26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ringsidessa järjestettiin tasokas pituuslyöntikilpailu

Janoksen loppuasento ja leveät hartiat

Joe Miller löi päivän aikana tulokset 348m, 351m ja 355mEspoon Ringsidessä kilpailtiin pituuslyönnin Euroopan kiertueen osakilpailu. Todella tasokkaan kilpailun voitti vuoden 2005 Euroopan mestari, Englannin 22-vuotias Joe Miller. Kilpailun voitto irtosi lopulta huipputuloksella 355 metriä. Kilpailun huikeaa tasoa kuvaa parhaiten se, että 16 pelaajan loppukilpailuun vaadittiin 308 metrin tulos. Neljä vuotta sitten samalla tuloksella voitti kilpailun. Kilpailussa oli ilahduttavasti myös runsas suomalaisosanotto. Virallisen Euroopan kiertueen osakilpailun ohella pelattiin myös lajiin Suomen mestaruudesta. Mestarin nimi ei laijia seuraavia yllättänyt, Janos Uotila oli paras Suomalaisista finaalituloksellaan 322 metriä, toiseksi sijoittui pituuslyöntikilpailujen ensikertalainen Antti Saleva kovalla tuloksella 313 m, kolmas oli Mikko Pirinen lyötyään semifinaalissa 306 metriä. Finaalin tulokset: Joe Miller 355 m Adam Stacey 344 m Patrik Andersson 329 m Janos Uotila 322 m Stef Gresel 321 m Johan Tumba – ei tulosta

Golfpiste haastatteli Janosta kauden puolessa v&#228,liss&#228,

Janos johtaa tällä hetkellä European LD Touria, eroa seuraavaan on 4 pistettä. Kausi on puolessa välissä, joten kilpailuja vielä riittää. Kauden päätteksi kiertueen kaksi parasta pääsee mukaan lajin MM-kilpailuihin. – Vihdoin ja viimein tuli voitto. Pelikaveritkin on jo pitkään sanoneet että se on vain ajan kysymys. Moni lupasi, että ennen lumien tuloa pitelen pokaalia käsissäni. Itseä on välillä jo ruvennut huolestuttamaan, vaikka koko ajan on ollut lupaavia tuloksia eikä edellä ole ollut sama mies. – Voittaminen ei vain ole niin yksinkertaista. Näkihän sen nyt Openissakin, sen paremmin Harrington, Garcia tai Romero eivät olleet valmiita voittamaan. Viimeinen niitti puuttui. Itsellä on ollut hiukan samanlaista tuntua, Janos analysoi Koko kauden Janos on kilpaillut ja lyönyt todella vakuuttavasti. Sijoitukset ovat vaihdelleet välillä 1.-5. ja kilpailutulokset välillä 310 m ja 356 m. Voitto vain antoi odottaa itseään. – Toissa kisassakin löin alkukierroksilla 344m kokonaan ilmassa, seuraavaksi parhaan paras carry oli n. 25 m lyhyempi. Paukkuja siis tuntuu olevan, kunhan vain osuu rataan. Sarjassa toisena oleva ei lyö missään olosuhteissa yhtä pitkälle, Janos toteaa – Pisin kilpailusuoritukseni on tällä kaudella 356 m, se syntyi Italian osakilpailun alkukierroksilla – Kyllä tämä voitto toi runsaasti itseluottamusta, etenkin kun se tuli niin selkeällä erolla. Luulen että voittomarginaali (25 m) on kiertueen suurin. Voittolyönti itse asiassa osui mittamiestä jalkaan ja olisi ollut näin ollen vielä hiukan pidempikin. Yhdeksi syyksi menestykselleen Janos laskee onnistuneen välinevalmistajan vaihdoksen. Janos vaihtoi King Cobran mailoihin täksi kaudeksi. – Olen löytänyt itselleni todella luotettavan mailan. Edellisen merkin vehkeitä meni rikki miltei joka kisassa. Nämä ovat kestäneet paremmin ja silläkin on merkistystä luottamuksen kannalta, Janos Analysoi Draivereiden varret pitenevät? Pidempiä draivereita näkee nykyisin enemmänkin. Janoksen kisapelissä on tällä hetkellä nostokulmaa 4,5 astetta ja pituutta hurjat 50 tuumaa. Aivan tällaisiin mittoihin ei klubi – kilpapelaajat ole menossa, mutta esimerkiksi Mikko Ilonen on testailllut aktiivisesti 47 tuumaista mailaa. Janos arvioi että pidemmästä mailasta voi olla hyötyäkin. – Tuuman pidempi maila voi olla oikeinkin hyvä juttu, jos rahkeet vaan riittävät. Pidemmällä mailalla tulee helposti lentokaareen korkeutta ja sitä kautta carrya lisää. – Ainakin kannattaa kokeilla. Helppoa se ei välttämättä ole, ainakaan jos varteen tulee pituutta paljon lisää. Long Drive kisoissa käy usien hyviä pro-tason pelaajia, jotka lyövät normaaleilla draivereillaan 300 m luokkaa ja haluavat sitten kokeilla pidempiä, useimmiten heikolla menestyksellä eli harjoittelua vaaditaan – Mutta klubipelaajalle voi aivan hyvin olla pienestä lisämitasta hyötyä, myös henkisellä puolella. Ykköstiillä voi olla arvaamatonta iloa jos on tieto salaisesta tuuman lisämitästa laukussaan, Janos naurahtaa. Harjoittelu on kovaa Janoksen oma harjoittelu on muuttunut ammattimaisemmaksi. Lajiharjoittelun lisäksi Janos viettää paljon aikaa punttisalilla. Näissä pituuksissa tekniikan lisäksi tarvitaan myös raakaa voimaa. – Karatetaustainen Tapio Pirttioja on viime aikoina katsonut hiukan perään, että punttiharjoittelu on tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi penkin repiminen ei kuulu ohjelmaani – Olen kasvanut 80 kilosta 111 kiloon siitä kun aloitin Long Drive- harjoittelun tosissaan, joten tunteja salilla on aika lailla takana, Janos kertoo Pekka Ylänkö (vas.) ja Minea Blomqvist kuuluivat hurjan tuloksen tehneeseen voittajajoukkueeseen. Kilpailukalenteri on tiivis loppukaudeksi. 5. virallisen ET kilpailun lisäksi muita kilpailuita riittää. Pitkälyöntisen Espoolaisen allakassa onkin ainakin 10 kilpailua vielä loppukaudeksi. Kalenterista onkin muodostunut perheelliselle golfkeskuksen toimitusjohtajalle elintärkeä – Ennen saattoi osallistua kaikkiin mahdollisiin scrambleihin ja muihin, mutta tätä nykyä on valitettavasti hiukan toisin. Kalenteriin on merkattava minuutilleen kaikki tapahtumat ja sitä on myös orjallisesti noudatettava, muuten ei tule mistään mitään. – Perusgolfia ei valitettavasti ennätä pelaamaan lainkaan, mieli kyllä tekisi kavereiden kanssa kentälle, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista ja toisaalta tavallinen peli ei oikein suju kun on niin kovasti keskittynyt lajiharjoitteluun – alle 300 m lyönneissä ei ole mitään tuntumaa, Janos toteaa leikkisästi. Taloudellisti pituuslyöntikisojen kiertäminen on raskasta. Janos laskeskelee kauden maksavan ainakin 16 000 €. Nämä rahat on saatava kasaan yhteistyökumppaneilta. Palkintorahat eivät vielä Euroopan kiertueeella päätä huimaa. Skotlannin voitosta Janos kuittasi 750 € – Palkintorahojen takia tätä ei vielä tee Euroopassa kukaan. Koko kaudella jaetaan n. 200 000 €, joten se ei ole kovin paljon. Tosin eteen päin on tultu, kun aloitin ei palkintorahoja ollut lainkaan – Loppukaudesta on tosin muutama rahakkaampi kiertueen ulkopuolinen koitos ja jenkeissähän tilanne on jo sitten ihan toinen, Janos kertoo

Janos Uotilan kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje