16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Naisten Euroopan kiertue suurempi kuin koskaan

Ursula Wikström saa nyt kiertää Euroopassa ilman suomalaisia pelikavereita. Mukana matkassa on kuitenkin poika Erni ja lastenhoitajana yleensä oma isä tai äiti.

Sophie Gustafson voitti Euroopan kiertueen rahalistan vuonna 2007, vaikka pelaa pääasiassa USA:ssa.  &copy Getty Images Kiertueen uudet kilpailut pelataan Espanjassa, Turkissa, Saksassa, Irlannissa ja Göteborgissa Ruotsissa. Vaihtelua tulee myös vanhoihin kilpailuihin, joista kuusi pelataan uudella kentällä. Kausi starttaa naisten World Cup -kilpailulla 18.–20. tammikuuta Etelä-Afrikassa ja päättyy tuttuun tapaan ensi joulukuussa Dubaissa. World Cupiin pääsee mukaan vain parhaiden golfmaiden kaksihenkiset joukkueet. Suomi ei ole tänä vuonna mukana. Varsinaiset LET:n kilpailut alkavat helmikuun lopussa Australiassa. Finnair Masters pelataan jälleen loppukesästä Suomessa. Elokuun 29.–31. kiertueen tähdet kokoontuvat Taliin, nyt neljättä kertaa. Vaikka Minea Blomqvist pelaa pääasiassa USA:ssa, nähdään hänet ainakin Talissa. Suomen osakilpailu on saanut järjestelyistään kiitosta ja kehuja, mutta kuuluu vielä palkintosummaltaan (200 000 euroa) kiertueen pienimpiin.

Wikstr&#246,m ainoana suomalaisena kiertueella

Euroopan kiertueella pelaa täydellä pelioikeudella vain yksi suomalainen, Ursula Wikström. 1-vuotiaan Erni-pojan äiti on pelannut kiertueella vuodesta 2004 lähtien. Taso on ollut kohtalaista ja tasaista, sijoituksia top10:iin on kaksi. Reissaaminen lapsen kanssa on kunnioitettavaa ja harvinaista. Toivottavasti Wikström löytää tukijoukkojen avulla tällä kaudella entistäkin paremman vaihteen ja tavoittelee useammin kärkisijoja. Wikström saa satunnaisesti suomalaisia pelikavereita kilpailuihin. Minea Blomqvist pelaa todennäköisesti pari kisaa Euroopassa. Kaisa Ruuttilalla oli kiertueen karsinoissa yksi lyönti liikaa, mutta hän pääsee rajoitetulla pelioikeudellaan pelaamaan 6-10 kisaa kauden aikana. Ja mikäli menestystä tulee, kategoria sekä pelimahdollisuudet paranevat. Suomalaisittain tuleva kausi on naisten golfissa kuitenkin moneen vuoteen heikoin. Minea jatkaa maailman kovatasoisimmalla naisten kiertueella LPGA:lla, mutta Euroopan puolella on hiljaista. Riikka Hakkarainen lopetti uransa, samoin Pia Koivuranta jo vuosi sitten. Jenni Kuosa ja Hanna-Leena Salonen eivät onnistuneet uusimaan pelioikeuksiaan kiertueelle. Myöskään uudet tulokkaat, kuten Stenna Westerlund ja Rosa Svahn eivät onnistuneet karsinnoissa. Jälkimmäinen nelikko joutuu siis hakemaan vauhtia pääasiassa Ruotsin Telia-tourilta, jossa suomalaiset ovatkin aina pärjänneet mukavasti.

LET vuonna 2008

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje