16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pukeudutko oikein syyskeleihin?

Albert Ekhardt ei ehtinyt pukeutua oikeaoppisesti, kun sadekuuro yllätti Finnish Amateur Openin viimeisellä väylällä. (Kuva Pasi Kokko)

Gore-tex-puku, merinovillapaita, kunnon aluskerrasto, rain grip-hanskat, lämpörukkaset, wind-stopper-pipo, vedenpitävät kengät ja myrskysateenvarjo. Siinä on varustelista, jolla pysyy lämpimänä ja kuivana, oli peli-ilma kuinka kylmä tai märkä tahansa.

Kuulostaa myös kalliilta. Ja sitähän se onkin, jos koko setin ostaa kerralla. Toisaalta varusteista on iloa pitkäksi aikaa, jopa vuosiksi ja samoilla vermeillä voi ulkoilla muissakin harrastuksissa.

Helsingin Golf Center Lauttasaaren myyjä Sanna Haaviston kokemusten ja silmätuntuman mukaan suomalaiset osaavat jo pukeutua melko hyvin kylmään ja märkään pelisäähän. Hyvälaatuisia, viime aikoina päivitettyjä asuja näkee kentillä yhä enemmän.

Toisaalta joukossa on edelleen paljon niitä, jotka pelaavat sateessakin puuvillahousuilla ja vanhalla tuulitakilla. Nahkahanskalla kärvistellään läpi kierroksen, vaikka maila on lentää kädestä joka lyönnillä. Korvat palelevat viimassa ja sukat vettyvät märäksi kuluneissa kengissä jo kolmannella reiällä.

Pelistä voi nauttia enemmänkin…

Ammattilaiset,

Ammattilaiset, kuten Mikko Ilonen tietävät miten kylmälle kelille pitää suojautua. Kuva vuodelta 2009. Nykyään Mikko pelaa Peak Performancen vaatteilla. &copy Getty Images

Kolme kerrosta, ei kikkailuja

Syyskeleissä pelaamisen ainoa ja oikea pukeutumisohje on kerrospukeutuminen.

Alimmaiseksi kannattaa pukea hengittävä aluskerrasto. Materiaali on parhaimmillaan teknistä ja joustavaa, malli napakka ja ihonmyötäinen. Puuvillakerrasto taas imee hien ja tuntuu kylmältä loppukierroksen ajan. Joillakin golfvaatemerkeillä on omat aluskerrastonsa, mutta pelaamiseen käy hyvin myös talvilajeja varten hankittu, laadukas asu.

Välikerroksen tehtävä on säädellä lämpötilaa. Viileällä ilmalla ohut villaneule, esimerkiksi merinovillainen, on paras valinta ylävartalolle. Se lämmittää, mutta päästää samalla hien läpi. Jos ilma lämpenee kierroksella, neuleen voi riisua takin ja aluskerraston välistä pois.

Päällimmäiseksi puetaan suojaava kuorikerros. Laadukas gore-texistä tai vastaavasta materiaalista valmistettu puku kestää käytössä monta vuotta ja sopii muuhunkin ulkoiluun. Tarkista, että materiaali on sataprosenttisesti vedenkestävää. Nykyään monet merkit valmistavat myös takit joustavasta strech-kankaasta, minkä ansiosta svingaaminen on mutkatonta.

Golf Centerin Haaviston ja Mika Gyldenin mukaan yleisin virhe golfarin kerrospukeutumisessa on laittaa ihoa vasten puuvillaa, joka kastuu helposti hiestä ja pysyy märkänä koko kierroksen ajan. Moni myös laittaa takin alle liikaa kerroksia, ja paksu vaatetus ahdistaa svingatessa.

Irralliset

Pidä ääripäät lämpimänä

Kunnon asujen lisäksi kannattaa pitää raajojen ääripäät ja pääkoppa lämpimänä ja kuivana. Jos sormet tai varpaat pääsevät alkukierroksella jäätymään, niitä on vaikea saada pelin aikana lämpimäksi.

Käsissä kannattaa sateella käyttää synteettisestä materiaalista käytettyä hanskaa tai varsinaisia rain grip –hanskoja, joita myydään kumpaankin käteen. Sadehanska kädessä saa sataa vaikka kuinka paljon, mutta pito grippiin pysyy hyvänä.

Kylmän kelin pelastajana toimivat lämpörukkaset. Ne vedetään käsiin lyöntien välillä, ainakin pidempien taukojen ajaksi.

Golfkengistä melkein kaikki ovat nykyään vedenpitäviä. Syyskeleille kannattaa kuitenkin tarkistaa, että pohjan piikeissä tai ruusukkeissa riittää pitoa. Housujen lahkeiden on syytä olla tarpeeksi pitkät, ettei vesi roisku märästä ruohosta sukkiin ja imeydy sitä kautta myös kengän sisään.

Pipoja löytyy golfvaatemerkeiltä monia erilaisia. On ohuita, hengittäviä pipoja ja paksumpia villaisia, joissa on sisällä tuulelta suojaava kangas.

Ja sitten vaan pelamaan, vaikka joulukuuhun asti.

Lämpöhanskat

Sanna

Teksti Laura Grönqvist

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)