16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minni otti vanhan caddien takaisin

Andy Techmeier ja Minea Blomqvist muodostavat taas parin jolta odotetaan menestystä

Minni Blomqvist saapui USA:sta tiistaina aamulla Helsinkii, hoiti käytännön asioita aamupäivällä ja oli pirteänä lehdistön edessä kello 14.00. Sunnuntaina päätöskierroksella neljänneltä sijalta 26:ksi romahtaneen Minnin olemuksesta ei näkynyt pettymystä, enemmänkin uskoa niistä signaaleista joita alkuvuodesta heikosti menneiden pelien jälkeen on ollut viimeisten viikkojen aikana ilmassa. -Näin vierestä ( pelikaveri Yani Tseng) kuinka kisa voitetaan, omaan tekemiseen tässä on vaan jatkossa uskottava ja tehtävä työtä sen eteen, Minni linjasi. Edessä seuraavien kahden kuukauden aikana seitsemän kisaa jotka ratkaisevat sen, saako Minea kutsun Solheim Cup-joukkueeseen. Mikäli Minea ei tee paria isoa sijoitusta ( top-ten) tai voita yksittäistä kisaa, on hänen kohtalonsa villin kortin ja kapteeni Alison Nicholasin harkinnassa. Euroopan Tourin listalta joukkueeseen otetaan viisi pelaajaa, tästä kategoriasta Blomqvist ei tule valituksi koska pelaa USA:ssa. Seuraavaksi otetaan neljä pelaajaa World Rankingilta, Minni on listan kahdeksas. Annika Sörenstamin nimi kummittelee vielä listoilla, kun hänet poistetaan, jää Suzann Pettersenin tulevasta Euroopan menestyksestä riippuen Minnin edelle vielä 6-7 pelaajaa. Iso pelko puserossa on suomalaisittain siinä, että viimeisiä villejä kortteja miettiessään Nicholasille voi tulla kiusaus kaivaa esiin naftaliinista oman ikäluokkansa konkareita kuten Trish Johnson tai nousevia maannaisiaan joita edustava Rebecca Hudson ja Melissa Reid. Blomqvist, World Rankingin 67:sta sijastaan huolimattta, tarvitsee nähtyä parempia sijoituksia seuraavan kahden kuukauden aikana vakuuttaakseen valitsijan. -Nicholasin kanssa pelasin muutama vuosi sitten ja hän hermostui minun tapaani toimia pelikentällä mainiten siitä kierroksen jälkeen. Otin sen tuolloin varsin raskaasti ja aloin lähes itkeä. Nicholas on sen jälkeen kysellyt jopa ex-valmentajiltani Pia Nilssonilta ja Lynn Marriotilta, kuinka saisimme välimme kuntoon, Minea kertoi historiaa. Blomqvist on ehtinyt viiden ammattilaisvuotensa aikana ehtinyt hankkia maineen varsin hitaana pelaajana Minean caddierintamalla tapahtuu taas. Hän antoi edellisvuoden päätteeksi potkut, jo kertaalleen hylkäämälleen Andy Techmeierille. Hyvää ja sopivaa ei löytynyt myöskäään alkuvuodesta 2009, pari viikkoa sitten Minni tarttui luuriin ja kertoi Andylle ikävöivänsä tätä. -Andy oli heti innostunut ja iloissaan soitostani. Nyt aloitamme kolmannen yhteistyöjakson , Blomqvist jatkoi. Elokuun lopulla järjestettävä Finnair Mastersin järjestelyt etenevät totutun rutinoidusti. Vapaa-ehtoisia kisaan tarvitaan taas noin 250, näitä tulee ympäri Suomen. <b>Melkoista jumppaa sai kilpailun promoottori Infront Sports sensijaan käydä pääsponsorien kanssa saadakseen nämä jatkamaan panostuksiaan. Minean ja Ursula Wikströmin loistava finaalipäivä sekä upeat järjestelyt saivat Finnairin, Nordean ja Volvon edustajat pistämään puumerkkinsä sopimuspapereihin. <b>Maailman suurin golfkilpailu</b> Finnair Masters järjestää koko Golf-Suomen kattavan viikkokilpailun, Finnair Masters Challengen. Kaikki suomalaiset amatöörigolffarit voivat osallistua kisaan millä tahansa suomalaisella golfkentällä, milloin tahansa. Kilpailussa pelataan 10 viikkokilpailua sekä kokonaiskilpailu 1.6 – 9.8.2009 välisenä aikana. Pelaajat ilmoittautuvat etukäteen kilpailukierrokselle Finnair Masters Challengen nettisivuilla tai tekstiviestillä.  Syötettyään tuloksensa tietokantaan pelaaja saa tietää omat pisteensä ja sijoituksensa meneillään olevassa viikkokisassa. Pelaajien sijoitus päivittyy nettisivujen leaderboardilla reaaliajassa, mutta pelaajien pisteet eivät näy ennen viikkokisan päättymistä.  Palkinnot ovat mahtavia. Joka viikon voittaja saa palkinnoksi Finnairin Euroopan-lennon! Kokonaiskilpailun kolme parasta muodostavat joukkueen Finnair Masters ProAmiin. Lisäksi koko kauden osalta palkitaan paras nainen ja poika- ja tyttöjuniori (alle 18v). Finnair Masters Global Challenge pelataan samalla periaatteella. Ulkomaalaisille tai ulkosuomalaisille amatööripelaajille tarkoitetussa kilpailussa parhaat voittavat paikan Finnair Masters Pro-Amiin Taliin kisaviikolle.  Ainutlaatuisen pelimuodon ansiosta Global Challenge on maailman suurin golfkilpailu. Finnair Masters yhteistyössä Finnairin kanssa haluaa näin aktivoida ulkomaalaisia golfareita mukaan kilpailuun ja siten lisätä Finnairin, Finnair Mastersin ja suomalaisen golfin tunnettuutta. Tarkemmat ohjeet löytyvät www.finnairmaster.com sivuilta.  Finnair Mastersin yritysyhteistyökumppanien ryhmä on pysynyt tiivisti yhdessä, huolimatta yleisestä haastavasta taloustilanteesta. Viidennen kerran järjestettävän golfin huipputapahtuman pääyhteistyökumppani Finnair on kasvattanut yhä panostustaan edellisvuodesta. Myös Nordea ja Volvo jatkavat pääyhteistyöyrityksinä. Pääyhteistyökumppaneiden lisäksi mukana on ryhmä kansainvälisiä huippubrändejä merkittävinä yhteistyökumppaneina. Näitä ovat mm. Cutter&Buck, Sagaform, Hilton, Puustelli, Kataja Event Service, Metroradio Finland, Entre Marketing, Sanoma Magazines Finland Gloria brändillä ja Suomen Golfpiste Oy. Golfautot tapahtumaan tuo J-Trading. Viime vuonna aloitettu yhteistyö Trexet Finlandin kanssa on laajentunut entisestään. Finnair Mastersin virallinen vaatemerkki Cutter&Buck pukee taas sadat vapaaehtoiset, ja mukaan tulee uutena myös Sagaform -brändi.  Sagaform on ruotsalainen keittiötarviketuottaja, joka tuo raikkaan tuulahduksen golfkeittiöihimme. Entre Marketing tulee myös tänä vuonna mukaan ja tuo osaamistaan VIP- ja expo-tilojen suunnitteluun. Helsingin kaupunki on ollut tapahtumassa mukana alusta asti ja lisää tänä vuonna panostaan. Mukana ovat Liikuntavirasto, Helsingin kaupungin tapahtumayksikkö sekä Greater Helsinki Promotion.  <b>HGK teki 25-vuotisen sopimuksen kaupungin kanssa</b> Helsingin kaupungin liikuntalautakunta hyväksyi tiistaina 12.5. yksimielisesti Talin kartanon maita, eli Talin golfkenttää koskevan vuokrasopimuksen Helsingin Golfklubin kanssa perusteellisen käsittelyn jälkeen. Sopimus on voimassa 25 vuotta ja HGK maksaa kentästä vuokraa n. 65 000 euroa vuodessa saman laskukaavan kaavan mukaan kuin Paloheinä. Vuosaaren vuokra on halvempi, koska kenttä on rakennettu satama-alueen läheiselle vanhalle maankaatopaikalle.  Maa-aluetta koskeva vuokrasopimus merkitsee, että Talin kartanon alueella olevien rakennusten alla olevan maan vuokra on myös määritelty. HKG jatkaa kaupungin kanssa neuvotteluja rakennusten vuokraamisesta tai vaihtoehtoisesti ostamisesta. Sopimuskokonaisuuteen kuuluu myös rakennusten korjaus, entisöinti tai rakentaminen kokonaan uudelleen. Talin vanha vuokrasopimus päättyy tämän vuoden lopussa.    <span class=

#video#Minea Blomqvistin svingi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje