eaglen tasoittaen pelin. Australian Richard Green -Brendan Jones tulevat kirittämään spanjooreja myös sunnuntaina. Espanjalaisilla on ennen päätöspäivää valttikortit käsissään &copy Getty ImagesMiguel Angel Jimenez on sunnuntainakin se pelaaja jonka mukana Espanja (-22) voittaa tai kaatuu. Lauantaina pitkätukka upotti eaglen seitsemännellä kaukaa viheriön ulkopuolelta ja nosti maan uudestaan johtoon 16:n birdieputillaan. Australia (-22) tuli rinnalle viimeisen reiän birdiellään. Lauantai supisti voitontavoittelijoiden määrän käytännössä neljään, Ruotsi (-18) ja Saksa (-17) tarvitsevat kuitenkin päätöspäivänä kovia onnistumisia tavoittaakseen edellään olevat maat. Voitontavoittelijoista Espanja on voittanut World Cupin viimeksi vuonna 1984, Australia 1989, Ruotsi 1991 ja Saksa 2006. Kierroksen parhaan tuloksen 62 pelasi Ranska, kovaa nousua teki myös Englanti ( 63) joka oli kahtena ensimmäisenä päivänä suuri pettymys.

Espanjalla henki p&#228,&#228,ll&#228,, Kakko ja Korhonen nousivat World Cupissa

Suomalaiset poseerasivat perjantaina voittopystin ja Guatemalan pelaajien kanssa. Kuva JeppeArokanto Golfissa oikeanlaisen hengen löytäminen avaa mahtavia voimavaroja. Tästä näytteen antoivat World Cupin nelinpelissä ensimmäisellä 11:lla reiällä Espanjan Miguel Angel Jimenez sekä Pablo Larrazabal jotka olivat kierrostaan käsittämättömästi yhdeksän alle ja siirtyneet kisassa selkeään johtoon. Jimenez käynnisti espanjalaisten kemut laittamalla pitkät putit sisään kakkosella ja kolmannella ( eagle) . Kun 44-vuotias, viimeaikoina vaisusti pelannut konkari tarjosi Larrazabalille neljännellä birdiepaikan alle kahteen metriin, oli show jo hyvässä vauhdissa. 11:n reiän jälkeen espanjalaiset olivat yhdeksän alle. Espanjalaiset olivat birdiejahdissa myos seuraavilla reiilla, kunnes kylma suihku tuli helpolla 15lla, par viitosella jossa loistavan avauksen jalkeen espanjaiset sutivat korttiinsa bogeyn. Henki ei mennyt, seuraavalla Larrazabal upotti pitkan birdieputin. Viimeisella Larrazabal missasi kolmemetrisen, lopputulos 63 on upea ja nosti spanjoorit vakuuttavaan johtoon.Edellisvuoden kisassa paras nelinpelitulos oli 66 joka rikkoutui nyt komeasti. Jimenez pelsi alkuvuodesta loistavasti, oli kahdessa ensimmäisessä majorissa kahdeksas ja kuudes, voitti ET:n lippulaivakisan Wentworthissa. Kauden edetessä terä on tylsynyt, kolmesta kolmostilasta huolimatta mieleen on jäänyt lähinnä heikot esitykset Ryder Cupissa sekä loppusyksyn vaisut kisat. World Cupissa Jimenezilla on todellakin kana kynimättä itsensä kanssa. Hän on mukana jo 12:tta kertaa ja varsinkin neljän viimeisen osallistumiskerran suoritukset ovat olleet luvalla sanoen alle riman. Edellisvuonna Jimenez oli Laran kanssa 13:s, ”etsikkoaika”, pelit Garcian kanssa vuosina 04-05 kaatuivat nimenomaan Jimenezin vaisuun peliin. Mikko Korhosella on aihetta hymyyn. Taustalla Miguel Angel Jimenez. Kuva Jeppe Arokanto. Pablo Larrazabal pelasi ensimmäisen kautensa ET:lla ja tuli lähes täydestä tuntemattomuudesta ylivertaiseen Ranskan mestaruuden voittoon. Hän oli ”lähellä” myös Madridissa ja Hongkongissa, mutta 25-vuotiasta nuorukaista on vaivannut on / off-tauti. Karsiutumisia ja heikkoja esityksiä on paljon. JImenez henkisenä tukenaan Larrazabal on löytänyt melkoiset voimavarat itsestään. Roope Kakko ja Mikko Korhonen pelasivat hienon kierroksen, tuloksensa oli 70 jolla olivat kierroksensa päättyessä 12:sia. Sija saattaa vielä muuttua, mutta ei montaa sijaa. Kärki oli tässä vaiheessa jo 11 lyönnin päässä, mutta viikonloppuun mentäessä toiveet Suomen ensimmäisestä top-10 sijoituksesta World Cupissa ovat varsin hyvät. Espanjalaiset olivat nelinpelin kunkkuja, suomalaisia paremmin perjantiana kiersi vain kuusi paria, joten saavutus oli LOISTAVA. Suomalaiset aloittivat kierroksensa tuplabogeylla reiällä jota voidaan pitää varsin ”leppoisana”. Nousu kärkeä kohden oli tuon jälkeen hatunnnoston arvoinen ja tulos 70 tullee olemaan päivän kymmenen parhaan joukossa. Mikko Korhonen kommentoi kierrosta seuraavasti: -Hyvällä fiiliksellä lähdettiin kierrokselle, mutta heti ensimmäisellä reiällä tuli saavikaupalla jäävettä niskaan. Kakkosella löin hyvän lyönnin joka tosin oli oli n. 30 metriä lyhyt, johtuen väärästä mailavalinnasta. Ehkä siinä vielä ensimmäinen reikä kummitteli mielessä.Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllä siinä kävi 80 lyönnin ylityskin mielessä ja vaikea oli uskoa nousuun. -Neljännen reiän pitkän par-putin jälkeen Roope piti joukkueelle pienen puhuttelun ja painotti, että tänne asti kun on päästy, niin nyt nautitaan pelistä ja pidetään hauskaa täällä. Sen jälkeen peli loksahti uomiinsa ja paljoa paremmin emme olisi siitä eteenpäin voineet pelata. Erittäin tyytyväinen olen tulokseen, samoin tämän hetkiseen sijoitukseen. -Huomenna olisi tarkoitus lähteä sillä taktiikalla, että ensin griinille lyövä seiftaa, jos toisena lyövä sitten hyökkää vähän rohkeammin. Minä nyt varmaan yritän pelata enemmän varman päälle, mutta katsellaan tietysti vähän tilanteen mukaan, Korhonen jatkoi. Avausreikään liittyi suomalaisittain melkoisesti dramatiikkaa. Roope Kakko löi avauksensa metsään. Pallo löytyi, Kakon lähestyessä sitä se liikahti ja kun hän kysyi aasialaistuomarilta tulkintaa, nosti tämä yhden sormen ylös penaltin merkiksi. Suomalaiset joutuivat droppaamaan pallon lipun linjassa taaksepäin, ja tästä tuli toinen ylimääräinen lyönti. Tuloskorttiin merkittiin kahden penaltin myötä masentava triplabogey. -Roope totesi tässä vaiheessa Mikolle ettei tästä masennuta eikä mökötetä, leuka ylös ja menoksi, raportoi Seppo Kakko tilannetta. -Koko loppukierros olikin upeaa peliä, pojat missasivat vielä muutaman birdiepaikan alle viidestä metristä, mutta saivat viisi birkkua aikaan. Kierroksen jälkeen Roope Kakko ja kilpailun päätuomari John Paramour lähtivät vielä suomalaisten aloitteesta katsomaan ensimmäisen reiän tapahtumapaikkaa. -Paramour vapautti suomalaiset tästä pallon liikkumisesta aiheutuneesta penaltista koska siitä ei tosiaankaan ollut näyttöä että Roope olisi sen aiheuttanut. Nämä pitääkin päättää pelaajan eduksi ja tämä oli mielestäni ihan selvä tapaus, tulkitsi Minea Blomqvisttapahtunutta. -Pojilla oli todella hyvä henki ja meno päällä, tätä on erittäin mukava seurata, Minni jatkoi. Hän on itse pelannut pari kierrosta Mission Hillsin muilla kentilä ja harjoitellut mm. David Leadbetterin nimeä kantavan akatemian rangella. Blomqvistin kauden kisat on pelattu, hän lähtee joulukuussa pariksi viikoksi toiseen kotiinsa Orlandoon yhdessä Kakon kanssa. Pariskunta palaa Suomeen jouluksi. Vuoden 2009 kilpailut käynnistyvät Blomqvistin osalta taas Australiassa.

Kuusi maata kisailee voitosta?

<a href=Roope Kakko oli sotkea nelinpelissä suomalaisten toiveet avausreiällä. Kuva Ranskasta &copy Getty Images">Espanja (-17) johtaa seuraavina olevia Australiaa (-13) ja Saksaa (-13)neljällä lyönnillä. Ennakkosuosikeista suurin, Ruotsi (-12) pelasi nelinpeleissä toiseksi parhaan tuloksen ja on neljäntenä. Kun tuloslistalta poimii seuraavina olevat USA:n ( -11) sekä Irlannin (-11) on potentiaalisten voittajien lista täynnä. Suomen (-5) takana suosikeista ovat mm. Tanska (-4), Etelä-Afrikka (-4), Skotlanti (-3), Englanti (-1). Isäntämaa Kiinan (even) odotukset kärkipään ahdistelusta jäävät toiseen kertaan, vuoden 2005 voittaja Wales (+2) on tuloslistan viimeinen. Suuriin tuuletuksiin ei vielä kenelläkään ole aihetta, sillä jäjestys listoilla muuttuu nopeasti. Jokatapauksessa Kakon ja Korhosen nousu shokkiavauksen jälkeen on todella kova suoritus joka toivottavasti nosti hengen kattoon myös viikonlopuksi. Kun Roope Kakko ja Mikko Korhonen saivat paikan maamme edustajina World Cupin karsintoihin Puolaan, muotoili Roope tavoitteet suurinpiirtein seuraavasti: -Finaalin haluamme päästä, ja tuoda sieltä hieman joululahjarahaa. Molemmilla on nyt käden ulottuvilla paljon kunniaa ja mainetta, rahaakin, sillä nykyinen kymmenes tila toisi molemmille noin 38.000 euroa joka luonnollisesti olisi uran suurin. Voittajat saavat miestä kohden noin 600.000, viimeisetkin yli 15.000.

Martin Kaymer nosti Saksan k&#228,rkeen World Cupissa

Martin Kaymer on Euroopan ylivoimaisesti paras alle 25-vuotias pelaaja &copy Getty ImagesSaksan parivaljakko Martin Kaymer ja Alex Cejka jyräsivät vahvasti Jose-Maria Olazabalin suunnittelemalla kentällä jo kierroksen alkuvaiheilla. 11:n reiän jälkeen he olivat yhdeksän alle, yhteistulokseksi tuli 62 joka oli päivän paras. Viimevuonna he pelasivat avauspäivänä saman tuloksen ollen toisia ja kisan päättyessä viidensiä. Saksalaisten voitto ei olisi suurikaan yllätys, vasta 23-vuotias Kaymer on pelannut loistavan kauden. Voitot Abu Dhabista ja Saksasta sekä kakkkostilat Dubaista ja Skotlannista ovat nostaneet hänen maailmanlistalla 26:ksi. Ryder Cup-paikka ei ollut kaukana, saksalainen oli varsinaisen joukkueen mukana taustalla seuraamassa kisan kulkua. Kaymerin odotetaan yleisesti nousevan Euroopan seuraavaksi suurpelaajaksi sekä Saksan golfin veturiksi. Alex Cejkallakin on 19 vuoden ura ammattilaisena takanaan ja siltä 11 voittoa joista neljä ET:lta. Viimeiset kuusi kautta Cejka on kiertänyt PGA Touria mutta jäänyt voitoitta. Parivaljakolla on varmasti edellytyksiä haastaa tästä asetelmasta takanaan olevat suosikit myös viikonloppuna. Kaymerin esityksiä on hehkuteltu aiheestakin koko kauden, World Cupin ykköstila olisi hieno kruunu vuodelle 2008. Saksan pari Bernhard Langer-Marcel Siem voitti saman kisan syksyllä 2006. Toisena kisassa on Australia (-9), kolmantena Puolassa pidetyissä karsinnnoissa Suomelle selvästi hävinnyt Kanada (-8) yhdessä USA:n kanssa. Roope Kakko ja Mikko Korhonen jäivät bestballissa hieman lähtöruutuun, birdejä tuli korttiin harvakseltaan . Avauspäivän jälkeen he ovat kolme alle, sijaluku 20:s. Pelikaverit, Etelä-Afrikan Rory Sabbbatini & Richard Sterne eivät tarjonneet odotettua kiriapua, heidän tuloksensa oli lyönnin heikompi. Erot ovat kuitenkin pieniä ja perjantain nelinpeli erottelee kovemmalla kädellä jyviä akanoista. Kakko ja Korhonen löysivät kierroksestaan hyviä osioita, eikä kirvestä ole heitetty kaivoon. ”Hyvää draivaamista ja kohtuullisen hyvää lyömistäkin. Käytettiin ne birdiepaikat, joita tuli ja kun pidempiä putteja ei yhtäkään pudonnut niin tulos nyt on mitä on. Kyllä sitä pitäisi pystyä bestball aina pelaamaan viisi tai kuusi alle, mutta tuuli vei tänään pari birdietä tuloksesta. Mikon viimeisen reiän paria voidaan pitää melkeinpä birdienä, sillä itse löin avauksen jonnekin klubitalolle ja Mikko teki siihen vieläpä hienon sandseivin,” kommentoi Roope kierrosta. ”Ykköstiillä jännitti heti avauksessa ja samoin ensimmäisessä pitkässä putisssa, joka tosin oli lopulta vain noin millin vino mennäkseen sisään. Parin reiän jälkeen kuitenkin helpotti ja nautimme tosiaankin pelaamisesta. Peli on nyt kuitenkin kohtuullisesti avattu ja huomenna on mahdollisuus isoihinkin liikkeisiin tuloslistalla. Jos huomenna pystytään alle parin pelaamaan, niin luultavasti liikutaan oikeaan suuntaan. Tänään jäi ehkä yksi tai kaksi birdietä tekemättä, mutta tehdään ne sitten huomenna,” jatkaa Mikko.

Roope Kakko ja Mikko Korhonen valmiina World Cupiin

USA:n Ben Curtis ja kentän päätösreiän avauslyönti &copy Getty ImagesSuomalaiset ovat valmistautuneet huolella torstaina kello 4.15 ( Suomen aikaa) käynnistyvään World Cupiin. Roope Kakko ja Mikko Korhonen saapuivat kilpailijoista ensimmäisenä kisapaikalle Mission Hillsiin lauantaina. -Olemme kiertäneet kenttää joka ainut päivä sunnuntaista alkaen. Kaiken pitäisi olla kunnossa, jetlag alkaa myös hellittää. Avauksissa on tilaa, lähestymisissä pitää olla tarkkana jotta on oikealla puolella lippua. Griinit ovat keskimäärin pieniä ja ne on hyvin bunkkeroitu, kertoo Karri Kakko joka toimii Mikko Korhosen caddienä. Keskiviikkona ohjelmassa oli pro-am sekä avajaiset. Kierros kesti kuusi tuntia, avajaisiin oli ladattu tunnelmaa ja mahtipontisuutta, paikalle oli saatu ministeritason miehiä keskushallinnosta. -On täällä ison kisan tuntua, ravintolassa saa oikein ihmetellä kun kaikissa viereisissä pöydissä tuntuu olevan maailmantähtiä. Mutta ei poikia huimaa, pro-amissa olisi Mikon ja Roopen yhteenlaskettu bestball-tulos ollut yhdeksän alle. Torstaina henki on se, että Roope lyö parissa paikassa spoonilla, muuten avauksissa käytetään draiveria. Veikkaan että tulostaso on erinomainen. Mutta tärkeää on se, että kenttä istuu hyvin suomalaisten silmään, Karri Kakko jatkaa. World Cupin avajaisissa puheenvuoron käytti mm Gerge O´ GradyHän on vasta toista kertaa Mikko Korhosen caddienä, Italian CT kiertueen finaalissa yhteistyöhön haettiin vauhtia. -Tavoitteista ei ole tarkemmin puhuttu, mutta kyllä minä uskon, että herroilla on mielessään jo avauskierroksella kovan tuloksen tekeminen. Tuo yhdeksän alle jonka tänään olisivat pelanneet on sama jolla Mikko Ilonen ja Pasi Purhonen olivat edellisvuonna torstain jälkeen kolmansia, Karri Kakko muistuttaa. Olosuhteet Mission Hillsissa olivat keskiviikkona loistavat, lämpöä noin 25 astetta, lähes tuuleton keli ja kenttä kunnossa. Viimevuonna avauspäivän paras tulos oli 61, samantasoista tulostasoa voi veikata nytkin. Kannustusjoukoissa suomalaisten suorituksia jännittävät ainakin molempien pelaajien vanhemmat, Roopen avovaimo Minea Blomqvist sekä Jeppe Arokanto.

Voitto maistuisi Henrik Stensonille…

Fanny Sunesson ja Henrik Stenson hakivat World Cupiin vauhtia Japanista jossa sijaluku oli 35:s &copy Getty ImagesRobert Karlsson(6:s) ja Henrik Stenson (12:s) ovat World Rankingilla kaksi korkeimmalla olevaa pelaajaa. Tämä , sekä Karlssonin voitto ET:n rahalistalla ja Stensonin pitkä voitottomuus tekevät ruotsalaisduosta ennakkosuosikkeja World Cupissa. He eivät ole koskaan pelanneet yhdessä ko. kisassa, mutta Ryder Cupissa kapteeni Nick Faldo paritti ruotsalaiset ottelussa Mickelsonia ja Mahania vastaan, tuloksena oli tasapeli. Mission Hillsissa saman manageritoimiston (Sportsyard) asiakkaat koettavat saavuttaa maalleen toisen voiton World Cupissa, ensimmäisen toivat Rooman tuliaisina vuonna 1991 Anders Forsbrand sekä Per-Ulrik Johansson. Varsinkin Stensonille voitto olisi helpotus. Vaikka hän on pelannut päättyvänkin kauden mainiosti, ovat voitot väistelleet. Helmikuussa 2007 Stenson oli paras Dubaissa, kolme viikkoa myöhemmin hän pelasi itsensä reikäpelimestariksi Arizonasssa kukistaen finaalissa Geoff Ogilvyn. PGA Tourillle siirtyminen ja USA:n valloitus näytti lähtevän kovassa myötäisessä liikkeelle. Stenson viihtyi valtameren takana vain vuoden, nyt kotipaikka on taas Dubai. Arizona ykköstilan jälkeen Stenson ei olekaan voittanut, ei missään päin maailmaa. Tappion karvasta kalkkia hän on saanut maistaa jo 46 kertaa peräkkäin. Kun listaan lisätään vielä koettelumukset ja tappiot Ryder Cupissa ymmärtää tuskan määrän. Henkilökohtaisten kisojen luku 46 on sekin iso luku miehelle joka oli reikäpelimestaruuden jälkeen WR:lla viides, nyt siis 12:s. British Openissa hän oli kesällä kolmas, PGA:ssa neljäs. Alkuvuodelta on lisäksi Qatarin toinen sija sekä Players Chanpionshipin kymmenes tila. World Cupiin tuo lisälatausta sekin, että vuosina 2005 ja 2006 Stenson jäi molemmilla kerroilla vain rahtusen voitosta. 2005 hän ja parinsa Niclas Fasth olivat ennen viimeistä päivää jaetulla toisella sijalla. Mahdollisuutta voittoon ei annettu, sade huuhtoi päätöspäivän pelit pois Portugalissa, pokaali sylissään hymyilivät jättiyllättäjät Bradley Dredge sekä Stephen Dodd joiden useimmat asiantuntijat ennustivat simahtavan täysin ratkaisun hetkillä. Lisää tuskaa Stensonille tuli 2006 finaalissa, ruotsalaiset ottivat kolme puttia jääden Saksan ja Skotlannin jälkeen kolmansiksi. Mission Hillsin kenttä istuu hyvin Robert Karlssonin silmään &copy Getty ImagesNyt olisi siis länsinaapureilla montakin syytä voittaa. Karlsson uskoo mahdollisuuksiin, mutta ei perusta juurikaan World Rankingiin. -Niillä ei ole mitään merkitystä kisan käynnistyessä. Täällä on paljon joukkueita jotka voivat saavuttaa tittelin onnistuessaan, siihen mekin pyrimme. Kenttä on hieno ja fantastisessa kunnossa, lähdemme innolla tavoittelemaan kärkisijoja, kertoi pari viikkoa taukoa pitänyt Robert Karlsson kisan alla. Edellisvuonna hän oli Peter Hanson parinaan kisassa kuudes. Karlsson ja Stenson eivät pääse Kiinan jälkeen vielä jouluvalmisteluihin, edessä Etelä-Afrikan matka ja osallistuminen Nedbank Challengeen Sun Cityssa. Vastaan asettuu 14 pelaajaa, ykkössuosikki on kahdesti yli miljoona dollaria voitollaan napannut Sergio Garcia. Ensin on kuitenkin World Cup, jonka voitto majorin puuttuessa toisi sekin melkoisesti hyvää mieltä ruotsalaisten mieliin.

Rory Sabbatini kiritt&#228,&#228, Kakkoa ja Korhosta World Cupin avausp&#228,iv&#228,n&#228,

World Cup pelataan toistamiseen Kiinan Mission Hillsissa, maailman suurimmmassa golfkeskuksessa jossa on 12 kenttää. Jose-Maria Olazabalin suunnittelema kenttä on jälleen näyttämönä kun 28 maan parit pelaavat vuoropäivinä nelipalloa ja nelinpeliä. Odotettavissa on, pelimuodostakin johtuen erittäin tiukka kisa jossa yllättäjät saattavat roikkua hyvinkin pitkään mukana. Selkeää ykkössuosikkia on vaikea nimetä World Rankingin perusteella Ruotsin Robert Karlsson (6:s) sekä Henrik Stenson (12:s) ovat korkeimmalla. Maailmantähtiä vilisee kisaajien joukossa, ruotsalaisten lisäksi nimekkäimpiä ovat mm. Colin Montgomerie, Ian Poulter, Ben Curtis, Jeev Milkha Singh, Sören Hansen, Miguel Angel Jimenez, Rory Sabbatini, sekä Martin Kaymer. Kilapilua on pelattu vuodesta 1953, mutta nykyinen pelimuoto jossa nelipallo ja nelinpeli vuorottelevat, on tullut käyttöön vuonna 2000 ja tehnyt kisasta ennalta arvaamattomamman. Colin Montgomerie jyräsi uusinnan kautta Marc Warren parinaan ykköseksi edellisvuonna, Saksan Bernhard Langer sekä Marcel Siem olivat yllättäjiä syksyllä 2006. Kun listaan lisätään kolmen kierroksen mittaiseksi jääneen vuoden 2005 kisan voittaja Wales, ( Stephen Dodd & Bradley Dredge), ovat yllättäjät juhlineet kolmasti peräkkäin. Etelä-Afrikka on ainoa maa joka on voittanut kahdesti 2000-luvulla, vuoden 2003 voittoparista on mukana Rory Sabbatini joka tuolloin voitti Trevor Immelmanin kanssa. Sabbatini oli parhaimmillaan maailmanlistalla kahdeksas sijoituttuaan vuonna 2007 kymmenen kertaa kymmenen joukkoon PGA Tourilla. Major-voittokaan ei ollut kaukana, Mastersissä hän oli jaetulla kakkostilalla,Fedex Cupin pisteissäkin lopulta hienosti neljäs. Sabbatini sai paljon huutia ja kritiikkiä osakseen suurista puheistaan kaudella 2007. Hän on myös kovasanaisesti arvostellut kanssapelaajian hitaasta pelistä. Viimeinen pisara useimmille, varsinkin Tiger Woodsille oli se, kun etelä-afrikkalainen lähti Woodsin kutsukisasta ennen päätöspäivää pois ilman mitään järkisyytä. Päättyvä kausi on ollut huomattavasti vaikeampi PGA Tourilla hienon alun jälkeen. Ei ole epäilystäkään, etteikö Sabbatini olisi Kiinassa täynnä virtaa ja voitontahtoa. Richard Sterne parinaan Sabbatini lukeutuu potentiaalisiin menestyjiin eikä voitto olisi minkäänlainen yllätys. Kilpailu käynnistyy torstaina nelipalloilla ja sillloin on odotettavissa melkoista ilotulitusta. Ilman lämmintä putteria ei Mission Hillsissa menesty, edellisvuonna avauspäivän paras tulos oli 61, toisena nelipallopäivänä 62…. Roope Kakko ja Mikko Korhonen pääsevät kierrokselleen kello 10.15 paikalllista aikaa yhdessä Etelä-Afrikan duon kanssa. Isännillä on suuri odotuksia kisan suhteen, Liang Wen-Chong on pelannut mainiosti viimeiset kuukaudet, Kiinan golfin aiempien vuosien veturin Zhang Lian-Wein kunto loukkaantumisten jäljiltä on sensijaan suuri arvoitus. Syksyllä 2007 Kiinan sijaluku oli 11:s, kärkikymmenikköön nouseminen vaatisi parilta nyt todella kovaa onnistumista. Kirittäjikseen he saavat viimevuotisen voittajan Skotlannin. Colin Montgomerien parina pelaa Alastair Forsyth. Edellisvuonna Mikko Ilonen ja Pasi Purhonen pelasivat loistavasti nelipalloissa olllen avauspäivän jälkeen kolmansia, lopputuloksissakin 13:sia. Kakolla ja Korhosella on kilpailussa vain voitettavaa, paineita ei pitäisi olla mistään suunnasta. Sijoittuminen ensimmäiseen puoliskoon 28:n maan joukossa olisi loistava suoritus. World Rankingilla Kakko on 414:s, Korhonen 539:s. He ansaitsivat paikkansa kilpailuun Puolassa järjestettyjen karsintojen kautta jossa tuloksena oli ylivoimainen voitto kahdeksan lyönnin erolla seuraaviin. Pelimuoto oli sama kuin finaalissa, joten muistipankista löytyy molemmilta varmasti positiivisia kuvia. Ryder Cupissa hienosti pelannut Ian Poulter jäi edellisvuoden kisassa Justin Rose parinaan neljänneksi &copy Getty ImagesOma veikkaukseni on se, että voittaja löytyy kolmikosta Englanti, USA ja Ruotsi joilla kullakin on varsin tasainen parivaljakko pelissä. Ian Poulter on Sabbatinin tavoin oman arvonsa tunteva, menestyksen nälkäinen pelaaja jolle Ross Fisher on mitä mainioin pari. Molemmat lyövät palloa tarkasti mikä varsinkin nelinpeleissä ja päätösreiíllä nousee erittäin tärkeäksi asiaksi. USA on viimeksi voittanut kisan vuonna 2000, nyt kunnianpalautusta hakevat ensikertalaiset Ben Curtis ja Brand Sneadeker. USA on voittanut kilpailun yhteensä 23 kertaa. Mukanaolevista 28:sta maasta 12 on Euroopasta ja seitsemän Aasiasta. Kiinaakin suurempi suosikki ennakkoasetelmissa on Intia jota edustavat Aasian rahalistan kuningas Jeev Milkha Singh sekä Juoti Randhawa.

Jeppe Arokannon blogi, PGA:n kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje