Mikko Iloselta poistetaan umpilisäke - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Iloselta poistetaan umpilisäke

Mikko Ilosen leikkaus tietää pakkolomaa caddie Reginald Mokhosille.

Mikko

Mikko Ilosella on ollut vatsavaivoja jo muutaman viikon ajan. Kauden avauskisassa Abu Dhabissa hän oli tutkimuksissa, mutta sai lääkäreiltä peliluvan myös Bahrainin kilpailuun. ’Tiistai-iltana hakeuduin Lahdessa sairaalaan. Keskiviikkona aamupäivällä lääkärit päätyivät leikkaukseen. Tässä vaiheessa on tärkeää saada vaivat hoidettua jotta pääsisin täysin voimin keväällä takaisin kisoihin’, Ilonen kertoi. ’Kun tällaisesta leikkauksesta ei ole aiempaa kokemusta, on vaikeaa määritellä miten pitkä tauosta tulee. Toivoisin olevani kehissä taas maaliskuun jälkipuoliskolla , viimeistään huhtikuussa,’ hän jatkoi.

Iloselta jäävät väliin ainakin viikon kuluttua käynnistyvä Dubain kilpailu, sekä sitä seuraava Euroopan Tourin Intian kisa. Hänen kilpailuohjelmassaan ovat alustavasti näiden jälkeen Sisilian osakilpailu (17-20.3.), Andalucian mestaruus 24-27.3) sekä Trophee Hassan II (31.3.-3.4)

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)