26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Peltoniemi huolestunut kasvun hidastumisesta

Petri Peltoniemen mukaan Golfliitto on aloittanut jo toimet juniorigolfarien määrän laskun kääntämiseksi.

Tämä oli jo 55. perättäinen vuosi, kun golfseurojen jäsenmäärä Suomessa kasvoi. Suomalaisissa golfseuroissa on nyt yhteensä 144 221 jäsentä. Aiempiin vuosiin verrattuna kasvuvauhti on kuitenkin hidastunut. Golfliiton kokoaman tilaston mukaan golfseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä kasvoi tänä vuonna 334 henkilöllä. Vuonna 2011 se kasvoi 1703:lla ja vuonna 2010 hieman alle 5000 henkilöllä. ”Positiivista on, että jäsenmäärä oli edelleen kasvussa, tosin totta kai huolestuttavaa on kasvun pieneneminen ja varsinkin nuorten määrän lasku”, Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi sanoo. Kuten Peltoniemi toteaa, tyttö- ja poikapelaajien määrä on laskenut viime vuodesta. Tyttöjen kohdalla laskua oli noin 4 % ja poikien noin 5 %. Miespelaajien kohdalla oli sen sijaan kasvua on yli tuhannen henkilön verran ja myös naispelaajien määrä kasvoi hieman. ”Liitto aloitti jo viime vuonna uuden juniorigolfohjelman teon ja nyt kun sen oppaat ja ohjeistukset ovat valmistumassa ja ne jalkautetaan seuroille, uskomme ja toivomme pystyvämme kääntämään tuon huolestuttavan kehityksen”, Chicagosta Ryder Cupista tavoitettu Peltoniemi kertoo. Peltoniemi nostaa esille myös liiton lanseeraaman Aloittelijan polun, jota pitkin vasta-alkajat etenevät kohti aktiivista golfharrastusta. ”Aloittelijan polun toimenpiteet ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin uusien pelaajien houkutteleminen lajin pariin. Green cardin suorittajat pitää saada liittymään aktiivisemmin seuroihin ja erityisesti tasoituksella 37-54 pelaavien pelimäärää ja tasoitusten kehittymistä voi pitää erittäin tärkeänä tekijänä jos ja kun golfyhteisöt haluavat menestyä jatkossa.” Tällä hetkellä vain reilut 40 prosenttia green cardin suorittaneista liittyy golfseuraan ja ryhtyy todenteolla harrastamaan golfia.

Ringside Golf kasvatti pääkaupunkiseudun seuroista eniten jäsenmääräänsä.

Ringside Golf kasvatti pääkaupunkiseudun seuroista eniten jäsenmääräänsä.

Uudellamaalla eniten kasvua Golfseurojen yhteenlasketun jäsenmäärän kasvu on pitkälti ruuhka-Suomen ansiota. Alueittain tarkasteltuna Uudenmaan seurojen jäsenmäärä kasvoi yhteensä 733 golfarilla. Seuroista veturina oli Espoo Ringside Golf, joka on saanut 420 jäsentä lisää viime vuoteen verrattuna. Alueista myös Keski-Suomi on kokonaisuutena plussan puolella, 438 jäsenen verran. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti Hattula Golfin 441 henkilöllä kasvanut jäsenmäärä. Voimakas jäsenhankintakampanja siis toimi. Lounais-Suomessa seurojen jäsenmäärä laski 35:lla. Alueen veti miinukselle Ålands Golfklubb, jonka jäsenmäärä laski Golfliiton tilaston mukaan peräti 227 henkilöllä. Itä-Suomessa miinusta tuli 312 henkilön verran. Pohjanmaan 11 seurassa jäsenhävikkiä oli yhteensä 233 henkilön verran ja Pohjois-Suomessa menetettiin 257 jäsentä. Hill Siden jäsenmäärä laski tasan sadalla henkilöllä.Seurojen nousijat ja laskijat Seuroista eniten jäsenmääräänsä kasvatti Hattula Golf. Koko kauden kestänyt voimakas jäsenhankintakampanja, jonka mukaan 78 euron jäsenmaksulla sai 95 euron arvoiset edut, toi seuraan 441 uutta golfaria. Toiseksi eniten jäsenmääräänsä kasvatti Ringside Golf, jonka kausi on ollut monella tapaa positiivinen. Suomen suurin golfseura Vihti Golf kasvatti edelleen jäsenmääräänsä, tällä kertaa 360 henkilöllä. Top vitosen viimeistelevät edullisilla jäsenmaksuilla operoivat Hirvihaaran Golfseura (+290) ja Oulujokilaakson Golf (+198). Golfliiton kokoaman tilaston mukaan jäsenhävikkiä koki eniten Ålands Golfklubb, -227 henkilöä. Ahvenanmaalta kuitenkin kerrotaan, että kyseessä on virheellinen tietoa. Oikeasti seura on menettänyt noin 60 jäsentä. Virhe johtuu siitä, että Ålands Golfklubb ilmoitti viime vuonna Golfliitolle liian korkean jäsenmäärän. Näin ollen eniten laskua (-203) oli entisellä suurseuralla Eerikkala Golfilla. Ainaisjäsentensä tietoja tarkistellut Suur-Helsingin Golf menetti 154 jäsentä. Jäsenmäärä laski yli sadalla myös Oulun Golfkerhossa (-101) ja Hill Side Golf Clubissa (-100). Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)

    Eki says:

    Vai niin, Peltoniemi on taas Ryder Cupissa ”opintomatkalla”? Miksi? Toki jos on omalla kustannuksellaan lomareissulla, asia ei minulle kuulu eikä haittaa, mutta jos, niin kun epäilen, tuohon käytetään taas liiton kassaa, on asia eriskummallinen omissa silmissäni.

    Toivo Kanga says:

    Miksi yleensä pitää liittyä jonkin seuran jäseneksi. Omalla koti kentällä voi vallan mainiosti pelata ilman jäsenyyttäkin. Hiihtääkin voi liittymättä hiihtoliittoon. Miksi tällaisten pelaajien pitäisi olla rahoittamassa golfliiton herrojen matkailua tai ammattilaisten pelaamista. Tämä liittoon pakkokuuluminen on vain suomalainen tapa ,jota ei muualla ilmene. Tällainen pakkojäsenyys on jopa lain vastaista,koska suomessa on yhdistymisvapaus ja tätä oikeutta ei voi joku golfliitto loukata.

    cm says:

    Ymmärtääkseni esitetyt luvut antavat puutteellisen kuvan ja jopa väärän johtopäätöksen riskin. Luvut eivät kerro uusien golfareiden ja lopettaneiden määrää, ainoastaan vanhan ja uuden määrän eron. Olisi varmaan hyödyllistä tietää uusien ja lopettainen määrä ja keitä he ovat, siltä pohjalta voisi syntyä parempi analyysi, johtopäätökset ja jopa toimenpiteitä paremmalla osumatarkkuudella. Johtopäätös yllä olevasta jutusta on, että liiton jäsenmaksua maksavien määrä kasvoi 334 henkilöllä,

    Äly says:

    Niin, miksi muuten porukka eroaa golfseuroista = raha. Miksi porukka ei pelaa enää = raha. Eli raha on kaiken aa ja oo. Jos ei ole rahaa, ei voi myöskään pelata tosin ei ole myöskään kenttiä missä pelata. Mutta ongelma on myös se, että kierroksesta greencardillla eri kentillä veloitetaan ihan liikaa = kaikille ei ole varaa pelata. Jos halutaan pelaajia ja jäseniä seuroihin, olisi järkevää hieman katsoa tuota kustannuspolitikkaa / seura / kenttä. Ja myös tasoitusasioita. Jotkut seurat ovat niin sisäänlämpiväisiä, että eivät vain halua mukaan ulkopuolisia = järjetöntä.

    Dr Hook says:

    Pari vuotta sitten käyty keskustelu ”pelaajien sitoutumisesta” sai silloin paljon palstatilaa. Osakkeita omistavien äänekän puolustus vaati kaikkia golfaavia jollain tapaa ankkuroitumaan kun taas tuoreempia arvoja esittäneet vaativat nykyistenkin esteiden poistamista pelaamisesta. No, liitto veti hieman takaisin alkuperäisiä ”sitoutumista” vaativia esityksiään, mutta suositti kuitenkin aloitteleville pysyttäytymistä ”omalla kentällään” ja vaikeutti entisestään lajin aloittamista. Nyt se alkaa sitten näkyä. Onhan se nyt ilman muuta selvä, että ei 5,5 miljoonaisesta kansasta määrättömiin riitä golfareita, mutta tämän päivän nuori ei myöskään jaksa kaiken maailman rajoituksia ja pönötyksiä. Golf on ja tulee olemaan kallis harrastus, mutta ei siitä sen kalliimpaa tai hankalampaa tarvitse tehdä kuin on pakko. Saksassakin peli on ikääntyvien massojen harrastus, mutta siellä vieras pääsee kohtuufeellä aina pelaamaan lähes kentälle kuin kentälle. Ja kentät ovat taatusti yhtä laadukkaita kuin täällä. Golf tarvitsee partnereita rahoitusta varten ja uusia tapoja tuottaa tuottoja. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin tällä hetkellä. Mutta kyllä se olisi jo niiden ”sitoutuneidenkin” intressissä ajatella hieman nokkaansa pidemmälle ja miettiä miten tämän lajin harrastajapohjaa kasvatetaan eikä vain keksitä rajoituksia pelaamiselle. Vaikkei muuten, niin sijoituksiaan suojatakseen. Jatkossa elämään jäävät kentät, jotka pystyvät kattamaan investointinsa pelimaksuilla ja yhteistyökumppaneille suunnatuilla tapahtumilla yhteistuumin alueen muiden kenttien kanssa. Yhden kentän kiertaminen osakkeenomistajana on dinosaurusten hommia. Valitettavasti. Heillä on ollut tärkeä rooli lajin evoluutiossa, mutta tulevaisuutta ei.

    rautakaks says:

    Minkä takia jokaisen seurajäsenen on oltava golfliiton jäsen. eihän hiihtoakaan harrastavan täydy liittyä hiihtoliitton. Ymmärrän kilpagolfaajat, mutta omaksi iloksi pelaavat. Vai onko siten, että golfliitto tarvitsee rahaa organisaation palkkoihin ja kuluihin suuren rahasumman. No olihan ansioikkaiden naisten em-pronssin kolmen kilpailijan lisäksi paikalla kolme golfliiton toimijaa. Rydercupissa ainakin kaksi golfliiton toimijaan, euroopassa viimeksi taisi olla paljon enemmän.

    Toivo Kanga says:

    Peltoniemeähän kiinnostaa vain jäsenmaksuista saatu raha. Ei suomalaiset golffarit. Nythän golfliitto saa jäsenmaksuja 30 kertaa 140 000 ,tekee 4,2 miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa. Millä nämä liiton ja hallituksen herrat matkustekisivat,jos nämä tulot alkaisivat vähenemään.