16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näppiksen kenttä -yhden miehen taideteos

Maailman parhaat lumiviheriöt ovat suurella todennäköisyydellä Paltamossa.

Maailman

Suomen kuuluisin amatöörigolfari, kaudella 2008 vajaan kahden kuukauden aikana kaikki maamme kentät kiertänyt” Näppis” jatkaa päivittäistä golfaamistaan ympäri vuoden, kuten on tehnyt jo 20 vuoden ajan. Päivittäin ULKONA pelaaminen tai lyöminen tuntuu väkisinkin epätodelliselta ja lähes ylivoimaiselta toteuttaa.Tutustuminen Näppiksen kotimaisemiin ja keskustelut hänen talvikenttäänsä vakinaisesti kiertävien ystäviensä kanssa valaisevat asian käytännön järjestelyjä sekä Näppiksen sielunmaisemaa melkoisesti.

Kotitilallaan hänellä on rakennettuna lyöntipaikkoja sekä ulos maastoon , että idylliseen hirsimökkiin, jossa yksi seinä on Oulujärvelle auki lyömistä varten. Näppiksen

Golfaava vieras mykistyy täysin nähdessään ”kruunun jalokiven” Näppiksen talvikentän jonka ensimmäinen väylä lähtee aivan pihan tuntumasta. Se on täysin omaa luokkaansa Suomessa, varmasti koko maailmassakin.

Näky Paltamon Melalahteen tultaessa on aurinkoisena maaliskuun päivänä kuin golfarin satukirjasta.Näppiksen sukutilan pelloilla risteilee kuusi 68-150 metristä ”väylää” joiden päässä on lumivallien ympäröimä muotoiltu viheriö. Lyöntipaikkoja on peräti 20, kenttää voi kiertää aamusta iltaa varsin erilaisia reikiä pelaten. Puttaaminen

Peli avataan kullakin väylällä matolta. Väylä on umpihankea, mikäli avaus ei osu viheriöön, pallon löytää yllättävänkin helposti sen hankeen jättämästä jäljestä. Tupsutuksen jälkeen peli jatkuu. Viheriölle pudotessaan pallo pysähtyy uskomattoman hyvin. Mikäli se kuitenkin nousee ympäröivälle lumipenkalle, pallon saa paikallissäännön mukaan palauttaa viheriölle. Satojen tuntien urakka Näppis pohjustaa syksylllä ennen lumien tuloa viheriöiden paikat huolella. Vuosien mittaan hän on muuttanut niiden muotoa ja pystynyt vaikuttamaan tälläkin toimenpiteellä siihen, kuinka koviksi tai pehmeiksi ne muodostuvat. ”Syksyisin menee kymmeniä tunteja viheriöitä hinkatessa. Iso työ on tammikuussa kun lanaan viheriöt kuntoon ja rakennan kentän. Tämä vaatii päivittäistä huolenpitoa. Ennen pelien alkua lanaan ja tasoitan viheriöt, aikaa siihen menee tunnista reiluun kahteen.Kova urakka se on, en tiedä vieläkö ensivuonna tämän jaksan tehdä”, Näppis kertoo. Kyseessä on täysin yhden miehen show, sillä Näppis ei anna kenenkään ulkopuolisen osallistua kenttänsä hiomiseen tai huoltotoimenpiteisiin. Juha

”Julle” (Näppis) on golfin ja tämän kentän suhteen perfektionisti, joka tekee kaiken oman näkemyksensä mukaan. Samanlainen työmyyrä hän on täällä kentällä kuin ammatissaan metsätöissä. Tekee kahden tavallisen miehen hommat. Me vieraat tuomme kisaeväät, makkarat ja kahvit. Pelit käynnistyvät puolenpäivän jälkeen ja aina pelataan skinejä, kymmenen sentin panoksella”, valottaa vakiiokaartiin kuuluva Juha Rimpiläinen joka toimi Näppis on Tour-kiertueella yhtenä hänen kuskeistaan. ”Kenttä on rakentunut harjoitteluun liittyvien lyöntipaikkojen jatkeeksi. Ei jaksanut loputtomiin lyödä palloa peltoon tai järvelle.Aloitin kentän kunnostamisen 90-luvun puolivälistä. Hieman se on muuttanut muotoaan vuosien varrella. Mutta eikös ole ihan hyvä layout väylillä”, Näppis kysäisee jo parin reiän pelin jälkeen. ”Oma talvikenttä ja siellä pelaaminen on minulle jopa mieluisampaa kuin kesällä kenttien kiertäminen”, Näppis on todennut moneen otteeseen. Potkukelkka

Viheriöt ovat lähes käsittämättömän upeat. Hyvin muotoillut ja riittävän isot. Kun ollaan piukaksi tampatulla lumella, nopeudet putatessa ovat alkuun vaikeita hahmottaa, silti ne ovat loogisia ja mittaavat osaamista isolla kädellä. On hyvin vaikeaa kuvitella, että jollain toisella talvikentällä Suomessa tai ulkomailla olisi läheskään samantasoisia viheriöitä.

Ei pakkasrajaa

Näppis Leinosen herätyskello soi arkiaamuisin kolmen jälkeen. Jo neljältä hän on metsätöissä, kymmeneltä käynnistyvät kentän huoltotoimet, pelit alkavat puolenpäivän jälkeen. Kauden aikana eri pelaajia käy noin 30, päivittäin skiniin osallistuvia on 1-3 ryhmässä viidestä viiteentoista.

”Vaan kyllä tänne ovat tervetulleita ulkopuolisetkin. Ollaan vaan niin korvessa, että siitä ei ole pelkoa, että ohikulkijat osuisivat”, Näppis kertoo ja nauraa tapansa mukaan isosti päälle.

”Kentällä pelataan tammikuusta maaliskuun toiselle puoliskolle. Jos tulee suojapäivä, viheriöille ei voi mennä, ne painuvat jalanjäljistä heti pelaamattomaan kuntoon” , kenttämestari määrittää.

Aito

Kireät pakkaspäivät eivät pelejä ole siirtäneet, korkeintaan vähentäneet vieraiden määrää. ”Aina lyön ilman hanskoja. Tällä kaudella kovin pakkanen on pelin aikana ollut yli 36 astetta.” Finnish Tourin kisaan villillä kortilla?

Ennen joulua Näppis kävi jo lähes perinteisellä Thaimaan pelireissulla. Kun lumet maaliskuun lopulla lähtevät ja kenttä sulkeutuu, jatkuu päivittäin lyöminen matoilta pellolle.Tiukimman talven aikana, ennen kentän avaamista Näppis löi matoilta ja hirsimökistä noin 70.000 lyöntiä. ”Kesälle ei ole ihmeempiä suunnitelmia, kotipuolessa enimmäkseen skinejä Paltamon kentällä pelailen. Kentän omistaja Reijo Riihimäki vähän ehdotteli, että pelaisin syksyllä Finnish Tourin kisassa villillä kortilla, vaan enpä tiedä mitä siitä tulee”.

Minulla oli suuri ilo ja kunnia tutustua Näppikseen hänen marathonissaan Paltamossa kesällä 2007. Silloin käydyistä keskusteluista käynnistyi Näppiksen Tourin suunnittelu ja toteutus. Joka ainut kerta ensitapaamisen jälkeen Näppis on vannottanut käymään myös talvikentällään.

Olen erittäin iloinen että tuli vihdoin lähdettyä, kokemus oli uskomaton. Tästä kentästä ja miehestä sen takana pitäisi tehdä kansainväliseen jakeluun dokumentti joka olisi mitä parasta Suomi-brändin rakentamista golfin kautta. Se olisi nimenomaan aitoa asiaa.

Sentit

Ja Näppis sekä kenttänsä itsessään edustavat paljon sitä samaa josta golf aikoinaan on lähtenyt liikkeelle Skotlannissa. Aitoa rakkautta lajiin, sosiaalista kanssakäymistä ja pientä keskinäistä kilpailua. Päivän reissu lentäen Kainuuseen talvigolfiin on avartava ja unohtumaton kokemus. Ehdotin Näppikselle jo Golf Digestin talvikisojen pitämistä Paltamosssa kevättalvella 2011. Tätä kotimaista golfherkkua näet pitäisi mahdollisimman usean kenttä-ja kokemusbongarin päästä testaamaan.

Tiistaina 22. maaliskuuta kenttä on ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden aikana suljettuna.

”Lämpötila nousi tänään plussan puolelle, kentälle ei voi mennä. Mutta skinit jatkuvat loppuviikosta jos sääennuste pitää paikkansa ja ilmat kylmenevät,” Näppis raportoi Paltamosta.

Teemu Tyry

Näppis on Tour, 2008

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)