Nämä golfkenttien nykyiset toimitusjohtajat ovat kilpailleet eri urheilulajeissa SM-tasolla - Golfpiste.com

13.1.–20.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Nämä golfkenttien nykyiset toimitusjohtajat ovat kilpailleet eri urheilulajeissa SM-tasolla

Juha Laukkanen heitti keihästä yleisurheilun Kultaisen liigan kilpailussa Oslossa kesäkuussa 1999. Kuva: Getty Images

Eniten toimitus- ja toiminnanjohtajien joukossa on entisiä kilpagolfareita.

Golfkenttien toimitusjohtajat ovat monipuolisia osaajia, joista osalla on myös liikunnallinen tausta – joko kilpaurheilijana tai esimerkiksi koulutuksensa tai aiemman työnsä kautta.

Tutkimme Suomen golfjohtajien henkilöyhdistyksen jäsenluetteloa ja koostimme listan niistä kenttäyhtiöiden tämänhetkisistä toimitusjohtajista, jotka tietojemme mukaan ovat kilpailleet jossain urheilulajissa vähintään aikuisten SM-tasolla.

Golfalalla työskentelee monia kansallisella tasolla kilpailleita golfareita, ja he muodostavat myös kenttien toimitusjohtajien jakkaroilla entisen urheilijoiden enemmistön. Ei-kilpagolftaustaisten ”toimareiden” joukossa eniten on jääkiekkoilijoita: Jari Hakkarainen (Tapiola Golf), Esa Palosaari (Porvoo Golf), *Timo Salo (Kultaranta Golf Naantali) ja Arto Sirviö (Vaasan Golf).

Arto Sirviöllä vahva kiekkoura

Nelikosta Sirviö on menestynyt kiekkokaukaloissa parhaiten. Hän pelasi 80- ja 90-luvulla SM-liigaa neljässä eri joukkueessa (HIFK, Jokerit, KalPa ja Kiekko-Espoo) ja viihtyi pari kautta Ruotsin pääsarjassa. Sirviöltä löytyy liiga-uralta yksi kulta ja yksi hopea. Hän pelasi myös vuoden 1983 MM-kilpailuissa sekä seuraavana vuonna Sarajevon talviolympialaisissa.

Hakkaraisen seuroja olivat JoKP sekä Jokerit, Palosaari puolestaan edusti urallaan Kärppiä. Yhden pronssimitalin saavuttanut Salo pelasi SM-liigaa KalPassa ja TPS:ssä.

Golfareista SM- ja EM-tasolla ovat kilpailleet Sohvi Aitala (os. Härkönen, Imatran Golf), Nina Katajainen (os. Isaksson, Archipelagia Golf) sekä Kari Kuivasaari (Aulanko Golf). Kaikilta löytyy SM-mitaleita ja ammattilaisenakin pelanneella Aitalalla on lisäksi MM-edustuksia.

Todellinen palloiluikoni on HIFK Golfin **Hanna Teerijoki, joka on ainoana eurooppalaisena edustanut maataan maajoukkueessa kuudessa eri lajissa (lähde: Wikipedia). Jalkapalloa, jääpalloa, jääkiekkoa, maahockeyta, kaukalopalloa ja golfia ylimmällä tasolla pelanneella Teerijoella on peräti 26 Suomen mestaruutta viidestä lajista. Jääkiekossa hän ei ole voittanut SM-kultaa, mutta meriittien joukossa on kaksi Ruotsin mestaruutta.

HIFK:n jääpallon miesten edustusjoukkue olisi aikoinaan ottanut Teerijoen riveihinsä, mutta Suomen Jääpalloliitto ei antanut tähän lupaa. Teerijoki muodosti myös vuoden 2000 golfin MM-kisoissa Suomen naisten joukkueen yhdessä Riikka Hakkaraisen kanssa.

Muita SM-tasolla golfia pelanneita toimitusjohtajia ovat mm. Lauri Gulin (Helsingin Golfklubi), Janne Pelkonen (Pickala Golf), Vesa Rontu (Tawast Golf) ja Juha Ruponen (Tuusulan Golfklubi).

Karelia Golfin Petja Vuojärvi on tullut tunnetuksi hieman vauhdikkaamman lajin taitajana.

Kansainvälisellä tasolla koko joukon ansioitunein joukkueurheilija on Viipurin Golfin toimitusjohtaja Kari Kalin, joka pelasi ensimmäisenä suomalaisena yli 300 lentopallomaaottelua. Passarina pelannut Kalin saavutti Raision Loimussa neljä Suomen mestaruutta.

Lähes samalle viivalle yltää Ähtärin Golfissa työskentelevä, Kalinin entinen seurakaveri Jussi Jokinen. Hänellä on niin ikään neljä SM-kultaa Raision Loimun joukkueesta sekä 226 maaottelua. Jokinen päihittää Kalinin kuitenkin SM-sarjaotteluiden määrässä. Niitä hän tahkosi urallaan 501.

Myös Keimola Golfin Pekka Palmuselta löytyy SM-otteluita Lahden Kimmon lentopallojoukkueen riveistä.

Juha Laukkanen viskasi keihästä yli 88 metriä

Yksilölajeista menestynein on Harjattula Golfissa työskentelevä Juha Laukkanen, joka teki vuonna 1992 keihäänheiton Suomen ennätyksen, 88,22 metriä. Kaksinkertainen Kalevan kisojen voittaja on edustanut Suomea arvokisojen kaikilla ylimmillä tasoilla. Kovin kansainväinen saavutus on Barcelonan kesäolympialaisten kuudes tila vuodelta 1992.

Sohvi Aitala voitti 2000-luvun alussa Finnish Amateurin ja pelasi Suomen joukkueessa kahdet peräkkäiset MM-kilpailut. Kuva: Juha-Pekka Aitala

Sirivön ja Laukkasen ohella olympiakokemusta löytyy Pielis Golfin Juha Holopaiselta, joka kilpaili Lillehammerin talviolympialaisten freestylessä vuonna 1994. Lahden Golfin Tommi Nikunen on puolestaan osallistunut mäkihyppyurallaan muutamaan maailmancupin osakilpailuun.

Joukkoon mahtuu myös yksi futsalissa menestynyt golfjohtaja. Hirsala Golfin Jussi Kuusela pelasi kolmessa eri joukkueessa Futsal Liigaa  vuosina 2006−2007 ja 2009−2011. Paras saavutus on peräisin uran viimeiseltä kaudelta, jolloin hän otti GFT Espoon riveissä SM-pronssia.

Hyvinkään Golfin toimitusjohtaja Hannu Hämäläinen voitti viime vuosikymmenen alussa kaksi SM-kultaa 100 metrin juoksussa, joista toinen tuli 4 x 100 metrin viestistä. Hämäläinen ylsi vuoden 2010 Barcelonan EM-kilpailuissa satasen välieriin ja oli samoissa kisoissa 4 x 100 metrin viestijuoksussa Suomen ennätyksen tehneen joukkueen ankkuri.

Kullon toimitusjohtaja ylitti Atlantin soutuveneellä

John Blässarin (Kullo Golf) SM-tason saavutuksista ei ole tietoa, mutta sellaiseksi voinee rinnastaa maailmanympäripurjehduksen, johon hän osallistui 80–90-lukujen taitteessa. Blässar toimi Union Bank of Finland -nimisessä veneessä mm. keulakansimiehenä. Vajaat kaksi vuotta sitten Blässar oli mukana Antigualle Atlantic Challenge -soutukilpailun pariairosoutajien luokassa. Hän käytti yhdessä parinsa Markus Mustelinin kanssa Atlantin ylitykseen 41 päivää ja 11 tuntia.

Honkalehto valittiin myös kahdesti pesäpallon arvostettuun Itä-Länsi-otteluun.

Karelia Golfin Petja Vuojärvi on tullut tunnetuksi hieman vauhdikkaamman lajin taitajana. Viime vuonna Kontioniemen kentän toimitusjohtajana aloittaneen Vuojärven palkintokaapista löytyy moottorikelkkailun SM-mitaleita enduroluokasta, ja ura jatkuu edelleen.

Vauhtilajien SM-mitalisti on myös Nordcenter Golf & Country Clubin toimitusjohtaja Antti Ahti, jonka palkintokaapista löytyvät sekä enduron että motocrossin SM-pronssimitalit. Ahti ajoi motocrossissa aikanaan nuorten MM-sarjaa.

Perinteisimmistä joukkuelajeista, Esa Honkalehto (Linna Golf) pelasi Hyvinkään Tahkon SM- ja Superpesisjoukkueessa vuosina 1983–1995. Hän oli sarjan paras etenijä vuonna 1988, ja voitti urallaan kuusi SM-mitalia. Honkalehto valittiin myös kahdesti pesäpallon arvostettuun Itä-Länsi-otteluun.

Joukosta löytyy myös salibandyn F-liigassa esiintynyt golfjohtaja: ***Markus Lahtinen (Himos Golf) pelasi kymmenkunta vuotta sitten yhden kauden Tampereen Ilveksen liiga-joukkueessa.

Mecki Kåhre on juhlinut kahdesti jääpallon SM-kultaa

Teerijoen ja muiden jääkiekkoilijoiden ohella hyvän kilpaurheilu-uran liukkailla jäillä on luonut St. Laurence Golfin toimitusjohtaja Mecki Kåhre. Hän voitti jääpallon Suomen mestaruuden Botniassa vuonna 1989 ja pelasi seuraavalla kaudella Ruotsissa ammattilaisena IF Karlstad Götän riveissä. Kåhre palasi myöhemmin Botniaan, jossa hän saavutti toisen mestaruutensa kaudella 1992.

Kyseinen urheilijoiden lista ei ole aukoton. Mikäli tiedät muita jossain urheilulajissa vähintään aikuisten SM-tasolla kilpailleita tämänhetkisiä toimitus- tai toiminnanjohtajia, kerro siitä tämän jutun kommenttikentässä.

*Timo Salo työskentelee Kultaranta Golf Naantalin, **Hanna Teerijoki HIFK Golfin ja ***Markus Lahtinen Himos Golfin toiminnanjohtajana.

Juttua muokattu 28.10. klo 13.47 

Lue seuraavaksi: ”Päitsissä” kaasutteleva Jan Ruoho odottaa kädet syyhyten Cooken uutta aikakautta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)