Mikko Ilonen kahdeksas Skotlannissa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen kahdeksas Skotlannissa

Edellisestä voitosta Euroopassa on lähes kolme vuotta. Ernie Els on Loch Lomondin suosikkeja. © Getty Images

Mikko Ilosen avaus karkasi kahdesti varsin kohtalokkain seurauksin Loch Lomondin päätösreiällä &copy Getty ImagesMikko Ilonen pelasi sunnuntaina mainion kierroksen viimeisen väylän tiiauspaikalle asti. Hän oli neljäntenä, siinä vaiheessa vain kahden lyönnin päässä kärjestä ollut Ilonen löi valitettavasti vasemmalle veteen. Hän joutui droppaamaan lähes tiiauspaikalle, löi vasta neljännen viheriölle ja teki tuplan, joka pudotti hänet jaetulle kahdeksannelle sijalle. Ilonen ansaitsee sijoituksestaan reilut 99.000 euroa. Par viimeisellä olisi tuottanut 221.000, joten epäonnistunut lyönti oli Ilosen uran ehdottomasti kallein. 18:s oli Ilosen waterloo myös toisena päivänä, tuolloinkin hän löi veteen ja teki triplan. Viisi ylimääräistä lyöntiä, kuvitteelliset parit näillä kahdella reiällä ja Mikko olisi ollut kisan voittaja… Ennen päätösreikää Mikolla oli vielä kohtuullinen mahdollisuus ansaita paikka British Openiin, hänen edellään kahden lyönnin päässä oli vain Gregory Havret. Viimeisestä reiästä huolimatta Ilosen esitys oli kokonaisuutena erinomainen maailmantähtiä vilisevässä kisassa. Gregory Havret vei voiton, vaikka kaikkien katseet olivat varmasti tarkentuneet <a href=Phil Mickelsoniin. &copy Getty Images"> Kilpailun voitto ratkaistiin uusinnassa, jossa olivat mukana pitkään johtanut, mutta viimeisillä reiíllä vaihtelevasti pelannut Phil Mickelson sekä Gregory Havret. Mickelson löi ensimmäisellä uusintareiällä kaislikon reunaan, josta pääsi lyömään väylälle. Havret´n toinen lyönti päätyi viheriöbunkkeriin. Ranskalainen teki parin, Mickelson bogeyn ja koki tappion, joka oli hänelle luonnollisesti karvas, mutta lopulta oikeudenmukainen. 13:n jälkeen kahdella johtanut Mickelson söhri 14:lla kahdella chipillä ja kahdella putilla bogeyn, teki bogeyt johdettuaan vielä myös 16:lla ja 18:lla varsin heppoisten lyöntien jälkeen. Havret sai oivan revanssin, hän johti vuonna 2004 kahden ja kolmen kierroksen jälkeen. Voitto oli uran toinen ja tuotti peräti 738.000 euroa.

Mikko Ilosella taas edess&#228,&#228,n suurten mahdollisuuksien sunnuntai

<a href=Phil Mickelson on suurin suosikki Scottish Openin voittajaksi ennen päätöskierrosta &copy Getty Images">Mikko Ilonen nousi ulosmenossa Scottish Openin tähdeksi lauantaina. Hän teki birdiet reiìllä 3-6 ja oli hetken aikaa yksinään kisan kärjessä. Yhdeksännellä reiällä tuli kierroksen ensimmäinen bogey,sisääntulossa kaksi lisää. Yhteistulos -7( 66-70-70) nosti Ilosen takaisin kärkikymmeniköön. Eroa parhaaseen sellaiseen pelaajaan jolla ei vielä ole paikkaa British Openiin on vain 3-5 kolme lyöntiä. Kun kolmas kierros oli vielä hivenen kesken, Mikko Ilonen oli tällä listalla kuudentena edellään Gregory Havret, Steve Webster, Jose-Manuel Lara,Louis Oosthuizen sekä Philip Archer. Kisan kärkeen nousi lauantain aikana ensimmäistä varsinaista voittoaan Euroopasta metsästävä Phil Mickelson. Ernie Els päätyi Ilosen kanssa samaan yhteistulokseen, ja hän saattaa olla sunnuntaina pelikaverina. Ilosella on siis varsin vahvat kortit käsissään sunnuntain kierroksella. Paineita ei pitäisi olla, enemmänkin mahdollisuuksia. Mikko pelasi ensimmäisen ET kisansa samalla Loch Lomondin kentällä vuonna 2000 jolloin hän amatöörinä karsiutui yhdellä lyönnillä.

Mikko Ilonen nelj&#228, ly&#246,nti&#228, k&#228,rjest&#228, Loch Lomondissa

Gregory Havret on vielä ilman paikkaa British Openiin &copy Getty ImagesMikko Ilonen pelasi mainiosti myös Scottish Openin toisena päivänä. Kympiltä aloittanut Ilonen oli kahdeksan reiän jälkeen kolme alle kierrostaan ja vain kaksi lyöntiä kärjestä. 18:lla joka on dogleg vasemmalle hän teki triplan joita kyseisellä reiällä tehtiin 156 pelaajan kisassa Mikon lisäksi vain yksi. Työtapaturma siis, avauslyönti on toki haastava, mutta veteenlyönnit siinä harvinaisia. – Hyvä päivä triplabogeystä huolimatta. Svingi tuntui paremmalta kuin eilen ja putti kulki edelleen mallikkaasti (28 puttia). Tripla syntyi lyömällä pallon veteen ja pienellä ylimääräisellä säädöllä. Olen todella tyytyväinen, että sen esityksen jälkeen sain venyttyä yhden lyönnin alle parin, kertoo Ilonen päivän kierroksestaan. Ilosen kahden kierroksen taipaleeseen mahtuu vain yksi bogey.Hän on tehnyt kaikki kymmenen birdietään par-kolmosilla ja nelosilla, par-viitosilta on saldona kuusi paría. Kisan kärjessä ova alkukaudesta Aasiassa voittanut Jose-Manuel Lara sekä Gregory Havret joka jäi niukasti ilman British Open paikkaa Irlannissa, Pelle Edberg vei sen samalla tuloksella. Havret johti Loch Lomondissa kahden ja kolmen kierroksen jälkeen vuonna 2004, mutta pelasi päätöskierroksen tulokseen 74. Tuolloin jäi vielä ikuiseksi arvoitukseksi se, osuiko ranskalaisen lyömä pallo häneen itseensä alkureiíllä metsikössä. Havret ei tästä itse raportoinut, mutta televisiokuvan perusteella tilanne vaikutti siltä. Heti tapahtuman jälkeen hänen pelinsä hajosi varsin perusteellisesti… Kärkipari Havret ja Lara on kovien paineiden alla, ja helppo veikkaus olisikin se, että lyönnin päässä oleva Phil Mickelson ja kahdesti Loch Lomondissa voittanut Ernie Els jyräisivät viikonloppuna menestykseen. Mickelson on voittanut Euroopassa vain kerran, vuonna 1993 Ranskassa pidetyn Challenge Tourin kisan!. Rannevamma vaivaa edelleen ja Mickelson valitteli ailahtelevaa lyöntiään, joten toinen voitto saattaa jäädä hyvästä asetelmasta huolimatta vielä tulematta. Ernie Elsilla on matkaa kärkeen kolme lyöntiä, viikonlopun ”yllättäjä” saattaa olla kuusi lyöntiä kärjestä oleva Darren Clarke

Mikko Ilonen aloitti loistavasti Skotlannissa

Perinteikäs Scottish Open alkoi tänään. Kilpailun osallistujakaarti on Euroopan Tourin nimekkäimpiä. Maailman kovimmat pelaajat ovat lentäneet Brittein saarille totuttelemaan aikaeroon ja ilmastoon. Mukana ovat mm. Phil Mickelson, Ernie Els, Tom Lehman, Sergio Garcia, Angel Cabrera, Luke Donald sekä Colin Montgomerie. <a href=Phil Mickelson aloitti Loch Lomondissa huipputuloksella 65. &copy Getty Images">Mikko Ilonen taistelee paikasta British Openiin. &copy Getty ImagesIlosta ei nimekkäät pelikaverit ole ennenkään kylmänneet. Ilonen taistelee tiukasti paikasta Openiin. Kilpailun paras vailla kategoriaa oleva pelaaja pääse mukaan ensi viikolla Carnoustiessa pelattavaan British Openiin. Pelattuaan ensimmäisen kierroksensa Ilonen johti kisaa tuloksella -5. Ilosen huippukierros (66 lyöntiä) sisälsi 11 paria, loistavasti 6 birdietä ja ainoastaan yhden bogin. – Puttasin hyvin läpi koko kierroksen. Muutamia lähestymisiä lukuun ottamatta en lyönyt kovinkaan hyvin palloa. Keho ei ollut missään vaiheessa terävimmillään, mutta mieli oli sitäkin pirteämpi. Kaikesta huolimatta kelpo lenkki helpossa kelissä, toteaa Ilonen. Myöhemmin iltapäivällä Ilosen ohittivat Phil Mickelson, Sören Hansen sekä Graeme Storm, jotka kaikki pelasivat lyönnin Mikkoa paremmin. Tästä huolimatta Ilonen tulee olemaan erittäin korkealla ensimmäisen kierroksen jälkeen ja mahdollisuudet menestykseen ovat loistavat. Ernie Els pelasi ensimmäisen kierroksen mukavasti tulokseen 69 (-2).

Ernie Els hakee vauhtia Openiin Skotlannin avoimista

Ernie Els julkisti vuodenvaihteessa tavoitteensa olevan nousu maailmanlistan ykköseksi. Ei vielä vuoden, välttämättä kahdenkaan aikana, vaan lähimmän viiden vuoden kuluessa. Tiger Woods kun on listalla toistaiseksi tavoittamattomissa. Keväällä 2005 maailma näytti ”Big Easylle” varsin hyvältä, hän oli edellisissä kymmenessä Majorissa sijoittunut yhdeksän kertaa yhdeksän ensimmäisen joukkoon ja voittanut reilun vuoden aikana kahdeksan kisaa ympäri maailman. Oli varsin helppo uskoa, että Els voittaisi pian pari Majoria lisää ja vankistaisi asemiaan Tigerin ykköshaastajana. Toisin kävi. Alamäki alkoi Mastersin aikoihin 2005, yhdeksän viimeistä Majoria ovat tuottaneet Elsia järkyttävästi vain yhden top-ten sijoituksen. Muistaa sopii sekin, että heinäkuussa 2005 hän loukkasi polvensa ja joutui vetäytymään useiden kuukausien ajoiksi kentiltä. Rivimieheksikö Els on putoamassa? Loukkaantumisen jälkeen Els on voittanut vain kotimaassaan Etelä-Afrikassa. Torstaina käynnistyvä Loch Lomondin kisa on Elsille lähes ”must”. Hän arvostaa Glasgown kupeessa sijaitsevan kentän korkealle ja on voittanut siellä kahdesti. -Sateiden johdosta kenttä pelataan erittäin pitkänä, väyliä on kavennettu. Kun viheriöt ovat kuitenkin kovat ja nopeat, avausten on osuttava väyliin hyvällä prosentilla jotta lyönteihin saa kontrollia, Els järkeilee kotisivuillaan -Harjoitusdrilli jonka sain Dennis Hutchinsonilta Saksassa tuntuu toimivan. Kun saan sen lyönnin jota teen harjoitusalueilla toimimaan myös kentällä uskon menestyväni, Els uskoo. British Openissa Elsilla on loistava historia. Hän suoritti unohtumattoman entreén suurkisoihin 1992 jolloin oli ensimmäistä kertaa ammattilaisena kisan pelatessaan heti viides. Voiton (2002) lisäksi kakkostiloja on kolme, kolmostiloja kaksi, top-ten sijoituksia 15:lla yrittämällä peräti yhdeksän. Loch Lomondin kisa näyttää pitkälti suuntaa siihen, millaisin odotuksin hän lähtee Carnoustien kentällä pelattavaan Openiin. Scottish Openissa vastus on jo kivikova, mukana ovat mm. Phil Mickelson, Luke Donald, Retief Goosen, Angel Cabrera, Sergio Garcia sekä Colin Montgomerie. Mikko Iloselle ja muille pelaajille joilla ei vielä ole paikkaa Openiin Loch Lomond on viimeinen mahdollisuus. Paras kymmenen joukkoon sijoittuva tulee kutsun saamaan, Irlannista paikan ansaitsi yllätysnimi Pelle Edberg.

Mikon kortti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje