PGA:n mestaruuskilpailussa on kihelmöivän mielenkiintoinen tilanne ennen päätöskierrosta kun kisaa johtaa valmennustoimintaan keskittyvä rutinoitu konkari. Pasi Purhonen lopetti kansainväliset pelit syksyllä 2004 vain 29 vuoden iässä ja keskittyi perhe-elämän lisäksi valmentamiseen. Kotimaisissa kisoissa hän on pelannut edelleen hyvällä menestyksellä, mutta lauantaina Purhosella on kovan luokan testi ja mahdollisuus edessään. Hän pelasi perjantaina tuloksen 68 ja yhteistulos 137 antaa peräti neljän lyönnin johdon ennen päätöskierrosta. Challenge Tourilla monta vuotta kiertänyt Purhonen saa pelikavereikseen Tuomas Tuovisen sekä Janne Mommon jotka jakavat kakkostilan Roope Kakon kanssa. Taistelu voitosta on käytännössä viiden miehen kauppa, Lassi Kivilompolon kahden kierroksen tulos on viisi lyöntiä Purhosta heikompi. Perjantaina tehtiin myös hole-in-one josta vastasi Espoon Golfseuran valmentaja Harri Minkkinen vaikealla ylämäkeen lyötävällä kuudennella reiällä jolla on mittaa 207 metriä. Minkkiselle holari oli uran kolmas. Ranskan avoimissa John Bickerton (-9) piti torstaina saavuttamansa kärkipaikan. 36-vuotias englantilainen pelasi avauspäivänä 63, toisena 70. Hän saa parikseen Skotlannin Gary Orrin joka on lyönnin päässä. Michael Campbell on nimimiehistä korkeimmalla, jaetulla kolmannella sijalla. Skandinaaveista voittoa tavoittelevat viikonloppuna yllättäjä Joakim Bäckström (-7), Peter Gustafsson(-6) sekä Henrik Stenson(-5). Panu Kylliäinen on kotiutunut mainiosti CT:lle kuluvan vuoden aikana hänen tahkottuaan kahden kauden ajan alemmilla toureilla. Vuosina 2002 ja 2003 Kylliäinen pelasi CT:lla rajoitetulla pelioikeudella mutta menestys jäi vaatimattomaksi. SHG:ta edustava Kylliäinen pääsi Madridissa jo seitsemännen kerran jatkoon, hän on karsiutunut yhden kerran. Tulokset 66 ja 67 oikeuttavat neljänteen tilaan, kisaa johtava Lee S. James on vain kahden lyönnin päässä. Viimeviikolla Kylliäinen oli 11:s joka on hänen uransa paras saavutus CT:lla. Kaudella 2005 Panu kunnostautui Nordic Leaquella jonka kautta hän sai kortin CT:lle. Thomas Sundström karsiutui yhdellä lyönnillä.
Pasi Purhosella on avaimet käsissään PGA:n mestaruuskisoissa