16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Nick Faldon tähtäimessä Senior British Openin voitto

Tiger Woodsilla ja Nick Faldolla oli vuoden 2006 Openissa varsin leppoisa tunnelma keskenään © Getty Images

British Openiin ja Senior British Openiin on kolme kuukautta aikaa, Nick Faldon suoritukset kiinnostavat.Nick Faldo jätti suosiolla huhtikuun alussa pelatun Mastersin väliin ja nousi TV-kommentaattorin torniin jo kisan käynnistyessä. -Liian pitkä minulle, on Faldon usein kuultu analyysi nykyisestä Augustan kentästä. Nyt syynä oli kuitenkin ensisijaisesti työ kommentaattorina. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva Faldo ei ole pelannut kilpaa sitten viimesyksyn, kymmenessä viimeisessä kisassaan hän on karsiutunut yhdeksän kertaa ja jättäytynyt kerran avauskierroksen jälkeen pois. Faldon täyttäessä 50 vuotta Champions Tourin järjestäjät toivovat hänen innostuvan ikäistensä kanssa kilpailemisesta.Euroopan menestynein pelaaja ilahdutti alkuviikosta Senior British Openin järjestäjiä vahvistamalla että hän aikoo osallistua Muirfieldissa heinäkuun lopulla pelattavaan kisaan. -Muirfield on minulle erityisen rakas paikka, kesällä tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisestä Major-voitostani jonka saavutin nimenomaan siellä. Uskon että Muirfied ja Senior Open sytyttävät minut, samalla kentällä myös vuoden 1992 Openi voittanut Faldo toivoo. -Tavoitteeni on voitto , tiedän että se vaatii kovaa työtä mutta olen valmis sitä tekemään. Poikani Matthew tulee toimimaan caddienäni, Faldo kertoi suunnitelmistaan. Nick Faldo on edellisen kerran ollut kärjen tuntumassa nimenomaan Openissa, vuonna 2005 St.Andrewsissa pidetyssä kisassa hän oli upeasti 11:s. Viimevuotisessa Openissa päähuomio kiinnittyi kahtena ensimmäisenä päivänä Tiger Woodsin ja Nick Faldon pelaamiseen samassa ryhmässä. Faldo oli kommentaattorin roolissaan arvioinut Tigerin svingimuutoksia varsin kriittiseen sävyyn ja Woodsin tiedettiin harmistuneen asiasta. Kierrokset pelattiin kuitenkin hyvässä hengessä, Woods pohjusti ylivoimaista ykköstilaansa, Faldo karsiutui. Senior British Openin kärkitiloille nouseminen on Faldolle varmasti tärkeä haaste. Hän pelannee alkukesästä 1-3 kisaa ennen Carnoustiessa käytävää varsinaista Openia johon konkari osallistuu jo 33:n kerran peräkkäin. Ehtiikö Faldo sitten näissä muutamassa kisassa nousta sellaiseen vireeseen että pystyisi haastamaan ikäisensä mestarit selviää heinäkuun lopulla. Selvää kuitenkin on se, että Nick Faldo vetää Muirfieldissa suurimmat yleisömassat peräänsä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje