26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

OMEGA ja Yhdysvaltain PGA yhteistyöhön

OMEGA:n tuttu logo näkyy jatkossa myös PGA of American järjestämissä turnauksissa ja tapahtumissa. © Getty Images

Sveitsiläisen kelloperinteen ylpeyksiin kuuluva OMEGA on tehnyt merkittävän aluevaltauksen USA:ssa. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä julkistetun tiedotteen mukaan kellomerkki on seuraavat viisi vuotta paitsi Yhdysvaltain PGA:n virallinen ajannäyttäjä myös ammattilaisjärjestön kaikessa mainonnassa näkyvästi esiintyvä brändi.

Yhdysvaltain PGA:n merkittävimmät turnaukset ovat aina elokuussa neljän major-turnauksen sarjan päättävä PGA Championship sekä joka toinen vuosi USA:n maaperällä pelattava Ryder Cup. Näiden turnausten lisäksi järjestön ”virallinen ajannäyttäjä” tulee näkymään vuoteen 2016 saakka säännöllisesti mm. Senior PGA Championshipin ja kaikkien muiden PGA of American alaisten tapahtumien mainonnassa.

PGA of America toimii Yhdysvalloissa yhteensä 27 000 pelaavan tai opettavan golfammattilaisen etujärjestönä.

”Euroopassa ja Aasiassa pelattavien nimikkoturnaustemme myötä olemme pitkään tukeneet golfin kasvua maailmanlaajuisena urheilulajina. Nyt odotamme innokkaina sille jalustalle pääsemistä myös USA:ssa, minkä uusi sopimuksemme Yhdysvaltain PGA:n kanssa mahdollistaa”, OMEGAN hallituksen puheenjohtaja Stephen Urquhart sanoi.

OMEGA on tehnyt nimeään tunnetuksi myös olympialiikkeen kautta. Merkki on toiminut vuodesta 1932 lähtien 24 olympialaisten virallisena ajanottajana. Kansainvälisen Olympiakomitean ja OMEGA:n sopimus on voimassa vuoteen 2020 saakka.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje