80-luvun jälkipuolella Suomessa käyttöönotettu green card -järjestelmä on tullut tutuksi valtaosalle maan golfharrastajista. Tavallisin tapa green cardin hankkimiselle on ollut käydä ensin golfin peruskurssi, jonka jälkeen omatoimista harjoittelujaksoa on seurannut green card -koe. Green cardin saaminen on ollut pian 25 vuoden ajan edellytys päästä pelaamaan kotimaisilla golfkentillä.
Miksi sitten green card otettiin aikoinaan käyttöön? Kun 80-luvun puolivälissä oli havaittavissa viitteitä lajin harrastajamäärän nopeasta noususta, koettiin golfyhteisössä pian huolta siitä, kuinka kaikki uudet lajista kiinnostuneet saataisiin kitkattomasti kentälle. Siis siten, että aloittelijoiden mukaantulo olisi mahdollisimman mielekästä sekä heidän itsensä että jo golfia harrastaneiden näkökulmasta.
Kun green cardin toimivuudesta oli kantautunut positiivisia viitteitä mm. Ruotsista, tuli järjestelmä myös Suomessa pysyvään käyttöön. Nyt seuroilla oli konkreettisesti osoittaa lajia harkitseville tavoite, joten pian sekä alkeiskurssitoiminta että jäsenmäärät lähtivät voimakkaaseen kasvuun. Green card -järjestelmä toi näin myös taloudellista hyvinvointia kentille.
Järjestelmässä kuin järjestelmässä piilee aina omat lieveilmiönsä. Kun green card on hieman brutaalisti sanoen ollut melkoista kauppatavaraa, on tämä näkynyt myös joidenkin golfyhteisöjen aggressiivisessa markkinoinnissa.
Villeimmissä huhuissa valtuutettu green cardin vastaanottaja on allekirjoittanut ja myöntänyt kortin huoltoaseman kahviossa näkemättä harrastajakandidaatin ensimmäistäkään lyöntiä. Toisaalta ylisuurilla alkeiskursseilla etukäteen luvattuja kortteja on saatettu myöntää sellaisten pelikokeiden jälkeen, joita ei ole ollut aktiivisesti valvomassa yhtään vastaanottajaa. Näihin ongelmiin ei uusikaan green card -järjestelmä pysty valitettavasti täysin puuttumaan: vastuu on edelleen kortin myöntäjällä.
Tyhjäkäyntiä valmentajien vastaanotolla
Oma lukunsa on sitten se, kuinka aidosti koko green cardia tarvitaan. Maailmalla ja meitä lähempänä Euroopassakin on paljon Suomea vanhempia golfmaita, joissa tämä käytäntö on tuntematon. Ovatko kaikki valmiimpia suorittamaan green cardin muutaman tunnin alkeiskurssin jälkeen, sen sijaan että opettelisivat pallon lyömistä jonkun aikaa omin päin tai jonkun verran jo osaavan harrastajan opastuksella harjoitusalueella?
Tietenkin asiantuntevaa opetusta on tärkeätä saada heti harrastuksen alkutaipaleella. Mutta uutta harrastusta harkitessasi osaisit kenties hakeutua valmentajan luokse ilman green cardin suoritusvelvollisuuttakin. Green cardiin tähtäävät kurssit ovat yksi niistä nykyajan loputtomista paketeista, joita meille nykymaailmassa tarjotaan. Kun olen kurssini käynyt, saatan sen jälkeen ajatella olevani valmis golfari. Kenties tämä kaikkien osapuolten eduksi tarkoitettu paketti ei sittenkään palvele lajia aidoimmillaan.
Monet eri golfseuroissa toimivat valmentajat pahoittelevat sitä, että green cardin suorittaneet eivät palaa enää heidän luokseen kehittämään taitojaan. Enemmistön kohdalla green card -kursseista on tullut ensimmäinen ja harrastusvuosiensa saatossa viimeisin kerta, jolloin he ovat tavanneet valmentajan golfopetuksen merkeissä. Kun tutustuminen lajiin ei ala valmentajan tunnilla, ei siitä jatkossakaan ole tulla tapaa.
Golfia harrastavat ystävät ja tutut ovat aloittelijalle edistävintä seuraa kentällä, valmentaja huolehtii lyöntivirheiden korjaamisesta.
Valmistuneessa green card -uudistuksessa painotetaan sitä, että alkeiskursseja pitävien opettajien olisi houkuteltava uusia pelaajia käymään jatkokoulutuksessa. Tätä mahdollisuutta valmentajat ovat eittämättä yrittäneet hyödyntää kiitettävästi ennenkin. Ongelma on vain siinä, että valtaosa tulevista harrastajista kokee jo alkeiskurssivaiheessa golfkouluttautumisensa huipennuksen. Green card -uudistuksen myötä korttia kutsutaan myös ”Golfpelin ajokortiksi”. Oletko sinä käynyt ajokortin saatuasi vapaaehtoisesti liukkaanajonkursseilla?
Yhteisöllisyyden haihtuminen ja minäkeskeisyyden lisääntyminen ovat kenties suurimpia vihollisia, sanotaan vaikka golfkummien puuttumiselle. Tarkoitan siis sellaista taidoiltaan keskiverto klubipelaajaa – ja ketä tahansa aloittelijan tuttua -, joka on harrastanut golfia jo vuosikausia. Golfkummi olisi jokaiselle uudlelle harrastajalle kullanarvoista seuraa kentällä.
Näiden – ketä he nyt sitten ikinä olisivatkaan – sukulaisten, ystävien, työkavereiden, naapureiden ym. roolina olisi saattaa aloittelijat turvallisesti lajin pariin paitsi pelaamalla heidän kanssaan myös opettamalla heille golfin perussäännöt ja toimintatavat kentällä. Lopuista pitäisi huolen valmentaja, jonka luona uudet tulokkaat opettelisivat käymään vaikka kaksi kertaa kaudessa. Ainakin Brittein saarilla aikaansa viettäneet ja pelanneet tunnistavat mallin. Enää puuttuvat vain itse golfkummit.
Kiitostakin
Jotta tällä elämänmakuisella vaihtoehdolla ei lytättäisi ihan sinänsä kelvollisesti tehtävänsä hoitanutta green card -järjestelmää, on uutta systeemiä joltain osin myös kiitettävä. Uusi käytäntö on se, ettei korttikokelaille enää järjestetä erikseen lyöntikokeita. Lisäksi pelikokeen minimitulosvaatimus on jätetty pois. Nämä kaksi seikkaa ovat aiheuttaneet suurelle osalle green cardia suorittaville melkoisia paineita.
Pelikokeen keskeisimmäksi seikaksi on nostettu riittävän pelinopeuden ylläpitäminen. Uudistuksesta vastanneelle Golfliitolle on annettava tästä iso plussa, kulkevathan sujuva pelitahti ja pelitaitojen edistyminen käsi kädessä. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi Skotlannissa edellytetään neljän hengen ryhmiltä 3 tunnin ja 45 minuutin alitusta 18 reiän kierroksella. Kentällä maleksiminen ei palvele kenenkään etua – skotit, jos jotkut sen tietävät.
Marko Kuivasaari
Jos golfliitto saisi tämän ”golfpalvelunsa” tukemaan Johtaja XXL:n golfseurakiertuetta jossa hän voisi kertoa kunnon golffareille ”lökäpöksyjen” vaarasta, niin saataisiin tämä laji pysymään jatkossakin marginaalissa.