26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen toisena Teneriffalla, Minea Blomqvist jatkoon Floridassa

Minea Blomqvist venyi hienosti Floridassa ratkaisureiíllä.

Riikka Hakkarainen pelaa lauantaina kärkiryhmässä Teneriffalla.Riikka Hakkarainen nousi upeasti jaetulle toiselle sijalle Teneriffalla pelattavassa Naisten Eurooppa Tourin osakilpailussa, Tenerife Ladies Openissa. Hakkarainen pelasi toisen kierroksensa tulokseen 70, joka oli päivän toiseksi paras Kahden kierroksen jälkeen hän jakaa toista sijaa yhteistuloksellaan 143 (-1) yhdessä Espanjan Tania Elosequi Mayorin kanssa. Kaksikko on kahden lyönnin päässä kilpailua johtavasta Englannin Kirsty S Talylorista. Kilpailun kahdelle viimeiselle kierrokselle suomalaiskvartetista selvisivät myös Ursula Wikström sekä Pia Koivuranta. Molemmat jatkavat kilpailua jaetulta 44. sijalta yhteistuloksellaan 154 (+10). Jenni Kuosan kohtaloksi koitui karsiutuminen tuloksellaan 163 (+19). Kymmenenneltä reiältä matkaan lähtenyt Hakkarainen oli seitsemän pelatun väylän jälkeen jo tilanteessa +2, mutta loppukierrokselle tehdyt neljä birdietä, nostivat hänet kilpailun puolivälissä hienosti tulokseen 70 (-2) ja samalla jaetulle toiselle sijalle yhteistuloksella 143 (-1). – Lyönti kulki tänäänkin ihan mallikkaasti, kertoii kierroksellaan jokaisella avauslyönnillään väylälle osunut Hakkarainen. Myös viheriöllä Hakkaraisen oli kotonaan putaten ainoastaan 25 kertaa. – Lähestymislyönneissä jäi huomisele parantamisen varaa, mutta muuten olen päivääni erittäin tyytyväinen. Täällä ei auta yrittää mitään ylimääräistä. Pitää vaan yrittää pysyä erossa ongelmista, sillä viheriöt rankaisevat täällä välittömästi, jatkoi Hakkarainen. Riikka Hakkarainen on pitkällä Euroopan Tourin urallaan ollut kerran lopullisella tuloslistalla toinen ja kerran kolmas, sijoituksia kymmenen joukkoon on yhteensä kolme, joten viikonloppuna Hakkaraisen henkisestä kantista otetaan mittaa. – Muutama virhe maksoi tänään aika paljon, harmitteli omaa peliään Ursula Wikström. – Vaikka tuloksellisesti ei parannusta tullutkaan, tuntui lyönti kuitenkin jo paljon paremmalta kuin avauskierroksella.Birkkupaikat pitäisi vaan saada hyödynnettyä paljon paremmin. Kenttä on viritetty aika tiukaksi ja tulosta on täällä vaikea tehdä. Hyvä kuitenkin, että päästiin jatkoon ja saatiin mahdollisuus parantaa.

Minea Blomqvist venyi lopussa

Minea Blomqvist pelasi Ginn Clubs & Resort kilpailun toisen kierroksensa perjantaina iltapäivällä. Torstain tulos 72 oikeutti hänet sijalukuun 25:s. Minean peli lähti vaisusti käyntiin, bogey tuli jo ensimmäisellä reiällä, kahdeksan reikää pelattuaan hän oli neljä yli. Yhdeksäs, par-viitonen ei sekään tuottanut birdietä ja kun kymmenes ( par-viisi) tuotti päivän viidennen bogeyn, näytti suomalainen laskevan jatkoonpääsymahdollisuudet käsistään. Blomqvist on monta kertaa kyennyt kesken kierroksen melkoiseen muodonmuutokseen . Näin kävi nytkin. Bogeyt loppuivat ja viimeiset kahdeksan reikää Minni pelasi yksi alle, tarvittava birdie syntyi 17:lla. Blomqvist selvisi tuloksella neljä yli jatkoon viimeisenä, sijaluku on 65:s. Viikonloppuna pelaaminen ja ansiot kilpailusta nostavat hänen asemiaan rahalistalla tärkeällä tavalla. Seuraavan viikon kisan jälkeen on nimittäin re-ranking, vaillinnaisella kategorialla pelaavat naiset laitetaan uudelleen järjestykseen kauden ansioiden mukaan. Jos Blomqvistin sijoitus paranee listalla, hänellä on paremmat mahdollisuudet päästä kauden myöhempiin kisoihin mukaan. Minean peli toisena päivänä oli tilastojen mukaan avauspäivän kaltaista. Griiniosumia tuli vain kymmenen, näistä yksi birdie. Torstaina tuloksena oli viisi birdietä ja neljä lyöntiä parempi tulos. Kilpailun johdossa on Korean Mi Hyun Kim (-9) kahden lyönnin erolla ennen Meksikn Lorena Ochoaa. Japanin Ai Miyazato on kolmas. Ulkomaalaisilla on vahva ote kilpailusta, neloisjohto, lisäksi Annika Sörenstam on kymmenentenä. Blomqvistin tulos on siis +4. Kärkikymmenikköön ei ole suuria mahdolilisuuksia, mutta jokainen sija jonka hän nykyiseltä 65:lta mahdollisesti tulee ylöspäin on arvokas.

LPGA Tour, live scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje