26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

PGA palkitsi Unskin ja Patun

Vuoden pelaaja Ursula Wikström kertoi kuulumisiaan Teemu Laaksolle. Nyt Unski jännittää, miten suomalaisnaiset menestyvät Marokossa LET:n karsinnoissa.

Koko syksyn selkävaivojen vuoksi pelikentiltä sivussa ollut Ursula Wikström oli valinnastaan yllättynyt, vaikka hän sijoittui kesken jääneen kauden aikana Euroopan kiertueella kaksi kertaa toiseksi.

”Minun osaltani golfkausi on ollut paketissa jo niin kauan, ettei tällainen tullut edes mieleen; varsinkaan, kun kundit pelasivat ET:n karsinnoissa niin hyvin”, totesi huomiosta jotenkin hämmentyneen oloinen Ursula palkitsemistilaisuudessa.

”Tietysti valinta on myös huomionosoitus suomalaiselle naisgolfille.”

Ursulan ajatukset ovat viime päivinä olleet jo lähestyvässä perhejoulussa, jonka valmisteluihin hän ei ole päässyt osallistumaan moneen vuoteen. Yleensä Unski on tullut näihin aikoihin kauden päättävästä Dubain kisasta suoraan valmiiseen jouluun.

Wikström on hiljalleen toipumassa pitkään vaivanneesta selkävammasta, jota epäiltiin jo välilevyn pullistumaksi. Sitä se ei onneksi ollut. Täysipainoinen harjoittelu on vielä aloittamatta.

”Putteria olen vähän heilutellut ja mieli tietysti palaa kentille, mutta alustavien suunnitelmien mukaan se tapahtuu vasta maaliskuun alussa Kiinassa. Australian keikka olisi jo 1,5 kuukauden päästä ja se tulee liian nopeasti. Ei niin kauas kannata lähteä keskenkuntoisena.”

Patun juhlapäivät

Peter Erofejeffin syksy on ollut yhtä juhlaa. Tai niin ainakin voisi ajatella, sillä hänen karsintamenestyksensä tuli monelle golfin ystävälle puskista.

PGA:n puheenjohtaja <a href=Mika Walkamo ja toiminnanjohtaja Teemu Laakso palkitsivat Peter Erofejeffin, josta tuli tiistana isä. Palkinto ei kuitenkaan tullut isyydestä vaan Vuoden läpimurrosta." src="/wp-content/uploads/2012/12/12121320003177.jpg" width="505">

PGA:n puheenjohtaja Mika Walkamo ja toiminnanjohtaja Teemu Laakso palkitsivat Peter Erofejeffin, josta tuli tiistana isä. Palkinto ei kuitenkaan tullut isyydestä vaan Vuoden läpimurrosta.

”Tietysti olen syksyn pelejä mielessäni sulatellut, mutta jos olen rehellinen, omissa papereissani on lukenut jo monta vuotta, että kausi 2013 pelataan Euroopan kiertueella”, totesi Patu pokattuaan ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden läpimurto –palkinnon.

Pari viimeistä viikkoa ovat kuitenkin olleet Erofejeffille paljon karsintoja jännittävämpiä. Avovaimon raskaus venähti pitkäksi ja potra poika tuli lopulta maailmaan tiistaina.

”Kentällä asioihin pystyy vaikuttamaan, mutta ei lapsen syntymään. Roolini oli olla tukena, hieroa ja silitellä. Olin mukana synnytyksessä, mutta oli se sellainen kokemus, etten voi suositella muille”, Patu nauratti yleisöä.

Erofejeff ei ole karsintojen jälkeen lepäillyt vaan harjoittelu on jatkunut melko tiiviinä valmentaja Mika Piltzin kanssa.

”Meillä on pieni projekti käynnissä ja se on hyvä laittaa kuntoon ennen kautta.”

Eli palloa on käyty lyömässä, mutta joulun ajan Patu aikoo ottaa iisisti perheenisänä.

”Tammikuussa lähden todennäköisesti ulkomaille leirille ja kisat alkavat helmikuun alussa Etelä-Afrikassa.”

Hannu Kuussaari.

Hannu Kuussaari.

Sigge Nyström –palkinto myönnetään pitkästä ja menestyksekkäästä urasta golfin parissa ja sen pokkasi hämeenlinnalaisen golfin isähahmoihin kuuluva Hannu Kuussaari, joka on toiminut golfin parissa pian 50 vuotta.

Määrätyllä tavalla naisten voittokulku jatkui myös, kun PGA pohti vuoden valmentajaa. Turkissa MM-pronssia voittaneiden naisten maajoukkuevalmentaja Mikael Mustonen ja naisten henkilökohtaiset valmentajat Kari Bakker, Markku Louhio ja Esa Lehti olivat itsestään selvä valinta. Merkillepantavaa henkilökohtaisten valmentajien panoksessa on, että he ovat valmentaneet MM-mitalisteja heidän golfuransa alusta lähtien.

Naisten maajoukkueen valmentaja <a href=Mikael Mustonen (vas.) ja mitalistien henkilökohtaiset valmentajat palkittiin vuoden valmentajina. Keskellä Esa Lehti ja oikealla Kari Bakker. Markku Louhio ei työkiireiltään ehtinyt paikalle." src="/wp-content/uploads/2012/12/12121320021512.jpg" width="505">

Naisten maajoukkueen valmentaja Mikael Mustonen (vas.) ja mitalistien henkilökohtaiset valmentajat palkittiin vuoden valmentajina. Keskellä Esa Lehti ja oikealla Kari Bakker. Markku Louhio ei työkiireiltään ehtinyt paikalle.

Aura Golfin puheenjohtaja Toni Laakso.

Aura Golfin puheenjohtaja Toni Laakso.

PGA-Suomi –palkinto ojennettiin Aura Golfille ammattimaisen kilpagolfin pitkäjänteisestä edistämisestä. Sen lisäksi, että seura on järjestänyt jo pitkään merkittäviä amatööri- ja ammattilaiskisoja, sen juniorikoulu on tuottanut huippupelaajia: Joonas Granberg ja Kalle Samooja pelaavat parhaillaan Asian Tourin kisaa Malesiassa.

Aura Golfin talkooväen ohjelma on tiukka myös ensi kesänä: parin viikon sisällä Nordic Leaguen kisa ja naisten EM-kisat!

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje