Bernhard Langer jäi nyt 13:ksi seitsemän lyöntiä Pricelle hävinneenä.
Nick Pricen vuoro voittaa Champions Tourilla?
Sunnuntaina saattaa katketa yksi Champions Tourin kummallisuuksista, Nick Pricen voitottomien kisojen sarja. Entinen maailmanlistan ykkönen on tahkonnut 50-vuotiaiden Tourilla jo 38 kisaa kahden vuoden aikana .Kärkikymmenikköön hän on yltänyt 16 kertaa, voittaminen ei ole kuitenkaan onnistunut. Tämä on hyvin yllättävä, sillä aktiviiurallaan Price voitti 42 kisaa, näistä 18 PGA Tourilla. Hän oli ykkönen PGA Championshipissa kahdesti, British Openissa Price masensi viimeisten reikien kirillään Jesper Parnevikin. Viimeisin Pricen ykköstiloista on vuodelta 2002, joten sunnuntain tapahtumia seurataan suurella mielenkiinnolla. Tampa Bayssa pelattavassa viikonlopun kisassa pelataan kolme kierrosta, viimeiselle Price lähtee kolmen lyönnin johdosta. Hän on ollut samassa asetelmassa Champions Tourilla kolmasti aiemminkin, kaikkien todenäköisyyslaskelmien mukaan sunnuntaina on Pricen vuoro… -Pelini ei ole ollut riittävän hyvässä kunnossa. Luonnollisesti haluan yltää ykköseksi. Mark O Meara ja minä tulimme Champions Tourille, molemmilla on hyviä sijoituksia, mutta ei voittoja, Price haki lohtua vertauksesta toiseen entiseen maailmantähteen. Vaikka 50-vuotiaiden Tourilla pelaamisen ei pitäisi olla kovinkaan ryppyotsaista, on selvää, että Nick Price tuntee jo ulkopuoleltakin tulevat isot odotukset voittonsa osalta. Mike McCullogh, Larry Nelson ja Jay Haas ovat kukin kolme lyöntiä Pricea jäljessä, Tourin rahalistan ykkösellä Bernhard Langerilla ei ole viikonloppuna mahdollisuuksia voittotilin kasvattamiseen, eroa on yhdeksän lyöntiä.