16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näppis näpäyttää golfkentillä ja kerää sympatiat!

Ballerina Jaana Puupposen balettitossu vaihtoi Vanajanlinnasa omistajaa kierroksen jälkeen.

Ikaalisten kentän pelaajat vasemmalta Asko Vainionpää, Pertti Kohtala, Näppis ja Hannu Narvi.Vuoden golfjulkkis, Näppis, vieraili Ikaalisten Golfin kentällä maanantaiaamuna 21.7. Hän pelaa 11 viikon aikana Suomen virallisten kenttien kaikki väylät. Paltamolainen metsuri Markku ”Näppis” Leinonen on noussut suosioon erikoisuutena, joka on pelannut näppylähanskoilla ja lyönti poikkeaa lähes kaikessa totutuista oppiesta. Erityisesti hän lyö lyhyitä chippejä yhdellä kädellä (näppiskuva 1). Tulostasoltaan hän on yltänyt hyviin amatöörituloksiin läpi Suomen vaelluksen. Jäljellä on Ikaalisten jälkeen vielä noin 25 kierrosta kymmenessä päivässä, kun takana on jo noin 120 kierrosta. Seurakseen hän on saanut kierroksille eri kentillä tunnettuja julkkiksiakin ja yleensä hyvän ylläpidon. Kestitsimme ja majoituimme (ts. vaimoni Inari) häntä pari päivää ja olin oppaana ja pelikaverina Ikaalinen-Virrat –Ähtäri-reitillä. Saimme Ähtärissä Näppiksen kanssa kunnon vesikylvyt, kuten Ikaalisissa ja Virroillakin ja seuraava kohde, Kuortane, jouduttiin siirtämään myöhemmäksi. Karaistunut metsän mies ei käyttänyt sateenvarjoa, kun muut tuskailivat niiden ja sadevaatteiden kanssa. Hän totesi että ei tämä vielä mitään ole! Tammikuulla +2 asteen räntäsateessa hän kaatoi kuusia työssään ilman mitään sadevaatteita. Siinä vasta kunnolla kastuu! Pari päivää Näppiksen kyydissä oli todellista extreme-urheilua, onhan aamulla ylösnouseminen kello 4.15 arjesta poikkeavaa. Kierroksen jälkeen hän toimittaa arviot kentästä Teemu Tyrylle, joka on organisoinut kiertueen. Kommentit löytyvät netistä osoitteesta www.golfpiste.fi. Kaiken kaikkiaan Näppiksen suoritus kahden päivän seuraamisen jälkeen tuntuu vieläkin uskomattomammalta kuin se jo muutenkin vaikutti. Keskivertopelaaja olisi moista leikkiä kestänyt tuskin viikkoa kauempaa. Unen vähyys on ilmiselvää ja ajaessani pari väliä hänen autoaan Näppis välittömästi hyödynsi tilanteen pienillä torkuilla. Kokonaisvaikutelma oli, että hän voitti sympatiat puolelleen joka paikassa. Häkellytti toki sillä, että vaikka lähes kaikessa tekee ”epäortodoksisesti” ja silti oli tuloksissa aina kärjen tahdissa. Kentällämme järjestettiin erillinen Näppis-sippi kilpailu, jonka osanottajamäärä jäi surkean kelin vuoksi vähäiseksi. Erikoista on myös, että hän lyö draiverilla väyliltä jatkuvasti onnistuneita lyöntejä. Tietenkin putti on käänteinen, eli vasen käsi alhaalla, kun 99 % prosenttia pelaa toisin! Pertti Kohtala, IkG ry

Anssi Kankkonen n&#228,ytti N&#228,ppikselle pelaamisen mallia Vanajanlinnassa

Anssi Kankkonen pääsi viimeisellä reiällä chippaamaan birdietä reilun kuuden metrin matkalta.Maassamme on muutamia kaupunkeja pääkaupunkiseudun lisäksi joiden ympärillä on tavallista enemmän kenttiä väkimäärään nähden. Tällaisia golfkeskittymiä ovat mm. Turku, Lahti, Porvoo ja Hämeenlinna. Turun ympäristössä 18 reikäisiä kenttiä on laskutavasta riippuen 6-7, Lahden seudulla sama määrä. Porvoon talousalueellakin kenttiä on neljä, Hämeenlinnan torilta kohtuuetäisyyden päässä pelattavia reikiä 90, 9-18 reikäisiä kenttiä peräti seitsemän. Näppis Leinonen saapui Hämeenlinnan tiilaaksoon Lahden suunnalta jossa vierähti kolme päivää. Samanverran oli laskettu aikaa kuluvaksi Hämeenlinnassa josta matkailuauto suuntasi sunnuntaina iltapäivällä kohden pohjoista. Toukokuun 20:s päivä alkanut urakka on sujunut varsin hyvin ilman takaiskuja tai suurempia vaikeuksia. -Pari kertaa olen ajanut harhaan, muuten tämä on mennyt ihan hienosti, erittäin positiivisen elämänasenteen omaava Näppis summa. Kainuulaisen hammasta on kolottanut pidemmän aikaa, talvella kotimaisemissa laitettu väliaikainen paikka tarkastettiin perjantaina Hämeenlinnan terveysaseman hammasasemalla. -Oli hyvä että kävin, nyt ei enää koske, sillä ei pystynyt puremaan mitään kovempaa, Näppis valotti olotilaansa. Perjantaina iltapäivällä Näppis pelasi Vanajanlinnassa vierailtuaan sitä ennen Peltolan kentällä. -Niin paljon olen hyvää kuullut tästä kentästä, että odotukset ovat korkealla, mitenköhän noiden griinien kanssa pärjää, hän empi ennen kierrokselle lähtöään. Vanajanlinnan golfin toimitusjohtaja Petri Peltoniemi, golftoimintiojen moottori Anssi Kankkonen sekä Näppiksen ystävä Kari Kuparinen lähtivät peliseuraksi. Viimeisellä reiällä seuraan liittyi myös ballerina Jaana Puupponen jonka kanssa Näppis otti haasteottelun. Pian 40 vuotta täyttävä Anssi Kankkonen on maamme voitokkain pelaaja Challenge Tourilla, ykköstiloja on kolme. Euroopan Tourillakin hän on pelannut kolme kautta 90-luvulla. Pallo lentää edelleen erittäin pitkälle, usein tarkkaankin. Kotimaisissa kisoissa Kankkonen on käynyt vanhasta muistista kisaamassa nuorempiensa kanssa. -Pelaaminen toki maistuu, mutta kun harjoitteluun ei jää aikaa, on turha elätellä liian isoja toiveita pelin suhteen, Kankkonen järkeilee. Vanajanlinnassa Näppiksen peli lähti takerrellen käyntiin, kolmen reiän jälkeen hän oli jo viisi yli. Loppukierros sujui paremmin, yhteistulos kahdeksan yli, 80 on erittäin kohtuullinen ensikertalaiselle. -Hieno kenttä, mutta olivatpa kovia nämä viheriöt, en saanut oikein otetta. Pallo menee kyllä ihan sinne minne sen lähettää, reilua peliä, taito mitataan todella, Näppis analysoi. Kankkonen hoiti rutiinillaan lopulta skineistä itselleen pienen tilin vaikka sai honöörin ensimmäisen kerran vasta 11:lla. -Näppis on hieno ihminen ja tämä projekti valtavan upeaa markkinointia koko lajille. Meille oli kunnia saada pelata hänen kanssaan, Kankkonen kehui Kainuun kasvattia. Anssin isä Veikko ”Viki”Kankkonen on kotoisin samoilta seuduilta, Sotkamosta. Anssi Kankkosella, Petri Peltoniemellä ja Kari Kuparisella oli hauskaa Näppiksen kanssa pelatessaan.Toimitusjohtaja Petri Peltoniemi tutustui Näppikseen jo 90-luvulla jolloin tämä ajoi usein moottoripyörälllään Paltamosta Katinkultaan jossa Peltoniemi oli golfkentän toimitusjohtajana. -Oli se melkoinen näky kun mies tuli bäginsä kanssa pyörällä kypärä päässään. Satoi tai paistoi. Pelasi 2-3 kierrosta ja ajoi takaisin kotiinsa. Toiminnan mies josta näkee, että golf on hänelle elämän eliksiiri. Pelin jälkeen Peltoniemi ja Kankkonen saunottivat Näppiksen ja veivät Vanajanlinnaan illalliselle joka venyi pitkälti yli puolenyön. Muun seurueen nauttiesssa vielä kohtuullisesti baarin antimista joi Näppis vettä ja vastaanotti muiden ravintolassa olleiden kannustuksia. -Komea on linna, tosi hieno. Kaikkea sitä matkallaan näkee. Vaan kun saisi toisen kerran tämän kentän pelata niin uskoisin paukuttavani alle 80:n lyönnin, se jäi hivenen harmittamaan, palautti Näppis keskustelun oleelliseen. Ballerina Jaana Puupponen joka oli miehensä kanssa Näppiksen ”varjoryhmässä” pelasi päätösreiän tämän kanssa ja hävisi tasoituksellisen haasteottelun. Palkinnoksi Näppis sai Puupposen tanssitossun omistuskirjoituksella sekä kutsun balettiin tulevan talvikauden aikana. -Hurmaava tyyppi ja niin aito ihminen. Kuinka jonkun lyönti voikaan olla noin automaattisen oloinen, ihasteli Puupponen näkemäänsä.

Peli sujui Aulangon vanhalla kent&#228,ll&#228,

Aulangon vanhan kentän avauksissa tarvitaan tarkkuutta. Kuva kakkosen uloslyöntipaikalta.Näppis Leinonen pelasi Hämeenlinnan päivinään kuusi täyttä 18 reiän kierrosta, näiden lisäksi Aulangon vanhan kentän, Hugon kertaalleen ( yhdeksän reikää) . Ylitöiksi meni taas, alkuperäisen suunnitelman mukaisestihan Näppiksen piti kiertää vain kertaalleen kaikki 6-9 reikäiset kentät. Projektin reikämäärä kasvaa jatkuvasti ja tullee menemään yli 2500:n. Tämän lisäksi tulevat kaikki par-3 kentät sekä kierroksen loppuvaiheilla 1-3 kenttää jotka eivät ole ns. virallisia kenttiä. -Kelpaahan Hämeenlinnassa asua, täällä on tosiaan valinnanvaraa. Tawast ja Aulangon Eversti olivat mielestäni varsin samanoloisia kivoja klubipelaajan kenttiä, Vanajanlinna tietysti se helmi tarjonnassa. Vaan eivätpä ole huonoja kenttiä nuo yhdeksänreikäisetkään, Peltola, Aulanko, Hattula ja Lepaa, Näppis antaa tunnustusta. Tulokset olivat totutusti 80 lyönnin molemmin puolin. Aulangon Eversti kentällä Näppis pääsi tulokseen 79, heikoinkin oli 81, joten tasaisuus oli silmiinpistävää. Aulangon Hugolla Näppis pelasi vain yhdeksän reikää, mutta piti kokemastaan. -Siellä sai olla tarkkana, tilaa ei ollut paljoa mutta haasteita sitäkin enemmän. Oli sellainen puistokenttä jossa joutuu varmasti kehittelemään erilaisia lyöntejä, yli ja ali, ohi puiden, Näppis analysoi. Tulokseksi vanhalla kentällä tuli 36, kaksi yli parín. -Näitä tuloksia on aina vähän vaikea verrata. Kierroskeskiarvosta pitäisi oikeastaan poistaa pari kenttää joiden par-luku on niin alhainen, en halua että vääristyy ainakaan alaspäin nämä keskiarvot, peliisä ja tuloksiinsa äärimmäisen oikeudenmukaisesti suhtautuva Näppis on viestinyt moneen otteeseen. Aulangon Eversti-kentällä Näppistä isännöivät Juha Hakulinen, Risto Salo ja Peter Rindell.Aulangon Eversti kentällä valmistaudutaan huolellisesti jo kesän 2010 EM-kisoihin joita kenttä isännöi yhdessä Vanajanlinnan kanssa. -Vuosi vuodelta kenttä paranee ja täällä on hyvä meininkin päällä. Vanha kenttä täydentää palvelukokonaisuuttamme, lisäksi yhteistyö Tawastin kanssa on tiivistymässä. Suuri osa ihmisistä haluaa kiertää monilla kentillä ja tähän olemme kehittämässä toimivia ratkaisuja, puheenjohtaja Risto Salo kertoi. AGK täyttää Lahden Golfin tavoin 50 vuotta kaudella 2009.

Loppusuora aukeaa, tahti on tiukka

Näppis on kiertänyt jo yli kaksi kuukautta pitäen vain yhden reilun viikon mittaisen loman jonka aikana pelasi 19 kierrosta. Hämeenlinnasta matka suuntautui pohjoiseen kohden Pohjanmaata. Ohjelmassa on viimeisten 11 päivän aikana 36-72 reikää golfia joka ainut päivä. Tämän päälle tulee tiukkaa matkustusta, Pohjanmaalta Näppis suuntaa pääkaupunkiseudulle, Ahvenanmaalle sekä Varsinais-Suomen kautta kohden finaalikenttää Kytäjää jossa kiertue päättyy 31.7. -En ole yhtään miettinyt mitä teen kiertueen jälkeen, seuraavana päivänä on tarkoitus kyllä toki pelata, välipäiviä en ole suunnitellut, Näppis pohti sunnuntaina 20.7 Openin loppuratkaisuja Parkonossa seuratessaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje